Nykyisessä arvoliberalismissa on silmiinpistävää, että siinä on yksilön tahto korotettu ylimmäksi jumalaksi, jonka mitä kummallisimpia päähänpinttymiä on kunnioitettava. Mikäli yksilön kieroutuneet valinnat ja enemmistön maalaisjärki joutuvat vastakkainen, marsittaa valtiollinen tiedotuskanava ruudun eteen joukon korruptoituneen yliopiston tutkijoita puolustamaa pyhää yksilön tahtoa. Tästä ei ole tietenkään seurannut johdonmukaista arvorelativismia, vaan yhteiskunnan ”asiantuntijat” puolustavat vain niitä elämäntapavalintoja, jotka ovat linjassa vuoden 1968-sukupolven arvomaailman kanssa. Häikäilemätöntä liberalistista egoismia näyttävät kahlitsevat enää vain rikosoikeudelliset lait.
Seuraavassa artikkelissa tarkastellaan suorasukaisesti ”suvaitsevaisen” arvoliberalismin sisäisesti ristiriitaista ajattelutapaa ja sen psykologiaa. Siinä paljastetaan napakasti sen hämärät motiivit, joista eivät ole välttämättä tietoisia edes sen kannattajat. Lisäksi hirtehinen artikkeli valaisee mihin kaikkeen muuhun ajatteluun sen tuhoisa vaikutus on ulottunut. Onneksi tuollaiseen liberalismiin on sentään keksitty rokote, josta kerrotaan kirjoituksen lopuksi.
////////////////////////////////////////////////////////
Jo vuosisatamme alkupuolen kansallismieliset liikkeet arvioivat yleisesti, että Ranskan vallankumouksen kantavat aatteet, kuten sen valistusfilosofiat, olisivat olleet jo omien myrkkyjensä heikentämiä ja niiden hedelmät läpeensä mätiä. Teollisen vallankumouksen puhti on kuitenkin pitänyt näitä aatteitten haamuja keinotekoisesti hengissä aina meidän päiviimme asti.
Suomessa 1960-luvun loppupuolella vallinnut mellastava ajan henki nosti estradille niin sanotun ”sepalussosialismin” (so. `demokraattiset ja rauhaa rakastelevat voimat´ ). Kun muualla ajattelijoiden terävin kärki alkoi viimeistään jo 1970-luvun alkuun mennessä vieroksua valistusta, kehitysoptimismia ja järjettömiin mittoihin noussutta järjen palvontaa, pitivät meidän sepalussosialistimme ja Ajatuksen Tonavat näitä lahonneita aatteita suorastaan herkullisina. Sittemmin ne tunkeutuivat kansalliseen ajatteluumme, josta toipuminen vie vielä pitkään.
Hallusinaatioita
Järkeä palvovat liberaalit ovat ajautuneet umpikujaan. Heidän lähinnä vasempaan otsalohkoon kiinnittyneet hallusinaatiot ja luonnon vastaiset utopistiset ajatusmallit ovat vieneet koko valkoisen maailman syvälle valheen verkkoon, josta on vaikea päästä pois. Kommunismin taivas, ongelmaton ihmisyhteisö, vapaat maailmanmarkkinat jne. ovat saman läpimädän järkeilyn tuotosta.
Aatteen varsinaisia isäntäeliöitä ovat city-kulttuurien juurettomat maailmankansalaiset, nuo kaiken todellisuudentajunsa näennäisen järkeilyn alttarille jättäneet hölmöt maailmanparantajat. Kaikkihan varmaan tietävät nuo ”hyvät tyypit”, jotka ovat jostain kumman syystä saaneet päähänsä, että ihminen voi elää kaiken luonnonjärjestyksen yläpuolella; kunhan vain annetaan riittävästi valistusta, hylätään ennakkoluulot, ”avaudutaan”, löydetään aina parempia ratkaisuja – tässä vain muutama esimerkki arkitodellisuudesta vieraantuneesta ajattelusta.
Liberalismi on vaarallisen leviävä aate, joka pyrkii imemään kaikki vilpittömästi lähtökohdista lähtevät aatteet itseensä. Erityisesti niin sanottujen kutsumusammattien harjoittajat ja lukeneisto ovat alituisessa vaaravyöhykkeessä.
Liberalismiin kuuluu, että kun ajatusmallin omaksuneet kohtaavat hallusinaatioidensa tiellä olevia luonnon rajoituksia, he organisoituvatkin mielipidevaikuttajien kanssa ”muutosvoimaksi”, joka ryhtyy kaikella tarmolla kumoamaan kumoamatonta luonnonjärjestystä. Aloitetaan vimmattu ”valistaminen” ja tiedottaminen; pidetään toimintapäiviä (teemoina esim. suvaitsevaisuus, AIDS ym.), joiden kulkua mediat seuraavat herkeämättä, vaaditaan lakien muuttamista jne.
Yhteenvetona: liberalismi ilmenee sairaalloisena pyrkimyksenä muuttaa luonnon asettamia reunaehtoja, harhaisena pyrkimyksenä kohti sadun ihmemaata, luonnottomana suuntautumisena kohti hallusinaation ilmaisemaa tavoitetilaa.
Tunnistus
Aina ei ole suinkaan helppoa arvioida sitä mikä on luonnon asettama reunaehto tai kriittinen rakenneosa. Pari kysymystä voi olla hyödyksi selvitettäessä ongelmaa : 1) Onko muutosvoimilla päässään hallusinaatioita ja jos on, minkälaisia? 2) Aiheuttaako ajettava ratkaisu useita merkittäviä lisäongelmia (tämä on juuri syndrooman tuhovaikutusta)?
Vastaus kysymykseen 1) Hallusinaation voi usein kätevimmin arvioida siitä kuka on aatteen isä: sonnin jälkeläiset ovat vasikoita ja mullikoita, mutta liberalistista oireyhtymää potevan siittämät ovat järjestään joko perverssejä tai bastardeja. Jos kyse on esimerkiksi työnteosta ja aatteen isänä on joku Marx, joka ei päivääkään eläissään rehellistä työtä tehnyt - unohtakaa koko juttu; jos kyseessä on psyyke ja ideat ovat joltakin Freudilta, tuolta peräaukkojen tonkijalta, joka tuskin on tervettä ihmistä eläissään edes tavannut – tyrmätkää koko homma – ja kunnolla; jos `valistus´ taas on esimerkiksi Smithiltä, Rousseaulta, Bernsteinilta tai Trotskilta peräisin – kavahtakaa kahdesti. Mikäli kyse on ns. kansainvälisestä sopimuksesta tai universaalista periaatteesta – epäilkää heti, sillä niitä tuskin kukaan on alun perin laatinut tositarkoituksella. Lähinnä niitä voi pitää kyynikkojen manipuloimina tekopyhyyden harjoituksina – jotka vain todelliset cityhölmöt ottavat ihan vakavasti.
Kirjaviisaitten yhteiskunnalliset (ja myös taloudelliset) tuontiopit ovat yleensä niitä vihoviimeisempiä: ne ovat lähes aina puettu kieroihin `viitekehyksiin´, kytketty sellaisiin `tieteellisiin´ päättelyketjuihin, joiden hämärät alkuehdot ja ensimmäiset premissit ovat joko silmänkääntöä tai muutoin silkkaa puppua – ja johtopäätös virheellisen päätelmän mukaisesti yhtä virheellinen kuin virheelliset alkuväitteet. Vakuuttavana todisteena taannoisten taistolaisemme uskomattomat sekoilut 1970- ja 1980-luvuilla. Eritoten kansaa hypnoottisessa otteessaan pitävä kansainvälinen tiedotusmafia vetoaa liberalististen arvojen yhteisyyteen – ja jymäyttää hyväntahtoisia hölmöjä yli koko maanpiirin.
Vastaus kysymykseen 2) Seurannaisvaikutuksia voi parhaiten arvioida oman terveen talonpoikaisjärkensä ja kokemustaustansa perusteella. ”Ennakkoluulot” ja vaistot – mikäli niitä ei ole ”valistuksella” pilattu – johtavat myös oikeille jäljille. Useimmille lienee tuttu kertomus harakasta vasta tervatulla sillalla: nokka ja pyrstö taittuivat siltaan vuoron perään. Syndroomaisen tavalla edetessä tämä olisi vähän: hänen saadessaan pyrstönsä irti tarttuisivat sekä nokka, siivet että jalatkin. Tyypillinen käytännön esimerkki tästä on tuo niin herttainen vainottujen auttaminen: ensin tulee punaristin kautta vainottu maahan, seuraavana kuukautena tulevat vaimot ja lapset, sitten isovanhemmat, niin ja pitäähän tietysti veljienkin päästä ja veljien perheet seuraavaksi. Tottahan myös suvut pitää yhdistää, sitten on onkin jo vuorossa klaani ”vainottuja” kavereita – ja syndroomaisten tanttakerholla riittää ratkomista ja suomalaisten ”valistamista”.
Seurannaisilmiöt
Liberalismin valheesta on mahdollista toipua. Sillä on kuitenkin usein vakavia seurannaisilmiöitä. Näistä mainittakoon: äärimmäinen kyynisyys, tekohurskaus ja anarkismi-turhautuma –käyttäytymistä hallusinaation pettäessä. Tästä elävänä esimerkkinä kommunistisen maailman mallin romahdus – ja kohta puolin myös yltiöliberalismin.
Rokote liberalismia vastaan
Nuorten, vielä saastumattomien polvien, on syytä rokottautua liberalismia vastaan. Iäkkäämmästä polvesta osa tuli onneksi immuuniksi liberalismille jo 1960-luvulla sepalussosialismin riehuessa pahimmillaan. Paras tapa suojautua liberalismin näennäisjärkeilyyn ja tunteisiin vetoavaa propagandaa vastaan on pitää pää kylmänä ja seurata omia terveitä vaistojaan sekä käyttää päättelyä, jonka johdonmukaisuus noudattelee luonnon lakeja. Totuus tekee vapaaksi ei liberalismi.
IN & RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti