Arvio on julkaistu aikaisemmin lehdessä Pro Patria 1(7) 1996.
Lontoon Waterloon rautatieasemalla 12.9.1992 sattunut vakava mellakka on kuuluisin skinheadien rock konsertista syntynyt rähinä Englannissa sitten vuoden 1981, jolloin Etelä-Lontoon Acklam Hallissa skinheadit ja aasialaiset maahantunkeutujat ottivat rajusti yhteen, koska Oi bändit, etunenässä The 4-Skins, rohkenivat soittaa siirtolaisten valtaamalla asuinalueella.
Waterloon tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun nationalistinen bändijärjestö Blood & Honour mainosti näyttävästi lehdessään Skrewdriverin Lontoon paluukonserttia. Mainokseen oli merkitty konsertin tarkka ajankohta ja tapaamispiste, josta oli tarkoitus siirtyä itse konserttipaikalle. Näin julkinen WP-konsertin mainostaminen houkutteli Waterloon asemalle tietysti satoja värillisiä sekä identiteetistään epävarmoja vasemmistolaisia, ns. valkoisia neekereitä, joista suurin osa oli narkomaaneja, sosiologian “opiskelijoita” ja homorintaman aktiiveja.
Oikeastaan koko mellakan syypää oli silloisen No Remorsen laulajan ja Blood&Honour -lehden päätoimittaja Paul Burnley. Miten hän saattoi olettaa, ettei tuollaisen konsertin julkinen mainostaminen muka aiheuttaisi mitään ongelmia? Jo 1980-luvun puolivälistä lähtien on ollut selvää, että valkoisten nationalistien rock-konsertteja häiritään kaikin keinoin niin viranomaisten kuin äärivasemmistolaisten provokaattorien toimesta. Luuliko Tristan “Paul Burnley” Bellany todella, että roskaväki olisi sillä kertaa jättänyt mellakointimahdollisuuden käyttämättä?
Mellakka mellakoitiin, mutta itse pirukaan ei estänyt pitämästä konserttia. Dirlewanger ja No Remorse lämmittelivät illan itseoikeutettua pääesiintyjää Skrewdriveriä, jonka setti myös äänitettiin. ISD Records ehti julkaista Skrewdriverin konserttiosuudesta levyn pari vuotta sitten, mutta poliisit takavarikoivat lähes koko painoksen. Onneksi alkuperäistä konserttinauhaa ei löydetty ratsiassa ja se päätyi onnellisesti uudelle CD:lle nimellä Waterloo Live `92.
Levy ei eroa soundeiltaan paljoakaan R.O.R:n julkaisemasta Live&Kicking tupla-LP:stä, joka on tallenne Skrewdriverin 1990-luvun taitteen Saksan keikkojen parhaista paloista ja Englannin Staffordshiressä pidetystä konsertista. Waterloo Liven 19 kappaleen konserttitaltiointi on varsin onnistunut albumi, jonka hurjinta antia ovat laulaja Ian Stuartin kappaleiden välissä pitämät tuimat palopuheet. Nehän ovat siivottu pois lähes kokonaan Live&Kicking -levystä, koska R.O.R. ei halunnut lisää hankaluuksia Saksan viranomaisten suunnalta.
Ikävää, että Ian Stuart kuoli vain vuosi tämän konsertin jälkeen juuri kun Skrewdriver oli tekemässä uutta paluutaan. Waterloo Live `92 kunnioittaa Ianin muistoa juuri sellaisena kuin me hänet haluamme muistaa: tinkimättömänä mutta samalla huumorintajuisena taistelijana, joka antoi kaikkensa valkoiselle liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti