RAC:tä julkaiseva Sakaramiina Records ja äärimetalliin keskittyvä Bestial Burst ovat panneet hetkeksi hynttyyt yhteen ja julkaisseet yhteislevyn, jossa esiintyy bändi kummaltakin tallilta. Kyseessä on mitä mainion piristys pimenevään syksyyn, sillä kimppalevy hehkuu kahlitsematonta suomalaisenergiaa suoraan mustasta sydämestä.
Levyn avausvuoron on saanut Vapaudenristi kolmella tavallista pidemmällä esityksellään. Jo 9/2007 demolta ja Veriyhteys 2: Kerettiläiset trubaduurit -kokoelmalevyltä tutuksi tullut ”Suomi-neidon kasvoleikkaus” vedetään nyt ensimmäistä kertaa kunnon studioversiona. Ensimmäisenä kappaleessa kiinnittyy huomio laulaja Mikko A:n entistä möreämpään ääneen, joka vaatii alussa hieman totuttelua. Useiden kuuntelukertojen jälkeen teutoninen bassolaulu istuu varsin luontevasti kepeästi kulkevaan kappaleeseen, vaikka perinteisesti suomalaiset RAC-bändit ovat suosineet kevyempää brittiläistä ilmaisua. Tosin Mikon laulu ei sentään laskeudu sellaisille mataluustaajuuksille, jota edustaa jopa parodisuuteen asti saksalaisen Ûbermensch-yhtyeen örisijä.
Vapaudenristi on siinä mielessä poikkeus maamme rotutietoisen rockin kartalla, että se imee musiikilliset vaikutteensa pitkälti 1990-luvun saksalaisesta Rechtsrock-traditiosta tyyliin Tonstörung, Freikorps ja Werwolf. Kuten aiemmillakin levyillään yhtye tekee kunniaa tuon ajan klassikoille ja tällä kertaa käsittelyn on saanut Störkraftin fasistinen paatos, Mann für Mann -albumin (1990) nimibiisi. Yhtyeen versio ”Rinta rinnan” on rohkea veto, koska noin ikonisen saksalaiskansallisen korkeaveisun saattaminen uskottavasti suomalaiseen kontekstiin on riskialtis yritys. Alkuepäilyistä huolimatta Vapaudenristi onnistuu tulkinnassaan erinomaisesti ehkäpä siksi, että tekijöillä on mukana mustaa sydäntä ja aitoa heittäytymistä myyttisen soturikultin maailmaan. Uhmakkaan raskaassa metalliballadissa kuulija kokee itsekin hengittävänsä hurmeisten sotakenttien ilmaa ja olevansa sidottu sotilasvalaan, jossa kaveria ei jätetä.
Yhtyeen viimeinen esitys ”Sodan glooria” on sitten tutumpaa Vapaudenristiä, jossa hallitsevina elementteinä ovat kappaletta eteenpäin vievä lead kitara ja tarttuva melodia. Lyriikoissa on jälleen kullekin pohdittavaa, kun niissä asetetaan vastakkain menneen maailman kunniallisuus ja nykypäivän käytännöllinen hyötyajattelu, jossa isänmaakin on kauppatavaraa. Viimeisessä kolmannessa säkeistössä asia ilmaistaan näin:
Suomenkielistä black metallia soittava Uskonrauha on herättänyt perustamisestaan 2011 lähtien ”epäpoliittisissa” metallipuritaaneissa hämmennystä, koska sen jyrkissä lyriikoissa vilisee nationalistisia ja jopa fasistisia teemoja. Itselleni yhtye tuli tutuksi vasta vuoden 2015 cd-julkaisun Tympeyden ylistys myötä. Musiikillisesti bändi kuulostaa tuolla levyllä saastaiselta ja kulmikkaan primitiviiseltä black metallilta ilman turhia hienouksia. Syy, mikä nostaa yhtyeen päätä ylemmäksi keskikastin bm-puurtajista, löytyy sen luovan notkeasta suomen kielen käytöstä. Vaikka lyriikat eivät noudatakaan kalevalaista poljentoa, on niissä silti jotain selittämättömän vahvaa alkusuomalaisuutta.
Tällä split-levyllä asia vain korostuu positiivisella tavalla, kun bändin kolmessa pitkähkössä esityksessä laulu on miksattu enemmän pintaan ja vokalisti Harald Mentor artikuloi ärjymisensä entistä selkeämmin. Tavan kuulijaa on ajateltu muutoinkin, sillä edelliseen kokopitkään verrattuna uusissa biiseissä on siistimmät kuulijaystävälliset soundit ja onpa kappaleisiin ujutettu jopa perinteistä heviriffittelyä ja taidokkaita kitarasooloja, joiden luulisi miellyttävän konservatiivisempaa metallin kuuntelijaa.
Kolmesta erityyppisestä esityksestä keskimmäiseksi pantu raaka rutistus ”Huoruuden sokaisemat” puskee suorasukaisella aggressiivisuudellaan ehkä enemmän kuulijan korville kuin muut. Se ei ole pelkkä sodanjulistus heprealaisille kosmopoliiteille, vaan ennen kaikkea ylistyslaulu uskollisille kansan veriyhteyden puolustajille. Heille, jotka ylpeästi kääntävät selkänsä langenneelle modernille maailmalle ja sen huorille. Sanoituksista käy vastaansanomattoman selväksi, kuinka suomalainen arktinen hysteria ja fasistinen pelottomuus ovat kuin luotuja toisilleen: ”Vielä on meitä, jotka näkevät läpi savuverhon, vielä on meitä, jotka henkemme uhalla taistelemme puolesta sen mikä on meidän…kohti Voittoa tai kohti Kuolemaa…Elämä tulee elää taisteluna!”
Teksti: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti