VAPAUDENRISTI -haastattelu 2016

Vapaudenristin ensimmäisen kasettidemon kansi.

MUSIIKKIVIDEO Vapaudenristin ensimmäiseltä viralliselta keikalta 19.7.2014.

Veriyhteys sai käsiinsä VAPAUDENRISTI haastattelun joka oli alun perin annettu Rumba –lehden ”Valtion Valkoiset Viholliset” artikkelia varten. Pitkästä haastattelusta päätyi lehteen vain lyhyitä sitaatteja, joten on perusteltua julkaista haastattelu koko komeudessan.

Kysymykset MV

Vastaukset MA

Miten itse määrittelisit RAC:n musiikillisesti ja ideologisesti?

-Radikaali kansallismielinen musiikki, joka nojaa enimmäkseen rock musiikin suuntaan. Termin yleisyys vaihtelee maittain. Moni pitää sitä enemmän vain tietyn aikakauden Englantilaisten bändien juttuna. Sisällöltään ja saundiltaan alkuperäisen kaltaista RAC kamaa on nykyisestä kansallismielisestä musiikista vain vähemmistö.

Moni bändi tuntuu välttelevän RAC-leimaa, vaikka ”tyylilajin” ulkoiset tunnuspiirteet täyttyisivätkin. Mistä luulet tämän johtuvan, ja miksi omista aatteista ei uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä? Pidätkö Vapaudenristiä RAC-bändinä?

-On mahdollista että bändit kokevat olevansa epäpoliittisia, vaikka ulkopuolisten silmissä näkyisi yhdistäviä piirteitä.

Leiman saaneet bändit yleensä marginalisoituvat. Monissa maissa on hyvin harvinaista että RAC nimeen liputtavat bändit voisivat soittaa samoilla keikoilla muiden bändien kanssa. Jos RAC määritelmä on radikaali kansallismielinen rock, niin silloin olisi typerää yrittää väittää etteikö Vapaudenristi sitä olisi. Se ei ole ollut esteenä olla samoilla keikoilla erilaisten bändien kanssa.

Suomi-RAC:n esiasteena pidetään Mistreatia, mutta millaista kehitys oli 90-luvulla ja 2000-luvulla? Entä kuinka suuri RAC-”skene” Suomessa on tänä päivänä? Mitä bändejä siihen kuuluu, entä zinejä, levynjakelutoimintaa, kerhotoimintaa…? (Äkkiseltään tuntuu siltä, että bändejä on vain kourallinen, kun taas samalla tapaa ajattelevia ihmisiä on potentiaalisesti paljonkin)

-Vanhemmat bändit kuten Mistreat ja Sniper jatkavat edelleen toimintaa. 90-luvulla oli myös muita bändejä kuten Hate Crime, Brutal Skins, yms.  2000-luvulla bändejä kuten IVA, White Minority, yms. Levy-yhtiöitä ja distroja on tullut ja mennyt. Suomessa oli alusta lähtien aktiivista toimintaa lehtien, videotuotantojen ja kansainvälisten kontaktien tiimoilta.

Nykyisin skene on bändi- ja julkaisumäärät huomioiden isompi kuin aiemmin. 10 vuoden sisään aloittaneiden listalle voisi laittaa Vapaudenristi, Marder, Pylvanainen, Pagan Skull, Valkoiset Paholaiset, Genocide Wolves, Civic Duty, jne. Löytyy alan levy-yhtiöitä, keikkoja, kerhoja, lehtiä, blogeja ja nettiradioita jotka huomioi bändit. Myös levykauppoja jotka myy ainakin jossain kohtuuden rajoissa pysytteleviä levyjä. Suurin osa nykyisistä bändeistä on saundillisesti ja musiikillisesti rajumpia kuin tarttuvaa rockia soittaneet Mistreat ja Sniper. Raaka musiikki ja karski tuotanto rajaa suosion mahdollisuuden alakulttuurin syövereihin. Toisaalta bändit eivät ole siellä niin marginaalissa, vaan löytyy iso cross-over muun alakulttuurin kanssa.

Onko RAC-”skenen” taustalla joku yhtenäisempi liike, jonka pariin esimerkiksi keikoilta värvätään väkeä (kuten netissä spekuloidaan)?

-Minusta ei voida puhua yhtenäisestä liikkeestä. Se on sekalainen ryhmä ihmisiä joita yhdistää kourallinen ideaaleja. Ihmiset joita asia kiinnostaa, hakeutuu omatoimisesti mukaan. Tapa jolla valtavirtamedia nostaa viikottain esiin pienet ruohonjuuritason järjestöt, on huomattavasti isompi tekijä kuin mikään muu.

Kuinka paljon tunnet Suomen Blood & Honourin toimintaa? Mitä muuta he tekevät kuin järjestävät keikkoja? Mitä kerhotiloilla tapahtuu?

-Tätä kannattaa kysyä muilta bändeiltä.

Varisverkosto on usein vihjaillut kytköksistäsi Suomen Vastarintaliikkeeseen. Mikä on totuus? (Jatkokysymys: oletko yrittänyt käydä face to face -dialogia antifasistien kanssa, vai onko sellainen edes mahdollista?)

-Varisverkoston vihjaus liittyi siihen spekuloitiin olenko myynyt jotain Vastarintaliikkeen julkaisemaa kirjaa. Ilmoitin tuoreeltaan että asia pitää paikkansa. Horst Wessel elämänkerta tai Unbroken Warrior ovat mielenkiintoisia kirjoja, mutta eivät kovin ison some-draaman arvoisia. Sarvessa on hyllyssä huomattavasti kontroversiaalisempia kirjoja monesta aiheesta koko sen historian ajan. Jos kirjahyllyn teemana on fahrenheit 451, mikä sopisi sinne paremmin kuin kirjat jotka aiheuttaa polemiikkia jo pelkän julkaisijan vuoksi?

Minä tunnen paljon ihmisiä jotka tarvittaessa laskevat itsensä antifasisteiksi. En ole kohdannut mitään ongelmia keskustella näiden ihmisten kanssa. Sen sijaan, jos tarkoitat tilannetta missä joku anonyymi kiihkoilija sylkee naamalle syytöksiä, niin en tiedä mitä kukaan saavuttaisi sellaisessa tilanteessa? Oletan että osa vielä naiivin rehellisesti uskoo että jokainen erilainen mielipide johtuu harhaluulosta sekä tiedon puutteesta ja se oikaistaan dialogilla tai viimeistään vahvalla indoktrinaatiolla. Itse en siihen usko.

RAC-keikkoja näkee toisinaan ”yleisillä” keikkapaikoilla, mutta useimmiten keikat järjestetään syrjässä eikä niitä markkinoida. Saadakseen keikkapaikan selville on otettava yhteys järjestäjään tai kysyttävä kaverilta. Miksi näin? Yritetäänkö ratkaisulla vältellä antifasistien väliintuloa, halutaanko sillä luoda tarkoitushakuista mystisyyttä vai onko niin, että keikka kiellettäisiin, mikäli sen aatteellisuus paljastuisi?

-Yksi tekijä on se, että moni taho järjestää keikkoja siellä missä he asuvat. Modernin indie-rokkarin päähän voi olla vaikea saada mahdutettua ajatus että elämää on myös kehä kolmosen ulkopuolella. Itse arvostan ajatusta että musiikkikulttuuri elää muuallakin kuin isojen kaupunkien baarissa.

Ajatus epäkaupallisesta, materialismin ja pinnallisen hedonismin ulkopuolisesta, ennen kaikkea omasta musiikkikulttuurista, ei sisällä ajatusta että pitäisi pyrkiä olemaan identtinen kuin se kaikki ”tavallinen viihde”. Ei tarvita ammattimaisia yökerhojen puitteita ja kaikenlaisia välikäsiä käärimässä tulosta. Ei tarvita mediaa hypettämään ja luomaan väkinäistä kulutusta. Ei tarvita musiikkia joka ensisijainen tarkoitus olisi vedota kasvaviin massoihin oman ryhmän ulkopuolella.

Kolmas tekijä on tilanne että pelottelun, uhkailujen ja jopa sabotaasin avulla on pyritty painostamaan baarien omistajia. Asialla ei ole mikään neutraali huolestunut kansalainen, vaan yleensä taho, jonka motiivien kuvaajaksi ei riitä se mystinen ”antifasismi”. Termi ei kerro toimijan omista poliittisista motiiveista juuri mitään. En tiedä onko keikkoja juuri koskaan kielletty kenenkään toimesta ja onko yhdellekään baarille koitunut kansallismielisestä keikasta mitään aitoa haittaa joka liittyisi mihinkään muuhun kuin vastustajien toimiin.

Millaisia RAC-keikat yleensä ovat? Paljonko niillä käy väkeä, onko yleisössä paljonkin hailaajia, pidetäänkö keikoilla puheita vai onko kyse pelkästä musiikista?

-En ole itse törmännyt puheisiin. Keikoilla on yleensä 50-200 ihmistä. Usein tavoite ei ole yleisömäärien maksimointi vaan luoda vaihtoehtoista alakulttuuria. Kyse ei tietenkään ole ”pelkästä musiikista”. Kyse on erilaisesta musiikkikulttuurista johon yhdistyy vahva identiteettipolitiikka ja omaehtoisuus.

Ovatko RAC- ja NSBM-piirit yhteydessä toisiinsa, ts. onko keikoilla bändejä molemmista genreistä, vai liikkuuko väki omissa porukoissaan?

-Suomessa on hyvin vähän mitään tarkasti rajattuja ”piirejä”. Ihmiset yllättyisivät jos tietäisivät miten paljon yleisö on sitä ihan samaa porukkaa joka käy myös niillä ihan tavallisilla punk- ja metal-keikoilla.

Lisääntynyt maahanmuutto ja oikeistopopulismin nousu on lisännyt äärioikeistolaisesti ajattelevien ihmisten määrää Suomessa, tai ainakin tehnyt heidät aiempaa näkyvimmiksi. Onko tämä näkynyt lisääntyneenä väkimääränä RAC-keikoilla, vai ovatko keikat yhä insider-tapahtumia?  

-En usko että nuo asiat ovat merkittävästi lisänneet keikkojen yleisöä, mutta uskon että yhä useampi löytää tämän alan musiikista kaikupohjaa omiin päivittäisiin fiiliksiin ja maailman menoon turhautumiseen.

Kyse ei ole vain ”oikeistopopulismista”. Monen bändin tai ihmisen edustama ajatus vapaasta kansallisesta radikaalista on kaukana persu henkisestä ajatusmaailmasta ja saattaa olla myös yllättävän kaukana monista niistä ilmiöistä mitkä liitetään ”äärioikeistoon”.

Voisitko tarkentaa, mitä tarkoitat ajatuksella vapaasta kansallisesta radikaalista ja miten se käytännössä eroaa äärioikeistolaisuudesta? Ymmärrän, ettet voi puhua muiden puolesta, mutta miten henk.koht. näet asian?

-Jos oikeistoa määrittelee usein mm. konservatiivisuus ja markkinatalouden suosiminen, ei nämä asiat nauti kritiikitöntä hyväksyntää. Sen sijaan voi olla kumouksellisuutta, vaihtoehtoisia taloudellisia malleja ja paljon muuta. Kaikki ei pyri totalitarismiin tähtäävää politiikkaa siinä mielessä että se ulottuisi yksilöiden elämän jokaiseen asiaan. Kaikki eivät innostu byrokraattisesti ymmärretyn valtion olemuksesta.

Varmasti suurin yhdistävä tekijä on etnisyyteen perustuva identiteetti, jota on surkea latistaa poliittisen nimikkeen alle. Jos pohjalla oleva idea on kaikelle elävälle ominainen itsesäilytysvaisto ja olemassaolon jatkumiseen pyrkiminen ja tarvittaessa siitä taistelu, moni varmasti näkee miten se tyypillinen oikeisto on itsetuhoisuudessaan lähes vailla vertaa. Itse näkisin ettei vapaa kansallinen radikaali ole tilivelvollinen eri tavoin ymmärretyille valtiolle, väliaikaiselle egoistiselle hyödylle, vanhentuneille poliittisille käsitteille tai toisessa ajassa tehdyille tulkinnoille ja tavoitteille. Jakoja voidaan tehdä monella tapaa, eikä minusta vasemmisto/oikeisto jako ole tässä vaiheessa relevantti.

Ovatko massat ja media mielestäsi tulkinneet RAC:n väärin?

-Kaikki negatiiviset mielenyhtymät pitävät luultavasti paikkansa, mutta eivät ole koko totuus. Ei kenenkään tarvitse ottaa vastuuta tai painolastia koko ilmiöstä sen enempää kuin anarkopunkkarin tarvitsee kantaa vastuuta heroiinitokkurassa paskaa syövästä räkärokkarista.

Nämä perinteiset analyysit rekrytoinnista ja musiikin käyttäminen poliittisen toiminnan rahoituskuviona on vain kaikuja muiden maiden historiasta joilla ei ainakaan Suomessa ole juuri totuuspohjaa.

Olet vaikuttanut suomalaisessa vaihtoehtoskenessä 90-luvulta lähtien ja keskittynyt pääasiassa marginaalisiin äärimmäisyyksiin. Olet soittanut mm. rujoa power electronicsia ja black metalia, julkaissut poliittista ja epäpoliittista musiikkia useilla levymerkeillä sekä tehnyt pornografista lehteä ja videosarjaa. Lisäksi pyörität Lahdessa Sarvilevyjä, jonka valikoima kattaa kaikenlaisen äärimusiikin. Mikä äärimmäisyyksissä sinua kiehtoo, vai onko kyse edes äärimmäisyyksistä vaan pikemminkin viehtymyksestä esoteriaan?

-Jos esoterian merkitys on sisäpiirille suunnattu, ainakin osittain salattu ja harvojen ymmärtämä asia, niin heti kiinnostaa. Sen sijaan länsimaisen esoterian ilmiöt yleisesti ei ole niin olennaisia itselleni, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Sarvilevyt ei kata ”kaikenlaista” äärimusiikkia, vaan lähinnä ne alat joista olen kiinnostunut ja joita ymmärrän. Minä uskon omakohtaisen kokemuksen ja mukana olemisen olennaisuuteen, enkä siihen että kauppaa tehdään puhtaasti rahan ansaintakeinona ja ilmiön ulkopuolisena välistävetäjänä. Siksi pyrin välttämään niitä musiikkityylejä joihin en millään tavalla liity, vaikka niille olisi teoreettinen kaupallinen potentiaali.

Edelliseen liittyen: onko RAC sinulle vain yksi äärimmäisyys muiden joukossa, ts. esteettinen keino provosoida ja saada ihmiset hereille horroksestaan, vai tunnetko syvempää yhteyttä sen aatteelliseen puoleen?

-Piirteet joihin samaistun RAC hommissa ei eroa mitenkään siitä viestistä joka on ollut läsnä muissa tekemisissäni vuosikymmeniä. Vapaudenristin lyriikoissa on aika vähän äärimmäisiä provokaatioita. Merkittävä osa teksteistä tai musiikista ei edes ole kovin äärimmäistä alakulttuurin mittapuulla. Moni teksti voi tuntua rajulta, mutta en koe että rock lyriikassa olisi tarpeen olla maltillinen ja sisäsiisti, vaan kuten tapana sanoa: mielummin överit kuin vajarit.

Vapaudenristin lyriikat ei ole vain täytettä riffien päälle, vaan niissä todellakin on syvempi aatteellinen puoli. Se on usein ilmaistu niin että tulkinnalle jää varaa, eikä olla liian sidottuja aikaan, paikkaan tai triviaaleihin yksityiskohtiin.

Pyörit punk-kuvioissa 90-luvulla, jolloin skene oli vahvasti politisoitunut. Ärsyttikö vasemmistolaisuus ja punkin laumasieluisuus jo tuolloin?

-Olen jossain määrin edelleen punk kuvioissa. Seuraan bändejä, ostan levyjä, käyn silloin tällöin keikoilla. Ei minua nuo ominaisuudet ärsyttäneen silloin eikä ärsytä merkittävästi vieläkään. Saatan ymmärtää hyvin miksi joku idea vetoaa ihmiseen, vaikka en itse olisikaan samaa mieltä. Iso osa todellisista ongelmista on yhteisiä isolle osalle ihmisiä maailmankatsomuksesta riippumatta. Vaikka tietyn porukan vastaukset olisivat vääriä, alkuperäiset kysymykset voi olla yhä oikeita ja pohtimisen arvoisia eikä niitä kysymyksiä kannata suoralta kädeltä ohittaa.

Sitten muutama kysymys Vapaudenrististä. Vapaudenristi on hyvin poliittisesti latautunut nimi bändille, mikä oli ilmeisesti tarkoituskin…? Kuinka bändi sai alkunsa? Millaisen viestin pyrit lähettämään lyriikoillasi? Millaista väkeä Vapaudenristin keikoilla käy ja millainen on vastaanotto?

-Vapaudenristi aloitti 2006 sooloprojektina. Halusin materiaalia joka miellyttäisi omaa makuani ja sitä ei yksinkertaisesti ollut. Julkaisin siitä lähtien demoja tasaiseen tahtiin vuoteen 2012 asti. Niitä on levinnyt parhaimmillaan joitain satoja per demo, vaikka kyseessä oli varsin simppelit CDR/kassu julkaisut joita ei liiemmin promotoitu.

Ensimmäisen täyspitkän jälkeen Vapaudenristi laajeni livebändiksi ja on siitä lähtien soittanut tasaisesti keikkoja. Discografiasta löytyy pari 7”, pari täyspitkää, split levyä, live kasetteja, yms.

10 vuoden aikana Vapaudenristi ei ole ikinä pyrkinyt promotoimaan itseään kovin paljoa. Huomiota on tullut niin Suomesta kuin ulkomailta kasvavalla tahdilla. Etenkin ulkomailla on nyt vuosien jälkeen huomattu bändin olemassaolo ja yhteydenottoja tulee ympäri maailman. En olettanut että Suomenkielinen materiaali olisi niin haluttua muualla.

Vapaudenristi vaihtelee sisällöltään henkilökohtaisen ja yleisen välillä. Se ei myöskään seuraa dogmaattisesti mitään tarkkaa poliittista linjaa, vaan on enemmän politiikan taustalla olevien aatevirtausten ja ideoiden tulkitsija.

Näkyykö keikoilla kainaloiden tuulettajia ja miten suhtaudut heihin?

-Tämä on itsestäänselvyys. En paheksu. 

Uskotko, että RAC-”skenellä” on potentiaalia kasvaa suuremmaksi tulevaisuudessa? Minkä näet kasvun suurimpana ongelmana/mahdollisuutena?

-Potentiaalia on. Miten se konkreettisesti ilmenee, on eri juttu. Jotkut Vapaudenristin videot voi saada youtuben kautta monia tuhansia katselukertoja, vaikka levyt myisi vain murto-osan siitä. Nettiin postattu livebiisi voi saada muutamassa päivässä satoja katselukertoja. Se on isompi huomio kuin vuosikymmen sitten oli mahdollista saada tekemällä hyvin myyvä levy tai tekemällä kaikkensa VHS kasetin levittämisen eteen.

Yleinen hyväksyntä on ihan erilaisella tasolla. Metal- ja jopa punk foorumeilla ihmiset keskustelee enemmän tai vähemmän asiallisesti RAC bändeistä. Monille irvileualle rehellisen kömpelöt biisit on salaista herkkua josta voi vähintään ironisesti diggailla.

Netissä materiaali on läsnä isoimmilla markkinapaikoilla ja musiikin levityskanavilla. Levyjä saa suhteellisen helposti ja bändejä pääsee katsomaan kohtuullisen vaivattomasti. Tämä on selvästi erilainen tilanne kuin ennen. Kansallismielinen musiikki tuskin näyttäytyy enää kadulla marssivan skinhead-lauman muodossa, vaan on kehittynyt erilaiseksi. Suurin osa tämän hetken suomalaisista bändeistä ei kirjoita biisejä arkisen rasismin lähtökohdista, vaan niillä on usein aika vahva aatteellinen tausta.

Mitä tällaisen musiikin kanssa pitäisi ylipäätään tehdä? Pitäisikö se nähdä pelkkänä musiikkina vai poliittisen agitaation välineenä? Pitäisikö ihmisten ottaa iisimmin vai lisätä mellakkavarusteluaan? Onko ilmiön paheksunta lähtenyt käsistä vai nautitko siitä, että RAC on viimeisiä lainsuojattomia kulttuuri-ilmiöitä 2000-luvun liberaaleissa demokratioissa?

-RAC on lähtökohtaisesti liberaalin demokratian kanssa vastakkain olevan maailmankuvan soundtrack, eikä sitä voi latistaa vain alakulttuuriviihteeksi. Musiikki on hyvin harvoin ”pelkkää musiikkia”. Merkittävä osa musiikista levittää jotain maailmankuvaa tai ajaa jotain tiettyä agendaa. Vähintään luo tunnelmaa mikä ei ole vain musiikin tekninen suoritus.

Minusta on hyvä että on olemassa edelleen rock musiikkia joka asettuu vastakkain vallitsevan järjestyksen kanssa, ottaa askelia hyväksyttyjen rajojen tuolle puolen ja aiheuttaa ihmisissä ihastusta ja vihastusta ilmaisemalla aitoja voimakkaita tunteita. Olettaisin että sama fiilis on aika monella.