tiistai 22. elokuuta 2017

Hate Oath: Riimulipun alla (Hate Oath, 2017)

Levyltä näytebiisinä "Riimulipun alla"

Suomen RAC-musiikkirintamalla on tapahtunut viime aikoina paljon uutta ja innostavaa, josta kertoo tarkemmin 14.8.2017 ilmestynyt Veriyhteyden laaja raportti. Siinä mainittiin lyhyesti myös radikaaliryhmä Hate Oathin ensimmäinen demo. Omakustanteena julkaistu kuuden biisin cd-r Riimulipun alla saarnaa häikäilemättömän suorasukaista 2000-luvun kansallissosialismia, jossa ei kumarrella ketään, vaan annetaan poliittiselle viholliselle sitä mitä se kerjää.

Bändin sylkee biisinsä ilmoille sellaisella tunteenpalolla, jossa pikkutekijät kuten instrumenttien korrekti hallinta ja yhteissoiton sujuvuus jäävät sivuseikoiksi. Yhtyeellä kyllä riittää soittotaitoa metalliseen punkrymistelyyn, mutta yhtyeensoittamisessa on selvää haparointia, jonka on pakko johtua vähistä treeneistä. Tähän taas lienee syynä musikanttien asuminen hajallaan: kaksi miestä on Tampereelta, loput Turusta ja Vaasasta. Ajoittaisesta kohkaamisesta huolimatta levyn soundit ovat kirkkaat ja julkaisu on vihkonen mukaan lukien ammattimaista jälkeä.

Levy alkaa Taksikuski-elokuvasta napatulla repliikillä, jossa protagonisti Travis kertoo mitä aikoo tehdä katujamme miehittävälle roskaväelle. Turussa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen keesipäisen katujen puhdistajan sodanjulistus tuntuu monien mielestä varsin järkeenkäyvältä toimintamallilta, semminkin kun maamme poliittinen johto ja virkavalta eivät ole tehneet mitään vieraan saastan poistamiseksi. Elokuva-intron jälkeen soiva aloitusraita ”Puhdistus” on kuvaus paikallisesta taksikuskista, joka päättää ottaa lain omiin käsiinsä, koska valtio ei ole enää halukas suojelemaan omia kansalaisiaan. Raa'alla punkjyystöllä vedetty renkutus on yksi levyn kolmesta omasta kappaleesta, muut vedot ovat ulkomaan lainoja.

Onnistunein käännösversio on tehty Landserin ikivihreästä ”Walvater Wotan”, joka tottelee suomeksi nimeä ”Ylijumala Odin”. Keskitempoinen, leadkitaralla vedetty Rechtsrock junttaa madonluvut vieraalle, juutalaispohjaiselle kristinuskolle, eikä rumia sanojakaan säästellä. Aivan yhtä nappiin ei osuta toisessa käännöskappaleessa ”Hu-Ha-Holappa”, joka mukailee Nordfrontin kappaletta ”Hu-ha Antifa”. Parhaiten esitys tunnetaan nimellä ”Tsingis Khan”, jonka levytti jo 1970-luvulla Suomen oma machomies, nuivuudestaan tunnettu Frederik. Systeemin huoraksi ryhtyneelle Hörökorva-Holapalle kuittailu on ihan tervettä kansallisurheilua, mutta itse biisinä ”Hu-Ha-Holappa” toimii vain muutaman kuuntelukerran vitsinä.

Loppupuolella levy palaa vakavammalle vaihteelle ja esitys ”Lapuan Laki” on harvoin kuultu kunnianosoitus miehille, jotka panivat omin voimin neuvostobolshevismin maassamme kuriin. Metallinen paalutus toimii kappaleessa mainiosti ja se on yhteissoitoltaan levyn mallikkain esitys.

Skrewdriverin singlebiisiä ”Showdown” ovat coveroineet monet, mutta valitettavasti yksikään yrittäjä ei ole onnistunut luomaan kappaleelle samanlaista fanaattisuuden auraa kuin alkuperäisesittäjä Ian Stuart. Hate Oathin vapaamuotoisen version parasta antia ovat suomalaiset lyriikat, mutta kokonaisuutena esitys on kaukana alkuperäisversion kiihkeästä tunnelmasta.

Julkaisun päättää vakavamielinen kansallissosialistinen uskontunnustus ”Riimulipun alla”, joka on selvästi metallisin kappale koko levystä. Miehekkään uhmakkaasti örisevä laulaja Tontsta esittää valan Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle, jonka toimintavapautta ollaan piakkoin käsittelemässä oikeudessa. Kappaleesta tehdyssä tyylikkäässä videossa Hate Oathin tiivistetty viesti pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Kahdessa viimeisessä säkeistössä hohkaa kylmä pohjoinen ajatus, josta on puhdistettu pois kaikki vilpillisen juutalaisen älyn saivartelu:

Minä elän
Pohjoisen puolesta
Vuoksi aatteen!
Annan elämän
Vuoksi aatteen
Alla RIIMULIPUN!

Vaikka kaikki muut, EMME ME!
Eläköön kuolema!
Vaikka kaikki muut, EMME ME!
Eläköön voitto!

Arvostelu: RL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!