perjantai 28. kesäkuuta 2019
Veriyhteys & sosiaalinen media
sunnuntai 23. kesäkuuta 2019
8.6. 2019 Selbstmord (Puola) , Dark Fury (Puola), White Death, Hammer
Selbstmord |
kuin tuhansien vuosien takainen rutto tuotuna tähän päivään
kulkukoirien tapaan he juoksivat Eurooppaan
hiljaisten jumalten katsoessa varjoista vanhaa loistoaan
kun heidän lapsensa luopuivat taas kulttuuristaan
mutta kaikki ovat sen unohtaneet
ja minareetit kohoavat taivaisiin
lähettäen joukoittain kuunsirpin ”ristiretkeläisiä”
hämärä on tulossa tämän yön jälkeen
mennyt elämäni on palanut epäpyhässä liekissä
olen palanut ulos modernista maailmasta
syntynyt uudelleen kieltämään jumalasi valheet
Minä olen tuho ja kipu
olen syntynyt epäpyhästä liekistä
uudelleensyntyneenä noussut tuhkasta
siipeni levittäen lentänyt pimeyteen
olen nähnyt valon joka loistaa kirkkaammin kuin aurinko
loistaen pimeydessä jonne itse kuulun
siellä ei ole kuuta eikä tähtiä
vain viisi sakarainen poltettuna meidän sydämiimme.
Tänä yönä tuhannet sielut joutuvat kadotukseen
Voittohuutomme kaikuvat kun palaa Jerusalem
Tuhkaksi poltimme jumalanne
Tuntekaa raivomme se palaa liekehtien
Niin kuin kotinne, niin kuin Jumalan valtakunta
Tänä yönä palaa Jerusalem
Kadotukseen olette tuomittuja
Kärsimään veljienne rinnalla
Saatanan viha käsissämme
Voitokkaasti huudamme, kun palaa Jerusalem
Kertovat julmaa tarinaa
Jonka toivon tapahtuneen
Jokainen joka valheen siipien suojissa lentää
Heikkouteen sortuu ja kunniansa pois heittää
Sanat jotka häpäisevät kunniaa
Kirjoitetaan ajan kirjoihin
Ne jotka kantavat voimaa ja vihaa
Pimeydestä löytävät valon
Minä nostan oikean käteni kunnialle
Tukahduttaen nuo valheet heikkojen sielujen
Pimeyden musta sydän
Rintani alla julistaa epäpyhää sanaa
Ne jotka kantavat ylpeyttä ja kunniaa
Pimeydestä löytävät vapauden
maanantai 3. kesäkuuta 2019
Tampere 1.6.2019: SNIPER, MARDER. CIVIC DUTY
Kesäkauden virallinen RAC-avaus pyörähti käytiin heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä Tampereen B&H kerhon toimiessa tällä kertaa karkeloiden pitopaikkana. Ajankohta oli sikäli hankala, sillä samaisena lauantaina oli koulujen päättäjäiset, joihin liittyvät sukujuhlat verottivat potentiaalisia kapinarockin ystäviä saapumasta pelipaikalle. Sääkin näytti Esterin pahimmat puolet, joten vettä tuli koko Etelä-Suomen rintamalta.
Erinäisten viivytysten johdosta Sturm-automme saapui sateiselta etelärannikkolta yhtä sateiseen Pirkanmaan pääkaupunkiin vasta hieman ennen yhdeksää. Olimme varmoja, että missasimme ensimmäisen bändin, koska järjestäjät ilmoittivat soiton alkavan kahdeksalta. Yleensä RAC-keikoilla aikataulut ovat pitäneet, jonka vuoksi jo puolen tunnin myöhästymisellä saattaa jäädä aloittava esiintyjä näkemättä kuten kävi allekirjoittaneelle Liittoneuvoston debyyttikeikalla muutama vuosi sitten. Tällä kertaa mestari oli meille suosiollinen, koska pelin avannut Civic Duty astui lavalle suurin piirtein samalla hetkellä kun maksoimme lippuja sisään.
Brittiläistä luupää-Oi:ta ja jenkkiläistä hatecorea sulauttavan helsinkiläisryhmän livesoundi oli huomattavasti enemmän metalliseen hatecoreen kallellaan mitä yhtyeen ensilevy antoi odottaa. Energinen riski laulaja otti välittömästi tilan haltuun samalla kun bändi ryöpytti kaapeista tylyä viharokkia koko rahan edestä. Keikkasetin materaali koostui pääsasiassa debyyttilevyn ja varhaisen demon materiaalista. Nopean kaahauksen katkaisivat vain vokalistin lakonisen lyhyet spiikkaukset biisien välissä. Alussa yleisö oli vielä tarkkailuasemissa, mutta sellaiset vetonaulat kuten ”Media Lies” ja ”Nationalist Rock’n’Roll Resistance” saivat jäyhän hämäläisyleisön liikeelle. Kelpo veto bändiltä, joka keikkailee toistaiseski harmittavan vähän.
Toinen pääkaupunkiseudulta saapunut ryhmä oli Marder, joka ei turhia esittelyjä kaipaa. Bändi alkaa olla tätä nykyä sellaisessa teknisessä valmiudessa, että yhtyeen virtuoosimaista työskentelyä tulee seurattua melkeinpä progepierun kuulokorvalla. Rumpalin ja kitaristien kellontarkka yhteispeli korostuu varsinkin ultranopeissa biiseissä, joissa ei takellella nuottiakaan. Viimeisen silauksen paketille antaa laulaja Leksi, jonka itsevarma olemus antaa painoarvoa unohdetun kansan rakastamalle sanomalle.
Keikan musiikillisena kohokohtana oli tällä kertaa ensilevyltä tuttu ”Cunt liberaration”, jossa panssarijyrän alle jätetään telaketjufeministit. Yleisö innostui puolestaan eniten Marderin anthemiksi muodostuneesta huudatuksesta ”Torilla tavataan”, joka toimi samanlaisella idioottivarmuudella kuin rynnäkkökivääri RK-62. Tämän biisin soittaminen ei jätä koskaan kansallismielistiä yleisöä kylmäksi.
Illan viimeisenä muttei vähäisimpänä esiintyjänä oli Sniper, skeneveteraanit Kuusankoskelta (nyk. Kouvola). Yleensä Sniper ei vedä kovin pitkiä keikkoja, mutta vasta nyt ensi kertaa Tampereella soittanut Kuusaan kommando intoutui soittamaan tavallista pidemmän rupeaman. Combo avasi biisiputkensa ensimmäisellä levytyksellään (12” maxi-EP) ”Racial gig”, jota seurasivat mm. varhaisilta cd:ltä tutut hitit ”Punishment must fit the crime” ja ”Elämästä kuolemaan”. Pelkkien takuuvarmojen menopalojen kuten ”Lynkkarien laulu” lisäksi yhtye soitti ilahduttavasti myös tuoretta materiaalia kuten suuren suosion viime keikolla saavuttaneen tylytyksen ”Fck Jews”.
Toisin kuin illan muut bändit, Sniper edustaa RAC:n vanhaa koulukuntaa, jossa oikeaa kainaloa tuuletetaan ahkeraan. Bändi ei pahemmin kursaillut, sillä laulaja Korkki kehoitti joka toisen kappaleen välissä yleisöä yhtymään hänen voiton tervehdyksiinsä. Asiaan kuuluvasti bändi teki kunniaa myös Blood & Honourin perustajalle Ian Stuartille soittamalla pari Skrewdriver-coveria, mm. kappaleen ”After the fire”.
Siinä vaiheessa kun yleisön joukosta alkoi kuulua ”Joten!”-huutoja, tiesi, että keikka on tulossa päätökseensä. Viimeisenä kappaleena kuultu ”Isänmaa” kokosi yleisön lavan eteen ja sai sen laulamaan sanasta sanaan Sniperin kenties tunnetuimman kappaleen. Takavuosina fillarikommunistit ja muut trendipersehipserit tekivät ylimielistä pilkkaa juuri tästä kappaleesta, mutta vuonna 2019 heitäkään ei enää luulisi pahemmin naurattavan laulun sanoma kahtiajakautetussa kansasta, jossa on pakko valita puolensa.
Kesäkausi polkaistiin reippaasti käyntiin, josta iso käsi Tampereen Blood & Honour -kerholle. Radikaalista rockista kiinnostuneita hellitään jo heti ensi lauantaina 8. kesäkuuta, jolloin Etelä-Suomessa järjestetään todellinen NSBM-ilta. Lavalla nähdään Puolan black metal legendat Selbstmord ja Dark Fury sekä suomalaiset Hammer (viimeinen keikka!) ja White Death. Kesäkuun lopulta löytyy vielä kaksipäiväinen Vasaman Mahti -voimamies & musiikkitapahtuma. Ei muuta kuin paikaille!
Arvio: RL
ISD-muistokonsertti: White Minority, kulttuurikeskus Otsola, Hyvinkää 28.9.2024
Ian Stuart Donaldsonin kuolemasta tuli aikaisemmin tässä kuussa kuluneeksi 31 vuotta ja perinteitä kunnioittaen järjestettiin suomessakin m...
-
( EDIT: Amerikkalainen Feral House -kustantamo julkaisi vuonna 2015 tästä kirjasta suuren yleisön painoksen nimellä The White Nationalist ...
-
Kesäkuussa järjestetty kolmas WBS Fest oli erittäin onnistunut tapahtuma. Totuttuun tapaan lauantai oli pääpäivä ja perjantai toimi kevyempä...
-
Veriyhteys keskittyy pääasiallisesti suomalaiseen vastarintakulttuuriin, koska k etkään muu tkaan , varsinkaan ulkomaalaiset, eivät sitä ymm...