Vuosina 2006-2007 Mikko Aspan matalan profiilin demo-projektina aloitettu Vapaudenristi on parin viime vuoden ahkeran julkaisutoiminnan ja keikkailun ansioista kiilannut maamme RAC-bändien kärkeen. Positiivista hämmästystä herättänyt ensimmäinen albumi Ei maata ilman kansaa (2014) on nostanut monien odotukset uuden levyn suhteen lähes pilviin, varsinkin kun yhtye on saanut arvostusta myös genrensä ulkopuolella. Odotukset ovat sikäli kohtuuttomat, sillä ensimmäiselle kokopitkälle oli äänitetty uudelleen lähes kaikki aikaisempien vuosien ”hittibiisit”, kun taas uuden levyn kappaleet ovat enimmäkseen täysin uutta materiaalia. Käsi Taisteluni teoksen päällä olen valmis vannomaan, että hiljattain ilmestynyt toinen albumi Ikuinen kuolema täyttää vaativankin kuulijan odotukset, vaikka kyseessä ei olekaan ensimmäisen levyn hittikimara-uusinnasta.
Heti alkuun on todettava, että ensialbumiin verrattun Ikuinen kuolema on huomattavasti ehyempi kokonaisuus, joskin siitä puuttuu ne muutamat todelliset hittibiisit, jotka iskevät heti ensikuulemalla tajuntaan. Uusi levy on myös temaattisesti yhtenäisempi ja se noudattaa pitälti levyn nimen henkeä, jonka vuoksi albumia voisi hyvin pitää teemalevynä. Tunnelmaltaan Ikuinen kuolema on pari piirua vakavahenkisempi kuin edellinen lukuun ottamatta muutamaa katuelämän miehisistä riiteistä kertovaa melodista punk-iloittelua.
Vapaudenristi on etääntynyt arkisesta päivän politikoinnista entistä enemmän ja paikoin levyllä liikutaan todella syvissä fasistisen alkumyytin liemissä. Synkän sävyisellä levyllä ei voi olla aistimatta salaperäistä vaaran ja kuoleman läheisyyttä, joka nousee kuin kumpujen yöstä, josta esi-isien henget vaativat kostoa itsetuhoisen kulttuurimme arkkitehdeille. Parhaimmillaan albumi onkin tutkimusretki toisenlaiseen maailmaan, viimeisen ihmisen kulutuskulttuurin ja ikuisella rauhalla uuvutetun sivilisaatiomme taakse.
Indoarjalaisen Kali Yugan, ajanjaksoista turmiollisimman, synkistä tunnelmista huolimatta monissa kappaleissa on mukana myös toivon säde, mutta se edellyttää täysin uutta, ikuisuuteen perustuvaa maailmankatsomusta, jossa ollaan valmiita uhrautuvaan taisteluun Satya Yugan, Totuuden ajan, puolesta. Tätä taisteluhenkeä valetaan uhmakkaasti esityksissä Wotanin pedot, Hiipuva loiste, Liekkimeri, Vanhan maailman demonit ja Myytti-symboli-rituaali.
Levyn nimeä kantavan kappaleen Ikuinen kuolema teema viittaa kansojen ja rodun kuolemaan, mutta samalla siinä annetaan mahdollisuus Feeniks-linnun nousuun, uuteen Kulta-aikaan:
Titaanien marssi halki historian
vuosituhansien aikana
Hatarat tarinat kertoo menneistä ajoista
luovan rodun muistosta
Ajan hammas ja visio katoava
luovan rodun haasteena
Kyky unelmoida ja taivaita tavoitella
rakentaa ihailtava maailma
Luovan rodun veri
pohja voiman ja viisauden
Sitä nakertaa piinaava rappio
Voimme palauttaa takasin unelmaan kadonneen
voimme nostaa pystyyn järjestelmän kaatuneen
Mutta, jos korruption lävistämä luova rotu sammuu
sen kuolema on ikuinen!
Toisin kuin poliittisissa ”äärioikeistolaisissa” teksteissä yleensä, Vapaudenristin lyriikoissa arjen todellisuus rakentuu myyteistä, joiden voimanlähteenä on jungilainen kollektiivinen alitajunta kuten kappaleessa Wotanin pedot, Hiipuva loiste ja Vanhan maailman demonit. Näissä esityksissä C.G. Jungin paljon arvioitu essee ”Wotan” (1936) saa täysin uuden, myönteisemmän tulkinnan. Kappaleessa Hiipuva Loiste tunnustetaan Jungin vieroksuma sotaisa kollektiivinen henki, mutta sitä ei nähdä suinkaan ”pahana” voimana, vaan välttämättömyytenä, jotta Eurooppa voisi selviytyä:
Ihmisvirrat joka suunnasta
vanhaa maailmaa rasittaa
joka kansakunnan kirstulla
loisten käsi hamuaa
ne vaatimukset asetti
loi omat eliittikerhot ja ghetot
yhteiskuntarauhan nimissä
repi alas isien perinnön
Oi Äiti Eurooppa
Me katsotaan sun hiipuvaa loistetta
varjoissa kasvaa
lopullisen tuhon siemenet
Oi Äiti Euurooppa
luulit rauhan olevan mahdollista
mutta
sut on luotu - ja säilytetään
vain sodan jumalan voimalla!
Kaikki mikä oli todellista
mikä herätti vahvoja tunteita
kaikki viittaukset siihen tarinaan
jonka tunsimme omaksemme
olitte valmiita antamaan pois
syyllisyyden tuskissa
nielitte jokaisen syytöksen
tarpeena sopeutuminen ja apatia
Oi Äiti Eurooppa
Me katsotaan sun hiipuvaa loistetta
varjoissa kasvaa
lopullisen tuhon siemenet
Oi Äiti Euurooppa
luulit rauhan olevan mahdollista
mutta
sut on luotu - ja säilytetään
vain sodan jumalan voimalla!
....joka herää!
....joka nousee!
joka kukoistuksen jälkeen taas hetken voi uinua!
äärimmäinen nouseva voima
konfliktin puhdistava tuho
Euroopan poikien saappaiden kumina
metropolien äänimassassa
Hyökyaallon lailla koko maailman
Vaikka Vapaudenristi ankkuroituu vahvasti eurooppalaiseen pakanallisuuteen sellaisena kuin Julius Evola sen visioi teoksessaan Heidnischer Impearialismus (1933), löytyy levyltä myös fasistisen ortodoksi-mystikko Corneliu Zelea Codreanun ja AKS:n pappi Elias Simojoen uhrihenkeä. Edellisen albumin tapaan uudella levyllä suomalainen kansallishenki (Veriuhri) ja eurooppalainen idealismi (Hiipuva loiste) kulkevat käsi kädessä ilman, että se tuntuu ideologisesti päälleliimatulta.
Soundimaailmaltaan bändi on miehekkään rujoa RAC-runttausta, jonka erottaa muista erikoisen matalalla mouruavat kitarat ja basso. Uutukaisella Vapaudenristi onkin entistä kokeilevavampi, jonka huomaa persoonallisesta bassottelusta ja sieltä täältä pomittavista post-punk vaikuteista. Esimerkiksi biisissä Ikuinen kuolema kuullaan epäkonventionaalista riipivää kitarasoundia ja sovitusratkaisuja, joita ei perus-RAC:ssa yleensä olla totuttu kuulemaan.
Albumi ei silti lipsu ladultaan, vaan on omanlaisesta soundista huolimatta uskollinen brutaalin tönkölle RAC-traditioille. Bändi taitaa myös Mistreatin tunnelmissa rullaavan sing-along punkin kappaleissa Pelin henki ja Ilta ulkona, joka on uudellen purkitettu versio vuoden 2012 demolta.
Uutukaisen vertaaminen debyyttiin ei tee oikeastaan oikeutta kummallekaan levylle, sillä ne on tehty eri lähtökohdista ja tavoittelevat erilaista tunnelmaa ja jopa eri elämänfilosofiaa. Silti tässäkään arvioissa ei ole voitu välttyä vertailusta, joten lopuksi vielä yksi lisähuomio. Esikoiseen verrattun Ikuinen kuolema -levyn lauluosuudet on miksattu hieman enemmän pintaan ja nyt sanoista saa todella hyvin selvää eikä kansilehtiötä tarvitse selata, vaikka sanat sieltä löytyvätkin. Myös ulkomaalaisille karskin kuuloisen suomen kielen luulisi avautuvan, sillä kaikki lyriikat on käännetty englanniksi tavalla, joka tavoittaa riittävän hyvin alkuperäisten tekstien hengen. Ja sanokaa mitä sanotte, mutta paikoin Mikko A:n tulkinnassa on samaa syvää hehkua ja uskonpaloa kuin edesmenneellä Ian Stuartilla. Lisäksi laulajan mörisemä ikiaikaiselta kuulostava suomen kieli on luovaa ja ennen kaikkea jylhää kuunneltavaa – juuri sopivaa ärhäkkää julistusta kiivaana käytävässä kulttuurisodassa.
Levyn kansikuva ei ole tyypillistä RAC-kuvastoa, vaan juhlava reliefi tuo mieleen monen neofolk-bändin ikonografian. Kansikuvassa kahden lapsensa kanssa oleva äitihahmo on vertauskuva sille, että kansa voi säilyä vain, jos sillä on oman verilinjan jälkeläisiä. Levyn päättävä Soihdut on sopivasti (neo)folk-henkinen versio Pyhä Kuoleman ja Vapaudenristin yhteiseltä mini-LP:ltä ilmestyneestä kappaleesta.
Olit valmis antamaan kaiken
puolesta maailmankatsomuksen
uudestisyntyneen uskon
ja palavan vakaumuksen
Olit valmis antamaan kaiken
elämään vaarallista elämää
Ei orjan roolia,
vaan osana ikuista taistelua
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti