Mainos: White Boy Summer fest 2022

 

Iron Clad: Systematic Racism C-kasetti (Wrath, 2022)

Hieman kustomoitu pc-kuva alkuperäisestä kannesta.

Iron Clad (IC) tykittää suomalaisittain harvinaista white power electronicsia. Ensijulkaisunsa Srike to Kill (2014) jälkeen projekti on viettänyt hiljaiseloa kunnes se aktivoitui uudelleen viime vuoden lopulla. Studiossakin on käyty ja sen hedelmänä on syntynyt karua wp noisea eetteriin sinkoava täyspitkä Systematic Racism. Albumin formaattina on edelleen kasetti, joka on 1980-luvun alusta alkaen pysynyt sitkeästi noisen ja voimaelektroniikan keskeisenä julkaisuvälineenä.

Ennen kuin Iron Clad voidaan sijoittaa missään järkevässä mielessä suomalaisen elektronisen musiikin kartalle, sitä on verrattava kahteen kulttimainetta nauttivaan nimeen. Tarkemmin sanottuna: kun puheeksi tulee maamme valkoista valtaa julistava voimaelektroniikka, nousevat Xenophobic Ejaculation (XE) ja Straight Arm Salute (SAS) väistämättä esiin.  Siinä missä XE kurkottaa vahvasti noisen suuntaan ja on politiikassaan enemmän transgressiivinen, operoi SAS perinteisen industrialin ja voimaelektroniikan puolella samalla julistaen poliittista viestiään tosissaan. Iron Cladin musiikillinen ja poliittinen positio on jossain näiden kahden välissä; IC:n jäsentymätön äänimatto on lähellä XE:tä, mutta ideologisesti se on enemmän kotonaan SAS:n julistusten kanssa.

Vaikka kyse ei ole miellyttävän kuuloisesta materiaalista, pitää sen väkivaltaista kostoa uhkuva ilmaisu kuulijan otteessaan. Suurtaajuuksien kirskunnassa päällimmäisenä elementtinä ei ole vinkuva feedback, vaan pahaenteisesti vyöryvä äänimassa, joka kuulostaa siltä kuin jäänmurtaja rouskuttaisi välinpitämättömällä voimallaan ahtojäätä. Kun tähän lisätään mikitetty tuskainen huuto syntyy äänivalli, joka kuvaa karulla tavalla sitä mielentilaa, mitä nyky-yhteiskuntaan päästetyt afrikkalaiset villit raiskauksillaan ja satunnaisella väkivallallaan synnyttävät jälkikasvustaan huolissaan olevissa kansalaisissa. 

Kasetin sisältö on kuin oksennus suoraan päin modernia maailmaa; ruma maailma  ansaitsee ruman musiikillisen todistuksen rumuudestaan. Neljässä pitkässä teoksessa (Prolonging the Agony, Strongholds, Systematic Racism We Are Set Here) introina ja taustanauhoina on käytetty pääasiassa amerikkalaisen valkoisen liikkeen puheita ja dokumentteja, jotka istuvat  ikävällä tavalla hyvin myös Suomen tilanteeseen. Moderni maailma on totta tosiaan ansainnut Iron Cladin vihan kyllästämän julistuksensa.

Musiikkinäyte kappaleesta "Systematic Racism".

Arvio: RL

UUSI VIDEO: SOTASETÄ FEAT. TUPLA HOO - ÄNNÄT VITTUU

Kuvakaappaus Sotasedän uudesta videosta.

Sotasetä on yhdessä N.W.A:n laulaja Tupla Hoo:n kanssa julkaissut hiljattain uuden kappaleen "Ännät vittuun". Räpätys on kommentti punavihreille uustalinistpoliitikoille, jotka haluavat kriminalisoida sanan neekeri. Koska juutalaisomisteinen Blogspot suostuu rotunepotistisesti jakamaan suoran videon vain (((YoutTuben))) kautta, täytyy Sotasedän video katsoa Bitchuten linkistä täältä. 

NS Winter Fest 29.1.2022

Lappeenrannassa järjestetty NS Winter Fest sai ansaitsemansa kelit Valtteri myrskyssä. Moni keikalle tuloa suunnitellut ei viitsinyt lähteä riskeeraamaan jäisikö auto jumiin kinoksiin. 

Vain pari viikkoa Ukkometson pikkujouluista järjestetty keikka veti asiallisesti porukkaa, etenkin nuorempaa polvea, jota selvästi kiinnosti paikalle saapunut NSBM yhtye Ehre. 

Normaalisti illan pääesiintyjänä oleva Mistreat oli akustinen Muken soolo. Artisti halusi olla ensimmäinen, jotta keikalla olisi intensiteetiltään nouseva järjestys.

Muken soolo oli erittäin piristävä yllätys, sillä setti oli täynnä harvoin kuultuja, jopa ensimmäistä kertaa kuultuja kappaleita. Monia näistä tuskin kuullaan Mistreat bändin soittamana. Muken ensimmäisen soololevyn Patriotic Tunesin kappaleet olivat hyvin edustettuna. Keikka lähti käyntiin pitkällä ja rauhallisella Idästä tuulee -kappaleella edeten kohti nopeatempoisempia esityksiä. Omien laulujen lisäksi saatiin kuulla lainakappaleita. Hellhoundin Rappioperintö, ikivihreitä Skrewdriverin klassikoita, sekä poikkeuksellisen hyvin suomennettu Pluton Svea -kappale. Lähes puolitoista tuntia kestänyt setti olisi voinut jatkua pidempään, Muken huikatessa kerta toisensa jälkeen ”vielä yksi”. Setin lopussa saatiin kuulla myös humoristisempia kappaleita, mm. Raivopäiden tuotannosta.

Ehre on uusi tulokas Suomalaisen NSBM rintamalla. 2020 kaksi ensimmäistä demoaan julkaissut bändi on soittanut pari keikkaa ja demot on jo uusintajulkaistu saksassa 100 kpl:n LP-painoksena vuonna 2021. Samaa materiaalia on Alla Mustan Auringon cd-kokoelmalla Black Sun Disciplen ja Kansojen Hävittäjän demojen ohessa. Nuorista soittajista koostunut kokoonpano on selvästi saanut vaikutteita menneen vuosikymmenen genremusiikista. Varhaisimmissa kappaleissa vanhan Goatmoonin vaikutteet ovat jopa liian ilmiselviä. Uudempi materiaali on kehittyneempää. Tulevaisuus näyttää miten paljon omaa ilmettä Ehre saa ilmaisuunsa. Suomalaisen suoraviivaisen ja tarttuvan Black Metalin fanien kannattaa katsastaa demot.

Vapaudenristin setti oli pääpiirteittäin sama kuin pari viikkoa aiemmin. Vanhaa ja uutta yhdistänyt setti sai yleisön parhaiten mukaan tunnetuilla kappaleillaan. Julkaisemattomat, seuraavalle levylle tulevat kappaleet olivat vielä kaikille tuntemattomia. Soihdut, Ei Maata Ilman Kansaa, Valkoinen Kapinahenki, En Aio Kuolla ja monta muuta kappaletta sai yleisön huutamaan kertosäkeiden tahdissa.

Tulenväki hoiti järjestelyt asiallisesti ja äänentoisto oli hoidettu hyvin. Laajat valikoimat levyjä oli saatavilla.

Joillekin yleisön edustajille NS Winter Festin aikana raivonnut myrsky teki temput. Illan aikana tukkeutuneilla teillä oli autoja jumissa jopa aamutunneille asti.

Keikka osoitti miten myös jatkossa kannattaa edistää toimintaa, jossa eri tyylilajien kansallismielinen musiikki yhdistyy. Painotuserot aatteessa, musiikissa tai toimintaympäristössä jää pilkunviilaajien huoleksi. Näillä keikoilla nuoret, vanhat, kaljut ja pitkätukat ovat rotutietoisen nationalismin asialla, kukin tavallaan.

Video: Vapaudenristi

Video: Muke soolo

Video: Ehre

Arvio: VY

PARIS VIOLENCE -YHTYEEN JOHTOHAHMO FLAV MENEHTYNYT

Ranskalaisen Paris Violencen musiikista lähes kokonaan yksin vastannut Flavien Bertran de Balanda eli Flav (30.11.1979 - 23.1.2022) menehtyi helmikuuussa ilmeisesti terveydellisiin syihin. 

Paris Violence oli skinhead-rockin outolintu sekä musiikillisesti että poliittisesti. Termiä kulttibändi viljellään usein huolimattomasti, mutta tämän aniharvoin keikkailleen yhtyeen kohdalla epiteetti on osuva. Jo se seikka, että viime vuosiin asti bändin levymyynti ja jakelu oli tiukasti Flavin käsissä, teki julkaisujen hankkimisesta hankalaa. Onneksi uusintapainoksia on alkanut saada nyt myös monista Oi/RAC distroista kuten suomalaisesta Society's Dregsistä. Varsinkin yhtyeen vinyylit ovat omistamisen arvoisia korkealuokkaisen kansikuvituksen vuoksi: niissä näkyy useimmiten ranskalainen sarjakuvataide, romantiikan ajan taidemaalaus ja surrealismi.

Bändin uniikki soundi koostuu melodisesta vyörytyksestä, ylisärötetystä kitarasta ja runsaasti viljellystä syntikkaäänimatosta, johon liittyy monesti vielä patonki-Oi:lle tuttu saksofoni. Flavin laulutyyli on puolestaan velkaa 1980-luvun Ranska-RAC:n pioneereille Bunker 84:n ja Legion 88:n laulajille.

Ilmeisistä musiikillista vaikutteistaan huolimatta Paris Violencen soundista muodostui jäljittelemätön keitos. Kun tähän lisätään vielä lyriikat, jotka poikkeavat perinteisen Oi:n katurealismista ja RAC:n suoraan naamatauluun iskevästä politikoinnista, saadaan bändi, joka kulki loppuun asti omia polkujaan. Bändiä ei ole syyttä kutsuttu älykkö-Oi:ksi, sillä Flavin rikkaissa teksteissä on vahvasti läsnä eurooppalainen korkeakulttuuri, historia ja aatteellis-taiteelliset virtaukset, jotka tekevät jyrkän filosofisen eron Ranskan vallankumouksen arvoihin. 

Flav ei ammentanut kappaleitaan Valituista Paloista, vaan toimiessaan Pariisin Sorbonnen yliopiston historiantutkijana hänellä oli syvä näkemys Euroopan ja koko maailman kulttuureista. Yksi Paris Violencen suurista ansioista oli se, että bändi esitteli kuulijoilleen ajattelijoita ja filosofioita, joista he eivät ole kuulleet virallisissa historiankirjoituksissa. Kappaleissa kerrotaan niinkin eksoottisista aiheista kuin Von Ungern-Sternbergistä, japanilaisesta soturetiikasta, temppelinherroista ja Fin de sieclen Absintin juojista. Valtavan levykatalooginsa (18 virallista albumia plus kokoelmat, singlet ja yhteisjulkaisut) suuressa kaaressa yhtyeen kantavia teemoja olivat kreikkalainen mytologia, eurooppalaiset sodat ja vallankumoukset, Amerikan vastaisuus, niezcheläinen nihilismikritiikki, spengleriläinen kulttuuripessimismi, postmodernismi ja Julius Evolan sodan metafysiikka. 

Henkilökohtaisella tasolla Flav osasi yhdistää teksteissään länsimaissa vallitsevan apatian, kulttuurisen melankolian ja henkilökohtaisen masennuksen. Omakohtaisuus tulee esiin myös korkeakulttuurin ja katujen skinhead-kulttuurin välimaastossa seikkailevan Alphonsen hahmossa. Paris Violencen kappaleissa esiintyvä Alphonse on puoliksi proletariaatti ja puoliksi dandy, joka vaeltaa päämäärättömästi synkässä, surun valtaamassa Pariisissa. On selvää, että Alphonsessa on paljon samaa kokemusmaailmaa mitä Flav näki omassa elämässään.

Vaikka Paris Violence pyrki pysyttelemään poliittisen julistamisen ulkopuolella, bändi oli silti äärivasemmiston hampaissa. Yhtyeen kannattama rojalismi ja sitoutuminen Ancient Regimen traditionaalisiin arvoihin raivostuttivat hegemonisen vallan syöttiläitä siinä määrin, että Flavin nimi keikkui alituiseen punaliberaalien mustilla listoilla. Osallistuminen rojalistien tapahtumiin ja varainkeruuseen innoittivat sikäläisiä anarkomarkoja tekemään yhtyeestä jatkuvalla syötöllä mustamaalaavia kirjoituksia, joilla pyrittiin hankaloittamaan Flavin työtä yliopistolla. Järjestelmän apurahakapinalliset eivät kuitenkaan onnistuneet kampanjoissaan, vaan Flav jatkoi virassaan kuolemaansa asti.