MUUTOKSEN TUULET

Viime päivinä olemme saaneet nähdä ja kuulla miten mielenosoituksiin asti nousseet protestit epäkelvosta ruoasta, liian maaseutumaisesta sijainnista ja puuttellisesta viihteestä saa tulevaisuuden uudet suomalaiset kiukun partaalle.

Vapaudenristi kirjoitti “Muutoksen Tuulet” kappaleen jo 2008/2009, jolloin se bändin mukaan kommentoi erästä lehtiartikkelia. Turvapaikanhakijoina olleita nuoria miehiä suututti että he joutuivat elämään kaukana Helsingin urbaanista juhlimisesta, saaden vai rajallisen määrän konsolipelejä ja henkilökohtaista TV:n katseluaikaa ja ennenkaikkea huonoa suomalaista ruokaa. Ilman mahdollisuutta päästä ostamaan oman maan eksoottisia herkkuja, joita paikallisen kyläkauppiaan hyllyistä ei löytynyt.

Suomalainen muusikkokatras on lähes poikkeuksetta tuulettanut avoimien rajojen, iloisten katujuhlien, kulttuurin rikastamisen ja vastaavien asioiden puolesta. Persujunttien ja “natsien" halveksunta pursuaa jokaisessa kulttuurilehdessä ja ne harvinaiset Mambat jotka erehtyy kertomaan mielipiteensä, savustettiin kiireesti pois valtavirrasta.

Ympäri Suomea tavallinen kansa on heräämässä. Mielenosoitukset ei enää jää vain radikaalien tai hörhöjen yksinoikeudeksi, vaan syvät rivit on nousemassa. Vaikka määrät olisi edelleen suhteellisen pieniä, se että suomalainen perheenäiti tai -isä nousee ylös mielipiteensä vuoksi ja kävelee kaupungille tarkoittaa että kyseessä täytyy olla äärimmäisen syvä kriisi. Kriisi jota ei millään korulauseilla tai kevyellä sensuurilla voi enää paikata tai piilotella.

Yhä ahtaammelle nuijittu Suomalainen katsoo tyrmistyneenä maailman menoa. Kyse ei ole “vain rasismista”, vaan kokonaisesta vastenmielisestä kulttuurin, talouden, maailmankuvan ja ilmapiirin muutoksesta. Rasismin nousu ilmenee enemmän sivutuotteena, ei itsetarkoituksena. Minkälaisella suvaitsevaiston musiikkijuhlalla tämä selitetään paremmin päin? Syyttävät sormet osoittavat suomalaista ja pyytävät sopeutumaan muutokseen. Muutoksen kenen eduksi? Jos talous ja maailmanpolitiikka ilmiöineen jää etäiseksi, sen konkreettisen ilmiöt omassa kaupungissa ei jää. Tyrmistynyt sivustakatsoja pystyi toteamaan jo monia vuosia sitten:

“Afrikasta haalittu lisää maahanmuuttajia

Ei kelpaa kylän talot, kaivataan urbaania hyvinvointia

Raha, telkkari ja pelit.

Kosketus omaa eksotiikkaa.

Vitun välii vaikka muut leipäjonoon menossa ois”

Tuskin Vapaudenristi esittää että vika olisi ensisijaisesti “Afrikan neekereissä”. Bändi toteaa samaisessa kappaleessa:

“Huolestunut virkamies

muslimipenskan oikeuksia huutaa

omat traditiot pois

ettei loukkaa maahanmuuttajaa”

Ihmisiä kuvottaa valtiovallan kyvyttömyys ja kankeus minkään ratkaisun eteen. Ihmisiä kuvottaa median yksipuolinen ja suomalaisvihamielinen ja syyllistävä suhtautuminen asiaan. Kannattaako asiasta tehdä laajoja filosofisia mietelmiä? Ehkä rahvaanomaisempi tapa olisi katsoa ensimmäisen Rambo elokuvan loppukohtaus, jossa yhteiskuntaa vastaan asettunut antisankari toteaa ilman suurta filosofista pohjustusta kysymykseen mitä sinä oikein haluat:  “Haluan että tämä maa rakastaa minua yhtä paljon kuin minä sitä”.

Kun monelle maa alkaa näyttäytyä kansalaisilleen vihamielisenä ja kyvyttömänä puolustaa ihmisiä joiden oletetaan puolustavan sitä, päätyen asettamaan ulkopuoliset ihmiset, ulkopuoliset hyväksikäyttäjät ja ulkopuoliset rahankerääjät etuoikeutettuun asemaan, tulemme näkemään lojaliteetin murtumisen. Rasismi sentään antaa vielä vihjeen mahdollisuudesta kansallisen lojaliteetin olemassaoloon. Mitä tulee sen jälkeen kun tuota hälytyskellon sointia ei haluata kuunnella vaan yrittää katsoa mitä tapahtuu kun kaikki yhteydet ja todelliset arvot on murskattu?

On olemassa musiikkia jonka kantava ajatus on ryhmälojaliteetti tai aidon kapinan ilmaisu vihamielistä ympäristöä kohtaan. Suomalaisen radikaalin ja kansallismielisen musiikin piirissä tapahtuu. Pylvanainen julkaisee toisen albumin pian. Pagan Skull / Minu Kamp split CD pitäisi ilmestyä tämän vuoden puolella. Sniper on saanut valmiiksi uuden albuminsa ja sekin odottaa julkaisua. Mistreat on keikkaillut ahkerasti koko vuoden ja uutta materiaaliakin on kuultu Muken soolo keikoilla. White Minority -levy on odottanut viimeistelyään jo pitkään. Genocide Wolvesin ensimmäinen julkaisu näkee päivänvalonsa. Marder jatkaa keikkailuaan ja viimeistään joulukuussa on nähtävissä metal musiikin ja aggressiivisen hatecoren kädenpuristus. Vapaudenristin toinen täyspitkä saattaa sekin ilmestyä vielä 2015 puolelle. Eikä siinä vielä kaikki. Veriyhteys tulee raportoimaan musiikin vastavirrasta myös jatkossa. Blogin viestejä saa ja kannattaa linkata kavereille ja kiinnostuneille tahoille.

VAPAUDENRISTI / PYHÄ KUOLEMA 12” SPLIT-EP (Sakaramiina, 2015)

Musiikkinäyte Pyhä Kuoleman kappaleeseen "Runot, rodut ja riettaudet".

RAC-panssarijyrää soittavan Vapaudenristin ja neofolkiksi laveasti luokiteltavan Pyhä Kuoleman 12” yhteis-EP ei ole vain suomalaisittain ainutlaatuinen kombinaatio sillä harvoin nämä kaksi tyyliä ovat kohdanneet missään samalla levyllä. Samankaltaisista levyistä ei äkkiseltään tule mieleen kuin italialaisen Identity-rock bändi ZetaZeroAlfan ja itävaltalaisen martial industrial -projekti Blutharschin 7” kimppalevy. Vapaudenristin haastatteluissa bändin nokkamies Mikko A on todennut, että yhteislevyn tarkoitus on murtautua ulos nationalistisesta bunkkerista ja tuoda esiin kansallismielisyyden herkempiä puolia erityisesti Pyhä Kuoleman esityksillä. Pyhä Kuolema ei olekaan ohjelmallisesti nationalistinen neofolk-viritys, vaan se operoi enemmän kansanrunouden ja kansallisten myyttien maailmassa. Musiikkityylien lisäksi Pyhä Kuoleman musiikki erottuu Vapaudenrististä henkilökohtaisella otteellaan aina lyriikoita myöten. Siinä missä Vapaudenristi korostaa nationalismissaan kansaa ja yhteishenkeä, pureutuu Pyhä Kuolema kansallishengen yksilölliseen kokemukseen.

Vinyylin A-puolella esiintyvästä Vapaudenrististä on aikaisempiin äänitteisiin verrattuna kutoutunut yhtenäinen bändi kuin pelkkä Mikko A:n sooloprojekti, jota se oli vielä ensimmäisillä demoilla. Bändin rujon miehekäs soundi on kehittynyt aivan omanlaisekseen verrattuna muihin kotimaan RAC-bändeihin ja siitä kuultaa läpi varsinkin 1990-luvun alun saksalaiset RAC-runttaajat kuten Freikorps ja Störkraft. Ei siis mikään ihme, että yhtye coveroi kappaleella Raskaiden uhrausten maa juuri Freikorpsin klassikkodebyytin (1992) nimikappaletta Land meiner Väter. Kuten aina, Mikko A :n suomen kieli on oivaltavaa ja hän on kyennyt kääntämään alkuperäisen kappaleen sujuvasti suomeksi menettämättä sen alkuperäistä vibaa. Bändin toinen cover on A-puolen päättävä Odinin poika, jossa käsittelyyn on otettu No Remorsen ikivihreä Son of Odin. Alkuperäisen kappaleen uhkaava, atavistisesta kollektiivisesta muistista kumpuava pakanallisuus on Vapaudenristillä jopa vielä kouriintuntuvampaa kuin No Remorsella. Suomen kieli yksinkertaisesti toimii äärettömän hyvin myyttejä ilmaisevissa lyriikoissa. Bändin omat kappaleet ovat nekin pitäneet tasonsa ja ne olisivat aivan hyvin voineet olla mukana loistavalla debyyttialbumilla. Levyn avausraita Soihdut onkin taattua ja iskevää Vapaudenristiä, jossa keskitempoinen panssarijyrä koukuttaa melodiallaan jo ensikuuntelulla. Kappaleen uhrimieleiset lyriikat antavat kuuntelukokemukselle viimeisen ratkaisevan iskun:

Kulkueessa kirkkaat soihdut loimuaa, kädessä jokaisen uskollisen sotilaan; Kaikuu nimi toverin, joka kohtasi kuoleman, nimen huutoon joukko vastaa PAIKALLA!

Yhtyeen toinen oma esitys Tuhkaa on tuttu vuoden 2010 demolta. Kappaleen lyriikat ovat joissakin vasemmistolaisissa foorumeissa herättäneet moraalista närkästystä, sillä siinä suhtaudutaan parasiitti- ja ylijäämäväestöjen tuottamaan ongelmaan linkolalaisella syväekologialla. Tyylillisesti kappale edustaa Vapaudenristin repertuaarissa hieman nopeatempoisempaa rynnyytystä, mutta kadottamatta silti melodisuuttaan.

Levyn toinen esiintyjä Pyhä Kuolema tunnetaan Mikko Pöyhösen viimeisimpänä neofolk-projektina, aikaisemmin herra on vaikuttanut mm. Tuhat kuolemaa sekunnissa duossa. Oma ensikosketukseni Pyhä Kuolemaan oli sen toinen albumi Kevättuulisormi, jota pidän edelleen parhaana kotimaisena neofolk-levynä. Tällä maxi-EP:llä Pyhä Kuoleman ilmaisu on entistä kypsempää, varsinkin Pöyhösen laulu on teknisesti parempaa ja siitä on poistunut aikaisemmissa levyissä ajoittain häirinnyt yliyrittäminen korkeissa sävelkuluissa. Yksinkertaisin musiikillisin folk-elementein Pyhä Kuolema on onnistunut rakentamaan mykistävän kaunista, intiimiä musiikkia. Lyriikat ovat puhdasta runoutta, mutta poikkeuksellisista niissä on myyttisestä suomalaisuudesta huokuva kansallishenki, jota on vaikea löytää julkisuudessa paistattelevien runoilijoiden tuotannosta, jossa ryvetään individualismissa ja rappioromantiikassa. Koko yhteislevyn ylittämättömänä timanttina loistaa Kuoleva Soturi, joka on Pöyhösen sovitus samannimiseen Kaarlo Kramsun runoon vuodelta 1887. Ellei tätä kuunnellessa mene pala kurkkuun ei ymmärrä suomalaisuudesta mitään:

Ken kentällä tappelu-tanterehen Niin katkeraan huokaten nääntyy? Siell’ lepääpi soturi urhoollinen, Mut virtana veri jo vuotaapi sen, Ja silmänsä pohjoseen kääntyy.

On vieras se kansa, on vieras se maa, Jonk’ eestä hän henkensä heittää; Ei silmäystä säälin hän keltäkään saa. Hän tuskaa nyt tunteepi katkerimpaa, Ei murhettans taida hän peittää

”Miks onneni”, huokaa hän, ”maaltani pois Mun viskas ja tänne soi kuolla? Siell’ ystävä varmaankin kuollessain ois, Jok’ kyyneleet pyhkis ja lohtua tois; Vaan hylkynä täällä saan kuolla”.

Mut virtana rinnasta vuotavat vaan Nuo lähtehet punaisen tummat, Jo aatoksens rupeevat harhailemaan, Käy mielensä murheinen hourailemaan, Ja kuvat nyt syntyy niin kummat:

Hän lapsi viel’ onpi. On tuttu se tie, Jot’ iloiten kotiinsa lentää. Mut missä nyt äitinsä lempeä lie? Hän poissa on. Riemun pois kaipaus vie, Ja kyyneleet silmihin entää.

Ken tuleepi? Äitikö olla se vois? Hän surrako lapsensa sallis? Ei, kyyneleet pyhkii hän silmistä pois Ja kuiskaapi: ”aika jo levätä ois, Käy nukkumaan lapseni kallis”.

Ja vuoteelle äiti jo lapsensa tuo, Ja katsellen lastansa sorjaa Hän rukoillen kääntyypi Luojansa luo. – Sill’ aikaa vaan vuotaapi hurmehen vuo, Ja uhrinsa kuolema korjaa.

Arvostelu: RL