torstai 24. huhtikuuta 2025

STORMHEIT-YHTYEEN JULKAISEMATON HAASTATTELU VUODELTA 2009



EDIT: Tämän haastattelun piti ilmestyä alun perin BERSERKER RAGE -lehdessä 2009, mutta lehden lopetettua se jäi ilmestymättä. VERIYHTEYS julkaisee nyt ensi kertaa haastattelun sellaisenaan.

Ancient King Of Northern Lands Hail! 

Tähän alkuun voisit kertoa Stormheitin historian, lyhyesti ja omin sanoin. 

- Tervehdys! Vuoden 2005 aikana mielessäni syttyi kytemään ajatus luoda musiikkia itse ja päättää yhtyeen asioista yksin, sillä en aikaisemmissa yhtyeissäni päässyt 100% toteuttamaan itseäni, joten lähdin luomaan ensimmäisiä kappaleita vahvasti Bathoryn ja Blazebirth Hall-yhtyeiden innoittamana. BBH-yhtyeistä Branikaldin ensimmäisestä demosta sain kimmokkeen yhtyeen nimeen. Tarkoitus oli tehdä Black Metallia vahvasti kansallismielisiin tunteisiin vetoavalla tavalla. Myöhemmin musiikin tyyli on kuitenkin hakeutunut omaan uomaansa joka varmasti parhaiten voidaan kuvailla sanoilla eeppinen ja melodinen kansallismielinen metalli. 

Stormheitin uusi levy Kvenland on juuri nähnyt uuden aamun sarastuksen Darker Than Blackin toimesta. Mitkä ovat tunnelmat?

- Itse asiassa DTB:n kanssa yhteistyössä levyn julkaisuun vaikutti myös kreikkalainen Totenkopf Propaganda. Tunnelmat ovat tietenkin loistavat sillä nyt kun ensin sain myös debyyttini julkaistua cd:nä (kiitos Descending Towards Damnation-lafkan loistavan toiminnan) ja vielä päälle onnistuin myös toisen levyn julkaisun saamaan näinkin hyvien yhtiöiden toimesta ulos, eivät voisi asiat olla paremmin. Etenkin kun tietää että jatkossa on julkaisuille aina olemassa kanava tästä lähtien.

Oletko itse täysin tyytyväinen levyyn, vai jäikö sille jotain kohtia jotka olisi voinut tehdä vielä paremmin? 

- Kvenland” sekä näyttää että kuulostaa siltä miten olin sen suunnitellutkin, joten mitäpä siitä muuttamaan. Totta kai voi perinteisesti vastata että toki olisin lauluja voinut vieläkin pidempään hioa ja vaikka soittaa joitakin kohtia paremmin, mutta kun lopputulos kuitenkin miellyttää niin mitä turhia. Sitä varten tehdään uusia levyjä että voi kehittää ja viedä eteenpäin sekä itseään että ideoitaan.

Millaisen prosessin Kvenland joutui loppuviimein käymään läpi ennen valmistumistaan? Sattuiko tämän matkan aikan jotain erityisen ”kivuliaita” tapauksia? 

- ”Kvenland” nauhoitettiin aika tarkkaan vuosi sitten. Masteroitiin ja miksattiin kesällä 2008. Syksyllä otin asian puheeksi levy-yhtiöiden kanssa ja asiat hoituivatkin pikkuhiljaa itsekseen. Erittäin helppo operaatio nauhoituksen aloittamisesta siihen hetkeen kun levyt saapuivat postissa minulle. Ja kaikenlisäksi melko nopeakin sellainen. 

Kvenlandin vanavedessä julkaistiin myös ensimmäinen täyspitkä The Awakening Of The Conqueror CD muodossa, tosin nimellä Caelic Weold Finnum ja uudella kansitaiteella varustettuna. Kerrotko vähän taustoja tästä? Miksi uusi nimi ja kansitaide?

- Itse asiassa ”Caelic Weold Finnum” cd tuli ulos muutama viikko ennen ”Kvenlandia”. Alun perin vain kasettina julkaistu 30-minuuttinen versio oli koko ajan mielessäni hieman ”vajaa”, sillä jouduin kaksi kappaletta (yht. 15 min materiaalia) jättämään kasetilta pois käytännön syistä. Eli nyt vihdoin ja viimein 3 vuotta nauhoituksen jälkeen levy on ulkona sellaisena kuin se alunperin suunniteltiinkin. Vaihdoin nimen ja kansitaiteet sillä koin että nimi ”Caelic Weold Finnum” sopii paremmin levyn nimeksi kuin alkuperäinen nimi. Alkuperäinen kansi-idea sen sijaan ei olisi sopinut cd:n kansiin, sen sijaan kyseinen kuva löysi paikkansa kuitenkin ”Kvenland” levyn bookletista. 

Onko olemassa jotain Stormheit materiaalia ajalta ennen Calling the Spirit of Hate demoa?

- Ei ole. Ainoastaan mielessäni joskus kyteneitä ideoita vuosien varrelta. 

Millä tavoin huomaat Stormheitin kehittyneen sitten ensimmäisten nauhoitteiden? 

- Tärkeimpänä elementtinä ideologian ja teemojen kehittyminen sekä henkilökohtaisella että yleisellä tasolla. Tietenkin myös soitinten hallinta on näinä päivinä huomattavasti parempaa ja monipuolisempaa kuin aiemmin. Vokaalit ovat osa-alue jossa edelleen olen mielestäni ainakin osittain lapsenkengissä ja jota kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja jossa kehitys toivottavasti on huomattavissa jokaisella levyllä.

Mitkä bändit nimeäisit Stormheitin suurimmiksi vaikutteiksi? Ainakin allekirjoittanut kuuli Rise of the Four Winds kappaleessa aika selkeitä Hammerheart-ajan Bathoryn vaikutteita...

- Bathory teki minuun lähtemättömän vaikutuksen vuosia sitten Jubileum II kokoelman johdosta ja etenkin kappaleen ”A One Rode To Asa Bay” takia. Eräänlainen käänteentekevä hetki nuorelle miehelle. Bathory sekä Morrigan / Mayhemic Truth ovat yhtyeitä joihin Stormheitiä on helppo verrata eeppisten osuuksien ja puhtaiden vokaalien ansiosta, vaikka loppupeleissä Stormheit on kuitenkin hieman erilaista omalla tavallaan. Imen vaikutteita kaikkialta sillä kuuntelen melko laajalti musiikkia, joten vaikea sanoa onko mitään muuta selkeää yhtyettä Bathoryn lisäksi joka olisi yhtyeen yleiseen musiikilliseen ilmeeseen vaikuttanut yhtä paljon. Kuitenkin uuden tulevan levyn materiaalista mieleeni nousee Bathory / Morrigan akselin ohella Katatonia, Anathema, Viikate, Enslaved, Graveland, Empyrium... Tenhi ehkä akustisten osioiden puolesta. Oikeastaan peilaa paljolti sitä mikä miellyttää omaa korvaa muiden yhtyeiden ulosannissa, kuten tietenkin kaikilla muillakin. Oikeastaan musiikin vaikutteet ovat yhdentekeviä, sillä tärkeämmäksi elementiksi nostaisin vaikutteet ideologian, sanoitusten ja sanoman kohdalla. 

Mistä ideologioista Stormheitin sanoma⁹ kumpuaa?

- Olisi helppoa vastata samalla tavalla kuin useammat yhtyeet, mutta minä sanon että loppujen lopuksi minua ja yhtyeeni asiaa eteenpäin vievä voima on rakkaus. Rakkaus tätä maata, luontoa, kieltä, alkuperäistä uskontoa, kulttuuria, kansaa / heimoja, sukua, perhettäni, ystäviäni ym. kohtaan. Rakkaus myös synnyttää vihaa, surumielisyyttä, kaihoa, sekä polttavan tunteen toimia tärkeiden asioiden eteen. En lähde erikseen aatteita luetteloimaan, sillä en itseänikään suoranaisesti lokeroi tai luetteloi vain yhteen tai kahteen tiettyyn ideologiseen ryhmään. 

Olisiko joskus mahdollista kuulla Stormheitilta suomenkielistä materiaalia?

- Itse asiassa Darker Than Blackin tulevalle kokoelmalle nauhoitin vuoden alussa kappaleen ”Ruska (Syksy Sieluni Yössä)” joka on ensimmäinen nauhoitettu kokonaan suomeksi laulettu Stormheit-kappale mutta myös ensimmäinen jossa kuullaan kanteletta. Itse lyriikat koostuvat kahdesta Eino Leinon runosta. Tulevaisuuden tällä hetkellä suunnitteilla olevat kokopitkät tulevat olemaan molemmat suomenkielisiä. Itse asiassa kolmatta kokopitkää työstäessäni olen tullut huomaamaan että suomeksi laulaminen on huomattavasti helpompaa, luonnollisempaa ja kauniimpaa joten ehdottomasti sillä linjalla tulen jatkamaan. Mitään en tietenkään sulje pois englannin kielen osalta ja varmasti sitäkin tullaan vielä kuulemaan. 

Onko pakanallisilla teemoilla, kuten Suomen muinaisuskonnoilla ja skandinavisilla / germaanisilla tarustoilla, oma paikkansa sinun jokapäiväisissä rutiineissa vai toimivatko ne vain musiikkillisina innoittajina? 

- Molempia. Käyskentelen päivittäin noin kahden tunnin ajan lähiympäristöni metsissä vuodenajasta riippumatta, joka on erittäinkin hengellinen tapahtuma lähestulkoon aina. Hiljentyminen luonnossa sekä sen seuraaminen ovat jokapäiväistä elämääni, jota pyrin harjoittamaan sekä yksin mutta myös lasteni kanssa aina kun mahdollista. Skandinaavinen / germaaninen tarusto ei ole kovin merkittävä asia minulle, vaikka onkin erittäin kiinnostava osa-alue, mutta lähinnä suurin mielenkiintoni kohdistuu vanhaan suomalaiseen muinaisuskontoon / kulttuuriin / tapoihin sekä sen alkuperäiseen kuu / yö-keskeiseen kulttiin että myöhempään aurinko / kuu-keskeisiin kultteihin. Toki tärkeänä osana myös oman uskontomme tarkkailu okkultistisesta näkökulmasta sekä sen vertailu muihin muinaisiin uskontoihin, joista voimmekin löytää monia yhtäläisyyksiä jotka ovat erittäin kiehtovia. 

- Mielestäni kuitenkin yksi tärkein vaikuttaja sekä henkilökohtaisella että taiteen tasolla on kuitenkin politiikka. Euroopan ja samalla Suomen tulevaisuus huolettaa minua erittäin paljon kuten halu vaikuttaa asioihin ja ajatuksiin kytee jatkuvasti vahvempana liekkinä mielessäni. Musiikki on voimakas ase ja toivonkin että ihmiset Stormheitin musiikin kautta löytäisivät oman rakkautensa omaan kotimaahansa, sen kulttuuriin ja omaan perheeseen / kansaansa ja tiedostaisivat sen historian sellaisena kuin se todellakin on, eikä vain koulukirjojen kautta opittuna puolivillaisena ”tietona”.

– EUROOPPA: Monikulttuurisuus-utopia ja siihen liittyvät valheet, kommunismi, vasemmistolaiset ”aktivistit”, Antifa, muslimit, afrikkalaiset, juutalaiset, Vihreät Naiset, feministit, rikollisuuden kasvu, homojen oikeudet, poliitikot / petturit, rodullisten kysymysten ja rotuhygienian väheksyntä, sananvapaus....jne. Maailmassa on paljon asioita vialla ja niiden korjaaminen tulee olemaan meidän lastemme ja lastenlastemme suurin taakka tulevaisuudessa, mikäli asiat todella äityvät vielä pahemmaksi. Siksi kannustankin ihmisiä unohtamaan ajattelun politiikan tylsyydestä sekä vaikuttamisen mahdottomuudesta ja lähtemään selkä suorassa taisteluun puolustamaan sitä mikä on korvaamatonta tässä maailmassa!

- Monet saattavat ajatella että mitä tekemistä on esimerkiksi Eino Leinon runoilla ja politiikalla? Jos tarvitsee miettiä tuollaisia kysymyksiä ilman että vastaus ilmiselvänä ponnahtaa hetken kuluttua mieleen tai vähintäänkin Leinon runojen lukemisen jälkeen ponnahtaa mieleen, suosittelen harkitsemaan nykyisen ajatusmaailmasi muuttamista... 

Pienen surfailun jälkeen sattui silmään että Stormheit näyttäisi olevan Pagan Frontin jäsen. Miten tämä yhteistyö alkoi?

- Stormheit on Furore Finnum-järjestön aktiivinen osa. Furore Finnum ja Stormheit liittyivät samaan aikaan The Pagan Front järjestöön kun olimme muutenkin tekemisissä heidän kanssaan, jossain vaiheessa sieltä suunnasta pyydettiin liittymään jäseniksi. Yhteystyö juontaa siis juurensa tuohon CPM-kiertueeseen. 

Kansallissosialismilla on aika vahva rooli PF:n bändeissä. Millaisessa osassa kyseinen ideologia on Stormheitin leirissä? Pagan Front sai viime vuonna mainetta Suomen medioissa Carelian Pagan Madness kiertueen järjestäjänä, vaikka näin ei asianlaita kuitenkaan ollut. Muutenkin kyseinen kiertue sai liikkeelle aivan käsittämättömän hullunmyllyn. Miten itse kommentoisit tätä tapausta?

- Kansallissosialismi. Kaksiteräinen miekka, joka parhaimmillaan tuo paljon hyvää ja pahimmillaan on ymmärretty enemmän väärin kuin mikään muu aate maailmassa. Poimimalla sen parista parhaimmat elementit ja yhdistämällä niitä asiaan jos toiseenkin, voi kuitenkin jonkinlaisen keskitien kautta löytää jotain mikä saattaisi toimia paremmin kuin nykyisenlainen yhteiskunta. Tuonkin tosin joku voi tulkita monellakin tavalla. Pidän kuitenkin helpompana puhua kansallismielisyydestä / kansallisromantiikasta / kansallistunteesta, sillä käytännössä kyse on samoista ajatuksista ja tunteista kuin radikaalimmankin liikkeen sisällä. Se miten se kanavoituu, taas riippuu ihmisistä ja yhteisöistä joista puhutaan. Ihmiset lähestyvät helpommin kansallismielistä musiikkia kuin kansallissosialistista musiikkia ja kun on kyse aatteesta ja ajatuksista joiden leviäminen kulovalkean tavoin on ainoastaan positiivista on tärkeää käyttää keinoja / tapoja joilla sen leviäminen tapahtuu helpoiten. Stormheit on siis kansallishenkistä musiikkia nyt ja aina. 

- Huhumyllyhän oli melkoinen ja tavallaan paljon oli aiheestakin mutta niin älyttömän paljon meni aiheen ohikin, mikä aiheutti sen että media & vastustajat ampuivat itseään omaan jalkaan. Tapahtumat kun kuitenkin menivät sen verran mallikkaasti vailla minkäänlaisia ”kiihotuksia”. Ja tähän voit kirjoittaa terveisesi näiden CPM:stä kirjoittaneiden medioiden edustajille, jospa vaikka joku sattuisi tämän lukemaan. Sana on ainakin vielä tässä lehdessä VAPAA ja SENSUROIMATON: 

- Suuri kiitos Suomen medialle mittaamattoman arvokkaasta avusta mainostuksen suhteen. Ilman teidän apuanne emme koskaan olisi onnistuneet saamaan niin paljon ihmisiä kuulemaan niin hienoa musiikkia, joka toivottavasti monien mielissä herätti monenlaisia ajatuksia. Sen sijaan vasemmistolaiset ”aktivistit” ja Rasmus-verkosto todistivat olevansa naurettava pikkuryhmä muka-vihaisia nuorukaisia. Tampereen Poliisille suuri kiitos yhteistyöstä! 

Millä tavoin metsä ja luonto vaikuttavat sinuun ja luomaasi musiikkiin?

- Metsä ja luonto ovat aina herättäneet vahvoja tunteita minussa ja aivan laidasta laitaan surusta iloon. Sama tietenkin heijastuu myös kaikkeen siihen mitä teen, joten luonnollisesti myös musiikissani on läsnä vahva kaiho takaisin luonnon helmaan. Suomalaisen miehen / naisen suhde luontoon on mielestäni jotain sellaista mitä ei välttämättä kovin monesta muusta Euroopan maasta löydy, sillä asuivathan esi-isämme pitkälle käytännössä metsässä ja elivät vain metsästä samalla kun monissa muissa maissa puut raivattiin pois ja tilalle rakennettiin temppeleitä ym. 

Olen jostain lukenut että ennen vanhaan Suomessa ei taloja rakennettu koskaan korkeiksi, ettei se tavallaan nousisi luonnon yläpuolelle. Nykyään voi kuitenkin nähdä miten maisemaa usein hallitsevat kirkot jotka ”nousevat luonnon yläpuolelle” monessakin mielessä. 

Millaisena näet Suomen UG skenen tänä päivänä?

- Erittäin hyvänä. Toki mukaan mahtuu jonkin verran sellaistakin jota ei oikeasti tarvita. Mitään ei tarvitse erikseen alkaa nimeämään, mutta kun mennään puolivillaisella asenteella ja ensimmäisenä tehtaillaan bändeille myspace-tilat ja nettisivut ennen musiikkia niin kertoohan se jo jotain siitä että onko kyseessä jotain oikeasti tärkeää vaiko vain leikkimielinen iloittelu. Suomalainen Black Metal elää nyt erästä kultakauttaan niin skenen, bändien kuin tapahtumien kukoistuksen muodossa. Sen toivoisi jatkuvan vielä pitkään, mutta kuten kaikki niin tämäkin aikanaan tulee kuihtumaan ja vetäytymään huomattavasti pienemmän piirin sisään jälleen. Tavallaan ei nimenomaan mitään pahaa siinäkään, vaan hyvä asiahan se on. Silloin ei tarvitse vaivata päätään kaikenmaailman internet-projektien takia... Tosin ei tarvitse nytkään jos ja kun tietää mitä etsii. 

- Jos puhutaan muustakin UG-osastosta kuin BM:stä, niin paljon löytyy hyviä yhtyeitä Suomesta! Ei nyt erikseen tarvitse alkaa tässäkään listaamaan, mutta jokainen joka seuraa vaikkapa Death Metallin tai Heavy / Speed osaston kehitystä Suomessa niin tietää mistä puhutaan! Ja jätetään heti kättelyssä pois kaikenmaailman pellet ja keskitytään olennaiseen ja vanhakantaisimpaan! 

Mistä yhteisyö Darker Than Blackin kanssa alkoi? Entä miten yhteistyö on toiminut?

- Yhteistyö ja ystävyys sekä Darker Than Blackin että Totenkopf Propagandan kanssa alkoi Carelian Pagan Madness kiertueen jälkeen ja sen johdosta. Jo aiemmin haastattelussa mainitsin että vuoden 2008 syksyllä lähestyin yhtiöitä levyni julkaisun merkeissä ja siitä homma lähti etenemään normaalisti. Hyvin on toiminut tähän asti ja todennäköisesti myös jatkossakin. 

Millaiset ovat Stormheitin tulevaisuuden näkymät? Olisiko jossain vaiheessa mahdollista kuulla Kvenlandin taisteluhymnejä livenä? 

- Olen pyöritellyt ajatusta livenä soittamisesta useita kertoja ja ehkä se on jopa mahdollista tulevaisuudessa. Tässä olen jo pian vuoden työstänyt seuraavaa levyä nimeltä ”Chronicon Finlandiae” joka tulee olemaan kokonaisuudessaan Eino Leinon ”Tarina Suuresta Tammesta” runoon pohjautuvat teemalevy, jossa on yhtenäinen tarina alusta loppuun asti. 10 kappaletta musiikkia on valmiina ja viime viikonloppuna aloitimme äänitykset, joten ehkä vuodenvaihteen tienoolla meillä on valmis kokonaisuus olemassa masterin muodossa. Itse asiassa tällä hetkellä olen jo keräillyt riffejä ja kappaleiden aihioita neljättä levyä varten, joka myös todennäköisesti tulee olemaan suomeksi. 

Missä tilassa Wounds on tänä päivänä?

- Nukkuu untaan enkä tiedä milloin herää täydellisesti. Mahdollisesti talven aikana nauhoitamme joitain uusia kappaleita mahdollisesti EP:tä varten. Uutta materiaalia on kyllä olemassa ja odottamassa. 

Soitit myös bassoa Uncreations Dawn yhtyeessä. Kyseinen yhtye toimii nykyään nimellä Uncelestial ja julkaisi juuri Born With Lucifer's Mark mini-CD:n. Oletko kuullut tuota  kyseistä tallennetta ja jos olet mitä pidit siitä? Kerrotko myös samalla millaista UD riveissä soittaminen oli?

- Nauhoitimme kyseisen mcd:n omassa studiossamme yhdessä Stormheit-rumpali A.O:n kanssa, joten olen kuullut sitä kyllä melkoisen monta kertaa. UD:n riveihin liityin pian Pirkanmaalle muutettuani vuoden 2005 aikana, muistaakseni, ja kaikki aika jota yhtyeessä tuli vietettyä siitä hetkestä hiljaiselon alkuun oli kyllä kaikin puolin mukavaa. Oli tavallaan outoa soittaa yhdessä eri henkilöiden kanssa kun ensin oli 7 vuotta soittanut vain ja ainoastaan samojen kavereiden kanssa. ”Death’s Tyranny”-levyn tekeminen ensimmäisistä treeneistä viimeiseen miksaukseen oli kyllä melkoinen ruljanssi täytyy sanoa ja lopputulos ylitti odotukseni tuhatkertaisesti siihen nähden miltä välillä kellarin sopukoissa kuulosti, heh. 

Berserker Ragen viime numerossa olleessa Evil Angel haastattelussa mainittiin että sinä olet aina se kaveri joka hakee muut urpot pois putkasta. Oletko siis se porukan rauhallinen ja järkevä kaveri?

- Hahah! Koskaan en ole ketään putkasta hakenut, vaikka varmasti tarpeen tullen hakisinkin. Sen sijaan vertauskuvallisella pohjalla ymmärrän mitä Lahden kaverit ajavat takaa. Sanotaan näin että kaveripiiri jos kuvailisi niin varmasti ”koohottaja” olisi hyvä sana minua kuvaamaan, heh. Sen sijaan se mitä lahtelaiset ajoivat takaa koskee varmasti sitä että alkoholittomuuteni takia olen aina auton ratissa ja selvin päin, joten siinähän sitä monesta jo jää pois ja samalla pääsee moneen mukaan. 

Mitkä levyt ovat viime aikoina pyörineet sinun soittimessasi?

- Tässä samalla haastatteluun vastatessani soi SAGA (swe), mutta viime päivinä on soinut mm. ULVER, SKREWDRIVER, SIGUR RÒS, OTYG, ARCTURUS, ONE TAIL ONE HEAD, PENTACLE, ASKIVAL, MYRKGRAV, CRADLE OF FILTH (kaksi ensimmäistä levyä), KATATONIA (tuorein levy), LEAFBLADE, TAPIO RAUTAVAARA (tupla-kokoelma), VIIKATE (tuorein levy), THE COFFINSHAKERS, PURTENANCE, KATHARSIS, URFAUST, VOMITOR, BOB DYLAN... ja paljon muuta. Pieni läpileikkaus tässä kuitenkin. Nyt kuitenkin vähemmän tulee kuunneltua muuta musiikkia kun on studiosessiot meneillään / tulossa niin täytyisi lähes 100% keskittyä vatvomaan omia kappaleita vain. Iltaisin on syvennytty elokuviin, kuten eilen putkeen ”Broken Flowers” ja ”Dirty Harry” sekä tänään ”Blueberry” ja huomenna ”The Song Remains The Same” - yhden maailman hienoimman yhtyeen oma elokuva! 

Kiitokset haastattelusta. Jos on vielä niitä viimeisiä sanoja, niiden aika olisi nyt.

- Kiitos haastattelusta! Vannotaan vielä loppuun suomalaisen melankolian nimeen: 

”Kesken kesää syksyn valju valta; hohkaa kylmän henki kaikkialta, hallatuulen hammas luihin puree, metsä, järvi murheellisna suree, saaret seisoo liikkumattomassa ikävässä ikiharmajassa”

- Eino Leino




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti