Nyt ei leikitä! Kovat ajat vaativat kovia sanoja ja tekoja, sillä nurkkaan ajetun hallitsevan punarotan raivoa ei hillitä lepyttelyllä, vaan ankaralla totuutta ruiskuttavalla audiaalisella vastamyrkyllä. Tätä hygienista toimenpidettä edustaa ääniterroristisessa muodossa Straight Arm Saluten (SAS) toinen kokopitkä Pelkkää vihaa. SAS:n debyyttilevyä ja Stormheit-splittiä hallitsivat vielä martial industrial ja war ambient, mutta C-kasetilla Aryan Uprising (2015) löytyi jo viitteitä power electronics -tyylistä, kunnes nyt uusimmalla se kuuluu täysin jalostuneessa joskin omanlaisessa kuosissa.
Lähin vertailukohta SAS:lle täytyy hakea Amerikasta asti, sillä levyn radikalismille vetää vertoja vain Deathkeyn levytykset ja Brethrenin sivuprojektina tunnettu Organized Resistance, jonka albumi Day of the rope (Freak Animal, 2005) on ollut ilmestymisestään lähtien poliittisesti motivoituneen voimaelektroniikan johtotähti. Unohtaa ei sovi myöskään vanhoja epäkorrekteja veteraaneja kuten Streicher, Terre Blanche ja Control Resistance, joiden brutaalista in-your-face -asenteesta on tarttunut jotain myös SAS:n levylle.
Suomessa vastaavanlaista roturealistista pe-kamaa kuin Pelkkää vihaa on toki tehty aiemminkin kuten vuodesta 2008 lähtien toiminut Xenophobic Ejaculationin julkaisukatalooki vahvasti todistaa. XE:n provosoivat teemat ovat silti enemmän voimaelektroniikan konventioon kuuluvaa transgressiota, sopivuuden rajojen rikkomista, kuin puhdasta ideologisuutta, jota taas SAS edustaa kirjaimellisesti. Voimaelektroniikan ja melun musiikillisista, taiteellisista ja ideologisista taustoista kiinnostuneille voin suositella hiljattain ilmestynyttä kirjaa Fight your own war – Power Electronics and Noise Culture (A Headpress Book, 2016), jossa suurennuslasin alla on mm. yllättävän vireä Suomen skene sekä historiikki australialaisesta ”Oi! Noisen” pioneerista Streicherista.
Jo levyn biisilistaa selatessa saa helposti käsityksen missä mennään: ”Neekerin paikka ei ole Suomessa”, ”Fasismin valkoinen nyrkki”, ”Hakaristi”, ”Valkoinen ylivalta ja juutalaisten tuho”, ”Rotupetturien teloitus” jne. Albumin kaksi ensimmäistä esitystä ”Neekerin paikka ei ole Suomessa” ja ”Fasismin valkoinen nyrkki” edustavat levyllä tyypillistä atonaalista voimaelektroniikkaa, jossa toistuvat kirkuva feedback, suurtaajuuksien vinkuvät äänet ja sub-basso (60Hz-20Hz). Avausraitaa ryydittävät lukuisat samplet, joissa kuullaan mitä mieltä kansalaiset ovat neekereistä ja heidän tekemistään raiskauksista. Koko levyllä aggressiivisen kylmää äänimaisemaa tehostaa vielä vokalistin säröisästi mikitetty karjunta, jossa selvästi artikuloiden tuodaan esille kappaleiden tylyä sanomaa.
Pelkästään musiikillisesti tarkasteltuna Pelkkää vihaa cd ei kuitenkaan ole täysin tyylipuhdas power electronics -äänite, sillä välillä toistuvat rytmikkäät biitit ja dark ambient vivahteet tuovat mieleen death industrial -tyylin, etenkin Genocide Organin soundimaailman. Perinteisiä säe-kertosäe -biisirakenteita levyltä ei juurikaan löydy, vaikka äänikollaaseissa onkin tiettyä sukulaisuutta vaikkapa Blood Axisin ensimmäisen albumin muutamiin industrial vetoihin.
Erityisen kiitoksen levy saa tyylikkäästä samplaamisesta, vaikka mukaan on otettu etenkin monille White Power electronics -levyille tuttua Hitler-ääniraitaa. Kappaleessa ”Valkoinen ylivalta ja juutalaisten tuho” Adolf Hitlerin puhe ei ole pelkkä shokkiarvoa tavoitteleva lisuke, vaan kappaleen kontekstissa sille annetaan täysin vilpitön aatteellinen merkitys.
Suomalaisiakin sampleja löytyy levyltä kiitettävästi: kuten ensimmäisen kappaleen alussa myös viidennessä raidassa ”Rotupetturien teloitus” kuullaan Pekka Siitointa, tällä kertaa ”valtakunnanjohtajan” meemipankista on lohkaistu aiheeseen sopiva murjaisu: “Kyl se on kamalaa, jos joku suomalainen nainen ratkee johonkin neekeriin”. Yleensä Siitoinin humoristisia sutkautuksia on käytetty extreme-musiikissa vain ironisessa mielessä, mutta nyt kun hänen kuolemastaan on jo kulunut riittävästi aikaa, ”aforismeilla” alkaa olla myös itsenäistä totuudellista voimaa. Vanhaan viisauteen, jonka mukaan humalaisten ja lasten suusta kuullaan totuus, pitäisi lisätä vielä Pekka Siitoimen lohkaisut.
Levyn voimaelektroniikasta selvimmin erottuva esitys on ”Yle sionistisiat”, jonka taustalta sykkii voimaakasti läpi martial industrialin rytmikäs marssibiitti. Sanoitukset ovat levyn miedommasta päästä, vaikka niistä huokuukin vahvasti nettimaailman Der Stürmer -lehdeksi kutsutun Yle Watch -blogin anteeksipyytelemättömän karski sanoma:
Rotupropagandaa ja valheita
syytää viherpunakoneisto
Omaa kansaa selkään puukottaa
kommunismille kumartaa
Suvaitsevaisuuden mätäpaiseista sanomaa
oman rodun ja maan halveksuntaa
Tas-arvo on pelkkä paskainen valhe
juutalaisen agendan kahle
Ylen sionistisiat kärsikää
kun valheilta katkaistaan pää
ja se viimeinenkin natsidokumentti
on tulessa palava voittomme monumentti
Levyn päättävä esitys ”Pelkkää vihaa” on tärppi, joka kääntää kaiken päälaelleen: geneettisessä ja kulttuurisessa itsepuolustuksessa kyse ei olekaan ensisijassa vihasta, vaan puhtaasta rakkaudesta omia kohtaan. Pelkkää vihaa harjoittavatkin itse asiassa etnomasokistit, jotka haluavat suomalaisten ja muiden valkoisten katoavan maailmasta. Jos he olisivat vihassaan johdonmukaisia, he voisivat aloittaa itsestään…
SAS:n uusimman julkaissut Europa Erwache Productions on taas kerran tehnyt hienoa työtä ja julkaissut levyn, joka tavoittaa sekä musiikillaan että kansilehtien diy-tyylisellä taitollaan aidon vastakulttuurin hengen. Levyä kuunnellessa ja kansilehtiä selatessa välittyy sama fiilis, jota amerikkalaisen kulttilafka Warcom Median tuotokset 1990-luvulla synnyttivät kuulijassa. Ei ollenkaan huono referenssi.
Arvio: RL
