Monipuolisesta katalookistaan tunnetun Europa Erwache Productionsin (EEP) viimeisin julkaisu kulkee sekä musiikissaan että maailmankatsomuksessaan vielä radikaalimmin ajan virtaa vastaa kuin levy-yhtiön varhaiset RAC-yhtyeet. Viime vuoden puolella äänitetty dark ambientia, martial industrialia ja wp elektroniikkaa yhdistelevä teemalevy Accelerate! on varjoissa pysyttelevän kotimaisen Archipelago Solutionin vasta ensimmäinen julkaisu, mutta silti sarjassaan verraten vakuuttavaa lopun ajan musiikkia.
Accelerate! albumilla liikutaan todella syvissä ja sakeissa vesissä. Jo projektin nimi Archipelago Solution on poikkeuksellinen mutta levyn henkeen sopiva. Nimen taustalla on italialaisen uusfasisti Franco Fredan vastastrategia, jonka hän kehitteli 1970-luvulla sen jälkeen kun Italian hallitus lakkautti joukon uusfasistijärjestöjä, merkittävimpänä Ordine Nuovon. Freda loi silloiseen äärioikeistoterrorismiin uuden organisaatiomallin, jossa aiemmat suuret ja hierarkkiset rakenteet korvattiin pienillä ja ketterillä ryhmittymillä, jotka luotiin ad hoc vain tiettyä toimintaa varten ja hajotettiin välittömästi operaation jälkeen. Ennen kuin amerikkalaisesta yksinäinen susi -strategiasta vielä puhuttiin, Fredan ”saaristomeren ratkaisussa” yksiköt toimivat toisistaan riippumatta ja ilman keskusjohtoa. Filosofisesti Freda katsoi koodinimen ”saaristomeren ratkaisu” olevan osa Julius Evolan määrittelemää apoliteiaa, koska sen aseellinen spontaanius, "spontaneismo armato", kohdistui mielivaltaisesti koko järjestelmään. Näin Soluzione Arcipelago liittyy nykyisen radikaalioikeiston kansallisnihilistiseen tulkintaan akselerationalismista, jossa mikä tahansa kaaosta edistävä toimenpide nopeuttaa korruptoituneen nykyjärjestelmän luhistumista.
Jos levyä haluaa verrata EEP:n muihin elektronisen musiikin julkaisuihin kuten Ufonazin (harmi ettei se ollut sittenkään Suomesta!) albumiin Venuvian Supremacy In 261 Million KM, ero on sekä musiikillisesti että temaattisesti huomattava, vaikka kummankaan maailmankatsomuksissa ei olekaan suurta eroa. Ufonazin voittoisa NS-utopia esoteerisine tulkintoineen ei voisi olla kauempana Archipelago Solutionin maalailemasta vääjäämättömästä painajaisesta, jossa sivilisaatiomme kiihtyy kohti romahdusta. Jos levy antaa jotain toivoa, niin se löytynee romahduksessa syntyvän singulariteetin jälkeisestä ajasta.
Archipelago Solutionin musiikki tai oikeastaan ambientisti soljuva äänivirta poikkeaa sekin ratkaisevasti Ufonazista, jonka perinteisiä pop-kaavoja noudattavia synkkiä elektrobiisejä voisi pitää happoon kastettuna Depeche Modena. Eleettömän vaivihkaisesti liikkeelle lähtevä Acclerate! hyödyntää ihmisäänessä pelkkiä puhesämplejä, joten omaa itse laulettua tai puhuttua sisältöä projektilla ei ole. Tämä ei sinänsä haittaa, koska kyse on eri apokalyptisia teemoja hyödyntävien monologien palapelistä, joka rakentuu lopun finaalia kohti koherentiksi kokonaisuudeksi.
Lainatut sämplet löytyvät enimmäkseen elokuvista, joista voi tunnistaa ainakin Robert de Niron äänen rainasta Angel Heart (Noiduttu sydän, 1987). Levyn avaavassa introkappaleessa ”Men Among The Ruins” kuullaan nimeen sopivasti liittyen Julius Evolaa, jonka ranskakielinen puhe on peräisin haastattelusta, jonka hän antoi Ranskan televisiolle vuonna 1971. Avausraidasta tehdyn taidokkaan videon lopussa ääneen ja kuvaan pääsee myös Charles Manson, joka toteaa lakonisesti: "Now is the only thing that is real".
Levyn toinen raita ”21 paths to darkness” viittaa 09A:aan kytkeytyvän Louhi Loosin 2018 julkaisemaan kirjaan 21 polkua pimeyteen. Äänikollaasissa kuullaan paniikkiaikamme ajankohtaisia ääniä kuten koronarajoitusten keskellä Hongkongissa parvekkeillaan kirkuvia ihmisiä ja venäläisten pommikoneiden radioliikennettä. Kaiken painostavuuden keskellä tarkkaavainen kuulija ei voi silti olla rekisteröimättä tekijöiden itseironiaa, josta kertoo ”valtakunnanjohtajan” Ruotsin risteilyltä dokumentoitu lentävä lause "My God is Lucifer, I am Devil I am Devil!".
Digipack ei anna biisien nimien lisäksi mitään muuta informaatiota kuin lainauksen:
A number. There is one for every life which ever was or ever will be. And like most lives, they wait for a moment, the moment... When we'll be sent on its journey back toward the yellow sun. Approaching the sun brings definitive change. It will never again be the same. Appearing in our skies, it is believed to be the prophecy of extraordinary events. The Birth of Kings. The Death Of Empires. After Centuries, or Millennia, the journey must end. Perhaps smothered by its own dust, the dark, soulless body continues eternally through space and time. It may disintegrate and crumble into inconsequential rubble. Or it may be lost forever, crashing, burning into the yellow sun. And tonight as I look into the sky and it looks back on me, I wanna know which am I. I need to know. Is this the beginning of the journey... Or the end?
Google-haku paljastaa sitaatin olevan tv-sarjan Millennium toisen kauden jaksosta ”The Beginning and the End”, jossa nähdään Frank Blackin synkkä yksinpuhelu. Sarjaa voi pitää varsin akselerationistisena, koska siinä jotkut yrittivät aiheuttaa aikakauden päättymisen. Siksi ei ole yllättävää, että Millenium-sarjan lainaus kuullaan esityksessä, joka kantaa nimeä ”Forcing the End”.
Vasta viime vuosina Suomessa huomiota saanut akselerationalismi ei ole ilmiönä mitenkään nuori, sillä kautta historian eri voimat ovat mitä erilaisimmista syistä pyrkineet kiihdyttämään yhteiskunnassa olevia asioita tiettyä päämäärää varten. Poliittisena teoriana se tuli luultavasti ensi kertaa tutuksi suurelle yleisölle 1970-luvulla, jolloin Länsi-Saksassa toiminut äärivasemmistolainen terroristijärjestö RAF pyrki murhakampanjallaan synnyttämään poliisivaltion, joka tekisi kansalaisten elämästä niin sietämättömän, että se loisi ennen pitkää pohjan työväenluokan vallankumoukselle. Sittemmin kiihdyttämistä on pyritty käsittelemään analyyttisemmin ja ilman poliittisia intohimoja, joskin modernin akselerationalismin pääteoreetikkona pidetyn brittifilosofi Nick Landin näkemyksiä on pidetty hegemonisen kulttuurivasemmiston näkökulmasta äärioikeistolaisina.
Joka tapauksessa on selvää, ettei ole olemassa vain yhtä vaan monia akselerationalismeja, tunnetuimpana transhumanismi, jonka eetos juontuu vasemmistolaisesta individualismista, jossa on vahvana nautinnon lisääminen ja kärsimyksen välttäminen utilitarismin hengessä. Sitä vastoin äärioikeistolaiset kiihdyttäjät rinnastavat transhumanismin kaltaiset helpon ja mukavan elämän haavekuvat Aldous Huxleyn dystopiaromaaniin Uusi uljas maailma ja Matrix-elokuvan sinisen pillerin syöjiin.
Koska Suomea ja muita länsimaisia yhteiskuntia hallitsee ”vapaasta” markkinataloudesta huolimatta kristinuskon maallistuneena perintönä syntynyt egalitääri-vasemmistolainen moraalikoodisto, viranomaiset ovat luonnollisesti enemmän varpaillaan äärioikeistolaisesta akselerationalismin tulkinnasta kuin äärivasemmiston vastaavasta. Viime aikojen pidätykset ja uutiset maamme ”äärioikeistolaisista akselerationalisteista” kertovat omaa kieltään, kuinka EU:n ohjauksessa olevalla poliisillamme on halu löytää sisäpoliittisesti hyödyllinen vihollinen. Olemattomia pikkukylien nationalistisia autotalliporukoita vainotaan vain siksi, että näyttävissä tiedotustilaisuuksissa voidaan pelotella tuulipukukansaa ”äärioikeiston uhalla”. Tosin takana voi olla virkamieskunnan ja valtiovallan oikeatakin angstia, sen verran hysteerisesti ne reagoivat kaikkeen, jossa ei uskota länsimaisen demokratian ja ihmisoikeususkonnon olevan historian viimeinen lukkoon lyöty sana. Tästä kertoo jo se, että tämän vuoden puolella poliisi on tehnyt mm. aseellisen rynnäkön kantasuomalaisen henkilön kotiin, koska hän on analysoinut omalla nimellään tieteellisen objektiivisesti mistä akselerationalismissa on oikeastaan kyse. Jo se, että ilmiö tunnustetaan ja sitä tutkitaan avoimesti, on liikaa joillekin nykyjärjestelmään epätoivoisesti tarrautuneille kollaboraattoreille.
Voi olla, että juuri akselerationalistisen teemansa vuoksi tämä levy herättää huomiota systeemin vartijoissa. Esimerkiksi Supossa tunnutaan olevan kovin kiinnostuneita O9A:sta ja sen perustajan David Myattin kirjoituksista sekä uudelleen perustetusta The Black Order järjestöstä. Näitä äärioikeiston kiihdyttäjiä käsitellään albumin lopun julistuksissa ”Tribute to the David Myatt” ja ”The Black Order”.
Accelerate! kiihtyy nimensä mukaisesti loppua kohden ja kappale ”The Black Order” onkin jo täynnä martial industrialista tuttua militääristä rummutusta, joka tuo mieleen ruotsalaisen Arditin. Levyn päättävä ”Summum Malum” (suom. Suurin pahuus) yltyy jo väkivaltaisen voimaelektroniikan puolelle päättyen symboliseen hehkulampun sammumisääneen.
Kaikesta sämpläyksestä ja studiovelhoilusta huolimatta levy on musiikillisesti sittenkin sen verran geneerinen, ettei se kilpaile dark ambientin raskaan sarjan tekijöiden klassikkojulkaisujen kanssa. Temaattisen radikaalisuutensa vuoksi sillä on kuitenkin paikkansa genressä jo nyt. Jotain nopeasti ajan henkeen reagoivasta asenteesta kertoo kertoo cd:n kryptinen kansikuva, jonka on muista kuvista ”luonut” tekoäly – eräs osoitus teknologisen akselerationalismin kaiken läpäisevästä läsnäolosta kulttuurissamme.
Arvio: RL
