torstai 25. heinäkuuta 2024

Mistreat: No need to apologize (PC-Records, 2024)


Keväällä ilmestynyt Mistreatin seitsemäs studioalbumi No need to apologize on paluuta ensimmäisen 7” ep:n (1990) nopean ja suoraviivaisen punkin tunnelmiin, joskin muutamista biiseistä löytyy edelleen bändin tavaramerkiksi tullut tarttuva melodisuus. Kahteen edelliseen kokopitkään Heartless Bastards (2018) ja Talk to talk, walk to walk (2022) verrattuna yleissoundi on uudella albumilla vähemmän puleerattu ja selvästi raaempi. Jos levyltä haluaa etsiä tehosteita, ne löytyvät lähinnä taustakuorosta, jonka osuudet on hoidettu komeammin kuin millään muulla yhtyeen julkaisulla.

Äänivallia täydentävät turhat krumeluurit on karsittu pois ja soitto lepää RAC-kierteellä varustetun perinteisen punkrockin varassa. Tosin sillä erotuksella, että soittokunta on vuosien varrella kouliintunut sen verran ammattimaiseksi, että soitossa ei ole jälkeäkään ensimmäisen seiskan kohkaamisesta. Uutukaisellaan Mistreat on päivittänyt alkuaikojensa hardcore-vetoisen nuoruuden angstin 2020-luvun ärsytettyjen ”setämiesten” vastahyökkäykseksi aikalaishulluutta vastaan. Kuvaan sopii, että Muken karheutunut ääni ilmentää hyvin sitä elämänkokemuksen tuomaa taakkaa, jonka itsensä pois jäävänneet paskaliberaalit ovat jättäneet valkoisen duunarimiehen harteille.

Ironisesti nimetty avausraita ”Love at first fight” lähtee salamansodan lailla turhia kyselemättä rivakasti liikkeelle. Nopeasti nakuttava rumpubiitti tulee tutuksi myös muissa päälle käyvissä huudatuksissa kuten No hope, just hate” (sanaleikillä viitattaneen Hope not Haten kaltaisiin valkovihamielisiin ”anti”-rasistisiin järjestöihin), sota-aikojen arkistoista ammennettuun pikamarssiin ”Pitkä perjantai” ja ikuista arjalaista vastarintaa ylistävään kapinalauluun ”Rebel eternally”. Muissakin esityksissä tempoa on nostettu tahti jos toinenkin suhteessa aikaisempiin äänitteisiin.

Laajemmalle radikaaliyleisölle tuttua keskitempoista melodista Mistreatia tarjotaan esityksessä ”Fewer guns, fewer men”, jossa muistutetaan pienen maan varustautumisen tärkeydestä. Sotiemme kovanaamalle Aarne Juutilaisille (1904-1976) omistettu karski hoilotus ”Terror of Morocco” ja iskevä nimiraita ”No need to apologize” ovat myös linjassa vanhan Mistreat-tradition kanssa. Lyriikoidenkaan puolella ei ole havaittavissa jälkiä perääntymestä:

We live in the age the New Agenda

which the media spread worldwide

They try to make you feel guilty

Guilty of being White


But do you feel this way?

cause I don’t think you do

No matter what they say

They cannot fool me and you


You don’t need to apologize

and you don’t need to bend the knee

Being White is still not a crime

Be strong, confident and free


I know you won’t adopt their way

I know, you will not do

Their words fall on deaf ears

They will not fool me and you

Uskonsa säilyttäneelle kansalliselle kärkijoukolle omistettu ”Silver bullet” sisältää jo ensikuulemalta sen verran korvaan tarttuvia sävelkulkuja, että biisi voisi olla suoraan bändin hittilevyltä The flame from the north (1997). Kahdestatoista kappaleesta koostuvan albumin kruunaa päätösraitana kuultava Robert Kajanuksen ”Sotamarssi”, jonka bändi istuttaa hämmästyttävän notkeasti uhmakkaaksi rockvedoksi. Lauluun on rakennettu hieno draamallinen kaari, jossa vaaran tunnetta osoittava intro ja a-osa purkautuu kertosäkeessä vapauttavana ilona. Tyyliltään ja historialliselta taustaltaan kappale olisi sopinut hyvin myös johonkin Muken soololevyyn.

Klassikon aseman RAC-maailmassa saaneelta Mistreatilta odotetaan aina tuttua ja turvallista, jonka vuoksi pienetkin musiikilliset muutokset saattavat tuntua vakikuuntelijasta ainakin alussa häiritsevältä. Näin kävin myös tämän levyn arvostelijalle, mutta muutamien kuuntelukertojen jälkeen Misukat alkoivat potkia tavalla, joka on tuttua bändin parhailta levyiltä.

Arvio: RL





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

RAC Summer vol. 3 Viro, Tarto 17.8.2024

Veljeskansamme Viron kulttuuriaktiivit ovat onnistuneet vakiinnuttamaan useammankin tapahtuman; Viron Itsenäisyyspäivän keikka Tallinnassa o...