Ilmojen mestari oli suosiollinen symbolisella päivämäärällä 8.8, jolloin kansallisradikaalit voimat kerääntyivät päivän ja illan mittaan Tampereen alueen nationalistitapahtumiin. Jo aamukymmeneltä alkanut Taistelumme-konferenssi keräsi auditorion tupaten täyteen innokasta kuulijakuntaa. Hieman myöhemmin saapuneina istumapaikkoja ei ollut enää tarjolla, vaan jouduimme seuraamaan lähes viisi tuntia kestänyttä konferenssia seisten. Tämä ei kuitenkaan juuri haitannut, siitä pitivät huolen puhujat, joista jokainen toi henkilökohtaisen, jopa intiimin, näkökulman vihamielisessä kulttuuri- ja mediaympäristössä toimimisesta.
Tilaisuuden idean summasi parhaiten Tuukka Kuru, joka kehotti puheessaan kansallismielisiä rakentamaan oman verkostonsa yhteiskunnan avaintehtävistä, viroista, työpaikoista ja kulutusmarkkinoista. Hänen viestinsä on, että etnisen suomalaisuuden säilyminen on minimi, jonka vuoksi niitä voimia, jotka eivät tätä hyväksy, on pidettävä poliittisina vihollisina joihin ei ole luottamista. Toisin sanoen vallitsevalta hegemonialta on turha odottaa mitään hyvää, edes armopaloja, meidän asiamme hyväksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä kompromissin mahdollisuutta ei voi olla tilanteessa, jossa suomalaisvihamieliset tahot pyrkivät pidäkkeettömällä globalismillaan tuhoamaan Suomen, kun taas vastaavasti kansallismieliset tahtovat säilyttää alkuperäispopulaation elämisen ja olemisen edellytykset myös tulevaisuudessa.
Konferenssin muita puhujia olivat mm. Ari Järviö, Terhi Kiemunki, Pauli Kaila, ja Junes Lokka. Tarjolla oli myös laajaa kirja-, levy- ja paitamyyntiä sekä kirjalahjoitus, josta osallistujat saivat ottaa ilmaiseksi mukaansa mm. Pat Buchananin teoksia. Omiin kouriini tarttui brittitutkija Edward Duttonin ajankohtainen yliopistotutkimus The Silent Rape Epidemic: How the Finns Were Groomed to Love Their Abuser.
Ruokailun jälkeen oli aika siirtyä Tampereen Blood & Honourin kerhotiloihin. Lyhemmittä puheitta lähes 30 asteen elokuisessa helteessä vietettiin mitä unohtumattomimmat BH-kerhon 10-vuotisjuhlat! Tuvan täyteen kerännyt musiikkitapahtuma oli suuri menestys ja keräsi paikalle muutakin porukkaa kuin vain skinhead-kulttuurista ja kansallissosialismista kiinnostuneita aktiiveja. Vastaavissa tapahtumissa törmää harvoin niin erilaisista taustoista tulevaan yleisöön kuin 8.8. Tampereella. Tästä saatiin kiittää päivällä pidettyä Taistelumme-konferenssia. Juhlaväki tuli keskenään hyvin toimeen, koska yhdistävä isänmaallisuus ei katso pukeutumistyyliä, musiikkimakua eikä edes puoluepoliittista kantaa.
Tapahtuman aloitti kuin varkain Ylöjärveltä tullut yllätysvieras Stormheit, jota ei oltu merkitty konserttimainokseen. Lyhyt akustinen setti viritti kuulijat sopivalle kansalliselle taajuudelle, varsinkin kun kaapeista alkoi soida tuttu herkistely ”Vieraiden arvojen maa”. Stormheit pitää hienosti yllä tuhatvuotista eurooppalaista trubaduuritraditioita, jossa ei kuulu sointuakaan henkisesti vieraasta kongoidimölinästä.
Ihka ensimmäistä kertaa livenä esiintynyt Valkoiset Paholaiset oli näkemisen arvoinen tapaus. Bändiä on helppo pitää suomalaisena hatecore vastineena Blue Eyed Devilsin kaltaisille alan pioneeribändeille, mutta lyhyt ja kiukkuinen keikkasetti todisti, että yhtyeellä on aivan oma tatsinsa musiikkiin. Tämän huomaa varsinkin lyriikkapuolella, jossa suomeksi laulava ryhmä käsittelee asioita kansalliselta pohjalta kuten keikalla kuultu ”Korruptio kukoistaa” vahvasti todistaa. Suomalaiskansallisuus ei välttämättä ole itsestään selvää, semminkin kun ryhmän jokainen musikantti kantaa kansainvälisen Hammerskins-järjestön värejä. Keikan niukka biisivalikoima oli koottu pääasiassa Vapaudenristin kanssa tehdyltä split-julkaisulta, mutta laulusta ei vastannutkaan levyiltä tuttu Leksi, joka keskittyi tällä kertaa bassotteluun. Uudeksi laulajaksi oli värvätty toinen lihaskimppu Jose, joka debytanttina veti homman väkevästi kotiin kuin vanha tekijä. Jämäkkää suorittamista koko bänditä jo heti ensimmäisellä keikalla. Tältä yhtyeeltä on lupa odottaa vielä paljon niin studiossa kuin livenäkin.
Tampereen B&H:n 10-vuotisbileet osuivat sopivasti samalla päivämäärälle kuin Genocide Wolvesin uuden kakkoslevyn virallinen julkistaminen. Bändi ei turhaa kursaillut, vaan päästeli menemään tuoreen levynsä W.A.R. Eternal koko materiaalin putkeen ilman jarruttelua. Ikuisen taistelun katufilosofiaa julistava GW kuuluu siihen sarjaan bändejä, joiden mottona voisi olla: ”Rasismi on sitä, ettei pyydetä anteeksi”. Luonnollisesti rasismi edustaa bändille George Lincoln Rockwellin määrittelemää amoraalista hyvää, jossa vaalitaan luonnon diversiteettiä ja parhaimpien selviytymistä. Se, miten tämä maailman nerokkain mutta samalla itsestäänselvin idea ilmaistaan musiikillisesti, voidaan olla monta mieltä. GW:n oma vastaus siihen livenä on tylyys ja aggressiivisuus.
Mutkat suoraksi kaahanneen Genocide Wolvesin jälkeen tarjolla oli toisenlaista tulkintaa Rockwellin imperatiivista. Siinä missä GW esittää inhorealistisia vaatimuksia luonnossa vallitsevan amoraalisen hyvän säilyttämisestä, Vapaudenristi tarttuu aiheeseen pääasiassa henkisestä näkökulmasta. Tämä heijastuu musiikissa, joka kuuluu melodisuutena ja tekstien runollisuutena. Tosin näitä ”pehmeitä” ilmaisumuotoja tasapainottavat laulaja-kitaristi Mikko A:n möreä ääni, rouhea särökitara ja tanakka rytmikaksikko, jotka kaikki yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jolle ei löydy Suomesta vertailukohtaa.
VR on lavalla viihdyttävä ilmestys, vaikka teksteissä liikutaan usein raskaissa myyttisissä pohjavesissä. Oikeastaan vain akustisena soittaessaan VR:n lyriikoiden monitasoisuus nousee etualalle, kun taas tavallisena rock-triona yhtye soittaa tarttuvaa biisimateriaaliaan sitä haluavalle yleisölle. Eikä bändi pettänyt tälläkään kertaa. Taukoamaton hittiputki lähti liikkeelle kappaleella ”Syntynyt kuolemaan” ja päättyi odotetusti yhtyeen suurimpaan live-vetonaulaan ”Ilta ulkona”. Siinä välissä ehdittiin kuulla mm. ”Vapaussota 18”, ”En aio kuolla”, ”Kansallisnihilisti”, ”Kohti kaaosta” ja ”Wotanin pedot”. Pakolliseksi cover-biisiksi oli tällä kertaa valittu Sniperin varhaistuotantoon kuuluva ”Skinheads”, joka keräsikin lavan eteen tungoksen laulussa ylistettyä populaa. Nykyään turhan harvakseen esiintyvä Vapaudenristi osoitti Tampereen keikallaan kuuluvansa edelleen suomalaisen RAC:n kärkikaartiin myös livenä. Vapaudenristin yli puoli vuotta kestänyt keikkatauko oli tämän keikan myötä ohi ja yhtyeen mukaan live-esiintymisiä on 2020 luvassa vielä kolme kappaletta.
Mistreat on niin legendaarinen nimi kotimaisen skinhead-musiikin saralla, ettei sen esittely ole tarpeellista. Yli 30 vuotisen uran tehnyt yhtye on tällä hetkellä paremmassa vedossa kuin ehkä yli kymmeneen vuoteen. Vanhemmilta ajoilta tuttu soittimien virittäminen ja klassikoissa pysyttele on korvattu innostuneella energialla. Kappaleet etenevät tiukan rivakasti ja ehdottomien klassikkojen lisäksi Mistreat ottaa rohkeasti mukaan settiin sekä vanhinta olemassa olevaa tuotantoa että kaikkein uusinta harvempien kuulemaa tuotantoa. Ulkomaisille kokoelmille tai split levyille levytettyjen kappaleiden tuominen settiin on ehdottomasti tervetullutta. Ne toimivat muistuttamassa ettei yhtye ole vain menneiden aikojen jukebox, vaan relevantti toimija tässä hetkessä. Väistämättä yleisö haluaa "Finland Skinhead", "Tänä Yönä", "Hang The Scum!!!", "We're Ready", "These Days" ja muut ehdottomat hitit. Lisäksi perinteiseen tapaan, Muke juontaa kappaleiden välissä nippelitietoja bändin ja kappaleiden historiasta ja tarjoilee harvinaisempaa, niin uutta kuin vanhaa tuotantoa innostuneen yleisön kuultavaksi.
Tämän vuoden Mistreat keikat tuntuu olevan kerta kerralta taas parempia, vai onko syynä B&H Tampereen tarjoama juhlahumu?
Arvio: Veriyhteys-kollektiivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti