Musiikkilinkki kappaleeseen "Road Nazis"
Selvittämättömät jutut hampaan kolossa - sillä mielellä Midtown Bootboys julkaisi varsinaisen “oikean” albuminsa vasta vuonna 1996. Se ensimmäinen epävirallinen levy, The Time has come, julkaistiin cd:nä kaksi vuotta aiemmin vuonna 1987 kootusta demotallenteesta. Syy, miksi Yhdysvaltojen Tulsassa vuonna 1987 perustettu MTBB sai vasta yhdeksän vuotta myöhemmin tehtyä ensimmäisen kunnon albumin on monille Amerikan wp-skeneä seuranneelle tuttu tarina. Laulaja Chris tuomittiin vuonna 1989 ZOG:in vankileirien saaristoon kuudeksi vuodeksi jonkun naurettavan rotuselkkauksen vuoksi. Vankilavuodet eivät miestä kuitenkaan pehmentäneet, vaan valkoisille vihamielisen miehityshallinnon kivihotellista päästyään sankari kokosi ripeästi vanhan bändin uudelleen. Uudelleen koottu Midtown Bootboys jatkaa tällä levyllä siitä mihin se aikoinaan jäi – ja entistä ärhäkkäämpänä!
Bändin tuhdista aggro-rock soundista vastaa kitaristi Tony, basisti RIP ja rumpali Stacy, jotka kaikki ovat vaikuttaneet death metallia vääntäneessä Berserkrissä. Kuuluisamman sivuprojektibändin metallitaustasta huolimatta MTBB on pysynyt tyylilleen uskollisena, eikä yhtye ole ujuttanut musiikkiinsa kuin joitakin metallielementtejä, jotka ovat tuoneet positiviisessa mielessä vain uutta virtaa simppeliin katurockiin.
Unfinished businessilla ei hienostella filosofisilla rotupohdinnoilla, vaan Chrisin väsäämistä lyriikoista välittyy juurevasti tavallisen skinheadin kokemukset elämän vastoinkäymisistä, ilonhetkistä, väkivallasta ja politiikasta ilman teennäistä korkealentoisuutta. Tässä on sellainen rehellinen katujen mies, joka kertoo karhealla äänellään asioista tavalla, jollaisina suurin osa kuulijoistakin ne kokee monikulttuurisessa rotuhelvetti Yhdysvalloissa. Kappaleissa kuten Life of a Skinhead, The blood will run, White kids ja Tulsa tonight kerrotaan melkeinpä hellyyttävällä paatoksella toverihengestä ja uskollisuudesta ihanteilleen, unohtamatta pientä itseironiaa, jota tarjotaan kappaleessa Road Nazis. Hilpeää Etelän punaniskaista hillybilly-asennetta taas ilmentää kappale Coon hunt. Vanhoja fanejaan MTBB on halunnut muistaa levyttämällä uudelleen demobiisin We will remeber.
Valitettavasti eräät white power -bändit ovat luisuneet pois niiltä juurilta, joissa valkoisen työmiehen eetos on ollut keskeinen maailmankuvan rakentaja ja siirtyneet sille luonnostaan vieraille pseudofilosofisille harhapoluille. En väitä, etteikö joidenkin white power bändien taiteellinen intohimo ja filosofinen ote olisi tuottanut myös onnistuneita lopputuloksia, mutta monesti on käynyt vain niin, että kunnianhimoisia projekteja yrittäneet bändit ovat haukanneet liian suuren palan.
Midtown Bootboys on pannut “debyyttilevyllään” asiat oikeille paikoilleen ja karsinut musiikistaan pois turhat krumeluurit. Tällaista paluuta juurille sopisi harkitsevan muidenkin alan bändien. Paluu selkeämpään ilmaisuun ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa joksikin Oi-idiootiksi, mutta rehellisyys itselle ja yleisölle on pidemmän päälle palkitsevaa. Olkoon Midtown Bootboys tässä esimerkkinä muille.
RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti