(Arvio tehty vuosituhannen vaihteessa julkaisemattomaan lehteen)
Kompromissikausi on Freikorpsille taakse jäänyttä aikaa Volk und Vaterland -albumin myötä. Bändi on neljännellä levyllä palaamassa juurilleen entistä rajumpana ja poliittisempana. Kain sävelkynähän ei ole koskaan tylsistynyt, mutta 90-luvun lopulla mies on päästänyt käsistään myös koko joukon paskaa eri sivuprojektien muodossa, tosin on niissä ollut muutama kultajyväkin mukana kuten Holsteiner Jungs. Näissä sivuprojekteissa on vain se huono puoli, että itse ykkösprojekti eli Freikorps on jäänyt lapsipuolen asemaan. Plunder & Pillagen internet haastattelussa Kai on kertonnut lopettavansa sivuprojektit ja keskittyvänsä täysin Freikorpsiin [bändi hajosi vuosituhannen vaihteessa. toim huom].
Volk un Vaterland on selvästi tanakampaa tavaraa kuin edellinen ”pop-albumi” Wie die Wikinger. Kitaroissa on enemmän voimaa ja taustakuorossa riittävästi miehiä remmissä. Balladitkin sujuvat tätä nykyä paremmin Freikkareilta: Letzen Wille lienee bändin paras koskaan tekemä herkistely. Toinen balladi Die Heimat ruft on suomalaisittain hauskaa kuunneltavaa, sillä kappaleessa mainitaan yhtyeen Suomen vierailu terveisten kera. Parhaimmillaan bändi on silti nopeissa räyhäbiiseissä, joita varten Kain kiukkuisen karhea laulu on kuin luotu. Tällaista suoraa paahtoa löytyy kappaleista Wir marschieren wieder (kunnon taustalaulu hoilotusta), Kommi, Kommi, Kameraden gegen Kameraden ja Volk und Vaterland. Edellisen levyn tapaan mukana myös pari popahtaavaa kipaletta (So lange hier, Freikorps Skinheads, Voran II). Tällä levyllään Freikorps oikeuttaa kiistatta paikkansa yhtenä Saksan johtavana poliittisena skinhead yhtyeenä.
RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti