Paria kokoelmalevyn kappaletta ja toistaiseksi viimeiseksi jäänyttä albumia Eliminate the Globalist cancer (2020) lukuunottamatta mysteeriprojekti Dead Kommunist (DK) on pitänyt tällä vuosikymmenellä hiljaiseloa. Siksi olikin positiivinen yllätys kun kesällä ilmestyi distroihin vain kasettina julkaistu omakustanne Fear of a White Planet. Se sisältää "bändin" ennen julkaisemattomia biisejä ajalta 2016-2020.
Mistään jämäbiiseistä ei ole kyse, sillä jo ensimmäinen raita ”Puhuva persereikä” on ehkä timanttisinta DK:ta sitten debyyttialbumin ”hittibiisien”. Rankasti särötetyllä kitaralla etenevää rokkirynkytystä tahdittaa tutusti tamburiini, mikä tuo esitykseen oman hilpeytensä. Bändiprojekti taiteilee vakavilla aiheillaan humoristisen sarkasmin ja poliittisen julistuksen kapealla kaistaleella onnistuen siinä harvinaisen hyvin. ”Puhuva persereikä” pilkkaa Arkadian mäen suomalaisvihamielisiä parasiitteja ilman turhaa hienostelua ja vastaavasti kappaleessa ”Arvopohja-Antti” ryöpytetään SDP:n entistä puheenjohtajaa ja Suomen syöjää Antti Rinnettä. Vaikka laulu henkilöityy Rinteeseen, se on tosiasiassa yleiskuvaus demarien poliittisesta mentaliteetista, joka sopii myös hyviin toiseen Anttiin, SDP:n nykyiseen puheenjohtajaan Antti Lindtmaniin.
A-puolen ainoa englanninkielinen esitys ”Brave Jew World” pureutuu globalismin ongelmiin, keskuspankkien monopoliin ja väestönvaihtoon. Paraatipuoli päättyy hervottomaan punk-ralliin ”Punainen torakka”, jossa Vasemmistoliiton Li Andersson julistetaan kapitalistipankkiirien käsikassaraksi. Jos joku haluaa nykypäivänä löytää vanhakantaisesta punkista vielä kuvainraastoa ja tabujen rikkomista, niin kuunnelkoot tämän esityksen!
Kasetin B-puoli koostuu pelkästään lainabiiseistä, jotka on sovitettu ja sanoitettu asianmukaisen epäkorrektisti uudelleen. Suomipunkin alaviitteeseen kuuluneen Räime-yhtyeen tunnetuin esitys, pölhösti hauska ”Ottaa päähään” (1979), saa DK:n rouheassa käsittelyssä päivitetyn versionsa. 1970-luvun lopulla Suomi oli kuoriutumassa lopullisesti ulos agraariyhteiskunnasta kohti modernia kulutus- ja ”tieto”yhteiskuntaa, joten Räimeen harmituksen aiheet ovat nykyvinkkelistä katsottuna selvästi epäajanmukaisia. Sitä vastoin DK:n esitys todistaa ikävällä tavalla, kuinka nykyajan vitutuksen aiheet ovat yli neljänkymmenen vuoden takaisiin aikoihin verrattuna huomattavasti raivostuttavampia…. monikulttuurisuus, EU, internet, älypuhelimet jne.
Country-osastoa edustavat Johnny Rebel lainat ”Nothin´but Niggers” ja ”Send them back to Africa” on noukittu Rebelin eli Clifford Trahanin (1938–2016) paluulevyltä It’s the attitude, Stupid! (2003). Kappalevalinnat todistavat, että herra oli iskussa vielä 2000-luvulla, vaikka hänen kulttimaineensa perustuukin 1960-luvulla rodullista segregaatiota julistaneisiin ikivihreisiin. DK tulkitsee Rebelin kepeät country-vedot omintakeisen karskilla otteella kadottamatta silti esitysten hilpeää pohjavirettä. Harmi, ettei DK keikkaile, sillä rennon rokkaavasti tulkitut Rebel-coverit nostattaisivat yleisön kannat nopeasti kattoon. Kasetin päättää ei-vasemmistolaisen punkin pioneeribändi Mistiftsin menopala ”Death comes ripping”, mutta siihen ei tuoda juuri mitään uutta kulmaa, vaikka esitys rullaakin notkeasti.
Toivottavasti tämä 50 kappaleen kasettiäänite julkaistaan vielä cd- tai vinyyliversiona, sillä se on biisivalikoimaltaan selkeästi tarttuvampi ja monipuolisempi pakkaus kuin DK:n viimeisin virallinen kokopitkä.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti