sunnuntai 17. elokuuta 2014

Combat 84: Tooled Up (2000, 7th Cavalry Records)



We are back- We are Combat 84! kuuluu huuto heti ensimmäisessä kertosäkeistössä, ja totta tosiaan, Combat 84 on palannut entistä voimakkaampana sitten lopettamisensa 1982 jälkeen. Tämä on C84:n ensimmäinen levytys hajoamisen jälkeen ja täytyy sanoa, että tätä herkkua on kannattanut odottaa vaikka nyt vain 5 biisin mini-cd:n muodossa. Bändin uutta tulemista ei haittaa edes se tosiasia, että mukana ei ole enää alkuperäistä laulajaa Chubby Chrisiä [toim huom. CH kuoli 31.10.2013]. Levyllä lauluhommista vastaa kitaristi Deported John, eikä kuulija jää hänen rujossa ulosannissaan hetkeksikään kaipaamaan Chubby Chrisiä.

Musiikillisesti nykyinen Combat 84 on edelleen lähellä Oi:ta mutta enempi kitaravetoisempana ja paremmin soundein kuin alkuperäisessä kokoonpanossa. Sanoituslinjastaan bändi ei ole poikennut sitten yhtään Right to Choose tai Rapist -kappaleiden päivistä. Yhtye on edelleen tiukan kansallismielinen ja vastaan kaikkia perversioita, josta kertoo mm. kappale Politically Incorrect. Samalla biisi on muistutus siitä, että myös Britanniassa ollaan luopumassa sananvapaudesta vain sen vuoksi, jotta kaiken maailman friikeille tulisi parempi fiilis, kun tosiasioiden sanominen kielletään. 

Oma suosikkini on Whatever Happened to My Country, joka iskee sekä tarttuvalla kertosäkeellään että asiasisällöllään myös suomalaisen patriootin tajuntaan. Hieno levy loistavalta bändiltä. Nämä herrat osoittavat nuoremmille Oi-pojille, miten sitä rouhevaa katurockia oikein kuuluu esittää. Combat 84:n äijillä ei nimittäin ole uskottavuusongelmaa.

RL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!