PK-seudulla kansallismieliset kulttuuriaktiivit polkaisivat keikkakesän käyntiin kolmen bändin voimin 5. toukokuuta jolloin lavalle nousivat Sankar'hauta, Vapaudenristi ja Norrhem. Kuin pisteenä i:n päälle saimme todeta, että ”valtamediassa” voi sentään uskoa vielä säätiedotuksiin, koska päivä oli luvatusti kelinsä puolesta mitä upein. Siksi tuntui varsin mukavalta startata sturm-auto Turusta ja lähteä ratkiriemukkaan seurueen kanssa kohti etelää. Matka taittui varsin ripeään RAC-klassikoiden ja poliittis-ideologisten debattien rytmittämänä yhden pysähdyksen taktiikalla. Pysähdyspaikallakin oli kirjakauppa, jossa retkikuntalaiset hakivatkin täydennystä hyllyyn mm. H.P. Lovecraftin, Timo Hännikäisen ja Yrjö von Grönhagenin tuotannolla. Samaten Ukonvasaman tavaratilan koju aukesi pikaisesti pysähdyspaikalla, yleisön pyynnöstä.
Keikkapaikalle olikin saapunut väkeä jo melko hyvin, vaikka retkikuntamme saapuikin sinne jo hyvissä ajoin. Tuttuja tovereita tervehdittiin ja uusiin tutustuttiin. Paikalla oli myös Sakaramiinan myyntipöytä, jonka rinnalle myös Ukonvasama sai levitettyä omat myyntiartikkelinsa, jotka koostuivat paidoista, lipuista ja kirjoista. Sakaramiinalta taas löytyi levyä moneen lähtöön, ja illan ehdottomat myyntihitit olivatkin juuri julkaistut Mistreat re-pressit levyistä Battle Cry ja Unfinished Business. Pihalla oli myös pahamaineinen pallogrilli kuumana ja tunnelma mitä leppoisin. Paikalla olleessa joukossa löytyi edustajaa monelle eri tyylisuuntaukselle, oli nahkapäätä, black metallistia, bikeria, psychobillyä ja rockeria. Porukkaa yhdisti kuitenkin yksi asia ja se on rakkaus omaa maata ja kansaa kohtaan. Kaikenlaiset riidankylväjät ja räyhääjät olivat tajunneet jäädä kotiinsa ja vahva toverihenki vallitsi.
Ensimmäisenä lavalla nousi Sankar'hauta. Yhtye on iskenyt itsensä lyhyessä ajassa Suomen kansallismielisen musiikin tietoisuuteen sovittamalla vanhoja marssilauluja varsin menevään panssarirock-muottiin. Jo aikaisemmalta kahdelta keikalta tutun Marski-intron jälkeen Sillanpään marssilaulu sanelikin marssitahdin. Taukoja ei marssille annettu, vaan varsin timmissä livekunnossa ollut yhtye paahtoi vauhdilla alusta loppuun. Tutut ”Suomi marssii voittoon” ja ”Sinne jonnekin” saivat rinnalleen myös modernimpaa coveria kun Absurdin ”Mourning Soul” tarjoili hyvän kontrastin vanhemman ja uudemman kansallismielisen musiikin saralla. Setin päättänyt Skrewdriver-laina ”Europe Awake” olikin mainio sinetti tälle esiintymiselle. Nurmoolaisten hevosmiesten tietotoimistossa liikkuu huhuja siitä, että yhtye olisi myös valmistellut kaikessa hiljaisuudessa omaakin materiaalia. Jos tämä pitää paikkaansa ja materiaali on samaa luokkaa kuin nyt kuullut coverit, on Sankar'haudan tulevaisuus varmasti taattu.
Keskimmäisen bändin pesti osui Vapaudenristille, joka onkin jo tuttu näky Suomen keikkalavoilla. Ja tottunein ottein Mikko A ja toverit ottivatkin lavan haltuun. Totutusta poiketen settiä ei avannut jo eräänlaiseksi hymniksi muodostunut ”Wotanin Pedot” (kappale toki kuultiin myöhemmin setin aikana), vaan nykymaailmaan muka-valveutuneisiin kriittisesti suhtautuvan vinkkelistä maailmanmenoa tarkasteleva ”Ostettu Ongelma”. Tämä ei toki tahtia haitannut, mutta lieneekö yhtyeen aikainen esiintymisajankohta syy siihen, että totutunlaiseen Nürnbergin-henkiseen yhteislauluhurmokseen ei ihan päästy.
Ehkä pienenä miinuksena mainittakoon, että puoleen väliin asti setin soundit eivät olleet aivan tasapainossa basson dominoidessa lavaa, mutta yleisön pyynnöstä yhtyeen humaani bassotaiteilija heltyi hieman laskemaan soittimensa volyymitasoa. Setti ei pitänyt sisällään sellaisia ylläreitä kuten viime aikoina kuullut Dingon ja Shitter Limitedin coverit, vaan keikka kulki eteenpäin bändin omaan tuotantoon sulautuvilla lainakappaleilla höystettynä. Vaikka keikan yllätysmomentti jäi tästä syystä puuttumaan, uskon, että takuuvarman lopettajan ”Mies aikaa vastaan” viimeisten tahtien hiljetessä kukaan paikalla ollut ei tuntenut oloaan kylmäksi.
Viimeisenä yhtyeenä lavalle nousi kohtalaisen nuori kokoonpano Norrhem, jonka kansallisromanttinen musta metalli poikkesikin melkoisesti illan muista esiintyjistä. Kyseessä oli nuoren bändin vasta toinen keikka ja tämä näkyikin ihan positiivisessa mielessä. Lavalla nähtiin nimittäin sellaista idealistista ja omistautunutta tunteenpaloa, jota osa vanhemmista parroista ei enää kykene kaikessa varmuudessaan synnyttämään.
Luonnollisesti setti painottui vasta julkaistun debyyttilevyn Vaienneet Voittajat (2018) materiaaliin, jossa 1990-luvun black metal yhdistyy saumattomasti kansallisromanttiseen mystiikkaan. Tiedä sitten johtuuko yhtyeen nuoresta iästä ja siitä, että materiaali ei ollut tuttua yleisölle, sillä Norrhemin setin aikana osa paikalla olleesta väestä oli jo poistunut muualle ja eturivissä oli vain kourallinen väkeä. Yhtyettä tästä ei käy syyttäminen. Toivotaan, että asia korjaantuu, kunhan Norrhem saa ansaittua hieman lisää kulmarautoja kaulukseensa.
Norrhemin jälkeen olikin hämärä jo laskeutunut. Vaihdettuamme kuulumiset vielä muutamien toverien kanssa pakkasi Turun iskuryhmä Ukonvasaman myyntipöydän sturm-autoon ja suuntasimme kohti länsirannikkoa varsin tyytyväisinä iltaan. Tällaiset toverilliset iltamat ovat aina tervetullutta lujittamaan kansallismielisen ”karkeakulttuurin” rintamaa, ja PK-seudun aktiiveille iso kumarrus täältä länsirannikolta. Kansallismielinen vastakulttuuri elää ja voi hyvin.
Arvio: El Tiburon Blanco
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti