torstai 17. maaliskuuta 2022

Dirle & The Wangers: Kahden kerroksen väkeä (C-kasetti, 2022)



Pylvanaisen Mika on unabomberilainen kulttuurierakko, joka lähettää bunkkeristaan aika ajoin maailmalle tekemäänsä musiikkia C-kasetteina. Hänen sooloprojektejaan ovat Korpisota, Joni Kapina, Vitun XXX! ja nyt viimeisimpänä Dirle & The Wangers.

Nimensä ruotsalaiselta RAC-legenda Dirlewangerilta humoristisesti muokannut Dirle & The Wangers on jo ehtinyt toiseen äänitteeseensä, sillä ensimmäinen kasetti Perkele kuvia Suomesta julkaistiin viime vuoden alussa. Nimestään huolimatta projekti ei ole mitään huumorimusiikkia, vaan ankeaa ajankuvaa miehitetystä Suomesta.

Tuore äänite Kahden kerroksen väkeä liikkuu mielenmaiseltaan jossain Pylvanaisen ja Korpisodan välillä. Korpisodasta tuttua angstia keventää Pylvikselle ominainen ilkikurinen sarkasmi, jota kuullaan mm. kappaleissa "Ääliö" ja "Polpo". Polittiista poliisia irvailevassa kappaleessa kun kerrotaan sokean vallankäytön kompensoivan vehkeiden pientä kokoa. En ole täysin varma, mutta luultavasti "Ääliö" viittaa Mikan entiseen muusikkoystävään. Karun hilpeää tilitystä tämäkin.

Soundipuolta voi kutsua lo-fi estetiikaksi, mutta se ei paista läpi liian häiritsevästi. Herran punk-asenteessa on kieltämättä aseistariisuvaa autenttisuutta. Sähkökitarasta puuttuu lähes kokonaan särö ja se kuulostaa lähinnä puoliakustiselta kitaralta. Tämä taas tuo kappaleisiin mukavaa laulelmallisuutta, joka muistuttaa Skrewdriverin Voice of Britain EP:n ja Hail the New Dawn LP:n iskubiisejä. Ei liene sattumaa, että kasetin A-puolen esitys "Polpo" alkaa Voice of Britainin introlla ja "Taistelija" on mukaelma Hail the new dawn -kappaleesta. Kasetin B-puolella on enimmäkseen melankolisia voimaballadeja, joiden tunnelmassa ei voi välttyä Korpisota-viboilta. 

Mikan soolotuotantoa voi luonnehtia kolmella sanalla: Me ne frego. Dirle & The Wangers vähät välittää mitä muu maailma tai edes oma "skene" ajattelee siitä. Subjektiivisuudestaan huolimatta ne ovat hämmästyttävän tarkkoja ajan kuvia maailmasta, joka on sortumassa oman painonsa alle. Aivan kuten Unabomberilla, myös Mikalla on kerrottavana asioita, joilta maailma haluaa sulkea korvansa. Dirle & The Wangers - ei heikoille.

Arvio: RL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!