tiistai 8. elokuuta 2017

UKONVASAMA, Nro 13, I / toukokuu 2017

Uusimman Ukonvasaman kannessa lukee toukokuu, mikä lienee ollut lehden suunniteltu ilmestymisajankohta. Luvatun materiaalin odottaminen siirsi julkaisun ilmestymisen vasta heinäkuun puoliväliin, mutta hyvää kannatti odottaa, sillä uusin numero on jälleen kerran mojova lukupaketti rotutietoisen ja kansallismielisen vastakulttuurin ystäville.

Tuttuun tapaan lehden pääpaino on pitkissä ja syvällisissä musiikkihaastatteluissa, joissa keskustellaan muustakin kuin uudesta levystä ja keikkasuunnitelmista. Viimeisten numeroiden tapaan lehti keskittyy nationalistiseen ja kansallissosialistisen black metaliin, ainoastaan levyarviossa on ruodittu tuoreita RAC-levyjä.

Haastatteluja on vain kaksi, mutta ne ovatkin sitä pidempiä. Ensimmäisenä piinapenkissä on vahvasti nationalistista ja kansallisromanttista black metallia vääntävä kotimainen Förgjord. Musiikista ja siihen liittyvästä ideologisista ja filosofista vaikutteista puhutaan pitkään, mikä valaisee kiitettävästi sitä mielenmaisemaa, josta yhtyeen musiikki kumpuaa. Toinen haastateltu, hiljattain Suomessa vieraillut kreikkalainen NSBM-legenda Der Stürmer, keskittyy puolestaan enemmän poliittisiin kysymyksiin, joskin yhtyeen veturi Jarl Von Hagall kertoo laajasti myös yhtyeen musiikillisesta puolesta ja vaikutteista. Spartan henkistä ja fyysistä perintöä vaalivan teräskommandon haastattelu on ehdotonta lukemista ainakin niille, jotka sattuivat näkemään bändin viimeksi Etelä-Suomessa.

Tuorein numero tarjoaa myös tutut poliittiset skene-uutiset ja levyarviot mm. seuraavista julkaisuista: Heiliger Krieg: Treue um Treue, Bound for Glory: Ironborn, Wolfnacht: Hyperborea, Warfire: Herald of the Eternal Order, White Guard: Against the East & West ja Straight Arm Salute: Täynnä vihaa. Kirja-arviota ei tästä numerosta löytynyt, mutta elokuva-arviossa syynättiin sentään lehden teemaan liittyvä huippuraina 300. Keikka-arvoissa muisteltiin maaliskuussa Tampereella vietettyä Blood & Honour -kerhon avajaisia, jossa voitonmaljoja nostattivat Mistreat, Genocide Wolves sekä saksalainen yllätysvieras.

Päätoimittaja ja toimitus ovat tehneet oivan numeron, vaikka taitossa soisi olevan enemmän mielikuvitusta ja persoonallista otetta. Pieni A-5 koko ei ehkä tarjoa parhaita edellytyksiä lay-out kikkailulle, mutta pienellä lisäsatsauksella lehden ulkonäöstä saisi nykyistä huomattavasti eläväisemmän ja lukijaystävällisemmän. Lehteä myy kolmen euron hintaan Europa Erwache Productions.

Arvio: RL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!