PIG KILLER: The Spirit of 1939.... *uusintapainos* (D88 Records, 2025)

Suomessa ensimmäisenä RAC:ta 1990-luvulla julkaissut Ainaskin Musiikki kiinnitti Mistreatin jälkeen talliinsa turkulaisen Pig Killerin. Kahden demon jälkeen bändi kävi äänittämässä kesällä 1996 kokopitkän The Spirit of 1939..., jonka helsinkiläisfirma julkaisi vuoden 1997 alkupuolella. Nyt levyn on bonusraitojen kera polkaissut ilmoille  maamme johtava RAC-kustantaja D88 Records.

Jo ilmestyessään levyn hätäistä tuotantopuolta arvosteltiin, sillä esimerkiksi kitaroihin olisi kaivattu tuhdimpaa soundia. Joillekin taas lauaja Penan maneerit ja ajoittainen rallienglanti olivat häiritseviä. Lisäksi mukaan oli päässyt pari soittovirhettä, joista selvimmän voi kuulla kappaleen "Kingdom come" lopussa rumpalin hakatessa ylimääräisen tahtilyönnin. 

Kotikutoisuudestaan huolimatta albumi on oiva dokumentti ajan hengestä, jota määritti kommunismin romahduksen jälkeinen nationalistinen revanssihenki ja optimismi. 1990-luvun alun ruotsalaisen VAM:in jälkimainingeissa monella pohjoismaalaisella RAC-bändillä oli vielä vankkumattoman naivi usko suoraan toimintaan, mikä kuuluu myös muutamassa Pig Killerin verenhuuruisessa rutistuksessa ("War Poetry" ja "Bang! You're dead"). 

Jotain Pig Killerin aikaansa edellä olemisesta kertoo kansilehtiön sisäkuva, jossa maamme itärajan rajavartijat pidättävät laittomia mustia siirtolaisia. Vielä 1990-luvulla kaikki värilliset maahantunkeutujat tulivat poikkeuksetta lännestä, mutta levyn kuvittaja ja bändi ymmärsivät jo tuolloin kolmannen maailman ylijäämäväestön vyöryvän ennen pitkää kaikista ilmansuunnista. Kuitenkin kokonaismäärän kannalta itärajalta tulleiden määrät ovat edelleen pienet, sillä noin 95 %:ia kaikesta invaasiosta pääsee livahtamaan Suomeen EU-länsirajan kautta. 

Jälkeen päin kaikille on käynyt selväksi, että hyvinvointivaltion untaan viettänyt Suomi ei herännyt Pig Killerin kaltaisten roturealistien varoituksiin 1990-luvulla. Petoksellisen eliitin myötävaikutuksella maahamme on pesiytynyt jo yli 600 000 muukalaisen alati kasvava vieraspopulaatio, joka on tätä menoa saamassa lopullisen niskalenkin globaalisti pienestä ja ainutlaatuisesta pohjoisen kansasta. Ikävä kyllä Pig Killerin ehdottamat radikaalit ratkaisut saattavat muuttua vielä todellisuudeksi, sillä kansaa silmään kusevalla "demokratialla" väestönvaihto-ongelmaa ei tultane ratkaisemaan. 

Eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin aikalaisiinsa verrattuna PK:n lyriikoissa on tiettyä runollisuutta ja omaperäisyyttä mikä oli vielä harvinaista silloisilta julistajilta. Toisin kuin vanhemman polven Mistreat nuoret turkulaisklopit ottivat vaikutteita kovassa nosteessa olleen black metallin tematiikasta. Edellä mainittu pakanallisuutta juhlistava "Kingdom come" olisi voinut hyvin olla jonkun bm bändin antikristillisestä repertuaarista. Mistään crossoverista albumilla ei kuitenkaan ole kyse, vaan teemat nivoutuvat tiukasti skinhead-kulttuurin katuradikaaleihin kannanottoihin, mikä käy selväksi kappaleissa "Keepin' my way", "Niggerlover" ja Skrewdriver-coverissa "Blood and Honour". 

Uudelleenjulkaisun bonuksena on yhtyeen vain kasettina vuonna 1995 ilmestynyt studio-demo Sacred wrath, jonka kuudesta biisistä viisi kuullaan hiotuimpina versioina varsinaisella albumilla. Demonauhoitteen kappaleet eivät ole kuitenkaan ensimmäistä kertaa cd:llä, sillä norjalainen Boot Boys Records julkaisi äänitteen kokonaisuudessaan jo kokoelmalevyllä European Skinhead Army (1996). Soundillisesti hieman raaempaa RAC-punkkia veivaava Pig Killer on parhaimmillaan albumilta puuttuvassa esityksessä "Victory of death", jonka kursailematon kaahaus tuo mieleen kokopitkältä löytyvän huudatuksen "Talvisodan henki".

Poikien vilpittömyys ja usko asiaansa kantaa läpi koko pitkäsoiton, mikä tekee levystä edelleen voimaannuttavan (sic) kuuntelukokemuksen. Albumin ilmestymisen aikaan bändi oli parhaimmillaan, minkä saattoi todistaa myös livenä. Valitettavasti yhtye vesittyi 1990-luvun lopulla viiden pennin goottimetal-yritelmäksi Endupdead. Sen Rahowaa, Type-O-Negativea ja Danzigia nolosti imitoinut ainoaksi jäänyt albumi on onneksi sukeltanut unohduksen muistiaukkoon, sen verran kamalasta äänitteestä on kyse. Sitä vastoin Pig Killer -nimeä kantaneen yhtyeen albumi on kestänyt ajankohtaisuutensa säilyttäneiden poliittisten teemojen ansiosta huomattavasti paremmin aikaa.

Arvio: VY

Jyväskylä 10.5.2025: GESTA BELLICA (Ita), P.W.A. (Est), MISTREAT, VASTARINTA, WHITE MINORITY

Blood & Honour Jyväskylän jo perinteeksi muodostuneen alkukevään konsertin ovet aukesivat hyvissä ajoin alkuillasta. Ennen kuin ensimmäiset esiintyjät astuivat lavalle, yleisöllä oli hyvin luppoaikaa, jonka aikana päästiin nauttimaan ruuasta, virvokkeista ja/tai mukavista keskusteluista muiden osallistujien kanssa. Järjestäjillä oli myös paikan päällä myyntipöytä, josta löytyi muun muassa CD -levyjä, sekä tukipaitoja.  

Illan ensimmäinen esiintyjä oli nuoruudenuhmakas ja kivenkova Vastarinta. Yhtyeen debyyttilevyltä löytyvät kappaleet Taistelkaa ja Rotusota olivat ilmeisesti saaneet hieman uusia sanoituksia kirjoittajan käsissä. Tämä otettiin yleisön keskuudessa lämmöllä vastaan. Vastarinnan suoraviivaisen ja lyhyen esiintymisen lopuilla vanhempikin kuuntelijakunta alkoi heräilemään, sillä setin viimeiseksi kappaleeksi valittu Brutal Skins -yhtyeen kappale Väkivaltaa! lähti soimaan. Vastarinnan esiintyminen onnistui hyvin esityksen alkupään teknisistä ongelmista huolimatta.

Lyhyen tauon jälkeen lavalle astui virolainen P.W.A. Yhtye täytti yleisön odotukset niin kuin aina ennenkin, ja tutumpien kappaleiden myötä salissa olleen yleisön viimeistenkin passiivisten osallistujien tanssijalkaa alkoi vipattamaan. P.W.A:n energinen ja itsevarma esiintymistyyli tarttui yleisöön, ja tämä realisoitui perinteikkäisten pittien muodossa. Setin aikana kuultiin myös muutamia Skrewdriver coverkappaleita, joiden aikana yleisö lauloi paikoittaan bändiäkin kovemmin.    

Illan kolmantena esiintyjänä lavalle asteli legendaarinen Mistreat, joka oli monelle osallistujalle selkeästi konsertin odotetuin akti. Setistä erityisen teki se, että Mistreatin vakituinen basisti ei ilmeisesti päässyt paikalle, jonka takia häntä tuurasi paikallinen lahjakkuus. Tästä huolimatta yhtyeen rautainen soittotaito, laajalti tunnetut klassikkobiisit, sekä edellisten yhtyeiden hyvin lämmittelemä yleisö oli resepti, jonka lopputulos ei voinut pettää. Mistreat sai yleisön laulamaan mukanaan jo ensimmäisellä kappaleellaan, joka oli jokaisen tuntema Finland Skinheads. Myös klassikkokappaleet Hang The Scum ja We're ready saivat yleisön huutamaan kuorossa. Mistreatin energinen esiintyminen jätti yleisön haluamaan lisää, ja tässä vaiheessahan ilta oli onneksi vasta alussa.

Edeltävien energianpurkausten jälkeen oli luvassa illan toinen ulkomainen vieras, eli italialainen Gesta Bellica. Setistä monelle jäivät varmasti ylimpänä mieleen teräksiset coverit Skrewdriverin klassikoista White Power ja Hail The New Dawn, jotka esitettiin yhtyeen omalla twistillä, sekä osittain italiaksi. Gesta Bellican musiikki oli illan muihin setteihin verrattuna rauhallisempaa ja siitä paistoi selvästi läpi italialainen kansanluonne. Myös pitit olivat esiintymisen aikana kooltaan pienempiä sekä hieman rauhallisempia. Esiintymistä höystettiin yleisön toimesta ylistävillä "Ole!" huudoilla.  

Konsertin lopetteli Jyväskylän oma White Minority, jonka esiintyminen on Blood & Honour Jyväskylän tapahtumissa suurilta osin hartaasti odotettu itsestäänselvyys. Yhtye sai yleisön laulamaan mukana aktiivisesti, ja myöhäisestä kellonajasta huolimatta energisimmät osallistujat kuluttivat varmasti viimeisetkin energian rippeensä tapahtuman kookkaimmassa pitissä. Pitti oli konsertin suurin, sillä yhtye pyysi sitä itse ja yleisö teki - luonnollisesti - työtä käskettyä. White Minorityn esiintymisen aikana muistettiin myös menehtynyttä veljeämme, Toni Hakulista. Hänen muistolleen raikuneet Paikalla! -huudot toimivat muistutuksena siitä, etteivät muistot urheista ja periksiantamattomista sotureista katoa mielestämme koskaan. Yleisössä saattoi yhdellä, jos toisellakin nousta tippa linssiin.

Tapahtuma oli yleiskuvaltaan suuri menestys. Yleisöä oli runsaasti paikalla, ja moni osallistuja kertoi tapahtuman olleen heidän ensikosketuksensa vastakulttuurin musiikkitapahtumiin. Myös resurssipulasta kärsivät poliisit muistivat pyörähtää pihassa pari kertaa illan aikana, mutta tästä huolimatta ilta sujui pääosin ilman suurempia häiriöitä tai ongelmia. Uskon, että jokainen osallistuja lähti konsertista tyytyväisenä kotiin, eikä varmasti halua missata seuraavaa.

Teksti: AC JKL

MISTREAT / KRAFTSCHLAG: Waffenbrüder *uusintapainos* (D88 Records, 2025)

Alkujaan tanskalaisen NS Recordsin vuonna 1996 julkaisema Mistreatin ja Kraftschlagin kimppa-cd Waffenbrüder on jo pitkään kuulunut levyihin, josta on toivottu kunnon virallista uusintapainosta. Hankkeeseen tarttui kotimainen  D88 Records, jonka tuoreessa painoksessa on kummaltakin yhtyeeltä lisäksi kaksi bonusbiisiä. Myös levyn kansitaide on tehty uudelleen, vaikka se noudattaakin samaa ideaa mitä sarjakuvataiteilija Marko Tiainen loihti ensimmäiseen painokseen.

Jo ilmestyessään julkaisu oli symbolinen kunnianosoitus ei vain suomalais-saksalaiselle ponnistelulle neuvostobolsevismia vastaan, vaan myös uuden polven suomalaiselle ja saksalaiselle kansallisradikalismille. Suomea itseoikeutetusti edustanut Mistreat sai rinnalleen Saksan nousevan nimen Kraftschlagin, jonka ironiseksi nimeksi osoittautunut debyyttialbumi Trotz verbot nicht Tot (1992) kiellettiin välittömästi ilmestyttyään. Levyn häijy poliittisuus on vielä tänään arvossaan, jonka vuoksi albumin uusintapainoksetkin katoavat markkinoilta nopeammin kuin Alexander Stubb ehtii päästää suustaan sanan rasismi.

Mistreatilta kuultavat viisi kappaletta kuuluivat ensimmäiseen pitempään äänityssessioon mainion debyyttialbumin (1995) jälkeen. Hyvistä biiseistä huolimatta tuotantopuoli ei mennyt aivan nappiin, jonka vuoksi yleissoundi varsinkin kitaran osalta jäi hieman puuroiseksi. Edes laiska tuotanto ei pystynyt sabotoimaan kappaleiden ”Shattered”, ”Shove it up ass”, ”Tonight” ja ”we ain’t gonna fade away” melodista punkpop-sensibiliteettiä. Bonus kappaleet ”Time to ponder” ja ”Searching for the Truth” ovat puolestaan bändin kakkoslevyltä löytyvää timanttisesti tuotettua materiaalia.  

1990-luvun puolivälissä Kraftschlag teki levyn mm. ruotsalaiselle Nordland Recordsille, mikä vaikutti provokatiivisten tekstien muuttumiseksi ”lue se rivien välistä” -viestinnäksi. Tällä kimppalevyllä Kraftschlag on kuitenkin vielä ensimmäisen albuminsa tunnelmissa, josta kertoo jo intro-kappaleessa  kuultava huudatus ”Deutschland den Deutschen – Ausländer raus!”. Samaa radikaalia linjaa edustavat toisaalla ilmestyneet laulut ”Viva MTV”, ”Antifa” ja Commando Pernodin tunnetuksi tekemä ”Es gibt nur ein Land”. Huomionarvoista tässä äänityssessiossa on se, että kokoonpanossa on mukana tuolloin Mistreatissa vaikuttanut Miika.

Musiikillisesti Kraftschlagin juuret ovat koruttomassa 1980-luvun lopun saksalaisessa RAC-punkissa, mutta myöhemmin äänitetyissä bonuskappaleissa ”Bridge to Hell” (kunnon juustoinen heviballadi Scorpionsin hengessä!) ja ”White Solidarity” ilmaisu on jo huomattavasti rikkaampaa. Tosin samalla niistä  katoaa vanhojen äänitteiden suorasukaisen karski poliittinen agitaatio, mikä nosti yhtyeen aikoinaan ansaittuun kulttimaineeseen.

Levy on omistettu Kraftschlagin voimahahmolle Jens Arpelle (1970-2024), joka menehtyi viime kesänä pitkäaikaisen sairauden murtamana. Arpe oli tietoinen tästä tulevasta uusintapainoksesta, jolle hän antoi kuolinvuoteellaan sydämellisen hyväksyntänsä. Levyn bonus-kappaleillakin on oma merkityksensä, sillä ne valittiin Muken mukaan siksi, että ne syntyivät yhteistyössä:  Muke loi sävelet, joihin Jens teki sanat.

Suomessakin pari kertaa soittanut Kraftschlag oli saksalaisen RAC:n työjuhta, jonka aatteellis-musiikillista panosta  Waffenbrüder kunnioittaa mitä parhaiten.

Arvio: RL

Keikkaraportti: Iron Shadows I, Oulu, 18.4.2025

Maanalaisella Black Metallilla sekä Industrial-musiikilla on Oulussa pitkälle ulottuvat juuret ja kaupungista ponnistaa monia äärimmäisen musiikin tienraivaajia useilta vuosikymmeniltä. Tästä huolimatta kaupungissa on toisinaan ollut pulaa tapahtumista, joissa lavalle pääsisivät modernin maailman jyrkimmän linjan vastavoimat. Juuri tätä puutetta korjaamaan Oulussa perustettiin tänä talvena Iron Shadows -kollektiivi, jonka nimi on järjestäjien mukaan kunnianosoitus yhtä aikaa kiistellylle kirjailija Robert E. Howardille ja sotaisaa metallia soittaneelle kulttiyhtye Jag Panzerille. Howardiin viittasi myös ensimmäisen Iron Shadowsin juliste, jossa tuima Conan Barbaari puristaa miekkaa vihollistensa ruumiista kasatun vuoren huipulla.

Vaikka valtavirtainen yhteiskunta on onnistunut kuohitsemaan suuren osan jopa "Black Metalliksi" itseään kutsuvasta vastakulttuurista, tunnistavat vallanpitäjien sylikoirat aidosti vaarallisen musiikin heti, kun he törmäävät siihen. Aluevaaleissa rökäletappion kärsinyt vasemmistoliiton ehdokas Eira Huusko-Kukkonen ja kourallinen muita dekadentin orjamoraalin nimiin vannovia häviäjiä yrittivätkin aktiivisesti saada Iron Shadowsin peruttua, minkä lisäksi voimatonta kiukkua kohdistettiin katukuvaan kiinnitettyihin keikkajulisteisiin. Kaikki tämä loi kuitenkin tilaisuuden ympärille lopulta vain positiivista jännitettä, joka entisestään ruokki aidon underground-tapahtuman ainutlaatuista tuntua.

Sama psykologinen vaikutus oli myös keikkapaikan liepeillä parveilleilla tunnuksellisten ja siviiliasuisten poliisien partioilla, jotka eivät selvästikään kärsineet virkavallan paljon puhutusta resurssipulasta. Kyse on jonkinlaisesta paikallisesta trendistä, sillä viime kesänä siviiliasuista virkavaltaa oli komennettu pitämään silmällä myös Pikisaaren Steel Rääseikkö Around Oulu II -Industrial-tapahtumaan saapunutta yleisöä.

Kolmas Rääseikkö oli määrä järjestää Oulussa samana viikonloppuna kuin ensimmäinen Iron Shadows, mutta Rääseikkö jouduttiin perumaan moraalinvartijoiden painostuksen vuoksi. Alun alkaen pelkkänä Black Metal -tapahtumana markkinoitu Iron Shadows laajensikin repertuaariaan kiinnittämällä Industrial-duo Jumalaisen Kullervon, joka oli osa Rääseikön alkuperäistä esiintyjälistaa. Lopulta Iron Shadowsissa esiintyivätkin radikaalia uutta polvea edustavat Black Sun Disciple ja Dawn of Purity, raa'asti meluava Jumalainen Kullervo, pitkän linjan oululaisten Black Metal -artistien tuore yhtye Iätön sekä kansainvälisestikin jo erittäin suurta mainetta nauttiva Norrhem.

Black Sun Disciple ja Dawn of Purity avasivat illan tuhovoimaisella esiintymisellä, josta ei nuoruuden vimmaa ja teräviä koukkuja puuttunut. Bändien saundissa oli vahva pohjoismaalainen ja ennen kaikkea suomalainen pohjavire, mutta myös esimerkiksi vanhat puolalaiset klassikot ovat selvästi suuressa arvossa. Jälkimmäistä vaikutetta juhlistettiin myös jylhällä Capricornus-coverilla. Dawn of Purity tulee julkaisemaan Iron Shadowsin setistään live-levyn, josta on ladattu maistiaisia Youtubeen.

Myyntipöydät notkuivat paikan päällä paitsi bändien omista levyistä ja paidoista myös mielenkiintoisista kirjoista. Mediakohuistakin tuttu Kielletyt Kirjat sai kiittävää palautetta keikkakävijöiltä, joista monet törmäsivät ensimmäistä kertaa eläessään kirjakojuun metallitapahtumassa. Kielletyt Kirjat julkaisi hiljattain suomenkielisen käännöksen Julius Evolan kirjasta Tiikerillä ratsastaminen, joten kauppa sopi täydellisesti mytologiasta, muinaisista taisteluista ja eurooppalaisten esi-isien filosofiasta ammentavaan tilaisuuteen.

Metalliyhtyeiden välillä esiintynyt Jumalainen Kullervo herätti välitöntä mielenkiintoa suuren ihmisjoukon kerääntyessä omintakeisilla instrumenteilla meluavan ja saappaisiin sekä pikeepaitoihin pukeutuneen naamioidun kaksikon ympärille. Muutamien metallipäiden tuskaisista ilmeistä oli helppo havaita, että Industrial-melu ei ollut heille tuttu genre. Black Metal ja Industrial ovat kuitenkin lähentyneet toisiaan Suomessa viimeisten reilun 10 vuoden aikana jo sen verran, että valtaosa yleisöstä ei pitänyt crossover-konseptia lainkaan kummallisena. Jumalaisen Kullervon setti oli intensiivinen ja alkuvoimainen.

Seuraavana vuorossa oli Iätön, jonka vimmaisan Black Metallin kruunasivat taidokkaasti toteutetut syntikat. Iättömän live-veto oli verisen synkkää ulkoasua myöten erittäin perinnetietoinen kokonaisuus, joka toi mieleen 1990-luvun skandinaavisen Black Metallin vuodet, joita ylituotettu kaupallisuus ei ollut ehtinyt vielä raiskata. Soittajien tausta aiemmissa bändeissä heijastui myös luontevaan ja mukaansa tempaisevaan esiintymiseen. Toivotaan, että Iätön tullaan näkemään vielä useilla soittolavoilla tulevaisuudessa, sillä keikka oli erittäin palkitseva kokemus!

Illan aikana monet vieraat ehtivät kehua keikkapaikan hyvää akustiikkaa, jonka ansiosta syntikat erottuivat kirkkaasti muista soittimista. Tästä hyötyi myös Iättömän jälkeen soittanut Norrhem, jonka keikan aikana yleisössä kytenyt hurmos pääsi viimeistään täysin valloilleen. Norrhem on kiistatta yksi tämän hetken kovimmista Black Metal -yhtyeistä, sillä sen paketti on tiukasti kasassa: Julkaisujen tyylitajuinen graafinen ilme, puhuttelevat lyriikat, tarttuvat ja omaperäiset sävellykset, omintakeiset kosketinratkaisut sekä rautainen keikkakunto ovat lyömätön yhdistelmä. Pääesiintyjän kappaleet jyrisivät vakuuttavasti ja tunnelma kohosi biisi biisiltä. Norrhemin live-vedoissa on ajatonta arvokkuutta, joka täytyy kokea paikan päällä.

Teksti: Iku-Tiera