RAHOWA: Ueberfolk (Rage Records / Nordic Diffusion, 2017)

1990-luvun wp/RAC-genressä kanadalainen Rahowa eli Racial Holy War oli monelle se merkittävin bändi, koska yhtye toi rotutietoiseen rockiin täysin uusia sävyjä ja lisäsi siihen samalla filosofista syvyyttä. Myös bändin johtohahmo George Burdin alias George Eric Hawthornen Resistance-lehdellä oli suuri ideologisesti kasvattava rooli nuorten skinheadien ja rotuaktivistien keskuudessa, sillä julkaisu nosti keskusteluun monia kysymyksiä ja ajattelijoita, joita ei juurikaan huomioitu esimerkiksi yksioikoisen sotaisassa Blood & Honour -lehdessä ja liikkeessä.

Tietysti tämä myös ärsytti vanhan koulukunnan rotuaktivisteja, jotka pitivät Burdin projekteja vain älyllisenä snobbailuna ja oman egon nostamisena. Saamastaan kritiikistä huolimatta Rahowan kohuttu toinen albumi Cult Of The Holy War (1995) sai enimmäkseen kiitosta ja avasi polkuja muihin musiikillisiin vaihtoehtoliikkeisiin, joissa valkoinen identiteetti oli jo alkanut orastaa. Viimeistään 2000-luvun alun jälkeen tämä lähentyminen on puhjennut täyteen kukkaansa black metallissa ja neofolkissa, vaikka Rahowa olikin jo lopettanut toimintansa ja Burdi irtisanoutunut poliittisen vankilatuomionsa jälkeen ”valkoisen vallan” liikkeestä.

Melko täsmälleen kaksikymmentä vuotta sitten kuolleeksi ja kuopatuksi julistettu Rahowa yllätti tämän kesän alussa, kun ”yhtyeeltä” julkaistiin jo 1990-luvun jälkipuoliskolla työn alla ollut neofolk-albumi Uebervolk. Käytännössä kyse on Burdin soolojulkaisusta, jonka työstämisessä ei ole ollut mukana muita alkuperäisjäseniä.

Kappaleiden tie valmiiksi levyksi tapahtui melkoisten mutkien kautta, sillä viime vuosituhannen puolella sävelletyt kappaleet päätettiin George Burdin ja tuottaja Alex Azzin toimesta äänittää uudestaan vuonna 2007. Äänityssessioihin ryhdyttiin vasta sen jälkeen kun Burdin monirotuinen New Age -projekti Novacosm tuli tiensä päähän mitättömäksi jääneen suosion vuoksi. Hieman Depeche Mode -tyylistä rokkaavaa tanssibiittiä takonutta Novacosmia pidettiin yleisesti outolintuna, eikä sille lämmennyt sen enempää maailmankylää syleilleet teknohipit kuin Rahowaa fanittaneet roturealistitkaan. Epäuskottava projekti saikin tehtyä vain yhden julkaisun nimeltä Everything Forever (2002).

Uuden Rahowa albumin lehtiössä levyn julkaisijat kertovat saaneensa Ueberfolkin nauhan jokin aika sitten haltuunsa ja päättivät remasteroinnin jälkeen panna cd:n pihalle ilman Burdin lupaa. Tämän he perustelevat sillä, että levyn tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyytenä valkoiselle liikkeelle. Musiikin tekijälle julkaisijat eivät kuitenkaan anna kunniaa, sillä lehtiössä Burdia arvostellaan kovasanaisesti petturiksi, vaikka albumin musiikilliset ja jopa ideologiset arvot tunnustetaan. Tämä ei ole puolestaan näyttänyt haittaavaan Rahowan päämiestä mitenkään, koska hän mainostaa tuoreilla nettisivuillaan (www.georgeburdi.com) yhtyeen ”virallista” bootleg-levyä estoitta. Jonkinlaisesta Burdin uudelleen aktivoitumisesta kertoo myös se, että hän on antanut hiljattain saksalaiselle vaihtoehtomedialle haastattelun, jossa hän kertoo filosofiastaan ja väittää, ettei itse asiassa koskaan jättänytkään valkoista liikettä. Tästä saadaan ehkä lisää selvyyttä tulevassa Veriyhteyden haastattelussa, johon Burdi on lupautunut.

On vaikea sanoa mikä sai Burdin palamaan yllättäen Rahowan pariin, koska mies oli monissa viime vuosikymmenen haastatteluissa kieltänyt ”biologisen determinismin”, jonka hän katsoo kuuluvan aiemmin kannattamaansa aggressiiviseen ”vulgaarirasismiin”. Toisaalta antirasisteissa on jatkuvasti herättänyt hämmennystä se, ettei Burdi koskaan kokonaan tuominnut valkoista nationalismia. Hänen mukaansa valkoisilla on yhtä suuri oikeus kuin mustilla puolustaa omaa rotuaan, vaikka monissa länsimaissa monikulttuuri onkin vallitseva asiantila. Horjuvan agnostisesta asenteesta palaaminen kohti alkuperäistä uskoa selittäisi melko hyvin sen, miksi Burdi äänitti Ueberfolkin.

Olivatpa Burdin motiivit sitten mitkä tahansa, Ueberfolkin julkaiseminen on sarallaan arvokas teko. Toisin kuin musiikilliseksi sillisalaatiksi moitittu ensimmäinen albumi Declaration of War (1993) ja neoklassista muotokieltä goottiheviin yhdistellyt kakkosalbumi, Rahowan uusin on edellisiin nähden selvästi yhtenäisin teos. Levy tosin alkaa tutulla Type-O-Negative pastissina, kun ilmoille kajahtaa ”The Side of Death”, mutta esitys on huomattavasti kepeämpää goottimetallia kuin Cult Of The Holy War -albumin kappaleet.

Alun heviriffittelyn jälkeen levy pysyykin tiukasti neofolk-tunnelmissa. Edes albumin loppupuolella kuultava melodinen rockveto ”Face Reality” ei pilaa eteeristä kokonaistunnelmaa. Toisena kuultavassa ”My Ancestors” -kappaleessa tiivistyy osuvasti levyn musiikillinen linja samalla kun lyriikoissa kuuluu vahvana rakkaus omiin juuriin. Ideologisesti teksti on lähellä etnopluralismia, jossa puolustetaan kaikkien kansojen ja rotujen oikeutta itsesäilytykseen globalismin puristuksessa. Sykähdyttävän kuuloinen esitys on rakennettu yksinkertaisista elementeistä, sillä sitä säestää vain akustinen kitara, huilu, ambient-taustat ja Burdin vakuuttavan tunteikas tulkinta.

Vaikka esitysten pohjavireenä on surumielisyys ja ajoittain jopa kulttuuripessimismi, mukana on myös ”Sun Invincible” ja etenkin ”Waning Days” -kappaleen kaltaisia melodisesti kohottavia ja ahneuden aikamme ylittäviä positiivista asennetta pursuavia lauluja. Oikeastaan levyllä jää eniten harmittamaan se, että siitä puuttuvat sanoitukset, koska niiden painavuus vaatii lyriikoiden lukemista omin silmin. Esimerkiksi kahtena eri versiona kuultava rytmikkään uuspakanallinen ”Away” menee sanoitusten puolesta kuulijalta ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen lähes kokonaan ohi, ellei ole tietoinen siinä kuuluvasta viittauksesta Julius Evolan traditionalismiin.

Levy päättyy samaan kappaleeseen kuin 22 vuotta sitten julkaistu edellinen albumi. Pelkistetyn akustisen version esittäminen biisistä ”Ode To A Dying People” kertoo, että ympyrä on sulkeutunut monessakin mielessä. Mikäli uskomme ihmisestä hyvää, George Burdi on palannut niiden ikuisten totuuksien äärelle, joista hän monien mielestä erkani parikymmentä vuotta sitten.

Paljon ikävämpi kysymys on sen sijaan se, että laulun sanoma on karmivalla tavalla ajankohtaisempi kuin koskaan. Siitä huolimatta, että melankolinen ”Ode To A Dying People” sisältää akustisenakin versiona samaa hypnoottista lumovoimaa kuin alkuperäinen, on sen masentava sanoma tuskallista kuunneltavaa. Ainoana toivonkipinänä on viimeisen säkeen pyyntö, jossa vedotaan kuulijaan, jotta meille uumoiltu loppu ei toteutuisi. Kaikki on mahdollista niin kauan kuin eurooppalaisperäisellä väestöllä on vielä tahtoa elämään ja ennen kaikkea tahto valtaan.

Eyes shining bright with unspilt tears,
Thinking about all these wasted years.
Everything worth living for is gone,
Brother, I find it hard to keep fighting on.
Falling down towards the abyss,
The reaper embraces me with his kiss;
It makes me want to refuse to care,
To watch this all unfold - too much to bear.

If this is the way it ends-
If this is the way my race ends…
If this is the way it ends - I can’t bear to witness

Disease encroaching on all I hold dear,
Somehow I gotta get my soul outta here.
Heart of agony, faint burning hope,
I’m finding it hard to try to cope…

Because liars own the world with conquering poise,
In a wasteland of meaningless noise;
We don’t stand a chance with dormant pride,
The heroes of our race have already died…

If this is the way it ends - if this is the way my race ends…
If this is the way it ends - I can’t bear to witness…

To imagine it has all come down to this,
Apathy and suicidal bliss…

It’s all over except for the cryin’,
With a whimper instead of the roar of a lion…

The greatest race to ever walk the earth,
Dying a slow death with insane mirth,
The tomb has been prepared, our race betrayed,
White man, fight the flight towards the grave…

If this is the way it ends - if this is the way my race ends…
If this is the way it ends - I can’t bear to witness…
If this is the way it ends - if this is the way my race ends…
If this is the way it ends - I can’t bear to witness…

Don’t let it end this way,
Don’t let it end this way,
Don’t let it end this way, I can’t bear to witness…

Arvio: RL