 |
| MISTREAT! |
Rock Bear järjesti pääsiäisviikonlopulle neljän päivän tapahtuman. Torstai ja lauantai olivat perinteisempää Black Metalia. Perjantaina Veriyhteyden seuraajia kiinnosti takuulla Kaarna ja Sielunvihollinen, mutta sunnuntain kattaus oli kokonaisuudessaan keskittynyt radikaalin kansallismieliseen ilmaisuun.
Dawn Of Purityn debyyttikeikka oli erinomainen. Yhtyeen materiaali on varmasti suurimmalle osalle tuntematonta. Ensimmäinen pitkäsoitto on vasta tuloillaan ja vuosien takainen mini-CD oli tuotannollisesti ja musiikillisesti raaempaa Black Metalia. Bändi on kehittynut jokaisella osa-alueella ja etenkin laulajan Celtic Frost henkinen ääntely erotti sen hienosti lajissaan tyypillisemmästä rääkymisestä.
Illan toisena yhtyeenä esiintynyt Vapaudenristi laittoi settinsä käyntiin uusimman levynsä kappaleella Yksinäinen susi. Erittäin hyväsoundinen keikka tarjosi yleisölle melkoista hittikimaraa yhtyeen laajasta kappalevalikoimasta, toki mukana myös harvemmin kuultujakin kappaleita. Yhtyeen livekokoonpanon tultua nelihenkiseksi viime vuonna, on myös soundi kasvanut ja setti monipuolistunut. Kappaleista mainittakoon Vapaussota 18, Uusi Reconquista ja Joutomies, jotka saivat yleisön laulamaan kappaleita mukana. Vapaudenristi oli illan esiintyjistä monille selkeästi odotetuin vieras Korsossa.
Pagan Skullin tutut klassikot Joutomaa, Whispers from the northwoods, Kali Yugan Lapset toimivat aina. Keikalla kuultiin poikkeuksellisen paljon uutta levyttämätöntä materiaalia. Rock Bearin erinomaisilla soundeilla niistä sai heti helposti otteen, vaikka materiaali ei ole ennestään tuttua. Linjattomuudesta linjansa rakentanut Pagan Skull rönsyili Black Metal vivahteisesta melodiseen punkrock rallatteluun ja moneen muuhun tunnelmaan. Tätä eivät genreuskolliset estetiikastaan tarkat bändit ikinä uskaltaisi tehdä.
Fatherland on ilmaisultaan suorasukainen. Linja on alusta lähtien ollut hyvin lähellä mitä yhtye tekee edelleen. Tiukentunut entisestään. Suppean discografian myötä setissä kuullaan edelleen pitkälti alkuvaiheen kappaleita. Laulaja pyysi reilusti kaikua, mutta koko setin ajan nopean kaahaamisen päällä oli kovimpana kuivana ja kaiuttomana korviin tunkeva ärjyminen. Vanhat Fatherlandin levyt ovat levinneet hyvin Suomessa ja maailmalla ja olisi hyvä, jos discografiaan saataisiin pian jatkoa.
Illan ilmiselvä pääesiintyjä oli Mistreat. Hyvillä soundeilla, vanhoja ja uudempia klassikoitaan intensiivisesti läpi paiskova Mistreat on tänäkin vuonna pyörinyt pitkin Eurooppaa keikoillaan. Suomessa ei aina edes ymmärretä, miten merkittävän panoksen yhtye on genressään antanut. Jatkuvasti ympäri maailmaa reissaava yhtye on kiistatta merkittävimpiä toiminnassa olevia retkueita. Suurin osa vanhoista yhtyeistä lopettivat vuosikausia sitten ja harvassa ovat ne Mistreatin ikäiset tekijät, jotka jatkavat aktiivista keikkailua sekä levyttämistä. Yhtye on edelleen elämänsä vedossa ja mahdollisuus nähdä se rock-musiikkiin erikoistuneen kuppilan lavalla oli monelle ilahduttavaa. Tuttuun tapaan Muke julkistaa illan viimeiset hitaat aikaisessa vaiheessa. Vielä kaksi, vielä kolme, vielä pari tulee, julistettiin sitä mukaa kun setin mitta jatkoi kasvamistaan. Ei valittamista!
Keikan jälkeen Rock Bear muistutti. että tämä oli heidän viimeinen tapahtumansa. Tästä on puhuttu ennenkin ja toivottavasti päätös ei vieläkään ole lopullinen. Aikamme asettaa monenlaisia haasteita pienelle yrittäjälle ja olisi hyvä muistaa mikä merkitys Rock Bearin kaltaisilla ilmiöillä on. Rock Bear on ennenkin osoittanut poikkeuksellista asennetta seisoessaan tiukasti keikkapaikalle valittujen yhtyeiden puolella ja viitannut kintaalla ulkopuolisten valituksille. Tämä ei ole itsestäänselvää, varsinkaan pääkaupunkiseudulla.
Äskettäin Helsingin keskustan keikkapaikka perui brittiläisen doom metal veteraanin tulevan esiintymisen "varmuuden vuoksi". Saatuaan joltain taholta negatiivisen palautteen, josta arvioivat olevan mahdollisuus pieneen julkiseen negatiiviseen huomioon. Se riitti perumiseen. Sen sijaan luulisi olevan keikkapaikan maineelle haitallista, jos järjestävään tahoon ei voi luottaa ja ettei asioita hoideta kuten on sovittu. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on nähty miten summittaisille juoruille tai anonyymeille sosiaalisen median viestille annetaan suuri painoarvo. Yhtyeitä on päätynyt perutuksi ilman mitään syytä, ihan vain varmuuden vuoksi. Tässäkään tapauksessa mitään syytä ei ollut. Ei ole mikään maailmanloppu, jos Helsingin ydinkeskustaan ei pääse soittamaan, mutta ilmiö muistuttaa keitä tämä koskee ja miksi on syytä olla vaihtoehtoja käsillä.
Näinä päivinä Rock Bear on edustanut harvoja vaihtoehtoisia keikkapaikkoja pääkaupunkiseudulla. Moni on valittanut ettei enää ole pieniä ja keskisuuria keikkapaikkoja tarjolla. Ei millekään epätrendikkäälle musiikille. Monessa kaupungissa on nähty kausia, jolloin ei yksinkertaisesti ole tarjolla paikkoja, jotka eivät noudata ansaintalogiikan sääntöjä. Pieni yrittäjälähtöinen rockmusiikkiin laajemmin profiloitunut kuppila on monella tavoin nykyisen ilmapiirin vastainen. Sillä ei ole takanaan suuryritysten rahavirtoja. Sitä ei tueta mittavasti kuten vasemmistolaisia apurahavetoisia projekteja. Silti sen tekemät valinnat eivät sisällä valtavirrassa pinnalla olevaa musiikkia. Baari ei myöskään ole minkään yksittäisen skenen paikka, vaan sinne oli tervetullut monenlaiset yhtyeet sisältöön katsomatta. Mukaan lukien kansallismieliset yhtyeet.
On muistettava, että kansallisradikaali kulttuuri on luonteeltaan rahvaan ja massan ulkopuolella. Perinpohjaisia muutoksia vaativa radikaali ei ole tyytyväinen siihen mihin tämän hetken lammasmainen rahvas tyytyy. Kun puhe on rahvaan kulttuurista, sille usein riittää että saa tilattua pizzan ja Netflix aukeaa nopeasti. Riittää että telkkarissa on jääkiekkoa ja marketista saa makkaraa. Kansallisradikaali kulttuuri pyrkii muutokseen, jossa mainitut asiat eivät riitä. On ilmiselvää että se asemoituu globalismin, kansainvälisen massaviihteen ja suuryritysten keinottelua vastaan.
On itsestäänselvää, että suomalaisen pienen yrittäjän kovalla työllä ylläpitämä keikkapaikka kuuluu asioihin, joiden olemassaolo itsessään on arvokasta. Tilanteessa, jossa massiiviset, usein monikansalliset viihdeyritykset, latistavat kulttuurin hengettömäksi teollisuudeksi. Omaehtoinen ja riippumaton baari on toivottava myös silloin kun siellä ei soi ns. aatteen musiikki. Se edustaa eetosta, jossa ihmisellä on vielä mahdollisuus muuhunkin kuin toimia kasvottoman koneen osana, jota motivoi ensisijaisesti ansaintalogiikka.
Välillä kuullaan kyynistä nurinaa, miten jonkun toimintaa ei kannata tukea jos se ei näytä realistiselta tai järkevältä. Nimenomaan kapitalismin ehdoilla. Tämä voi usein olla perspektiiviharha. Tuskin koskaan meiltä vaaditaan, että meidän kuuluisi tukea jotain paikkaa tai toimijaa nimenomaan siksi, että yrittäjä saa ansaittua leipänsä. Ei! Ensisijaisesti tuemme itseämme! On nähtävä mikä on aivan ilmiselvä etu itselle ja ajettaville asioille. Olisi säälittävää päätyä ajattelemaan että "heikot saa kaatua”, jos tuo logiikka onkin pelkkä luovuttajan ja alisuorittajan itselleen luoma helpotus sille, ettei edes tarvitse toimia kun voi yhtä hyvin passiivisena kuittailla muiden epäonnistumisille.
Se voi hyödyttää vaikka Kiellettyjä Kirjoja, jos sinne laittaa tilauksen vetämään. Ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kauppiaan tukemista ostaa kirja. Se on itsensä supportoimista. Mahdollisuus, jonka sallii itselleen, tietoinen valinta, joka luultavimmin johtaa positiivisempaan lopputulokseen. Mahdollisuus irtautua hetkeksi asioiden pariin, joilla on merkitys, syventyä tarjolla oleviin näkökulmiin, joita ei ole toistaiseksi miettinyt. Ehkä jopa omalla äidinkielellä. Huomata, miten merkittävää itselleen on, että joku jaksaa toimia pitääkseen saatavilla informaatiota asioista, joiden siivoamiseksi pois elämistämme on olemassa valtavia aktiivisia kansainvälisiä mekanismeja.
Ei ole ensisijaisesti jonkun kerhon tukemista käydä joskus pistäytymässä. Kuten moni muukin toimintaan ja kanssakäymiseen mahdollistava toiminta, se on mahdollisuus irtautua virtuaalisesta elämästä, johon jokainen suuryritys meitä yrittää lukita. Löytää merkitystä elämään, vaikka yhteiskunta viestii, ettei työläisen tarvitsisi juuri duunin ja kotisohvan lisäksi haluta muuta kuin vuosittainen rantaloma.
On selvää, että meidän ei ole pakko istua baarissa tai ostaa kirjoja ja levyjä. Nämä esimerkit eivät edusta kokonaisuutta. Koska Veriyhteys kattaa pitkälti musiikillisen vastakulttuurin ilmiöitä, on luontevaa käyttää näitä esimerkkeinä. Joku muu voisi puhua vaelluksista, yhteisöllisistä talkoista, lukupiireistä, kamppailuharjoituksista tai mistä vaan. Nämä kaikki ovat tapoja, jotka omalta osaltaan edistävät laajemmassa määrin elämäämme aktiivisen, ajattelevan ja toimivan radikaalin suuntaan.
Yleiskielessä radikaali on nimenomaan perinpohjaisia muutoksia vaativa, äärimmäisyyshenkinen, jyrkkä ja kumouksellinen. Todellisuus alkaa päivä päivältä näyttämään globaalisti sanellulta, etniseen itsemurhaan valkoisia kansoja pakottavalta, monikansallisten suuryritysten hallitsemalta dystopialta. Usein valtavirran kuvasto, etenkin kulttuuriksi naamioitu viihdeteollisuus arvoineen, edustavat jotain haitallista. Tuskin jää keneltäkään huomaamatta, miten jopa inhimillinen kanssakäyminen näyttää regressoituvan ruudun välityksellä tapahtuviksi virtuaalisiksi esityksiksi. Todellisten tekojen sijaan tarjolla rakennettuja illuusioita.
Meille positiivisten ja mielekkäinen vaihtoehtojen olemassaolo ei ole itsestäänselvää. Niiden olemassaolo on kaikkein tärkeintä meille itsellemme. Kyllä nurin menneen yrityksen aktiivit aina uuden työn löytävät, mutta kansallismielinen henkilö voi huomata joutuneensa höynäytetyksi, jos on laiskuuttaan omaksunut kulututuskulttuurin teesit ja helppouden ja siinä sivussa antanut kaiken itselleen oikeasti merkityksellisen kuihtua pois. Olkoon kyse sitten kansallisomaisuuden realisoinnista keinottelijoiden haltuun tai siitä ainoasta paikallisesta baarista, joka kuopattiin.
Nyttemmin on yllättävän radikaali ajatus edistää kuolleeksi julistettua kapinallista rock-kulttuuria ja sen mukanaan tuomia edelleen olennaisia ja elinvoimaisia ajatuksia. Ehkä radikaalein kaikista olisi kyynisyyden ylittävä riemukas into. Ei ihme, että media ja julkinen puhe on täynnä lässytystä siitä, kuinka meidän kuuluisi olla hiljaa ja siirtyä sivuun, sillä tätä pidetään vanhojen valkoisten miesten roolina tänä päivänä. Ajatus on naurettava. Suomeen massoina rahdattu elatusta vailla oleva roskajoukkokin elää valkoisen miehen työn hedelmillä. Ei ole mitään syytä etteikö vanhempikin valkoinen kapinallinen elä riemukkaan innon vallassa, sillä se ei ole nuoruuden liekki, vaan valkoinen kapinallinen liekki joka lepattaa.
Tulevat keikat kannattaa tsekata Veriyhteyden blogista tai vielä ajankohtaisemmin Telegram-kanavalta. Seuraava merkittävä kansallisradikaali tapahtuma on Awakenig III Hyvinkäällä 27. huhtikuuta.
Teksti, kuvat ja editointi: Kurja, RV ja Veriyhteys-kollektiivi
