Noisecore on marginaalinen genre jopa suuren yleisön vieroksuman hardcoren sisällä. Suomesta alan bändejä löytyy vain kourallinen ja äärioikeistolaista maailmankuvaa julistavia ryhmiä vielä sitäkin vähemmän. Yksi ensimmäisistä ellei maamme ensimmäinen fasistinen noisecorebändi oli vuonna 2015 perustettu turkulainen Kali Yuga Noise. Se julkaisi toimintansa aikana kasettialbumin Degeneration of Species (2016) ja split-Lp:n Discipline Through Distortion (2018) Massacre Anti Musican kanssa. Bändin ideoijana ja sanoittajana tunnetun hardcore-veteraani Jussi Kummalan (1974-2018) menehdyttyä bändi ei katsonut enää mielekkääksi jatkaa soittamista Kali Yuga Noise nimellä.
Vähän ennen Jussin kuolemaa bändi ehti tehdä vielä yhden studionauhoitteen, jonka piti ilmestyä jo kolme ja puoli vuotta sitten. Silloisen levy-yhtiön ongelmat ja Jussin poismeno hautasivat kuitenkin koko hankkeen, kunnes tänä kesänä D88 päätti ottaa härkää sarvista ja julkaista piironkilaatikkoon jääneen studionauhan. D88 halusi noudattaa äänitteessä Jussin alkuperäistä ideaa, joka olisi bändin ensimmäisen julkaisun tapaan sadan kappaleen rajoitettu kasettipainos. Nyt syksyllä julkaistun kasetin mukana löytyy myös pitkä kertomus Jussin musiikki- ja zine-urasta. Harmi vain, että tekstin fontti on niin pientä, että lukija joutuu turvautumaan vähintään +4 tehoisiin lukulaseihin.
Viimeisellä kokoonpanollaan ja kolmannella uudella laulajalla vedetty äänite on huomattavasti livemäisempi paketti kuin aiemmat. Bändi ei edusta aivan kaoottisinta noisecorea, vaan möykkääminen tuo ajoittain mieleen grindcoren hallitut biisirakenteet. Genrensä traditiota noudattaen rapiat 12 minuuttia kellottavalla kasetillaan yhtye murjoo menemään 22 biisiä eli kappaleen keskimääräiset mitaksi tulee vähän yli puoli minuuttia.
Laulajan suustaan sylkemät lyhyet purkaukset saavat Dischargen haikut kuulostamaan lähinnä tolstoilaiselta märehdinnältä. Jopa Anal Cuntin rivologis-rasistinen herjaaminen on turkulaisryhmän käskytykseen verrattuna pitkästyttävää lörpöttelyä. Toisaalta mitä sitä turhaan jaarittelemaan jos kerran asian pystyy tiivistämään yhteen lauseeseen tai kysymykseen (Where is your foreskin?) kuten kappaleessa ”Bolotowsky”.
Mustan huumorin ja provosoinnin lisäksi Kali Yuga Noise esittää myös lopunajan aforismeja, mm. kappaleessa ”Worship Kali” oristään: Worship Kali, Destroyer of evil, Mother of universe. Arjalaista taistelutahtoa puolestaan valetaan julkaisun päättävässä, poikkeuksellisen hitaassa metallimaisessa myllytyksessä ”My symbol is Swastika”: My symbol is Swastika, I am an Aryan, True white warrior, My symbol is Swastika. Parhaan kokonaiskäsityksen yhtyeen inhorealistisesta, sosiaalidarvinistisesta ja fasistisesta maailmankatsomuksesta saa vilkaisemalla kasetin biisilistaa:
1 Die Kaer op sy plek
2 Karma
3 Hey you Commie
4 No Sexuality, No Identity
5 Bolotowsky
6 Sarin is a lovely gas my friend
7 Never understood your strong and free nation
8 One-way trip to Valhalla
9 Jealousy
10 Whatever happened to the Eighties?!
11 Niggers are nothing but a bunch of gene robbers
12 Multiculturalism
13 Paavo Väyrynen
14 This might be your last warning
15 Just another song (About stabbing In The Back)
16 Hardcore gangs are for losers
17 Heil Hitler
18 I can´t help loving Heavy Metal
19 The smell of Napalm in the morning
20 This time
21 Worship Kali
22 My Symbol is Swastika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti