Voit kuunnella koko albumin täältä.
Kun puhutaan vuoden 2014 parhaasta kotimaisesta RAC-levystä, nousee lahtelaisen Vapaudenristin albumi Ei maata ilman kansaa monen Reich-und-rollerin kielen päähän ensimmäisenä. Siitäkin huolimatta, että viime vuonna ilmestyi muutama muukin todella kova Suomi-RAC albumi.
Musiikillisessa mielessä Vapaudenristin debyyttialbumi ei varmistakaan ole niin tekninen kuin Marderin raju hatecore-rynkytys Blood Leads the way (PC Records, 2014) tai sellaista melodista ilotulista kuin Pylvanaisen Maamme raunioilla (Europa Erwache Productions, 2014), vaikka levyn biiseistä löytyykin koko liuta koukuttavia sävelkulkuja. Vapaudenristin suurin ansio on ennen kaikkea lyriikoissa, jotka nostavat kotimaisen ja varsinkin suomenkielellä lauletun RAC:n aivan uudelle tasolle. Pelkkien iskulauseiden ja itsestään selvien ideologisen ajatuskuvioiden hokeminen loistavat tällä levyllä poissaolollaan. Niiden sijaan yhtyeellä on tarjota tarkoin pohdittua tuoretta näkökulmaa, jossa kuuluu vakavahenkinen aatteellisuus, jota ei olla omaksuttu kaikkein ilmeisimmiltä ajattelijoilta. Esimerkiksi kappaleessa ”Mies aikaa vastaan” voi kuulla kaikuja Julius Evolan radikaalista traditionalismista:
Orgaaninen linja, luonnollinen hierarkia
säännöt muuttuu, loiset häviää
Pyrkimyksen suunta on oikea: humanismin kahleet katkottu!
Yhteys luonnolliseen hierarkiaan palautuu
Vapaudenristi osaa lyriikoissaan yhdistää taitavasti suomalaisen kansallishengen ja 2000-luvun eurooppalaisen fascismin virtaukset. Parhaimmillaan yhtye on kuitenkin arki-Suomen karuissa kuvauksissa, joissa juurettoman globalisaation nurja puoli näyttäytyy kuulijalle kaikessa irvokkuudessaan kuten kappaleen ”Kuoleman merkit” kolmessa ensimmäisessä säkeistössä:
Rappukäytävässä pirihuora korjaa sotkuisia kajaaleitaan
Mustalainen kerjää viimeistä lanttiaan
Lööpissä julkkis itkee kovaa kohtaloaan
Taas rikottu helppo elämä bailatessa
Lauma etnisiä joutomiehiä kadulla huutelee
Glitterblondi mekossaan keimailee
Loputon jono ruumiita vaeltaa poistamaan
muovikortin viimeistä luottoa
Kuoleman merkit näkyy ilmassa ja sitä vain huorataan
Silmät on kiinni, kunhan saa kuluttaa
Albumi yllättää myös musiikillisella monipuolisuudellaan. Peruspoljentona on 1980-luvun Oi-vetoinen miehekäs britti-RAC, mutta aineksia löytyy myös nopeatempoisen peruspunkin puolelta kuten esityksissä ”Ostettu ongelma” ja ”Vapaudenristi”. Löytyypä levyltä myös yksi aiemmilta demoilta tuttu Klamydia-henkinen hoilotus, ”Mun maa”, joka elämänmakuisen juurevalla uhmallaan voisi olla kovaa valuuttaa syrjäkylän keskiolutbaarin jukeboksissa.
Mukana on myös RAC-levylle tyypilliseen tapaan pari pakollista balladia (”Aatteet” ja ”Laulumme”), mutta tällä kertaa ne eivät olekaan mitään divaritason Ian Stuart & Stigger -tyylisiä renkutuksia, vaan kansallismielisen runoilijan Kaarlo Kramsun (1855–1895) teksteihin sovitettuja tunnelmapaloja, jotka on esitetty asiaan kuuluvalla arvokkuudella, tyylikkäästi.
Melodisesti tarttuvia kappaleita levyllä on runsaasti, jo edellä mainittujen lisäksi mieleen tulevat ainakin ”Veriyhteys”, ”Maa ja veri” sekä ”Kohti taivasta”. Parhaiten levyn brutaali taistelutahtoinen henki tiivistyy heti avausraidassa ja levyn nimikappaleessa ”Ei maata ilman kansaa”, jossa Mikko A:n karski laulutyyli pääsee oikeuksiinsa:
Soturin kutsu kaikuu autioille saleille
yhteinen pyrinnön tarve
uhrattu vieraan kullan palvonnalle
Myös marxismin myrskyn tuhoisat järistykset
vielä murtaa sielua isänmaan
Murskan seassa tyhjyyden tunne
odottaa sielujen lunastajaa
Tyhjyys peitetty turhuuteen
Korruptio hallitsee
Kulttuurin voima kastroitu
Mies irrotettu yhteydestä menneeseen
Elämälle uusi merkitys
Alistua koneistettuun olemiseen
Vain koneen takkuava liike
Ennen pitkää kangistuu hyytyvään vereen
Ei maata ilman kansaa!
Ei kansaa ilman verilinjaa,
joka valtion hengen mahdollistaa
Joka nostaa:
Hengen ylös, loistoon hulppeaan
Kansanruumiin elon taisteluun
Arvostelu: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti