TULENVÄKI kesäfestivaali 18.-19.6.2021, Lappeenranta (Kuvareportaasi)

 

Kuvia lisätään vielä mm. Mistreat.

SUDENTAIVAL

SNIPER

                                                                                 EHRE

FATHERLAND

Keikkavideoita festivaalilta löydät Telegramin VERIYHTEYS-ryhmästä (täältä ja täältä).

V/A Big Lip Muzak (We don't care Records, 2021)

Musiikkinäyte levystä täältä.

Mustan taparikollisen George Floydin huumeinen kuolema pidätystilanteessa keväällä 2020 Yhdysvalloissa on synnyttänyt kaikissa länsimaissa vinksahtaneen etnomasokismin aallon. Moralistinen närkästys ei olisi tietenkään saavuttanut nykyistä joukkohysteriaa ilman vihamielisen eliitin kontrolloimaa valtamediaa, joka käy systemaattista sotaa kaikkea valkoisuutta vastaan.  Jos tiedotusvälineet olisivat rehellisiä mustien ja valkoisten välisestä väkivallasta, valkoisten suuttumus kohdistuisi mustien murhalukuihin ja niistä vaikenevaan poliittiseen eliittiin. Valtamediaan luottavat valkoiset massat ovat kuitenkin autuaan tietämättömiä valkoisiin kohdistuvasta yksisuuntaisesta rotusodasta, jonka vuoksi vain pieni osa kansalaisista tietää todellisen tilanteen lukemalla mediakriittiisiä sivustoja:

Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja.   

Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia.   

Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta.

Populaarimusiikin saralla valkoisten tietoisuus mustien verenhimoisuudesta ja tekopyhästä uhriutumisesta on jopa vielä vähäisempää kuin uutisten puolella. Valkoisen rockin vastakulttuuri onkin ainoa henkireikä, joissa valheelliset tabut tuodaan kuulijoiden ulottuville. 

Hurskastelu George Floydin tapauksella on synnyttänyt  musiikillisen vastavedon nimeltä Big Lip Muzak. Kyseessä on neljän australialaisyhtyeen kokoelma-cd, jossa Floydin perseily pannaan kerralla halki, poikki ja pinoon. Levyn viralliseksi ilmestyspäiväksi on määrätty 25. kesäkuuta, sillä silloin annetetaan tuomio poliisille, joka piti huumehoureisen Floydin päätä maassa.

Levyn tunnetuin yhtye on The Yardbombs, jonka kaksi raitaa "Black Lives don't matter" ja "The Bottom line matters" ovat mitä ärhäkkäintä vihapunkkia. "Pihapommien" biisit kertovat kuinka media on kääntänyt asetelman päälaelleen: mustista väkivaltarikollisista on tehty pyhimyksiä ja heitä paimentavista poliiseista (mustista ja valkoisista) rikollisia. 

White Force soittaa vanhakantaista Oi:ta kappaleessaan "Smash the Marxist mob", kun taas  bändin toinen esitys "Nigger" on kepeää, nopeasti kulkevaa jenkkipunkkia. Neekeritematiikkaan keskittyy myös Crackkker, jonka biisi "Apemen - of Remix" on päivitetty versio australiaisen kulttibändi Open Seasonin vanhasta klassikosta "Apeman". Nyt tekstiä on muokattu sen verran, että apinakuninkaan tittelin saa George Floyd. 

Purple Floyd näyttää olevan levyä varten kasattu projektibändi, jonka kappaleet "Take my breath away" ja "Breathe" irvailevat George Floydin pidätyksen niistä puolista, joista media on halunnut vaieta. Napakkaa peruspunkkia vääntävä Purple Floyd naurattaa eniten "Breathe" kappaleen introssa, jossa kuullaan viidakkokuumetta potevien valkoisten nuorten naisten kirkunaa ja yhteishuutoa "I can't breathe!"

Teemalevyksi Big Lip Muzak on sangen viihdyttävä pakkaus. Nimestään huolimatta levy ei ole yhdentekevää hissimusiikkia, vaan oiva muistutus valtamedian harjoittamasta valheellisesta narraatiosta. Käytännön piloja taitavalle musiikkiterroristille levy tarjoaisisi koulun aamunavauksessa ikimuistoisia hetkiä turvatilaa kaipaavalle woke-sukupolvelle.

Arvio: RL