Joni Kapinan tuore debyyttialbumi Lauletaan nekruista jatkaa samaa huumoripitoista segregaatiolinjaa kuin ensimmäinen demokasetti Lopeta se ulina (2017). Sen sijaan musiikissa on tapahtunut selkeä muutos, sillä vanhakantaista akustista countrya ei tällä levyllä kuulla yhtään. Tämä on valitettavaa, sillä perusrockpoljennon oheen olisi mahtunut myös muutama kantriveto elävöittämään kokonaisuutta.
Levy on nimensä mukaisesti todellinen teemalevy, koska kaikki kappaleet käsittelevät Saharan eteläpuolelta kotoisin olevan väestönosan luonnetta ja edesottamuksia länsimaissa. Vaikka teema on Joni Kapinalle varmasti mieluinen, hän ei esitä ainuttakaan omaa kappaletta, vaan kaikki esitykset ovat käännösversioita amerikkalaisilta roturealisteilta.
Outlaw-artistimme kahdellatoista kappaleella suomeksi taittuvat sellaisten tekijöiden kuin Bootleg Bill (kaksi esitystä), Johnny Rebel (kuusi esitystä), Racist Redneck Rebel (kolme esitystä) ja Coon Hunters underground-hitit. Musiikillisesti Joni Kapina on lähimpänä Bootleg Billin kitaran kuritusta, jossa on enää hyvin vähän mukana Johnny Rebelin 60-luvun leppoisaa kantrisoundia. Tosin tällä levyllä Joni Kapina versioi myös Johnny Rebelin 2000-luvulla ilmestyneen comeback-levyn It's The Attitude, Stupid! (2003) materiaalia (”Se on sun asenne”. ”Vaateet”, ”Sun sijaan kun nekru palkataan”).
Tarinan kerrontaan keskittyvässä musiikissa sujuvat käännökset ovat avainroolissa. Joni Kapina onnistuu tehtävässään hyvin, koska hän ei ole kääntänyt kappaleita orjallisesti, vaan niihin on tuotu mukaan myös ripaus paikallista kulttuuria, vaikka neekeriongelmaa käsitelläänkin pitkälti amerikkalaisesta näkökulmasta. Lukuisten kuuntelukertojen jälkeen moni esitys naurattaa edelleen, erityisesti laulut ”Lauletaan nekruista”, ”Me ollaan kaikki nekruja”, ”Sirkus”, ”Ei me tarvita tänne neekereitä” ja ”Heivasin kersat Helsinkiin” huvittavat kerta toisensa jälkeen.
Lauletaan nekruista on poliittisen korrektiuden pakkopaidasta vapauttava levy, sillä se käsittelee yhtä länsimaiden eniten paapomaa muukalaisryhmää, josta kaikki kriittinen puhe on suojeltu tabuilla. Levyn emansipaatio perustuu ilmeisten totuuksien ääneen sanomiseen, vieläpä hurtin huumorin siivittämänä. Sen kummempaa opetusta tai rakentavaa yhteiskuntakritiikkiä levy ei sisällä, vaan tarkoitus on tuoda musiikkiin takaisin sanomisen rehellisyys ja konstailematon asenne.
Totta kai jo pelkkä tietoisuus Joni Kapinan musiikista raivostuttaa puolestaloukkaantuvia lumihiutaleita, mutta itsepähän ovat kannattaneet afrikkalaisen väestöongelman hankkimista Suomeen. Siksi on absurdia, että he pitävät Joni Kapinaa ongelmana, vaikka enemmistö ”tolkun ihmisistä” ymmärtää ilman rautalankaa, että JK vain laulaa siitä, mitä tuotettu ongelma tekee. Tärähtäneistö puhuu aidan seipäistä, kun taas Joni Kapina laulaa itse aidasta.
Arvio: RL
