Turnauksen jälkeen saatiin nauttia Tulenväki-yhteisön järjestämästä konsertista peräti neljän bändin voimalla. Eri tyylejä soittaneet bändit todistavat vahvasti, kuinka rock laveasti ymmärrettynä on edelleen vaarallista musiikkia, kunhan se on vain on modernin maailman rappiota vastaan.
RAC on aiheuttanut Suomessakin moraalipaniikkeja, mutta median harmiksi genre ei ole synnyttänyt ainuttakaan metoo-skandaalia. Terve heteronormatiivuus, keskinäinen kunnioitus ja traditionaaliset näkemykset sukupuolista ovat ylläpitäneet RAC:ssa kulttuuria, jossa naisten ei ole tarvinnut pelätä joutuvansa ikävän häirinnän ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Veriyhteys kirjoitti jo heinäkuussa 2016 Tampereen konsertista näin:
Tilaisuus sujui rennossa piknik-hengessä toisin kuin Ruisrockissa, jossa MTV3:n uutisten mukaan oli raiskattu naisia Bajamaja-paskahuusseissa. Tampereen RAC-iltamissa naisrauha oli tietysti turvattu, koska Afrikan sarven koprofiilisilla khatin polttelijoilla ei ollut sinne mitään asiaa.
Tämän voi allekirjoittaa edelleen, vaikka loppuun on lisättävä, että ”raiskaavathan suomalaisetkin”, varsinkin vasemmistolaista punkin pärinää kuuntelevassa alakulttuurissa. Median aikaisempi myötäkarvaisuus ”hyviä tiedostavia ihmisiä” kohtaan katosi yhdessä yössä sen jälkeen kun nettiin alkoi virrata anonyymeja syytöksiä ah niin suvaitsevaisesta ja korrektista punk-kulttuurista. Muhikoot nyt liemissään, vaikka kansallismielisille on sinänsä yhdentekevää mitä tuon skenen tekopyhät varajeesukset touhuavat keskenään. Punkstoon vahvistamattomat paljastukset vain todistavat sen minkä kansallismieliset ovat aina tienneet vasemmistokulttuurien kaksinaamaisuudesta.
Mukavan leppeässä kesäsäässä vietetyn tapahtuman käynnisti uuden sukupolven NSBM-combo Ehre. Sopivien soundien hakeminen vei alussa hieman aikaa, mutta kun ne saatiin kuntoon, bändi veti mainion setin raakaa mustaa metallia. Edelliseen keikkaan verrattuna ryhmä on kehittynyt selvästi ja Ehre onkin tervetullut lisä kotimaan kasvavaan NSBM-skeneen. Setti oli hieman lyhyt, mutta eipä muutamasta demosta vielä montaa livenä sopivaa kappaletta irtoakaan. Viimeisenä biisinä kuultiin uutta materiaalia, joka on lupaavan kuuloista.
Tyylilleen uskollisena Marder hoiti keikkansa alkuillasta, lähes heti Ehren perään. Bändi oli sitten viime näkemän kokenut jälleen miehistömuutoksia. Toisen kitaristin lähdettyä laulaja Leksi on ottanut vastuulleen basson, jota hän on toki soittanut aiemminkin. Sen verran bassonvarteen asettuminen vaikutti keikkaan, ettei Leksi voinut liikkua lavalla yhtä aktiivisesti kuin pelkkänä laulajana ollessaan. Supistunut kokoonpanoa ei kuitenkaan haitannut yhteissoittoa, vaan bändi pieksi menemään täysillä miehekkään metallista hatecoreaan. Äkäinen ja lyhyehkö keikkasetti keskittyi pääasiassa kakkosalbumin biiseihin, jotka soitettiin putkeen ilman sen kummempia välispiikkejä.
Tapahtumassa palattiin taas mustan NS-metallin pariin Aryan Hammerin astuttua lavalle pienen tauon jälkeen. Kommandopipoihin sonnustautunut yhtye näytti sekin käyneen läpi kokoonpanomuutoksia, mutta itse musiikissa sitä ei huomannut. Monien mielestä bändin alkuaikojen melodisempi tykitys kuulostaa paremmalta kuin tyyliksi vakiintunut hidas ja monotoninen murjominen. Oman tyylin löytyminen on Aryan Hammerille kuitenkin tärkeämpää, eikä se katso velvollisuudekseen viihdyttää yleisöä, vaan ainoastaan takoa tylyä viestiään niin hartaasti ja pitkään, että takarivin taavokin sen ymmärtää
Synkän raskaista tunnelmista siirryttiin illan viimeisen bändin kohdalla täysin päinvastaiseen moodiin. Myös Mistreatilla on eräissä biiseissään kansallissosialistista henkeä, mutta Aryan Hammerin esoteerisen tulokulman sijaan Kouvalan veteraanit lähestyvät aatetta arkipäivän näkökulmasta. Yhtye tuo lyriikoissaan esiin kansallisen taistelijat ilot ja surut, mutta juhlittaessa pannaan ”ilo pintaan, vaikka syän märkänis”. Mistreatin voima kautta vuosien on ollut positiivinen elämänasenne, joka välittyy parhaiten keikoilla. Kaikkien tuntemat tarttuvat biisit saavat jäyhimmänkin suomalaisen liikkeelle ja näin kävi myös tällä keikalla, vaikka alussa yleisö olikin jähmeää. Vain ammattilaiset kykenevät tällaisiin työvoittoihin.
Kevään ja kesän edellisiin Suur-Helsingin keikkoihin verrattuna tämä tapahtuma saavutti parhaan yleisömäärän. Ymmärrettävästi karsastus koronaa kohtaan verottaa varsinkin Helsingin seudulla yleisötapahtumia, mutta olosuhteisiin nähden Tulenväki saa olla tyytyväinen iltaan.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti