lauantai 4. helmikuuta 2023

Rautaristin voitto numerot 1-5 & Himmlerin puhe -kirjanen


Valtavirtainen julkaisutoiminta liikkuu tunnetusti poliittisesti ahtaissa raameissa, eivätkä suuret kustantamot uskalla julkaista juuri mitään mikä poikkeaa hallitsevasta ortodoksiasta. Aidosti yhteiskuntakriittisille voimille on sentään jätetty muodollisen sananvapauden nimissä mahdollisuus julkaista poliittisesti epäkorrekteja kirjoituksia ilman ennakkosensuuria. Tosin valtavirran näkyvyydeltä pois suljetut omakustanteet ovat radikaalien nettijulkaisujen lailla tiiviin tarkkailun alaisia ja niitä uhkaavat jatkuvasti orwellilaisen syyttäjälaitoksen toimet. Tästä huolimatta maastamme löytyy yllättävän paljon vastavirtaan kulkijoita, joiden painotuotteet kertovat asioista, joista valtavirtajulkisuus vaikenee.

Salaperäisenä pysyttelevä KS aatteellinen toimikunta on julkaissut viime vuosina 34-sivuista lehteä nimeltä Rautaristin voitto. Vaikka julkaisussa on vahva kansallissosialistinen pohjavire, ne eivät ole silti hitleristisiä oikeaoppineisuuden pamfletteja. Päin vastoin, ne käsittelevät asioita, joissa historiallisen kansallissosialismin olisi pitänyt onnistua paremmin kuten homoseksuaalisuuden kitkemisessä (nro 1) ja huumeiden käytön rajoittamisessa (nro 4). Lehden linjana on eräänlainen idealistinen "mitä jos" -kansallissosialismi, ja jossa kritisoidaan ankarasti hollywoodilaista tulkintaa vanha- ja uusnatsilaisuudesta.

Lehdissä esitellään suomeksi myös ennen julkaisemattomia historiallisia dokumentteja, jotka antavat paljon totuudellisemman kuvan kansallissosialismista kuin Ylen loppumattomat historiadokumentit. Esimerkiksi numerossa 3 on julkaistu Hitlerin varhainen puhe "Miksi torjumme juutalaiset?" vuodelta 1920. Se antaa huomattavasti ymmärrettävämmän vastauksen kansallissosialistien juutalaisvataisuudesta kuin BBC:n Hitler Channelin (l. History Channel) propagandistiset vihanpurkaukset. Hitler puheessaan:
Toinen pilari, jonka kimppuun juutalainen pakostakin käy on kansallinen puhtaus. Juutalaiset muodostavat itse nationalistisimman kansakunnan. He eivät ole vuosituhansien saatossa sekaantuneet muiden rotujen kanssa. Samaan aikaan he sekaantuvat muiden rotujen elämään pyrkien rappeuttamaan nämä. Tämä samainen juutalainen heimo saarnaa tuhansien suidensa kautta, että kaikki kansakunnat maan päällä ovat tasa-arvoisia. Tarkkaan ottaen heillä on 19 000 sanomalehteä tässä tehtävässä pelkästään Saksan alueella. Sanomana on se, että kansainvälisen solidaarisuuden tulisi sitoa kansat yhteen. Minkään kansan ei pitäisi julistautua muita paremmaksi. Ennen kaikkea he korostavat, ettei millään kansalla saa olla ylpeyttä mistään kansallisesta piirteestään. Mitä kansa sitten merkitsee? Sen tietävät nämä, jotka eivät itse laskeudu alas niiden kansojen tasolle, joille he saarnaavat kansainvälisyyttä.
Numerossa 2 pääsee puolestaan ääneen belgialainen sotasankari Leon Degrelle (1906-1994), joka kertoo esseessään "Eeppinen Waffen-SS", kuinka ainutlaatuisesta yhteiseurooppalaisesta projektista siinä oli lopulta kyse. Numerossa 5 tohtori William L. Pierce kertoo amerikkalaisen kansallissosialistijohtaja George Lincoln Rockwellin (1918-1967) tarinan. Tärkeitä dokumentteja molemmat, jos haluaa ymmärtää toisen maailmansodan sotahistoriaa ja Amerikan sodan jälkeistä poliittista radikalismia.

KS aatteellisen toimikunnan ehkä arvokkain julkaisu tässä sarjassa on erillinen 40-sivuinen lehtinen, jossa on julkaistu kokonaisuudessa SS-valtankunnanjohtaja Heinrich Himmlerin (1900-1945) vain SS:n jäsenille suunnattu puhe vuodelta 1937. Puheessaan "Homoseksuaalisuuden muodostama uhka ihmiskunnalle" Himmler tunnustaa, kuinka Weimarin tasavallan aikana homoseksuualinen kulttuuri- ja rotudegeneraatio oli levinnyt niin laajalle yhteiskuntaan, että jopa kansallissosialisteille sen juuriminen kokonaan olisi mahdoton tehtävä. 

Itse asiassa Himmlerin näkemys homouden väestöpoliittisesta vaarasta oli niin realistinen, ettei hänen suunnitelmissaan ollut sen suhteen mitään "lopullista ratkaisua". Päinvastoin, hänen näkemyksensä oli melko humaani eikä se sisältänyt mitään patologista homovihaa. Hän tarkasteli homovirusta lähinnä populaatiotasolla ja analysoi sen vaikutusta väestön lisääntymiskykyyn. Henkilökohtaisesti hänelle oli tärkeää kitkeä homous johtamansa SS:n keskuudesta kuolemanrangaistuksen uhalla, mutta muulle yhteiskunnalle hän ehdotti valistusta ja militarismin vähentämistä julkisuudesta, koska pelkkä maskuliinisuuden kultti saattaa ajaa epävarmoja miehiä homouden tielle. Ehkä vielä yllättävämpää on Himmlerin "feminismi", jonka hän germanistisena pakanana sitoo kristinuskon vastaisuuteen:
150 vuotta sitten eräs katolisen yliopiston opiskelija kirjoitti väitöskirjan, jonka otsikkona oli: "Onko naisella sielua?". Siinä näkyy kristillinen pyrkimys: se pyrkii naisten totaaliseen tuhoamiseen ja korostaa naisten huonommuutta. Kristinusko, näin uskon vahvasti, on miehisen veljeskunnan eroottinen järjestö, jonka avulla pidetään pystyssä 2000 vuotta vanhaa bolsevismia.
Himmlerin puhetta ja Rautaristin voitto -lehtiä myydään erillisinä numeroina sekä yhteispakettina Huuto.netissä


Arvio: RL


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!