Mistreat Muke Solo: Patriotic Tunes - Volume Three (PC Records, 2023)

Viime vuoden lopulla ilmestynyt Mistreatin Muken soolojulkaisu Patriotic Tunes - Volume Three ammentaa projektin edellisten levyjen tapaan vuoden 1944 edeltävän ajan kansallismielistä laulukirjaa. Tämäkin albumi osoittaa, että tuo aineisto on ehtymätön aarreaitta, jonka laareissa pohjat eivät ole tulleet vieläkään vastaan. Vaikka ilmeisimmät hitit on jo käytetty kahteen aikaisempaan levyyn, löytyy tältä albumilta yhä nippu unohduksiin jätettyjä klassikoita, jotka Muke nostaa ansiokkaasti esiin aikamme historiattomien märkäkorvien kuultaviksi.

Vähemmän tunnettujen runoilijoiden ja sanoittajien kuten Olli Nykäsen ("Karjala") lisäksi Muke luottaa kappaleissaan vanhoihin mestareihin V. A. Koskenniemeen ja Yrjö Jylhään. Jälkimmäiseltä esitetään dramaattinen runoelma "Kohtaus metsässä", joka on tuttu Kiirastuli kirjasta. Valkoisen Suomen kansallisrunoilija Koskenniemen runoihin on sovitettu peräti kolme laulua: "Jääkäreille", "Suomen leijona" ja "Lippulaulu", joka tunnetaan myös nimellä "Siniristilippumme". Satunnaiselle kuulijalle se lienee levyn tutuin esitys, ja se joka ei sitä tunnista, voi tuskin kutsua itseään suomalaiseksi....

Klassikkojen ohella harvinaisempi aineisto tarjoaa juuri niitä iloisia yllätyksiä. Päällimmäisenä tulee mieleen suomenruotsalaisfascisti Bertel Gripenbergin sanoittama ja U. Kupiaisen suomentama "Suomen vaakunat". Kepeän melodiseen Mistreat-tyyliin sovitettu isänmaallinen rallattelu on lyyrisesti hauska läpileikkaus maamme maakunnista. Lähes päinvastaista tunnelmaa tarjoaa J. H. Erkon sanoittama harras "Isänmaani", joka on levyn varsinainen voimaballadi:

Jos minne kuljen, mistä lähden,

Tää maani mulle kallis on,

Mut kallis on se vaan sentähden,

Sen kansa kun niin armas on.

Sen kansa taas on armas siksi,

Se maansa kun tek' kallihiksi

Verellään, kärsimyksillään.

Salomme vaikk' ois täynnä kultaa,

Hopeita hyrskyis aaltomme;

Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa,

Vaan konnan toit' ois muistomme,

Kansamme kulkis hylkyteitä,--

Ah! silloin maamme varjo meitä

Kuin musta haamu vainoais.

Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat

Meit' isäin haudoilt' eroita,

Ei taistelut, eik' ilkivallat

Maast' armaimmasta vieroita,

Niin korvet synkät, kallioiset,

Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset--

Kaikk' ovat kalliit, rakkahat.

Takana soitten, kallioissa

Sai äidit piilon lapsineen,

Kun urhot kaatui taisteloissa,

Tai voiton toivat armailleen.

Niin korpea kuin vainioita

Luut isäin peitti, veri noita

Kostutti kallis kaikkia.

Vakaana niinkuin vuoren seinä

Kansamme puolsi maatansa;

Ei huikennellut niinkuin heinä,

Säilytti pyhät tapansa.

Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa

Hyljätty, halp' on tavoiltansa--

Maan kalliin ostanut se on!

Muun riemun jos ken ryöstäis multa.

Maan' armahan kun muistot jäis:

Ne rinnassani voiman tulta

Ja innon liekin virittäis.

Oi urhoin kehto, isänmaani!

Suojelkoon Herra armastani,

Siunatkoon hautaa urhojen!

Kappaleiden tunnelmat ja tyylilajit vaihtelevat sen verran sopivasti, että levyn pyörittämiseen ei kyllästy. Tutun Mistreat ilmaisun lisäksi välillä runnotaan metallisen raskaasti ("Sairaalassa") ja hitaalla laulelma-tyylillä vedetään puolestaan esitykset "Uusi vuosi", "Isänmaani" ja "Suomen leijona". 

Kolmella soololevyllään Muke on tarjonnut jo lähes kaiken häneltä kuullun musiikillisen repertuaarin, joten jos sarjalle tehdään vielä jatkoa, pitäisi siihen saada täysin uutta musiikillista ilmaisua tuoreuden säilyttämiseksi. Toki on selvää, että näin hyvä konsepti tulee myymään kuten ennenkin, joten Mukella ei ole ainakaan ulkoisia paineita tehdä musiikkiinsa radikaaleja muutoksia. 

Patriotic Tunes - Volume Three -levyn ajankohtaisuus nykymaailman pyörteissä on ilmeinen, mutta sitä voi kuunnella myös opettavaisena ajankuvana, tosin moderinisti sovitettuna. Etenkin vanhojen runojen kielessä on jotain sellaista tenhovoimaa mikä puuttuu yksioikoisesta nykykielestämme. Korvaan jäävät soimaan myös jo yleisestä kielenkäytöstä poistuneet sanat kuten "jalopeura" (leijona), joka toistuu kappaleissa "Uskon tunnustus" ja "Suomen vaakunat". 

Maamme historiasta kiinnostuneille Muken uutukainen onkin levy, joka ei tyhjene parilla kuuntelukerralla, vaan luo jatkuvasti uusia polkua aikoihin, tapahtumiin ja arvoihin, jotka liberaalidemokraattinen epäkulttuurimme on halunnut tietoisesti sivuuttaa.

Arvio: RL

MAINOS: Tuleväki-konsertti (White Uprising, Vastarinta + akustiset) 16.3.2024 Hyvinkää

 

Nativist: Our Banner in the sky (D88 Records, 2024)

Amerikassa black metal ei ole koskaan nauttinut valtavirtasuosiota toisin kuin Pohjois-Euroopassa. Pinnan alla siellä on kuitenkin toiminut jo vuosikymmeniä vireä USBM-skene, jonka bändit ovat vaikuttaneet myös Atlantin tälle puolen. Suuressa maassa riittää toki myös eurooppalaista tyyliä kopioivia bulkkibändejä, mutta syvempi kairaus maan bm-kulttuuriin tuo esiin hyvinkin omanleimaisia yhtyeitä. 

Tässä yhteydessä ei tietenkään viitata New Yorkin tekotaiteellisiin hipsteri-bm bändeihin, vaan todelliseen undergroundiin, joka on sekä filosofisesti että aatteellisesti täysin eri taajuuksilla mitä valtavirran amerikkalainen pc-metal tarjoaa. Hyvä esimerkki tällaisista toisinajattelusta on Nativist, jonka ensimmäisen albumin suomalainen D88 Records on julkaissut aivan hiljattain. Yhden miehen hankkeena syntynyt Nativist on ennen tätä julkaisua  päästänyt ilmoille vain pari kasettijulkaisua viime vuoden puolella.

Nativistin seitsemän biisin täyspitkä Our Banner in the sky on sekä soundiltaan että aatemaailmaltaan leimallisesti amerikkalainen radikaalia mustaa metallia edustava projekti. Ensimmäisinä korviin pistää matalavireinen yleissoundi, joka eroaa selvästi eurooppalaisten bm-bändien diskanttisuudesta, vaikka lead-kitaran sooloissa ja melodian kuljetteluissa kuullaankin välillä kimakasti tremoloivaa kitaraa. Tiettyä tunkkaisuutta korostaa laulajan black metallista poikkeava möreä laulu, jonka on yhdistelmä death metallin ja RAC:n miehekästä ilmaisua.

Genren sisällä Nativist kuuluu selvästi black metallin ei-satanistiseen poliittiseen siipeen. Kappaleiden tematiikasta huolimatta projekti ei vanno kansallissosialismin nimeen, vaan noudattaa Amerikan toisen vallankumouksen (1861-1865) kapinallisten edustamaa segregationistista linjaa. Toinen vahvasti pintaan nouseva teema on perustuslakifundamentalismi, joka on Amerikassa juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tämä johtuu pitkälti ”liberaalien” (lue: vasemmiston) 1960-luvulta aloittamasta perustuslain ”uudelleen tulkinnasta”, jossa maan isien perimmäiset tarkoitukset on vesitetty ennakkotapauksina toimineiden oikeusjuttujen avulla. Sanomattakin on selvää, että juristivaltioksikin kutsutussa maassa juutalaiset ovat olleet perustuslakivedätysten keskeisiä arkkitehtejä.  

Joillekin bm-puritaaneille kulmakarvat saattavat nousta ylös viimeistään siinä vaiheessa kun kuulevat kappaleen ”Every knee shall bow” alun historiallisen puhesämplen, jossa äänessä oleva pastori (klaanilainen?) julistaa sodan yhteiskuntaa hajottavalle antikristukselle. Kappaleen henki tuo väistämättä mieleen juutalaisvastaisen Kristillinen Identiteetti- ajattelua edustaneen skinhead-projekti Day of the Swordin tulikivenkatkuiset julkaisut. Aikamme kieroutuneisiin piirteisiin kuuluu, että yhteiskunnallisessa valtavirrassa ”satanismi” ei ole läheskään niin paheksuttua kuin homouden ja roturutsan kieltävä kristillinen fundamentalismi. Tässä mielessä Nativistin tai Day of the Swordin puolustamat, takavuosikymmeninä laajalti hyväksytyt arvot, ovat nykyään kaikkein pahinta vastamyrkkyä globohomona sihisevälle Siionin käärmeelle.

Musiikillisesti arvioituna puhdasta black metallia levyllä kuullaan ensimmäisen ja viimeisen kappaleen välisillä biiseillä; perustuslaillisuutta saarnaava avausraita ”War of attrition” on vielä punkisti soundaavaa ja laahaavaa metallijunttaa kun taas levyn päättävä ”Sunsets paint the hollow” on ilman laulua tunnelmoiva ambient-ääniraita. Albumin parhaat hetket ovat esitykset ”There will come a Day”, ”Timeless power” ja ”Every knee shall bow”, joista ensin mainitun tunnelmoivaa tremolo-kitaraa olisi kuullut mielellään muissakin kappaleissa. Julkaisun ainoa musiikillinen laina on  Goatmoonin ”Honor, Armageddon!”, jonka Nativist soittaa tyylilleen uskollisesti huomattavasti vähädiskanttisempana mitä kuullaan alkuperäisversiossa.

Radikaalin metallin ystäville Nativist tarjoaa totutusta poikkeavan näkökulman amerikkalaiseen vastarintarintakulttuuriin. Nimeään myöten Nativist antaa paljon osuvamman kuvan sikäläisten kapinallisten mielenmaisemasta kuin jos se olisi omaksunut hiilipaperiversion NSBM:stä. Mikäli suomalaista kuulijaa kiinnostaa tietää millaista vastakulttuuria Amerikan sydänmailla juuri nyt harjoitetaan, silloin kannattaa ottaa levy Our Banner in the sky haltuun.

Arvio: RL