tiistai 4. huhtikuuta 2017

Miksi tukea Vastarintaliikettä vaikka ei olisi jäsen tai kannatusjäsen?


“Riippumatta siitä mikä on kansalaisen suhde moderniin kansallissosialismiin, Jyväskylän oikeudenkäynti on kaikkien perusoikeuksien kannalta varoittava esimerkki poliisin ja oikeuslaitoksen politisoitumisesta hegemonisille muotiaatteille. Valtamedian reaktoita ei sen sijaan tarvitse ihmetellä, sillä se on jo pitkään käynyt omaa yksipuolista sotaansa kaikkea kansallismielisyyttä vastaan.
Ne kansallismieliset, jota ajattelevat, että Vastarintaliikettä vastaan käydyt oikeudenkäynnit ja lakkauttamissuunnitelmat eivät koske heitä, koska kyse on "ääriliikkeestä”, ovat sinisilmäisyydessään väärässä. Kuten viime vuosina on käynyt selväksi, vaaleanpunaisen totalitarismin nälkä vain kasvaa syödessä, sillä jos kansallismieliset asettuvat nyt korruptoituneen Järjestelmän puolelle Vastarintaliikettä vastaan, avaa se lähitulevaisuudessa portit myös konservatiivisemman nationalismin kriminalisoimiseksi millä tahansa tekosyyllä.“
Yle Watchin muistutus on aiheellinen. On surkuhupaisaa, jos etnisyyden merkitystä korostavat kansallismieliset tahot alkavat sanoutua irti muiden toimijoiden selkkauksista, vain ja ainoastaan oman PR kilpensä kiillottamiseksi. Olkoon se järjestöjen omaa toimintavapautta näennäisesti turvaava varotoimi, tai yksityishenkilön tarve tehdä eroa itsensä ja pahojen ihmisten välille.
Jyväskylän natsimellakka nimellä kulkenutta tapahtumasarjaa on mytologisoitu mediassa jo niin pitkään, ettei oikeudenkäynnissä esiin tulevat faktat näytä kiinnostavan journalisteja. Ne eivät kiinnosta myöskään ihmisiä jotka ovat valmiita käyttämään tilannetta opportunistisesti oman erinomaisuutensa alleviivaamiseen.
Olisiko pitänyt olla provosoitumatta? Olisiko pitänyt olla mellakoimatta? Kysymykset on helppo huutaa nojatuolista, ottamatta itse kertaakaan osaa konkreettiseen kansallismieliseen toimintaan. Kysymykset on helppo huutaa jos ei edes halua tietää vastauksia. Oikeudenkäynnin myötä julkaistujen videoaineistojen sekä faktojen ja mediassa kiertäneiden tarinoiden ero on kuin yöllä ja päivällä. Näemme aktiivisesti hyökkäävän ja tilanteen jälkeen edelleen suutaan soittavan "uhrin”. Näemme ettei mitään mellakkaan rinnastettavaa tapahtumaa tapahtunut ja miten merkittävä osa “mellakoivista” ihmisistä ei tunnu edes tietävän mitä tapahtui ja miksi.
Se mitä tällä viikolla oikeudessa käsitellään, on mielenkiintoinen tapaus kansallismielisen aktivismin kannalta. Etenkin sen suhteeseen valtavirtamedian suuntaan. Vaikka todisteiden valossa tulisi selväksi ettei ollut mellakkaa, mellakan johtajia eikä sivullisia uhreja on hyvin todennäköistä ettei media tule koskaan luopumaan luomastaan mielikuvasta ja jatkaa tarinankerrontaa.
Tavoite ei ole totuus, oikeudenmukaisuus tai kohtuus, vaan poliittinen ajojahti joka kohdistuu Suomalaiseen kansallismielisyyteen.
On perusteltua olettaa, että vastarinta pyrkii antamaan tilanteesta itselleen edullisen kuvan. Tämä kritiikki ei estä katsomasta mitä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistu raportti asiasta kertoo. Neutraalia uutisointia ei voi odottaa miltään medialta, mutta vastarintaliikkeen tarjoama faktatieto voi avata silmiä niiltä jotka ovat jääneet yksinomaan valtavirtamedian propagandan varaan.
* Vaikka valtamedia väitti asianomistajien olleen viattomia ”sivullisia”, olivat nämä todellisuudessa tunnettuja äärivasemmistolaisia, joista kahdella on taustallaan muun muassa väkivaltarikoksia: Arto Savolainen ja Arttu Nieminen.
* Äärivasemmistolaiset myönsivät kuulusteluissa, että he olivat saapuneet keskustaan juuri Vastarintaliikkeen vuoksi.
* Yhteenotto ei käynnistynyt, kun äärivasemmistolaiset ja aktivistit kohtasivat ensimmäisen kerran. Kaupungin keskustassa kiersi arviolta ainakin 10 äärivasemmistolaista aktivismimme aikana, ja yhteenotto syntyi vasta, kun vankilassakin istunut Savolainen lähti juoksemaan aktivistejamme kohti ja viittoi ystäviään mukaansa.
* Kauppakeskuksen valvontakamerat paljastivat, että paikalla oli useita Savolaisen ystäviä, mutta nämä eivät vastanneet tämän viittomiseen. Sen sijaan nämä jäivät katsomaan vierestä, kun Savolainen sai lyhyen kurinpalautuksen.
* Syyttäjän mukaan paikalla ollutta vasemmistolaista naista ei pahoinpidelty, vaan hän jäi kaupan ahtaassa sisäänkäyntitilassa ihmisten puristuksiin.
* Kenellekään äärivasemmistolaiselle ei aiheutunut vakavia vammoja yhteenoton aikana.
* Paikalla kuvattujen videoiden perusteella poliisi ei antanut hajaantumiskäskyä, joten kyse ei voi olla ”mellakasta”. Poliisi itse tosin väittää antaneensa hajaantumiskäskyn, mutta he eivät ole kyenneet todistamaan tätä. Poliisilla ei ole myöskään ketään vastaan konkreettisia todisteita ”mellakan johtamisesta”.
* Vasemmistolehti Ny Tid myönsi 16.10.2015, että äärivasemmisto oli etukäteen keskustellut tapahtumamme häiritsemisestä, koska kokoonnumme Jyväskylään joka vuosi samana päivänä.
Veriyhteys on maanalaisen musiikkivastakulttuurin äänitorvi. Näemme että Ihminen on aina tuonut julki ajatuksiaan, luonut yhteisöllisyyttä sekä antanut inspiraatio taiteen ja luovan ilmaisun avulla. Emme usko kansallismielisyyden elävän ilman ylpeää rehellistä ja elävää kansallismielistä alakulttuuria. Kulttuuria joka ei kysy lupaa byrokraateilta ja vastustajiltaan, eikä kulje isäntänsä talutushihnassa pienten apurahapalkintojen toivossa.
Emme kaipaa keskustelua tai väittelyä vastapuolen kanssa. Kaipaamme omien rivin suoristamista! Samalla kun sosiaalisen median hysteerinen roska tai valtavirtamedian indoktrinaatio saa aikaan turruttavaa päänsärkyä, voi yksinkertaisesti vaihtaa kanavaa. Musiikin ajaton viesti on usein parempi, kuin päivittäisessä uutisvirrassa roikkuminen. Joskus parempi kuin paksujen kirjojen läpi kahlaaminen, joiden viestin voisi tiivistää lyhyeen taisteluhuutoon.
Lainatkaamme suurten filosofien sijaan Suomalaisen CIVIC DUTYn tekstiä, vapaamuotoisella käännöksellä:
Teen sinulle selväksi mitä ajattelen
En voi istua kun maani murenee
Meidän täytyy kapinoiden taistella vastaan
Selviytymismahdollisuus valkoiselle rodulle
Joka päivä asiat menee huonompaan suuntaan
Mitä muuta voisin sanoa kun paskaan hukutaan
Toiminta vietävä kaduille
Viholliset tallata saappaidemme alle
Tee se puolesta maan
Tee se nyt
Tee se puolesta kansan
Tee se puolesta itsesi, älä käännä selkää
fakta on, aikamme on nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!