maanantai 24. heinäkuuta 2017

Four Armed Death Wheel / Plantation: Split-cd (Europa Erwache Productions, 2017)

Yhdysvaltalainen black metalliin, martial industrialiin, neofolkiin, voimaelektroniikkaan ja ambientiin keskittyvä kasettijulkaisija Vanguard Productions pukkasi tämän vuoden alkupuolella ulos yhteiskasetin kahdelta pohjoisamerikkalaiselta lopun ajan ääripolitikointia julistavalta dark ambient ja power electronics -projektilta. Vaikka kasetti on voimaelektroniikassa suosittu julkaisumuoto, se on musiikinharrastajien parissa edelleen marginaalin marginaalia, joten suomalaisen EEP:n julkaisema cd-versio amerikkalaisnauhasta todennäköisesti moninkertaistaa potentiaalisten kuulijoiden määrän.
Ensimmäisenä soiva Four Armed Death Wheel (4ADW) on persoonallinen sekoitus voimaelektroniikkaa ja kauhuefektejä hyödyntävä dark ambientia. Vahvasti pintaan miksatuissa vokaaleissa vuorottelevat black metallista tuttu raaka demoninen ilmaisu ja pelkoa herättävä dark ambient -kuiskailu. Lyriikoissa ei kuulijaa päästetä yhtään helpommalla, sillä neliosainen teos on kuvaus kosmoksen synnystä ja kuolemasta okkultistisessa Mustan auringon viitekehyksessä. Syklistä maailmankiertoa kuvaavassa teoksessa arjalaisuus resonoi Mustan auringon tietoisuutta, jossa ihmislajin alemmat muodot tuhotaan ja lopulta tuhoudutaan itse kunnes kosmoksen kierto alkaa jälleen uudestaan. Tätä voisi kutsua jo natsiokkultismiksi steroidilla!
Siinä missä 4ADW:ltä löytyy musiikillista sukulaisuutta sellaisiin pyhiin vihanlietsojiin kuin Deathkey, levyn toinen ekstremisti, Plantation, liikkuu melko perinteisen white power electronicsin parissa. Syvän Etelän rodullisista separatisteista kuten Posse Comitatus -järjestön politiikasta sanomansa ammentava Plantation on mitään selittelemätöntä valkoista itsepuolustusta ja vihollisen neutralisointia. Sen ensimmäinen esitys ”Whore begets Whore (Rebirth of the Nation)” alkaa Ku Kluxin Klanin valan vannomisella, jonka jälkeen kuultava audiovisuaalinen väkivalta kertoo millaiseen perisyntiin roturutsa johtaa. Seuraava teos ”Posse Comitatus” on kollaasimainen äänitehostevyörytys, jossa autenttiset puheäänitteet ja elektronisesti tuotettu heinäsirkan siritys luovat mielikuvaa painostavan kuumasta keskikesän Etelästä, jossa Posse Comitatus -järjestön sheriffit jakavat korpioikeutta vapaana riehuville neekereille ja kommunisteille. Levyn päättävä tuhomarssi ”Zionist Pigs of CNN” (cover-versio Straight Arm Saluten tylytyksestä ”Ylen sionistisiat”) vyöryy eteenpäin jopa vieläkin painokkaammin kuin alkuperäinen versio.
Four Armed Death Wheel ja Plantation eivät ole perjantai-illan viihdyttävää nostatusta rotusotureille eikä niiden ole tarkoituskaan olla sellaista, koska harva kuulija ”nauttii” tällaisesta lähes atonaalisesta musiikista. Pikemminkin kyse on ääniterrorin avulla tuotetusta manifestista, jonka viesti moukaroidaan kuulijan tajuntaan äärimmäisin keinoin. ”Parhaimmillaan” voimaelektroniikan voiman voi tuntea livenä, jossa 20 minuuttia on optimi ja jossa 30 minuuttia aiheuttaa jo vastustamattoman pahoinvoinnin.
Voimaelektroniikka ja noise lienevät äärimmäisintä ihmisen tuottamaa ääntä, jota kuunnellaan vapaaehtoisesti. Se on alusta asti ollut myös lyriikoiltaan kaikkein härskeintä ja tabuja rikkovaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana varsinkin politiikan puolelle siitä on erottautunut täysin oma tekijä- ja kuulijaporukkansa, jolle nykydemokratian vastaisuus, valkoinen nationalismi ja rasismi eivät ole pelkkää liberaalien säikyttämiseen tähdättyä transgressiota kuten Whitehouse 1980-luvun alussa.
Etenkin Yhdysvalloissa valkoisen keskiluokan kurjistuminen ja kansakuntaa repivä kulttuurisota on alkanut näkyä white power electronicsin suosion kasvuna. Erikoisuudentavoittelijoiden, sosiaalisten hylkiöiden ja hipsteröivien kokemustenmetsästäjien rinnalle on nousemassa sukupolvi, jolle voimaelektroniikka ei ole vain katharktista puhdistautumista meluvallien avulla, vaan ensi askel sodanjulistamisessa vallitsevalle kulttuurimarxilais-kapitalistiselle kulutusyhteiskunnalle. Tähän liikkeeseen voi tutustua mm. Facebookista löytyvästä ryhmästä nimeltä Power Electronics Against Communism (https://www.facebook.com/groups/196737614121894/)
Arvio: RL

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Musta Enemmistö: Apoliteia (Europa Erwache Productions, 2017)

Jo onkin aikaa YouTubesta on löytynyt tuntemattomana pysyttelevän kotimaisen neofolk-orkesteri Musta Enemmistön kappaleita. Nyt nuo kolme tunnelmapalaa on pakattu myös cd-formaattiin Europa Erwache Productionsin julkaisemana. Hyvä niin, sillä esitykset on tuotettu studiossa korkealaatuisesti, joten ne ansaitsevat myös fyysisen julkaisunsa.

Pelkkä duon nimi herättää ristiriitaisia, monimerkityksellisiä ajatuksia, eikä levyn muinaiskreikkalainen nimikään aukene tavan kuulijalle aivan tuosta vain. Sanakirjasta katsottuna Apoliteia tarkoittaa poisjäämistä yhteisön (Polis) aktiivisesta rakentamisesta, mutta neofolkin kontekstissa se viittaa tämän lisäksi traditionalisti-filosofi Julius Evolan tulkintaan, jota hän korosti kirjassaan Cavalcare la tigre (”Ratsastaa tiikerillä”, 1961). Siinä hän sanoo Apoliteian tarkoittavan ihmisen halua tehdä peruuttamaton pesäero vallitsevaan yhteiskuntaan, sillä modernit ”arvot” ovat niin kelvottomat, ettei yksikään henkisesti vapaa eurooppalainen voi sitoutua niihin millään tapaa. Sama epämoderni ajattomuus kuultaa myös Mustan Enemmistön musiikissa, jossa perinteinen harmonisuus ja selkeän kauniit sävelkulut erottavat sen nykyajan hälisevän nykivästä pop-musiikista.

Yhtyeen neofolk-keitoksessa kepeä popmaisuus on niin hallitsevaa, että välillä sitä luulee kuuntelevansa radion soittolistoilla viihtyvän Pariisin Kevät -yhtyeen eteeristä laulantaa, tosin kaikista elektronisista elementeistä riisuttuna. Kokonaissoundissa on myös pieniä kaikuja 1970-luvun kotimaisesta psykedeelisestä folkista kuten Pekka Strengistä. Mustan Enemmistön musiikista välittyy muutoinkin tuon viimeisen yhtenäiskulttuurin vuosikymmenen fiilis. Tietty haikeus mennyttä kohtaa kuuluu myös lyriikoissa, vaikka ensi kuuntelulla tekstit kuulostavat pelkältä ajatuksen virralta, josta ei saa otetta.

Levyn avaava ”Jahti” on monipolvisesti rakentuva laulelma, joka ei toimi vain pelkän nostattavan kertosäkeen varassa, vaan kappaleessa on mukana mielenkiintoa ylläpitäviä progemaisia koukkuja, etenkin sähkökitarasoolot tunnelmoivat hyvin 70-lukulaisesti. Esityksen omituisena vieraannuttavana elementtiä ovat lyriikat, joissa armottoman naturalistinen vihollisen tappaminen kuvataan lähes mystisenä kokemuksena. Luonto, julmuus ja kauneus yhdistyvät ”Jahdissa” tavalla, jota harvemmin kuulee suomalaisessa populaarimusiikissa.

Toinen kappale ”Apoliteia” on levyn neofolkmaisin esitys sekä musiikiltaan että etenkin teksteiltään. Kevyesti akustisella kitaralla soitettu balladi kertoo itsensä ulkopuoliseksi kokevan, ehkäpä jo hieman syrjäytyneen miehen, mietteistä ajastamme. Sanoissa on paljon surumielistä nostalgiaa, joka tuo mieleen Death in Junen ikivihreän Runes and Men:

Tyhjässä huoneessa, tyhjä taulu seinällä.
Tyhjiä pulloja huonetta ympäröimässä.
Huoneen keskellä istuu mies mietteissään.
Syviä pohdintoja syvässä ajan virrassa.
Kansamme tulevaisuus häntä niin kovin huolettaa.
Jospa huomenna tuska pois katoaa?
Jospa huomenna vois valot sammuttaa?
Jospa huomenna vois käydä nukkumaan?

Suuri kirkkaus ajatuksen lävistää.
Syvissä unelmissa voi hetken hengähtää.
Uuden näkemyksen, ohitse pettymyksien.
Taantuneen mielen upottavan tien,
hän on voittanut, taaksensa jättänyt.

Levy päättyy juhlallisesti akustiselle kitaralle, rummuille ja pianolle sovitettuun esitykseen ”Sarastus”, jossa toistuu edellisen kappaleen nostalginen surumielisyys, mutta joka ylitetään toivoa ja uhmaa virittävässä kertosäkeessä:

Herätä meidät aurinkoon, uuteen loistoon maan,
herätä meidät aurinkoon…
Murskaa puomit riemun tieltä,
tällä kaihon tiellä.

Kertosäe saisi leiritulen äärellä olevat helposti yhtymään lauluun, sen verran maanläheisen muusikin äärellä ollaan. Koko levy ilmentää muutoinkin puhtaalla ja konstailemattomalla tavalla suomalaisten juuria luontoon ja esikristilliseen aikaan. Musta Enemmistö osaa retrohenkisellä soundillaan tavoittaa tämän yhteyden, joka harvoin kuuluu nykypäivän musiikissa.

Arvio: RL

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Straight Arm Salute / Veri & Maa: Split 7" vinyl EP (Europa Erwache Productions, 2017)

Tässä on levy, joka ei soi Vihreiden nuorten punaviininhuuruisilla jatkoilla. Harmi, sillä juuri teemansa vuoksi sitä pitäisi huudattaa niissä taajaan, kun he kerran väittävät olevansa ideologisesti aitoja luonnonsuojelijoita.

Voimaelektroniikka-kommando Straight Arm Salute ja militantti dark ambient -projekti Veri & Maa ovat julkaisseet kumpikin kaksi kappaletta tuoreella vinyyli-EP:llä, joka on harvinaislaatuinen kunnianosoitus syväekologi Pentti Linkolan elämäntyölle ja filosofialle. Vaikka muut kotimaiset Power Electronics ja Noise-projektit kuten Grunt ja Halthan ovat tehneet yksittäisiä kappaleita Linkolan kunniaksi, on tämä käsillä oleva julkaisu tiettävästi ensimmäinen koko levyn kattava Linkola-tribuutti. Ajankohta on mitä mainioin, sillä tämän vuoden syksyllä on tulossa myös kauan odotettu toisinajattelijan elämänkerta.

Levyn avaava Straight Arm Salute hyökkää suoraan ihmiskunnan polttavimman ongelman kimppuuni esityksellään ”Depopulate / Degenrate”. Lähes kaikkien maailman keskeisempien ongelmien kuten ilmastonmuutoksen, kansainvaelluksen ja hajoavien yhteiskuntien taustalta löytyy yksi yhteinen syy: väestöräjähdys. Itä-Aasiassa kuten Kiinassa sitä on pyritty hillitsemään yhden lapsen politiikalla, kun taas Afrikassa asialle ei ole tehty mitään. Päinvastoin, länsi on humanitäärisellä kehitysavullaan ainoastaan taannut sen, että luonnon kannalta kestämätön ylijäämäväestö on jäänyt eloon. Nyt tuo luonnon reunaehdoista ylitse pursuava miljardiväestö on vyörymässä Eurooppaan tuhoten täällä yhteiskuntajärjestyksen ja paikallisen ekologian. Straight Arm Salute tarjoaa ratkaisuksi ainoaa jäljellä olevaa eli väestön vähentämistä konkreettisin toimin. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Afrikan ekologinen väestöongelma ratkeaisi pitkälti jo sillä, että se jätettäisiin oman onnensa nojaan.

Kappaleena ”Depopulate / Degenrate” edustaa tuttua SAS:n tyyliä, jossa käytetään tv-dokumentista napattua samplea sekä äänimaton päälle huudettuja omia iskulauseita. Perinteistä voimaelektroniikkaa ja Death Industrialia yhdistävä esitys rullaa eteenpäin säännöllisesti räjähtävillä meluvalleilla, joista saa parhaat mehut irti huudattamalla kappaletta nupit kaakossa.

B-puolella soivan Veri & Maa ensimmäinen esitys ”The Worst Enemy Of Life (Linkola Tribute)” on kolkko julistus maapallon nykyisestä tilasta. Pentti Linkolan puheen ja englanninkielisen johtolauseen ”I believe, the worst enemy of life is too much life, the excess of human life ” taustalla kuullaan pahaenteisesti maalailevaa dark ambientia, jota syventää surumielinen jousisoitin ja tasaisesti pauhaavaa patarumpu. Esitystä on helppo pitää tyylipuhtaana fasistisena agitprop-kollaasina, jossa propagandistisen sanoman lausuu tosielämän mielipidevaikuttaja. Linkolalta kuullaan mm. seuraavia fragmentaarisia mietteitä:

Mutta maailma ei enää jatku, koska luonto ei enää kovin kauan odota…ekokatastrofi tiivistyy sillä lailla, että historia loppuu. Ellemme pääse tästä lajista eroon ennen kuin koko muu luomakunta tuhoutuu, ei toivoa ole. Tämä on sellainen laji että kun se riistäytyy, niin se on kaikissa kulttuureissa katkeraa taistelua resursseista…vaikka on olemassa kulttuureja jotka ovat pysyneet nahoissaan. Talouskasvu on uskonto, tyypillinen uskonto. Siitä ei seuraa koskaan ihmisille muuta kuin onnettomuutta. Köyhyyttähän ei ole olemassakaan vaan ylisuuria väestöjä, yhtä vähän kuin nälkää ja nälkäpäivää. Ei mitään järkeä sellaisessa. Jos jossain nähdään nälkää, niin silloin on väkeä liikaa. Tämä on järjetön, kauhistuttava, siis jo koko periaate, tämä yhtenäiskulttuuri. Mihin tarvitaan kuutta miljardia ihmistä, jos näiden elämäntapa muistuttaa toistansa? Kun todellisuus on mitä on, ei anna se armoa että olisin väärässä.

Levyn päättävä kappale ”Jatkosodan kynnyksellä (Risto Ryti)” sisältää osan presidentti Risto Rytin kesäkuun 26. päivänä 1941 pitämästä puheesta, joka oli vastaus Neuvostoliiton hyökkäykselle ja siten lähtölaukaus jatkosodalle. Puheen ikuinen totuus suhteessa itänaapuriin palautuu jäntevästi nykyaikaan, kun taustalla kuullaan kevyesti naputtavaa elektro-biittiä.

Levyn tyylikkään visuaalinen ulkoasu vain korostaa koko paketin häikäilemätöntä audiaalista kulttuuri-terrorismia. Straight Arm Salute ja Veri & Maa pureutuvat suurella ankaruudella teemaan, josta ei puhuta julkisuudesta juuri lainkaan.  Jo se, että joku käsittelee väestöräjähdystä musiikissaan, on näinä välinpitämättömyyden lopun aikoina kunnioitettava teko. Seiskatuumaisen julkaisijana toimiva Europa Erwache Productions on tässä suhteessa tehnyt tärkeän päänavauksen.

Arvio: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...