sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

GEBURTSTAGSPARTY 16.4.2022 - Sielunvihollinen & Ehre


Kevään merkit ovat ilmassa Etelä-Suomen keikkapaikalle kävellessä. Viileä ilma ja voitokkaan auringon säteet kirvoittavat hymyn kasvoille. Eurooppa palaa kuten se on palanut ennenkin. Loppumattomaksi luvattu kulkutauti on saanut valtiot kyseenalaistamaan perustuksiaan velkataakan kasvaessa, ja vaikka luurangon lailla hymyilevät naisjohtajat miten yrittäisivät selittää asioita paremmiksi, kansalaiselle peli on selvä: tässä yhteiskunnassa et ole minkään arvoinen. Jokainen mutteri on korvattavissa, vaikka ansioluettelo olisi kilometrin mittainen. 

Valtavirtakulttuurikin on ollut hattu kädessä anelemassa rahallista oikeutusta olemassaololleen, kun striimikeikat eivät kaikesta rummuttamisesta huolimatta kiinnostaneet edes kaikkein kiimaisimpia poplistojen palvojia. Tätä vasten oli kunnollista kävellä tukemaan vastakulttuuria, jonka ämyrit eivät ole vaientuneet maailmanlaajuisten hätätilojen painolastinkaan alla. Kansallismieliselle voiton hedelmiä tarjoillaan nykyään harvoin. Nyt on kuitenkin monta syytä juhlaan. Mieleen kohoaa valkoisen kulttuurin taukoamaton keikka- ja julkaisuvirta, ensimmäsen aidosti modernia maailmaa vastaan kamppailevan Sinimustan Liikkeen kokoon kerätyt viisituhatta kannattajakorttia sekä horisontissa Thurisaz-riimun lailla hohkaavana ikuisen johtajan lähestyvä 133-vuotissyntymäpäivä.

Tätä kaikkea oli juhlistamassa kaksi kansallismielisen musiikkiskenen niitteihin verhottua rautanyrkkiä SIELUNVIHOLLINEN ja EHRE. Kaavoihin kangistumaton suomalainen alakulttuuri tarjoili RAC:n sijasta black metallia. Talo oli täyttynyt mukavasti etenkin nuoremmasta väestä, joiden räävitön intohimo musiikkiin näkyi elämänjanoisena eläytymisenä keikkojen hekumallisimmissa pisteissä. Oikein ja luonnollista!

Nuorista aktiiveista koostuva EHRE potkaisi settinsä käyntiin Kosminen sota -nimisellä kappaleella. Yhtyeen keikkakunto on yhtä mystinen kuin kappaleen nimi. Sosiaalisen median perusteella voisi kuvitella bändin jäsenten käytännössä asuvan treenikämpällä. Silti esiintymiset ovat olleet hyvin vaihtelevia. Tammikuisella NS Winter Festillä yhtye paukutti menemään kuin nuoristalolla ikään kappalerakenteista piittaamatta. Maaliskuussa järjestetyllä Play For Ukraine -tukikeikalla lavalla soitti täysin eri tasoinen yhtye, joka pitkästä soittoajasta huolimatta tykitti keikkansa maaliin kuin olisi vanhakin tekijä. Tällä keikalla saatiin nähdä sekoitus näistä kahdesta. Satunnaisista soundiongelmista huolimatta Ehre mätki menemään täyttäen lavan ja ilman karkealla black metallillaan. Musiikin omintakeinen tyylitaju ilmeni myös pukeutumisessa. Yleisön jäsen kommentoi terävästi: "Koko muu bändi näyttää modernilta black metal -bändiltä, paitsi tuo basisti joka näyttää soittavan Venomissa!"

Uutta ja vanhaa materiaalia yhdistävä setti huipentui kaikki aistit tyyperryttäneeseen coveriin Manowarin Hail and Kill -kappaleesta. Kappaleen intron ensimmäiset sekunnit olivat niin kryptisen kuuloista kamaa, että jopa tällainen kokeellisen musiikin kolhima dissonanssin ja epäkonventioiden veteraani joutui kohottamaan kulmiaan. Lavalle saatu taustakuoro antoi tilanteeseen oman pikantin lisänsä ja loppumyötään veto oli omiaan lietsomaan yleisöön eloa. 

Nelihenkiseksi typistynyt SIELUNVIHOLLINEN antoi helvetin kovan annoksen rokkaavaa black metalliaan. Ammattitaitoinen yhteensoitto ja monipuolinen biisivalikoima muistuttivat taas, että bändi ottelee kotimaassa täysin omassa sarjassaan. Kitaran itselleen haalinut laulaja sai nopeatempoisiin vokaaleihinsa lisäpontta, mikä ei ole helppo homma bändin riffejä ihmetellessä. Yhtyeellä tuntui olevan homma vahvasti hanskassa, ja lainarumpalin taidokkaan soiton päälle kelpasi varmasti tulittaa vihaa.

Tämäkin esiintyjä oli lisännyt settiinsä coverin, nimittäin suomalaisen RAC-legendan Sniperin kappaleen KRP! Kappale lähettää karkeat suusanalliset terveiset Suomen poliisin laaja-alaisimmalle ja häikäilemättömimmälle yksikölle, joka tunkee nenänsä kansalaisten yksityiselämiin. Kappaleen sanoitukset ja hulvaton kertosäe oli yleisölle niin tuttu, että yleisö karjui mukana, vaikka yhtye oli sovittanut sen alkuperäistä huomattavasti rivakammaksi. Sielunvihollinen on aiemminkin tehnyt kunniaa kotimaiselle radikaalirockille coveroimalla Mistreatin kappaleen Rotat.

Pitkä ja jäätävä talvi on takana. Elämä palaa kaduille ja pihoihin. Suomalainen kansallismielinen toiminta kukoistaa. Huhtikuulle mahtuu vielä Ukkometson kinkerit, jossa soittavat GOATMOON, EHRE ja TUPE KARPPINEN JA TURVONNEET HUULET. Kuun vaihteessa Etelä-Suomessa juhlitaan Mistreatin uusia julkaisuja Talk The Talk, Walk the Walk ja Muken soolotuotantoa sisältävää levyä. Edessä on voitokas kesä, joka pursuaa kaikenlaista kansallismielistä vipinää!

Arvio: VY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!