Two Runes: Victory Eternal (IG Farben Produktion, 2023)

NSBM:ksi luokittelu kohtaa tiettyjen bändien taholta samanlaista vastustusta kuin yhtyeet, joita kutsutaan goottirockiksi. Rotupoliittiset black metal yhtyeet, jotka tunnustavat kansallissosialismin väriä eivät useinkaan halua lokeroitua yksiselitteiseksi NSBM:ksi. Tämä siitä huolimatta, että kuuntelijan näkökulmasta musiikki ja kappaleiden teemat saattavat tehdä bändistä heittämällä kansallissosialistista black metallia. Ehkä syynä on genreen liitetty musiikillinen käppäisyys ja itsetarkoituksellinen shokkiarvon hakeminen, jonka vuoksi itsensä vakavasti ottavat alan yhtyeet vieroksuvat termiä. Usein täysin syyttä, koska leima on lähinnä ulkopuolisten ja poliittisesti vihamielisten voimien antama. Todennäköisesti myös kotimaamme Two Runes karttaa NSBM-nimeä, vaikka poliittisesti yhtye sujahtaa genren sisään vaivattomasti. 

On tietenkin totta, että kansallissosialistisessa mustassa metallissa on vallalla undergroundin lo-fi ääniestetiikka, mikä tekee kahden miehen projektibändi Two Runesista  ainakin musiikillisesti erikoisen joskaan ei poikkeuksellisen tapauksen. Suomesta kun löytyy NS-henkisiä bändejä, joiden soundia ja teknistä osaamista voi pitää hyvin valtavirtaisena black metallina. Ensimmäisinä tulee mieleen ainakin Blood & Soil, Norrhem, Diaboli ja Goatmoon. Tähän ammattitaitoiseen seuraan Two Runesin ensimmäinen kokopitkä albumi Victory Eternal istuu hyvin.

Radikaalikin musta metalli voi päästä Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen, josta kertoo Satanic Warmasterin häikäisevä listamenestys viime levynsä Aamongandr (2022) kohdalla. Two Runesin uusin levy on soundillisesti niin kuulijaystävällistä, että se voisi helposti saavuttaa metalliyleisössä samankaltaisen suosion kuin Satanic Warmaster. Valitettavasti kaksihenkinen studioprojekti ei keikkaile, mikä osaltaan estää suuremman suosion. 

Debyyttinsä Two Runes teki jo vuonna 2014 julkaisemalla alkujaan neljän biisin omakustanteen Herää Eurooppa!, josta on sittemmin tehty lukuisia virallisia painoksia. Jo tuolla levyllä olivat oraalla ne piirteet, jotka kuuluvat jalostuneessa muodossa uudella albumilla. Militantti rytmiikka, puhtaat kirkkaat soundit ja syntikoiden käyttö ovat myös osa tätä levyä, mutta huomattavasti taidokkaammin esitettynä kuin ensijulkaisulla. Varsinkin syntikoiden käyttö on tyylikkyydessään hienovaraista tuoden yleissoundiin tarvittavaa dramatiikkaa ja kohtalonomaisuuden tuntua.

Jo avauskappaleessa ”The Blood is All” kiteytetään yhtyeen rodullinen maailmankatsomus: Blood is all, future and the past. Hitaassa ja jylhässä marssitempoisessa ohjelmajulistuksessaan bändi ei raivoa vaan vakuuttaa kuulijansa hypnoottisella mantrallaan. Heti perään seuraavassa esityksestä ”Wiking” aistii suoraan väkivaltaisen uhan auran, jota edustavat arkkityyppiset viikinkisoturit. Kappale pitää otteessaan kuten levyn muutkin esitykset, sillä esimerkiksi biisien ilmeinen tarttuvuus ei ilmene pelkkänä säe-kertosäe-säe pop-sensibiliteettinä, vaan melodisia koukkuja tarjoavaa leadkitaraa osataan käyttää yllättävästi biisien eri kohdissa. Hyvänä esimerkkinä juuri ”Wiking”-kappaleen lopusta löytyvät riffittelyt ja nostattava rumpupatteri. Myös kappaleiden tempoja vaihdetaan keskellä biisiä tavalla, mikä selvästi lisää esitysten dramaattista vaikuttavuutta.

Laulajan melko matala kähinä on vakuuttava ja tulee parhaiten esiin kappaleissa, joissa ikuisten veren myyttien sijaan lauletaan aikamme rodullisesta kaaoksesta ja kansanvihollisten itsetuhoisesta mentaliteetista. Tämä tehdään selväksi monikulttuurin Helvettiin manaavissa vedoissa ”I scatter the ashes of your dreams” ja ”In ruins they shall weep”. Toisin kuin yksipuolisemmat NS-yhtyeet Two Runes kykenee tuomaan esiin sekä mustan metallin esoteerisen verimystiikan että RAC:n yhteiskunnallisen apokalypsin. Levyn päättävä rynnistys ”Eternal Victory” nivookin hienosti yhteen ajattoman verenmyytin ja  tämän päivän rodullisen imperatiivin. 

Two Runesin Victory Eternal ei ole itkuista ruikutusta läntisen maailman rappiosta, vaan siinä nähdään pitemmälle, aikaan, jolloin koko ihmiskunnalle tuhoisa hepr€alainen henki kuuluu varmuudella jo menneisyyteen. Näinä surkeina suomilampaiden aikoina levy ilmentää uskossaan horjumattomille voittoisaa ikuista aatetta, josta ovat kertoneet aikojen alusta indoarjalaisten Veda-kirjallisuus, germaanien saagat ja suomalaisten Kalevala. Veri on vettä sakeampaa ja tästä katoamattomasta totuudesta Victory Eternal on oivallinen muistutus.

Arvio: RL

Jyväskylä Blood & Honour 22.4.2023: Katastrof (ITA) / PWA (EST) / Mistreat / White Minority / White Uprising

Jyväskylän Blood & Honour järjesti menneenä lauantaina 22.4. isomman kokoluokan konsertin, johon oli kiinnitetty kaksi ulkomaalaista ja kolme suomalaista yhtyettä. Koko reissuhan alkoi allekirjoittaneella pääkaupunkiseudulta lähtevän bussikuljetuksen parista, jonka oli järjestänyt Blood & Honour Helsinki. Samankaltaisia bussikyytejä ei ole enää vuosiin järjestetty keikoille, mutta kyseinen ilmiö oli tuttua puuhaa 90- ja 00- luvuilla. Tuntui hienolta, että vanha perinne oli tuotu takaisin ainakin yhden reissun ajaksi.

Linja-auto täyttyikin sovittuun aikaan italialaisista, ruotsalaisista, norjalaisista, saksalaisista ja suomalaisista, joten puheensorina oli vähintäänkin eksoottista. Italialainen Katastrof oli ainakin saanut hyvin italialaisia tovereitaan lähtemään mukaan reissuun.

Joitain tunteja myöhemmin bussi saapuikin keikkapaikan pihaan ja väki alkoi valumaan sisälle. Ensimmäisenä yhtyeenä soitti ekaa täyspitkäänsä työstävä pk-seudun White Uprising. WU tarjosi tiukan setin soittamalla demoltaan tuttuja biisejä kuin myös uutta materiaalia ja bändi sai etenkin paikalliseen nuorisoon liikettä lavan edessä. Yhtye vääntää rajua hatecorea melkoisella vimmalla ja vaikka jotain ääniongelmia lavalla oli, niin se ei ainakaan yleisöä haitannut, vaan moni ulkomaalainen kehui uutta tuttavuuttaan melkoisesti keikan jälkeen.

Seuraavana lavalle kiipesi Jyväskylän oma White Minority. Yhtye joka aloitti uransa jo 2000-luvun alkupuolella palasi 2018 Mistreatin 30v juhlissa aktiiviseksi kokoonpanoksi ja on sen jälkeen keikkaillut melko tasaisesti ja julkaissut yhden split-levyn Mistreatin kanssa. Livesetti koostui debyyttilevyn ja splitin biiseistä sekä muutamasta uudemmasta, joita ei toistaiseksi ainakaan miltään äänitteeltä löydy. Ennen yhtyeen settiä muistettiin myös Blood & Honourin ja Genocide Wolvesin edesmennyttä Toni Hakulista "Paikalla" -huudoilla. Loistavasti soitetun setin päätti jo vakiovedoksi tullut jyräävä versio Skrewdriverin Streetfight kappaleesta, joka saa aina liikettä yleisössä. White Minority on livenä erittäin kovassa iskussa ollut viime keikoillaan ja toivottavasti saisimme piakkoin myös uutta nauhoitettua materiaalia yhtyeeltä ulos.

Illan kolmantena esiintyjänä soitti Mistreat! Tänä vuonna 35-vuotista uraa juhlistava bändi oli kasannut setin niin vanhoista kuin uudemmistakin kappaleistaan ja tämä kyllä maistui paikalle saapuneille. Pitissä alkoi olemaan tungosta ja keikkapaikan lämpötila tuntui lähenevän saunalukemia kun yhtye rokkasi menemään; oli myös selvää että erittäin moni ulkomaalainen oli Mistreatin takia saapunut paikanpäälle, sillä väkeä valui koko ajan vaan enemmän ja enemmän lavan eteen. Tällä kertaa yhtye ei venyttänyt keikkaansa, koska vielä olisi kaksi bändiä jäljellä ja uskon, että tämä sopi yhtyeellekin että välillä on kiva vetää hieman lyhyempi setti. Nyt oli kuitenkin soitettu tunnin verran ja yleisökin varmaan kaipasi jo happea, sen verran kova hurmos oli loppusetin aikana lavan edessä. Mistreatin juuri julkaisemaa uutta kokoelmavinyyliä "We Start The Fire - The Compilation Track" LP oli saanut julkaisunsa juuri ennen Jyväskylän keikkaa ja sitä olikin tuotu myyntiin myös paikanpäälle. Muutenkin yhtyeen levyt tekivät kauppaansa illan aikana. Paikanpäällä oli vaatemyyntiä No Compromise Clothingin toimesta ja White Minorityllä sekä PWA:lla oli omat myyntipöydät. Levymyynnistä vastasi D88 Records.

Ulkomaisista esiintyjistä ensimmäisenä soittovuorossa oli virolainen PWA, joka on tuttu näky Suomessa ja yksi kovimmista livebändeistä mitä tällä hetkellä löytyy kansallismielisestä musiikkiskenestä. Yhtye soitti jälleen todella hyvän keikan ja yleisö jaksoi pienen tauon jälkeen aktivoitua koko setin ajaksi kuumassa salissa. PWA:n erotti eniten muista yhtyeistä tietenkin yhtyeen basistin läskibasso, jonka lonksutus on toki jo tuttua aikaisemmilta keikoilta, mutta uskon että Jyväskylässä oli monia jotka eivät välttämättä ole yhtyettä nähnyt etelämmässä järjestetyillä keikoilla. Eestiläisiltäkin on mennyt jo pitempi tovi siitä kun viimeksi on uutta musiikkia tullut levyn muodossa, mutta katalooki on niin laaja että setistä saa kyllä aina menevän pakkauksen. Olisi hienoa jos nyt yli 10 vuotta kestänyt "levytystauko" katkeaisi uudella julkaisulla.

Varmasti monien suurin mielenkiinto oli suunnattu illan viimeiseen esiintyjään joka oli Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä Katastrof! Bändin jäsenet oli saapuneet jo edellisenä päivänä Jyväskylään ja tutustunut paikallisen B&H kerhon toimesta kaupungin nähtävyyksiin. Lavalla olikin hyväntuulinen yhtye, joka veti pitkän setin ja vaikka ilta oli ollut jo pitkä ja raskas niin yleisöstäkin löytyi vielä jaksamista pitissä. Itselleni yhtyeen materiaali ei ole entuudestaan kovinkaan tuttua, mutta keikkaa katsoessa tuli pakottava tarve saada yhtyeen levyjä käsiin, sen verran hyvää metallisempaa RAC:ta yhtye veivasi erittäin ammattimaisella soitolla. Katastrof veti varsin mainion setin, joka päättyi lainakappaleeseen jonka myös PWA veti oman settinsä päätökseen eli G.G. Allinin "Bite It You Scum". Totesinkin eräälle kaverille, että ei Allinia liian usein kuule livenä. Keikka loppui aika sopivasti, sillä bussikuljetus takaisin pk-seudulle oli lähtemäisillään ja väsähtäneet reissaajat pääsivät huilimaan moottoritien tasaisesta huminasta linja-auton pimeyteen.

Raportoi: Kurja

Nation War / Aryan Hammer: Poteroveljeys (D88, Death Cult Records , 2023)

Ankara kimppalevy Poteroveljeys kahdelta NSBM-bändiltä täysin eri puolilta maailmaa. Yhtyeitä yhdistää samankaltainen maailmankatsomus ja black metal, mutta äänimaisemasta vaistoaa välittömästi valtavan kulttuurisen eron. Meksikolainen (!) Nation War soittaa punk-asenteella yksioikoisen raakaa mustaa metallia kun taas kotimaamme Aryan Hammer tykittää teknisesti taitavaa ja soundillisesti täyteen pakattua äärimetallia.

Nation Warin poliittisesta radikalismista ei ole epäilystäkään, siitä kertovat jo kappaleiden nimet ”Stormfire Over Jerusalem” ja ”Achtung Juden!”. Ikävä kyllä sanoma ei saa ainakaan tällä levyllä musiikillista pontta tuekseen. Joillekin näin tympeä rypistys varmaan maittaa, mutta harjaantuneimpia korvia häiritsee kappaleiden yksinkertaisuus ja melodiaköyhyys. Kaikki neljä esitystä ovat kuin samasta puusta veistettyjä, mikä tekee kuuntelukokemuksesta melko puuduttavan.

Sen sijaan Aryan Hammer on toista maata. Jälleen kerran bändi on muuttanut yleissoundiaan, sillä nyt tykitetään samassa hengessä sellaisten puolalaisten kaahaajien kuin Dark Furyn kanssa. Bändi pyyhältää niin valtavalla voimalla, että äänikaista ajetaan lähes tukkoon, jolloin soundi muuttuu ajoittain puuroisen kuuloiseksi. Ehkä kalliilla tuottajalla tai ruhtinaallisemmalla studioajalla olisi saatu soundiin parempi erottelu Mardukin tapaan. Tosin toimii se näinkin, sillä Aryan Hammerin kokonaisvaltaisessa rutistuksessa ei pyritä hifistelyyn, vaan musiikkia ja politiikkaa pyritään moukaroimaan kuulijan korviin mahdollisimman väkivaltaisella tavalla. Bändin tylytyksessä ei pahemmin muiden mielipiteitä kysellä.

Yhteislevy osoittaa kuinka eri suuntiin black metal voi musiikillisesti venyä. Tälläkin kertaa härmäläiset pesevät ulkomaiset aateveljensä mennen tullen.

Arvio: RL

MAINOS: Jyväskylä 22.4.2023