keskiviikko 13. elokuuta 2014

VERIKOIRAT


Verikoirat oli vuosina 1905–1906 Helsingissä toiminut salaseura ja terroristiryhmä, jonka jäsenet olivat aktivistien toiminnassa mukana olleita helsinkiläisiä lyseolaisia. Ryhmän jäsenet tekivät poliiseja ja venäläisiä santarmeja vastaan attentaatteja, jotka vaativat kolme kuolonuhria. He myös murhasivat ainakin yhden suomalaisen siviilihenkilön, jota aktivistit epäilivät poliisin ilmiantajaksi.

Ensimmäisen attentaattinsa Verikoirat tekivät aamuyöllä 8. huhtikuuta 1905, jolloin he ampuivat Pasilassa veturitallien takana 20-vuotiaan Siltasaaressa asuneen viilari Arvo Virtasen. Aktivistit pitivät Virtasta poliisin ilmiantajana ja aktivistien johto oli tuominnut hänet teloitettavaksi.

Seuraava attentaatti tehtiin elokuussa 1905 Kaivopuistossa, kun suomalainen konstaapeli Johan Forstén ammuttiin. Tekijät saattoivat erehtyä luulemaan häntä venäläiseksi. Pari viikkoa myöhemmin Kaivopuistossa surmattiin myös eräs nuori työmies, mutta tässä tapauksessa ei tiedetä varmasti kuuluivatko tekijä tai tekijät Verikoiriin.

2. syyskuuta 1905 ammuttiin ukrainalaista santarmialiupseeria Mark Denisukia selkään Kansakoulukadulla. Denisuk haavoittui iskussa ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna. Vähän myöhemmin 6. syyskuuta 1905 Arvi Nikolainen heitti omatekoisen pommin Eerikinkadun poliisiaseman edustalle. Pommiräjähdys särki ikkunoita, mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut. Kolmannen kerran Verikoirat iskivät lokakuun alussa, kun kaksi seuran jäsentä ampui Ison Roobertinkadun ja Annankadun kulmassa venäläistä konstaapelia Nikolai Mitrofanovia. Mitrofanov haavoittui ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna.

Verikoirien kunnianhimoisin attentaattiyritys kohdistui Venäjän keisari Nikolai II:sta vastaan. Ryhmä seuran jäseniä, joiden joukossa olivat ainakin Arvi Nikolainen, Kalle Nyman, Primus Nyman sekä Gunnar Björling lähti Karjalan kannakselle Koivistolle, jonne Nikolai II oli saapunut metsästysretkelle. Ryhmän jäsenillä oli mukanaan revolverit sekä kiinnijoutumisen varalta myrkkykapselit. Attentaattiyritys oli kuitenkin huonosti valmisteltu ja keisari oli jo palannut Pietariin ryhmän saapuessa Kannakselle.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Verikoirat_(salaseura)

http://www.hs.fi/tulosta/1135252193615

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!