Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. kesäkuuta 2024

WBS 2024

Kesäkuussa järjestetty kolmas WBS Fest oli erittäin onnistunut tapahtuma. Totuttuun tapaan lauantai oli pääpäivä ja perjantai toimi kevyempänä aloituksena. Perjantaina esiintymässä oli kolme Black Metal yhtyettä, muutoin ilta oli vapaamuotoista yhdessäoloa. Lauantaille oli varattu ohjelmaa aamupäivästä myöhäiseen iltaan asti.

Perjantaina ei ollut mikään kiire. Monilla oli vielä työpäivä ja lisäksi suurin osa vieraista joutui matkustamaan kauempaa. Siksi aloituksen venyminen ei haitannut, päin vastoin. Alueelle saapui koko ajan tasaisesti lisää väkeä.

Dawn Of Purity ei ehkä ole monelle tuttu, sillä debyyttialbumi ilmestyy vasta heinäkuun alussa. Ensimmäiseltä mini-CD levyltä tuttu raaka ja karu ulosanti on muuttunut monipuolisemmaksi ja iskevämmäksi. Intensiivistä ja suorasukaista Black Metalia soittava trio oli siinä mielessä haasteellisessa tilanteessa, ettei yleisö vielä tunne kappaleita. Sopivan selkeä soundi yhdistettynä intiimiin tilaan, jossa kappaleita pystyi seuraamaan lähietäisyydeltä oli hyvä. Ilman suuria teatraalisia elementtejä keskittyminen kohdistui itse musiikkiin, joka rullasi hyvin eteenpäin. Yhtyeen pian ilmestyvä albumi kannattaa tsekata. Levyä pitäisi löytyä kotimaisilta jakelijoilta.

Samaa voi sanoa myös seuraavana esiintyneen Black Sun Disciplen kohdalla! Demomateriaali ei antanut odottaa keikalta näin paljon. En myöskään odottanut juuri ilmestyneen täyspitkän tasoista levyä. Korkea ja repivä rääkyminen päällimmäisenä, tiukka soitto ja itse kappaleet ovat saaneet reilusti lihaa luiden ympärille. Laadusta kertoo, että keikalla ensi kertaa kuulemani kappaleet olivat jo muistissa sen verran, että niitä tunnisti keikalla hankitulta CD levyltä vielä useita päiviä myöhemmin. Osa metal-keikoista voi jäädä etäiseksi kohinaksi, mutta nyt oli selvästi useita kappaleita, joissa oli tarttumapintaa, ideaa, otetta ja jäivät siksi mieleen. Black Sun Disciplen kappaleissa on kuultavissa radikaalia sanomaa, mutta luonteeltaan se tuntuu istuvan Black Metal termin alle ilman tarvetta lisämääritelmille. Tuoretta levyä pitäisi löytyä pian kotimaisilta jakelijoilta.

Fatherland on jo demottanut uutta materiaalia. Tuoretta tavaraa on päästy kuulemaan myös keikoilla. Levyillään kylmempi ja suoraviivaisempi yhtye on keikoilla aina villimmän ja energisemmän tuntuinen. Hullummat vokaalit, vimmainen vauhti ja jollain tapaa eläväisempi soitto. Toivottavasti seuraavalle levylle saadaan keikoilta tuttua otetta ja sopivan karkealla tuotannolla. Tämä keikka todisti jälleem yhtyeen olevan kovassa vedossa.    

Festarin ympäristö oli täyttynyt teltoista ja ihmiset kokoontuneet moneen eri paikkaan viettämään iltaa. Tarjolla oli mahdollisuus ostaa niin ruokaa kuin kirjoja, levyjä ja vaatteita. Festarivierailla oli myös tilaisuus käydä saunomassa ja istahtaa grillaamaan. Viihtyisä miljöö maaseudun rauhassa oli otollinen paikka kulttuurille. jota WBS edistää.

                                      14141414141414141414


Lauantai aamupäivällä oli kamppailu-urheilua. Kehässä kohtasivat toisensa saman painoluokan edustajat, jotka ottelivat toisiaan vastaavalla tasolla. Potentiaalisia loukkaantumisia varten oli tarjolla ensiapua, mutta säännöt olivat tarkasti määritelty loukkaantumisten minimalisoimiseksi. Muun muassa polvien ja kyynärpäiden hyödyntäminen, hiuksista repiminen ja kaikenlaiset likaiset temput olivat kiellettyjä. Varsinaisia tyrmäyksiä ei nähty. Asiansa osaavan tuomari ratkaisi ottelut pitkälti aktiivisuuden perusteella. Iskut ja potkut olivat kovia, jonka vuoksi nähtiin muutama loukkaantumiseen loppunutta erää, verta vuotavaa nenää ynnä muuta. Voitto irtosi myös lukkopainilla. Oli hienoa seurata eri vahvuuksia omaavien miesten mittelöä, jossa saattoi olla vastakkain tekninen paremmuus ja vähemmän tekninen vimmainen yrittäminen. Ikinä ei voinut etukäteen tietää miten matsi tulee päättymään.    

Viikonlopun kuluessa sai seurata mediasta miten lehdissä ja somessa alkoi kuohua Oulun tapauksen tiimoilta. Tapauksen olennaisista yksityiskodista ei ole vieläkään tietoa. Henkilön motiiveista tai mielentilasta ei ole löytynyt mitään relevanttia informaatiota. On helppo huomata, miten kaikkein olennaisimmat kysymykset jää tarkoituksella huomiotta, jos on mahdollista käyttää tapahtunutta äärioikeiston vastustamiseen. Ensisijaisesti media ja poliitikot kohdistivat propagandansa hyvin maltillisia puolueita ja organisaatioita vastaan, vaikka kyseessä oli hyvin toisen tyyppinen tekijä. 

Samalla poliittinen valtakerros saattoi jälleen kerran loputtomassa rasismi-keskustelun kuplassaan sivuuttaa tiettyjen etnisten ryhmien suhteettoman suuren väkivallan omia sekä suomalaisia kohtaan. Ulkomaalaisten tapauksessa kuolonuhritkin kuitataan monesti pikku-uutisella, usein vielä ilman mainintaa etnisestä taustasta. Sen sijaan tapaus, jossa ajat sitten poliittisen liikkeen jättänyt laitapuolen kulkija tekee sinänsä tuomittavan väkivaltaisen teon ulkomaalaistaustaista varhaisnuorta kohtaan, synnyttää sellaisen moralisoivan mediasirkuksen, jollaista ei nähtäisi koskaan rikoksessa, jossa ulkoeurooppalainen on murhannut  suomalaisen. Röyhkeintä tässä silmänkääntötempussa on poliitikkojen ja virkamiesten suomalaisten syyllistäminen, vaikka juuri he ovat itse vastuussa väkivallasta, koska ovat kansan enemmistön tahdon vastaisesti päästäneet maahan väkeä, jolla ei ole kykyä eikä halua sopeutua yhteiskuntaamme.

Odotusten mukaan mediasta ei löydy yhtään pohdintaa edustaako kansallismielisestä aktivismista vuosia sitten dropanneet enää järjestöjä, joista olivat aikanaan eronneet vai ehkä jotain täysin muuta? Löydämme lähivuosilta tapauksia, joissa kansallismielinen aktivismi ja mielekäs suunta elämälle on lähestulkoon onnistunut samaan itseään etsivän miehen elämän raiteilleen kunnes erinäiset vastoinkäymiset ovat sysänneet hänet antisosiaalisen sekoilun helppouteen ja sitä myötä ongelmiin. Ongelmien syy ei suinkaan ole ollut ”äärioikeisto” vaan se, ettei edes merkitystä tarjonnut kansallismielinen vaihtoehto riittänyt pelastamaan valtavirtayhteiskunnan tarjoamilta huomattavasti helpommilta rappioilmiöiltä ja niiden mukanaan tuomilta mielenterveyshaasteilta.

                                      14141414141414141414


Iltapäivän keskustelutilaisuus oli valikoitunut jo kuukausia aiemmin, mutta osui tähän hetkeen täysin nappiin. Lähes kaksi tuntia kestänyt vapaamuotoinen keskustelu eteni pääasiassa kolmen miehen voimin. Yleisöä oli ohjeistettu nostamaan rohkeasti kättä pystyyn kysymyksiä ja kommentteja varten. Kyseessä ei ollut paperista vedetty puhe tai kankea luento, vaan keskustelu, johon sopi esittää näkökulmia tai kysymyksiä juuri siihen väliin milloin jotain asiaa käsiteltiin.

Keskustelun eräs merkittävin kiintopiste oli ns. ”3.0 valkoinen nationalismi”. Sen ohessa käytiin läpi monia kansallisradikaalin kulttuurin ilmentymiä. Punaisena lankana keskustelussa oli ihmisen oma henkilökohtainen elämä ja sen eläminen mielekkäällä ja rakentavalla tavalla. Keskittyminen niihin asioihin, joissa on sekä hyvä että jotka luontevasti kuuluvat itselleen. Uusi kansallisradikaali toiminta on vedonnut aivan uusiin ryhmiin, joita ei välttämättä kiinnosta univormukarnevaali eikä antisosiaalinen alakulttuuri. Rämisevän musiikin ja kaljan juonnin rinnalle, joillain myös sen tilalle, on tullut adrenaliinin täyteistä urheilua, kamppailua, fyysistä aktivismia ja erilaista luovaa toimintaa. 

Kansallisradikaalia kulttuuria vastustavat eivät tietenkään kykene näkemään edes urheilua muuna kuin hierarkioita ylläpitävänä ja väkivaltaan kannustavana maskuliinisena kieroutumana. Veljellinen kamppailu, fyysinen treenaus, luonnossa vaeltaminen ja moni muu toimintatapa on hyvin normaalia. Ehkä juuri tuossa terveessä normaaliudessaan jopa radikaalin epänormaalia kun vertailukohdaksi otetaan kilahtanut valtavirtayhteiskunta joka ylistää viallisuutta! Ajatus terveessä ruumiissa elävästä terveestä mielestä ei tunnu epätoivottavalta, mutta medikalisoituneessa ja itseään patologisesti diagnosoivassa kansanosassa se herättää kauhua. Sairasta ajatuksenjuoksua sosiaalisen median täydeltä kuluttavien ja propagandan läpitunkeman median roskaa mieleensä syöttävien keskuudessa eräs nykyisen kansallisradikaalin toiminnan tervein elementti voi hyvinkin olla täysin realistinen toteamus, että on olemassa elämää tuollaisen saastan ulkopuolella.

Radikaali tarkoittaa alkuperäisyyttä, juuriin menevää, perinpohjaista muutosta vaativaa. Tämä muutos alkaa kuitenkin ensisijaisesti itsestä. Monen kansallismielisen ehdottomasti suurin haaste on nimenomaan itsensä kanssa. Löytää merkityksellinen ja itselleen luonteva tapa elää ja toimia. Löytää uusia prioriteetteja elämälle ja hylätä niitä väkinäisiä tavaksi muodostuneita rutiineja, joista ei oikeastaan ole edes valinnut, joista ei pidä, muttei myöskään tajua päästää irti. Negatiivinen turhautuneisuus ja apatia syntyy kokemuksesta, jossa omalla tekemisellä ei ole enää merkitystä. Ei edes henkilökohtaisessa elämässä, puhumattakaan että voisi katsoa tulevaisuuteen optimistisesti.    

Tässä keskustelussa käytiin läpi monenlaisia skenaarioita ja henkilöitä, jotka jollain omalla toiminnallaan ovat luoneet uusia tapoja toimia. Tapoja jotka ovat ovat yhä edelleen voimissaan ja mahdollisesti kehittyneet aivan uusiin versioihin. Käsittelyssä oli myös tekemisen ennalta arvaamaton lopputulos. Joku merkityksellinen, mutta vähäpätöiseltä vaikuttanut tekeminen, on aloittanut huomattavasti alkuperäisiä tavoitteitaan suuremman ilmiön.

Käsittelyssä oli myös olennainen suhde julkisen ja todellisen toiminnan välillä. Osa ihmisistä mietiskelee parlamentaarisesta politiikasta tuttua mekanismia, missä ensin hankitaan puolueelle massoja, jonka jälkeen vasta kannattaa alkaa tekemään. Kansallisradikaalin kulttuurin ytimessä on kuitenkin muutos tuohon ajatukseen. On olennaista, että kulttuuria eletään jo ennen massojen tavoittelua. Mikä olisikaan turhempaa kuin huutaa ihmisiä paikalle, ilman, että tarjolla olisi edes jonkinlainen käytännön esimerkki vaihtoehdosta? Maailman on täynnä nolostuttavia pikkupomoja, jotka tykkäävät jaella komentoja massoille, ja odottavat itselleen paimennettavia. Huomattavasti parempi vaihtoehto on ajatus luonnollisesta johtajuudesta. Joku, tai jotkut, ovat jo nyt tekemässä ja elämässä ideaalejaan todellisuudeksi. Lammaslaumat istuvat sohvillaan miettimässä että ”jonkun pitäisi”… Siksi julkisen materiaalin olisi hyvä olla dokumentti jo jostain olemassa olevasta, eikä keinotekoinen illuusio jostain mihin havitellaan väkeä ja mitä jonkun pitäisi tehdä. Kyllä mukaan on lähtijöitä aina kun on jotain mihin oikeasti lähteä!    

Tämän vuoksi on olennaista nähdä miten orgaaninen kulttuuri ei yleensä synny keinotekoisista rakenteista, vaan täytyy olla olemassa jonkinlainen persoonaan kiinnittyvä alkulähde, josta se sikiää. Kyseessä voi olla muutaman hengen kaveriporukka, joille yhdessä tekeminen ei ole mitään leimojen hankkimista puoluekirjaan, vaan elämää itsessään. Tällaisen näennäisen marginaalisen toiminnan merkityksettömyydelle naureskelee yleensä nimenomaan ne, jotka eivät osaa ottaa haltuun edes omaa elämäänsä. Kun he oikeuttavat passiivisuutensa alleviivaamalla kaiken merkityksettömyyttä, voi nopeasti päätyä siihen pisteeseen asti, että he ovat itse tilanteen suurimpia uhreja.

Nykyinen atomisoitumista edistävä valtavirtakulttuuri vieraannuttaa itse kutakin terveistä ja tarpeellisista sosiaalisista suhteista, joissa tulee kyseenalaistetuksi ja haastetuksi. Osa voi puhua pahoinvoivasta juurettomasta yksilöstä radikaalina kansallismielisinä. Samoin silmitön väkivalta voi tuntua radikaalilta. Nämä ilmiöt ovat kuitenkin vaivattomimman tien etsimistä ylivoimaisen lohduttomuuden keskellä, jossa muut ratkaisut ovat haastavampia ja vaativampia.    

Pitkäjänteinen, vastoinkäymisten edessä luovuttamaton luova tekeminen voi olla se todellinen haaste. Haaste, jossa kamppailee oman mukavuudenhalun tai jaksamisen kanssa, usein ilman ulkopuolelta tulevaa palkitsevaa palautetta. 3.0 kansallisradikaalissa kulttuurissa on monia muotoja, mutta olennaisin näyttäytyy tahtona tehdä itsestään parempi, voimakkaampi ja kestävämpi. Elää mielekkäämpää elämää, joka synnyttää uutta kansallismielistä kulttuuria eikä lannistu ympäröivän paineen alla. Tarkoitus ei ole enää olla leimallisesti itsetuhoinen antisosiaalinen alakulttuuri, vaan rappion keskeltä nouseva vastakulttuuri positiivisessa mielessä. Mikään ei sulje pois ajatusta kiihtyvien yhteiskunnallisten kehityskaarien hyödyntämisestä, mutta olisi outoa ajatella, että olisi tarkkaan ottaen edes selvää mikä on ”romahdus” ja mikä on jonkun ilmiön lakipiste, jolloin toiminta olisi otollisinta. On varmaa ettei kukaan ojenna vuoronumeroa, vaan on oltava itse kärkkymässä ja aktiivisesti tarttumassa tilanteisiin.

Kolmikko keskusteli keskenään ja sen ohella yleisöstä tuli useita mielenkiintoisia näkökulmia ja kysymyksiä selventämään juuri kuultua aihetta. Keskustelun aiheista voisi saada jopa esseesarjan tekstejä monenlaisista eri ilmiöistä. Yleisöstä todettiin jälkikäteen että vapaamuotoinen rönsyilevä keskustelu oli ehkä paras esitysmuoto, sillä siinä tuli tasaisesti esiin ihmisten oma tekeminen, erilaiset projektit, monenlaiset konkreettiset esimerkit historiasta että nykypäivästä ilman jäykkää luennoinnin tunnelmaa.    

Eräs kysytty asia oli kansallismielisen aktivismin ja hyvän käytöksen ja laillisuuden suhde. Rikollinen toiminta itsessään on harvoin kenenkään itsetarkoitus. Ystävällisyys ja hyvä käytös voi olla plussaa. Ei kuitenkaan aina. On myös olemassa tilanteita joissa laittomuus ei tarkoita että se olisi väärin. Se voi olla vallitsevan yhteiskunnan tapa hiljentää vastarinnan ääni tai poistaa sen tehokkaiksi ilmenneet toimintatavat keinovalikoimasta. Esitetty ajatus on voinut olla vielä joitain vuosia sitten sekä hyväksytty että laillinen ja jopa ihanteellinen, kunnes se muutettiin orwellilaisesti vihapuheeksi. Myös terveelle kansalaistottelemattomuudelle on aina paikkansa. Lakikirjan pykälä merkitsee hyvin vähän, kuten myös hyvä käytös, jos niiden perimmäinen tarkoitus on estää tuomasta ilmi kestämätön tilanne, jonka tuominen julkiseen keskusteluun voi vaatia tottelemattomuutta!

On silti ehdottoman olennaista muistaa että laittoman toiminnan suurimmat puolustajat näyttävät olevan niitä, jotka eivät itse toimi tai joilla on monesti hyvin vähän pelissä. Siksi monen kannattaa tasaisesti muistaa kysyä itseltään mikä olisi se eskaloituvan uuden järjestyksen luonne, jos nationalistit ovat telkien takana merkityksettömien tekojen vuoksi ja uutta järjestystä luomassa ovat vain muukalaiset? Laittomuuden ja laillisuuden kysymystä tärkeämpää on pohtia, mikä on mielekästä ja mikä edistää tavoitteita ja mikä ei.    

3.0 kansallisradikaali ajattelutapa on haaste oman elämän haltuunottoon, jossa hylätään monet valtavirtaiset pyrkimykset ja tavoitteet ja rakennetaan itsensä näköistä elämää. Ei varmasti ole yllätys, että yhteiskunnassa väreilee vastaavia ilmiöitä monella eri saralla. Olemme jo pitkään eläneet jopa self help -eetoksen ylitarjonnan aikakautta. Se korostuu tavassa, jossa self help muodostuu itsessään tuotteeksi, illuusioksi, jota myydään maksavalle asiakkaalle yhä uudestaan ja uudestaan. Kuluttaja roikkuu tuossa illuusiossa kiinni addiktion lailla. Usein kuluttamisen akti vie ilmiöstä sen potentiaalin pois. Siksi on olennaista, ettei kansallisradikaali oman elämänsä haltuunotto tapahdu vain myymällä illuusiota, vaan todellisena toimintana sekä kutsuna aktiiviseen elämään, jossa on läsnä vapaus löytää itselleen sopiva paikka elävässä ja luovassa kulttuurissa.

                                      14141414141414141414



Muutaman tunnin jälkeen luvassa oli rock painotteinen loppuilta. Ensimmäisen mini-CD julkaisun tehnyt Vastarinta on nuorten miesten RAC/hatecore pumppu, joka takoi perinteitä kunnioittavat kappaleensa intensiivisesti läpi. Kompaktin mittainen keikka oli nopeasti ohi, mutta jätti tunteen että tämä pitää nähdä uudestaan.    

Aiemmin eri nimellä operoinut Resist on RAC klassikkoja soittava cover bändi. Tiukalla otteella soitettu hittibiisien sikermä brittiaksentilla varustetulla hienon perinteisellä ja vireessä pysyvällä laululla sai setin toimimaan alusta loppuun.

Lukuisia kertoja Suomessa käynyt Revalers, kuten myös heidän jälkeen soittanut P.W.A., olivat molemmat todella kovassa vedossa. Yleisössä alkoi olla festarin kovinta törmäilyä. Myös festarin järjestäjiä näkyi laittavan jalalla koreasti ja useita virolaisia oli paikalla katsomassa maanmiestensä vetoja.

Molemmat esiintyjät on nähty Suomessa monesti ja keikat raportoitu Veriyhteyden toimesta. Mitään muuta lisättävää ei oikeastaan ole kuin todeta, ettei ole ihme miten yhtyeet nauttivat huomiota ympäri Eurooppaa. Alan isoimmille levy-yhtiöille levyttävät artistit ovat vuosia luoneet maineen myös ensiluokkaisina live-esiintyjinä, joita on ilo katsoa kerta toisensa jälkeen. Revalers julkaisi uusimman levynsä vasta joitain kuukausia sitten ja saimme kuulla useita albumilta tuttuja kappaleita.

  

P.W.A. rokkasi tyylikkäästi. Ripeän rumpukompin, läskibasson ja kahden kitaran säestämänä vedetty GG Allin cover-biisi toimi myös erinomaisesti. Virolaisten soittajien taustat ja musiikkimaku punk ja metal genren suhteen tuo mukavasti maustetta eikä ilmaisu ole sidottu puhtaasti perinteisen jäykkään RAC poljentoon.

                                      14141414141414141414


Veriyhteyden osalta Ilta jatkui aamuun asti ja vasta aamuauringon sarastaessa oli aika pistää pitkäkseen. Iltamat oli erinomainen esimerkki puheena olleesta teemasta. Äänentoistosta oli vastuussa ihmiset, joilla on kalusto ja tietotaito. Levyjä myi musiikista ymmärtävät tahot, kirjoja kirjoja lukeva ja kirjoja ympäri maailmaa ihmisille hankkiva taho. Vaatteiden kohdalla sama. Ruokaa oli laittamassa henkilö, joka valmisti taitavasti todella mainiot mätöt. Vapaaotteluissa ei ollut mitään humalaisia nahistelijoita, vaan lajeja treenanneen kovakuntoiset jätkät, joilla oli toisiaan kunnioittava reilu asenne yhdistettynä vimmaiseen tahtoon voittaa. Kuten keskustelutilaisuudessa tuli ilmi, monella omien vahvuuksien löytyminen oli myös kokeilun ja sattuman tulos. Omien vahvuuksien löytymiselle olennaisinta on rohkeus ottaa haaste vastaan ja lähteä kokeilemaan mikä laji on se mikä vetää puoleensa.    

Viime päivinä olemme saaneet lukea lehdistä miten äärioikeisto rekrytoi nuorisoa. Veriyhteys pitää tulkintaa naurattavana. Kansallisradikaalien toimijoiden ei välttämättä tarvitse rekrytoida. Nuoriso voi olla täysin tietoinen yhteiskunnan tilasta ja on hyvin mahdollista, että nimenomaan he itse rekrytoivat toisiaan ja jopa vanhempaa väkeä! He tuntevat sisällään, ettei tarjolla olevat roolit monikulttuurisen kulutusyhteiskunnan koneen osana tai globaalin median aivopesun kohteena tunnu mielekkäältä. Ilmankos vallanpitäjiä ja niiden jaloissa pyöriviä puudeleita huolestuttaa, jos näyttää, että ajatus oman elämään haltuunotosta nousee yhteiskunnan tarjoamien kahleiden ja itsetuhon vaihtoehdoksi, ilman takapiruna toimivia agitaattoreita!

WBS on ilmoittanut että luvassa on lisää. 2025 kesään on vielä aikaa. Sitä ennen Suomessa tullaan järjestämään useita muita keikkoja. Kannattaa pitää silmän ja korvat auki. Veriyhteyden kanavilta löytyy mainoksia osasta keikoista. Jos järjestät asiaan liittyvää kulttuuritoimintaa mitä haluat promotoida, pistä aiheesta viestiä.

WBS 2024 tapahtumasta tehdyn videospotin voi katsoa täältä.




Teksti ja kuvat: RV & Veriyhteys-kollektiivi

tiistai 30. tammikuuta 2024

Puhdistus: Nenäpäivä (musiikkivideo linkkinä)

 


Ylen pakkoveroa maksaville kansallisrealisteille pahamaineisen Nenäpäivän poistuminen tämän vuoden tv-ohjelmistosta on otettu ilolla vastaan. Asiasta kertoi mm. Ylen verkkosivu uutisjutussaan Ylen ja Nenäpäivä-säätiön pitkä yhteistyö päättyy. Mustien afrikkalaisten ja bangladeshilaisten paarioiden väestöräjähdystä kiihdyttänyt Nenänpäivän "auttamisohjelma" päättyy ainakin Suomessa, koska Nenäpäivä-säätiö ei suostunut tekemään hyväntekeväisyyttä suomalaisten vähäosaisten puolesta.

Pirkanmaalla vaikuttanut hatecore-ryhmä Puhdistus teki vuonna 2017 albumin Monoa Antifalle, josta jäi yli joitakin kappaleita. Ajankohtaiseen aiheeseen sopien yksi biiseistä oli nimeltään "Nenäpäivä", jonka voi kuunnella täältä.

lauantai 5. helmikuuta 2022

UUSI VIDEO: SOTASETÄ FEAT. TUPLA HOO - ÄNNÄT VITTUU

Kuvakaappaus Sotasedän uudesta videosta.

Sotasetä on yhdessä N.W.A:n laulaja Tupla Hoo:n kanssa julkaissut hiljattain uuden kappaleen "Ännät vittuun". Räpätys on kommentti punavihreille uustalinistpoliitikoille, jotka haluavat kriminalisoida sanan neekeri. Koska juutalaisomisteinen Blogspot suostuu rotunepotistisesti jakamaan suoran videon vain (((YoutTuben))) kautta, täytyy Sotasedän video katsoa Bitchuten linkistä täältä

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Moröse: The Call (PC Records, 2021, LP-painos)


Kotimaisen Morösen debyyttilevy The Call pääsi vasta nyt Veriyhteyden syyniin, kun toimitus sai käsiinsä aivan hiljattain julkaistun vinyylipainoksen. Alun perin jo keväällä cd-versiona ilmestyneen levyn on julkaissut alan suurin levy-yhtiö, PC Records. Vaikka saksalaisyhtiön kaikki julkaisut on tarkistettu lakimiesten avulla laillisiksi, niin tästä huolimatta Morösen levyn myyminen on kielletty mm. Discogisissa.

Stasin Ilmiantokulttuuria harrastavien komukyylien hysteriaa on vaikea ymmärtää, sillä bändin teksteissä ei ole kerta kaikkiaan mitään, mikä rikkoisi minkään maan paitsi Pohjois-Korean lakeja. Omavaltaista sensuuria harjoittaville punaliberaaleille teknotyranneille (Facebook, YouTube, Discogs, Amazon jne.) ja heille työskenteleville uusvasemmistolaisille woke-intoilijoille antikommunismi ja työväenluokkainen nationalismi ovat kuitenkin sellaisia ajatusrikoksia, joista pitää rangaista vähintään sensuurilla.

Morösen heput ovat jo pitkään Suomen nationalistissa skinhead-orkestereissa vaikuttaneita muusikkoja. Taustalta löytyy mm. sellaisia yhtyeitä kuin The Prideful, Ukonnaula, The Wrongdoers ja King’s Cross. Poliittisella kartalla yhtye asemoituu perinteisen nationalismin kannattajiksi, joista musiikkirintamalla tunnetuimpia ovat Combat 84 ja Condemned 84.

Soitannollisesti bändi kulkee hyvällä tavalla omia latujaan, kulttuurinsa traditioita kuitenkaan unohtamatta. Soittajiltaan vaativa triomuotoinen kokoonpano puristaa ilmoille tiukkaa uptempossa kulkevaa rähinärockia, jossa on paikoittain jopa viitteitä skandinaaviseen action rockiin (mm. ”No Parole”). Oman persoonallisen lisänsä bändin soundiin tuo pintaan nostettu kitara, jonka estoton mutta taitava revittely tuo mieleen Skrewdriverin Built up, Knocked down EP:llä (TJM, 1979) kepittäneen Glen Jonesin työskentelyn. Karskissa laulussa puolestaan manifestoituu bändin nimi, joka on suomeksi äreä.

Joku voisi pitää laulujen teemoja ”miedomman liikkeen” sanomana, mutta tämän päivän poliittisessa hyperventilaatiotilassa jo perinteistä nationalismia pidetään ääriajatteluna. On tietenkin selvää, ettei työväenluokkaa larppaavia poseeraajia soimaavaa avausraitaa ”Not for you” ja sitä seuraavaa ”Left Side Losers” -kappaletta voisi koskaan soittaa radion valtakunnallisessa verkossa. Median portinvartijoiden hyväksyntää eivät saisi myöskään globalistipankkiireja ryöpyttävä ”Cunts and Fools” tai EU-vastainen ”Freedom Song”.

Muita levyllä käsiteltäviä aiheita ovat mm. sotaveteraanien kunnioitus (”The Call”) ja skinheadin arki ja juhla (”Troublemaker”, ”Tonight”). Mistreatin Muken laulama ”Your solution” kertoo puolestaan, kuinka muukalaisten tuomaa terrorismia voitaisiin ehkäistä paljon tehokkaammin kuin kieltämällä kansalaisilta veitset. Kappale erottuu muusta materiaalista tunnistettavalla Mistreat-soundillaan ja kepeän melodisella tyylillään, mutta se istuu silti hyvin levyn kokonaisuuteen ja henkeen.

Tämän bändin tiukkaa soitantaa näkisi mielellään livenäkin, mutta ilmeisesti kyseessä on studiokokoonpano ellei toisin todisteta. Joka tapauksessa toivotaan jätkien viihtyvän edes studiossa, sillä ensilevyn perusteella bändiltä voidaan odottaa vielä paljon.

Arvio: RL

lauantai 11. joulukuuta 2021

Sotasetä: Sotasetä (White Street Records, 2021)


Mitä? Näin kysyy musta kalliolaismies epäuskoisesti meemivideossa, jossa tämä huutaa ”hyvää yötä Kallio!” saadakseen vastaukseksi vähemmän yllättävästi ”vitun neekeri!” Tätä hämmentävän humoristista ”mitä?” heittoa kuullaan NS-räppääjä Sotasedän (SS) debyyttilevyn kappaleessa ”Hyvää yötä Kallio” ja promovideona ilmestyneessä avausbiisissä ”Resurssipula”. Levyn ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kuulijakin saattaa kysyä itseltään että ”mitä?”, sillä harvoin kuulee tällaisella sarjatulipapatuksella korville ammuttua aikamme kuvausta roturealistisesta näkökulmasta. Harmi vain, että lyriikoita ei löydy julkaisusta ja Veriyhteys joutui pyytämään ne levy-yhtiöltä erikseen arviota varten.

Toisin kuin tavan jonneille suunnatussa suomalaisessa lista-räpissä, SS:n lyriikoissa ei ole juuri lainkaan loppusoinnullista riimittelyä, vaan tekstit vyörytetään kuulijalle suorana proosana. Tämä ilmaisutapa lyötiin lukkoon jo artistin ensimmäisessä videolohkaisussa, valtakunnansyyttäjä Raija Toivaiselle osoitetussa syytekirjelmässä.  

Erikoista on myös laulajan ääni, joka on muokkaamalla hidastettu hyvin möreäksi. Ensimmäisinä kuuntelukertoina ilmaisu on todella häiritsevää, mutta siihen alkaa myöhemmin joten kuten tottua kuin kyseessä olisi artistin omintakeinen tavaramerkki. Luultavasti poliittisesti tulenaran viestin vuoksi laulu on haluttu tehdä tunnistamattomaksi, mutta kuulijan kannalta normiääni olisi toiminut paremmin, varsinkin sanoman kuulemisen suhteen. Tosin alun totuttelun jälkeen levyn radikaali viesti alkaa selkeytyä jokaisen kuuntelukerran jälkeen entistä paremmin.

Sanottavaa levyllä todella piisaa ja tähän tarkoitukseen räpin vuolas puhelaulu sopii mitä parhaiten, koska jo yhteen keskipituiseen esitykseen mahtuu valtava määrä sanomaa. Poliittiselle propagandalle tämä on ensiarvoisen tärkeää, vaikka musiikillinen anti jääkin usein lapsipuolen asemaan.

Liikkeessä on jo jonkin aikaa käyty keskustelua siitä, onko ylipäätään mieltä levittää etnopoliittista sanomaa musiikilla, joka on niin leimallisesti rotumuukalaista alkuperää kuin hip hop. Tähän kysymykseen Veriyhteys pani oman lusikkansa soppaan viime vuonna sen arvosteltua Suomen ensimmäisen kansallisradikaalin hip hop levyn, N.W.A:n (Nazis With Attitude) Straight outta III Reich. Sotasedän vastaus tähän keskusteluun löytyy puolestaan julistuksesta ”Rikkinäinen levy”:

Sotasedälle välillä heittää päälle pikku melankolian vaihteen

Kun seurannut poliitikkojen keskustelua jotka ei mihinkään ikinä etene

Oman maan muutostila kokoajan huonompaan ja huonompaa

Ja joka puolue lopulta ajaa etnisesti alistuvaa politiikkaa

Vahingoniloinen huutelija kysyy miks sä sit vedät tätä nekrumusaa

Sotasedän vastaus kysyä onks tää muka rättipäiden keksintöö tai somalien ansiota?

Ei kajareista sykkivä musa oo se joka jotenkin vituttaa

Vaan todellinen etninen invaasio jonka tuoma rappio on konkreettista ja lopullista

Tässä on kyseessä kuitenkin vain nykyajan musamaku

Ei se tarkoita että perustais perheen yhdessä jonkun inhottavan matun

Vaan ottaa saundin käyttöön ja sen alkuperäisen tunnelman

Miten kaupungissa huomattiin ettei monietninen yhteiskunta konfliktitta toimikkaan

Vahingoniloinen huutelija kysyy miks sä sit vedät tätä nekrumusaa

Sotasedän vastaus kysyä onks tää muka rättipäiden keksintöö tai somalien ansiota?

Ei kajareista sykkivä musa oo se joka jotenkin vituttaa

Vaan todellinen etninen invaasio jonka tuoma rappio on konkreettista ja lopullista

Eduskunnan keskustelu kuin rikkinäinen levy, toistaa aina samaa syistä ja seurauksista

turvallisuusraporteissa keskitytään varoittamaan äärioikeiston noususta

Mutta pakkohan sen on nousta jos kadulle päästetään valloilleen etninen sota

Korvalapuissa voi soida vaikka valkoinen hip hop kun täyttää polttopulloja

Tää urbaani saundi on ääni pahoinvoinnin ja saundi ristiriidan

Ei tyylipisteiden kalastelua kravattikaulaisilta konservatiiveilta

Toki saavat nää kadut sammuttaa mut joidenkin on kohdattava muukalaiset

Ei tarjolla oo kirkkokuoron veisaajia, vaan urbaanin sodan soundtrack on joku toinen

Ei ole mikään salaisuus, että Veriyhteyden musiikkimaku ei lämpene monotoniselle heimokilinälle, mutta SS:n sierrätyshoidon jälkeen tuostakin musiikista löytyy jotain kuuntelemisen arvoista – siis muutakin kuin ne lyriikat. Sikäli levy on ennakko-odotusten mukainen, että se ei juhli melodioilla ja tarttuvilla kertosäkeillä, vaan noudattaa tässä mielessä vanhan koulukunnan mustaa räppiä. Nykyäänhän roturutsaan kiihottavaa puhelaulua on pyritty ujuttamaan laajemmille kansankerroksille lisäämällä yksinkertaiseen biittiin puhdasta laulua ja melodiaa, myyntijippo, joka lienee lähtöisin juutalaisten tuottajamogulien myrkyllisistä aivoista. 

Tällaiseen kosiskeluun SS ei kuitenkaan sorru, mutta ei myöskään tyydy pelkkään tylsämielisen hip hop -biitin takomiseen. Tarkemmalla kuuntelulla kun käy selväksi, että levyllä on ammennettu myös valkoisen elektronisen musiikin soundeja, mikä erottaa sen ilahduttavasti pelkillä viidakkorytmeillä operoivasta räpistä. Tätä variaatiota voisi jalostaa pidemmällekin tai siirtyä kokonaan valkoisen teknon puolelle kuten on tehnyt ranskalainen elektroprojekti BKR 42 (eli Bunker 84:n biisit uudelleen sovitettuina).

Sille nuorelle sukupolvelle, jota ei ole vielä täysin indoktrinoitu neekerimenolle, mutta joka on jo ehtinyt altistua hip hopin suggestiiviselle rytmiikalle, SS saattaa olla mitä parhainta mielen puhdistavaa vastamyrkkyä. Sen sijaan vanhemmalle sukupolvelle, joka on imenyt jo lapsenmaidossaan kitaravetoisen rockin tai klassisen, Sotasetä ei tarjoa juuri muuta kuin suorasukaista liberaalitabuja rikkovaa lyriikkaa. Hyvä niinkin, sillä aikamme sairauksia kuvatessaan levy tarjoaa näköalapaikan, jonka edestä on revitty pois kaikki sensuroivat esiriput. Etenkin nykyvasemmiston patologioita kuvatessaan SS on tarkkanäköinen, mikä käy selväksi kappaleissa ”Transukiima” ja ”Hyperventilaatio”:

Ota se matun kulli pois suusta niin alkaa happi kulkemaan

Täytyykö aina olla huoraamassa että sais parannettua mielialaa

Väärä lääkitys päällä, siitä saa kärsiä koko yhteiskunta

Aina kovaan ääneen esillä, mutta elämänhallintakyvyt tasan nolla

keskellä päivää päätä aukomassa ydinkeskustan mielenosoituksissa

Leuat kipeänä matu ringin keskellä vastaanottokeskuksen viereisessä metsässä

Hyperventiloit romahduspisteessä kun uhrihierarkian julistus ei mitään edistä

Nyt raskaana, isäepäily joku matu, avohoidon lopetuskin pian edessä

Silakkaparvi kuihtui ympäriltä ja jäi vain ammottava tyhjiö

Sama ahdistava tunne joka syö mieltäsi kuin kaikessa edessä vain häviö

Piti olla voimaannuttavaa laittaa keho töihin

Mut kotona suihkunlattialla ranteet taas viillelty mielen sirpaleihin

Ja muut aina kehuu, miten jaksat vastustaa tätä pahaa maailmaa

Vapaaehtoistöissä vastaanottokeskuksessa miehet kehuu kun osaat antaa

Järjestöt kelpuuttaa riveihin ja joka rei'älle on ottaja,

sä otat vaan mielialalääkkeet ja koitat selviytyä kaikesta

Nyky-yhteiskunnan sankaritarina, kiillotettu kuva lääkitystä huorasta

Milloin leikkimässä militanttia, milloin valkoisten kulttuurin uhria

Matujen lisäksi huolii ja ymmärtää vain saastaiset lesboakat

Muut ei halua sua edes kuunnella vaan toivoo ettet taas mokaa itsaria

SS:n lyyrisessä ilotulittelussa osansa saavat niin poliittinen poliisi (”Resurssipula”), punaporvarit (”Hyvää yötä Kallio”), median ja valtion indoktrinaatio (”Aivopesu”) kuin kosher-konservatiivitkin (”Ääriliike”). Taistelevaa aatteen sanomaa edustavat puolestaan esitykset ”Ikuinen sota”, "Valkoista vastarintaa", ”Köyden päivä” ja ”Valopylväät”.

Yksi osuvimmista aiheista, mutta kansallismielisessä keskustelussa turhan vähälle huomiolle jäänyt rappiollinen viihdemaailma, saa ansaitun tyrmäystuomion levyn päättävässä kappaleessa ”Viihdekoneisto”. Se jos mikä kiteyttää tämän rauta-ajan haperuuden:

Musabisneksen korruption näkee todella kirkkaan selkeästi

Kun Siltsu kelpaa lehtiin ja tourit etenee koko Suomen halki

Ei haittaa ketään enää vaikka pyöris ympäri Aasiaa

Päivästä toiseen narkkaamassa ja nussimassa rattopoikiaan

Pirikuset perseessä bailaamassa sopii hyvin muiden seuraan

Kun katsoo ketkä ovat julkkiksia jotka kelpaa vaikka seiskaan

Reikänenäinen kokkelipoika leikellyn somehuoransa kanssa

Siitä isolla rahalla tv-sarjaa valtavirtamediassa

On autoo, huoraa, kelloja, lenkkarit siistissä rivissä

Tää on se kannustus viesti jota rummutetaan joka vitun viestimessä

Ei enää tarvi peitellä, saa olla kuluttaja lammas tai eksploitaatio-jutku

Laaja yleisö pelkästään hurraa - tähän on tultu!

Muistatteko kun oli Puhdas elämä lapselle, mut artistit douppia täynnä

Tekopyhillä esiintyjillä rahanhimot ja perversiot aina vahvasti läsnä

Mut ulkokuori pidetty siistinä, ettei promo mene hukkaan

Odottaen korruption etenemistä jolloin ei irvokkuuttaan peittele enää kukaan!

Voit kysyy Mambalta mites keikat, kun muukalaisista vähän älähti

Se oli pahempi rike kuin Siltsun raiskausvideot jotka artistin viisaria väräytti

miehellä sateenkaarenvärinen sateenvarjo suojaamassa

Vaikka roiskuu rapaa, ei vähemmistö-artistia mikään lopullisesti tahraa

Kaikessa on kyse ensisijaisesti isosta rahasta ja sen saajasta

Sen puute saa ulisemaan teollisuuden kerman, kärjessä Paula Vesala

Valtiojohtoa vastaan heti mikäli rahahanat tiukentuu

Muuten innolla ihailemassa miten valtavirran yhdenmukaisuus virtaviivaistuu

Public Enemyn mustat pojat huusi Hollywoodin polttamisen perään

Koto-Suomen viihdekoneisto ei samaa itsetarkasteluun pystyis sisällään

Siellä jonossa joka vitun ali-ihmissaastan politisoidut vitsit

Veitolat, kaarnavenepojat, kiintiöfeministiräppärit ja mustat barbaarit

Kapinointiin sovittu pelisäännöt, niiden valvontaan haalittu resursseja

Jos ei valtion tai median kontrolli riitä, aina riittää vapaaehtoisia

Silmät loistaen ruudun edessä muita ilmiantamassa

Jos joku taho ei meinaa pysyä ylhäältä osoitetussa karsinassa

Saat olla mukana menossa kun hyväksyt koko jutun juonen

Omahyväisen paskantärkeän sairaan huomionkipeyden

Josta palkitaan, tavoin jotka tuo mieleen menestyksen karikatyyrin

Pelkän koukkunokkaisen indoktrinaation pelinappulan roolin


Arvio: RL





tiistai 14. syyskuuta 2021

9/11 Bileet Ukkometsossa: Pagan Skull, White Minority, Sniper




Musiikkiteollisuuden katkeraa valitusta ei olla nähty kotimaisen kansallismielisen musiikin kentällä. Keikkoja on jatkunut lähes ähkyyn asti. Joka kuukaudelle on osunut bileet, joskus jopa päällekkäin eri kaupunkeihin. Julkisesti ilmoitettujen keikkojen lisäksi on kasvava määrä yksityistilaisuuksia, joista monet kuulevat vasta jälkikäteen.

9/11 bileet olivat vain pari viikkoa Tampereen ja Kuopion keikkojen jälkeen. Alle kahden viikon päästä tapahtuu pääkaupunkiseudulla ja heti lokakuun alkuun Tulenväki järjestää keikan Mikkelissä. Marras- ja joulukuu eivät jää ilman tapahtumia. Vuosikymmen sitten jokainen keikka oli odotettu erikoistilaisuus. Viimeiset vuodet ovat olleet niin aktiivista aikaa, että moni joutuu tekemään valintoja minne lähtee ja minkä jättää väliin. Isolla osalla keikkapaikoista on vakiintunut porukka, joka muodostaa jo sellaisenaan yleisön. Keikkojen runsaus suosii isompia kaupunkeja, joissa kynnys paikalle matkustamiseen on matalampi.

Ukkometson keikan aloitti Pagan Skull. Äänenlaatu oli heti alusta asti hyvä. Sekä valot, äänentoisto että lava ovat tilaan sopivat. Setti muodostui sekä tutuista kappaleista että muutamista harvinaisemmista kappaleista. RAC-covers PROPAGANDAA levyltä tuttu "Suomi Raccia" tuli örinän sijaan puhtailla melodisilla lauluilla. Keikan parhaimmistoa oli selvästi uusimman levyn nimikappale. Tyylikkäästi vedetty Joutomaa osoitti miten omaperäistä suomalainen radikaali rock parhaimmillaan on.

White Minority oli tiivistänyt keikkasettiä edelliseltä kerralta. Raaka RAC junttaus sisälsi monet yhtyeen vanhat klassikot, joiden lisäksi tarjolla oli uutta materiaalia sekä lainakappale, joka tullaan ilmeisesti kuulemaan nauhoitettuna versiona myöhemmin. White Minoritylle oli hyvin eduksi selkeä äänentoisto. Molempien kitaroiden kuuluvuus ja yleinen tasapaino antaa kappaleille raskautta. Parhaimmillaan White Minority on agitoidessaan mukaansatempaavilla kertosäkeillä. Jo 15 vuotta sitten levytetty Master Race saa jopa sellaisen yleisön mukaan jolta olisi yhtyeen levyt jääneet ostamatta.

Sniper oli 9/11 bileissä täydellä rock-kokoonpanolla. Jo aiemmin mainittujen elokuun keikkojen lisäksi Turun Kukkavirta-kulkue tapahtumassa kuultiin Sniperin Korkin akustista soloesiintymistä. Tätä ennen on ollut mahdollista nähdä Stormheit esiintymässä poliittisissa julkisissa ulkoilmatapahtumissa. On lähes ennenkuulumatonta, että puhdasverinen RAC-trubaduuri on livenä keskellä kirkasta päivää yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista. Korkin häpeilemättömän suorasukainen soitto oli omiaan ärsyttämään ihmisiä, joiden mielestä julkisesti esitettävä taide kuuluu olla teknisesti virheetöntä tai suurille massoille soveliasta. Sniperin tuore albumi Sodanjulistus! ei ole massojen viihteeksi tarkoitettua taidetta. Sen siloittelemattoman asenteen ei tarvitse vakuuttaa vihollisia tai koskettaa viihdekulttuurin aivopesemää lammaslaumaa. Taistelulaulujen muodossa olevan agitaation kohteita ei tarvitse olla kuin kourallinen. Heidän inspiroiminen on jo voima, jota pelkää sekä vastapuolen aktivistit että koko yhteiskunta. 

Valtioneuvosto on Suomen ylintä toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Se käsittää pääministerin ja ministerien muodostaman hallintovallan keskittymän ja laajemmassa merkityksessä sillä tarkoitetaan valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä. Valtioneuvoston 13.9. julkaistun antirasistisen kampanjan esittelyteksti puhuu miten "rasismin passiivinen tuomitseminen ei riitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi". Valtioneuvoston tavoite on "rakentaa suomalaista yhteiskuntaa, jossa jokainen tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi ilman syrjintää tai syrjinnän pelkoa". Yhdenvertaisuusvaltuutettu painottaa miten "on tehtävä kaikkemme rasismiin puuttumiseksi. Se työ ei saa jäädä ainoastaan vähemmistöihin kuuluvien ihmisten harteille. Se, että kampanjassa on mukana laajasti organisaatioita, lähettää vahvan viestin siitä, että rasismia ei hyväksytä ja sitä vastaan halutaan toimia aktiivisesti laajalla rintamalla. Jokainen meistä voi olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen ihminen on arvokas ja yhdenvertainen". 

https://valtioneuvosto.fi/-/1410853/olen-antirasisti-kampanja-haastaa-rakentamaan-rasismista-vapaata-suomea

Teksti on irvokasta luettavaa nuorten aikuisten kohderyhmässä, joihin valtiovallan vihamielisen rasistinen (koskee vain valkoista kantaväestöä) kampanja tosiasiallisesti kohdistuu. Samaan aikaan nähdään miten etninen kaaos on jo karannut virkavallan hallinnasta ja lähiöiden ja koululaitoksen alamäki on konkreettinen. Syynä ei ole "rasismi" tai "rasistien" paheksuttava käytös. Emme tule ikinä näkemään valtioneuvostolta kutsuhuutoa, jossa järjestöjä, medioita tai yksityishenkilöitä pyydettäisiin puuttumaan kaduilla rehottavaan etniseen turbulenssiin ja sen selviin syihin.

Sniper edusti tälläkin keikalla sitä vastarinnan ääntä, joka sanoo suorat sanat kumartelematta valtionjohdon vaatimuksia. Keikka lähti käyntiin The Moment Of Truth -kappaleella ja viitisentoista kappaletta piti tiukassa otteessaan loppuun asti. Punishment Must Fit The Crime, Final Day Of Their False History, Together Tomorrow, Waiting For The Good Tomes, Mustat Raiskaajat ja monta muuta sisältää viestin, jota kaikki eivät halua kuulla.

Rotumuukalaisten rikosten ja haitallisen invaasion passiivinen tuomitseminen ei riitä kansallismielisyyden edistämiseksi. Radikaali kansallismielisyys on myös tekoja ja paineen luomista. Kutsu kuuluu sekä yksinäisille susille että päivänvalossa operoivalle poliittiselle toiminnalle.

Teksti: VY

Videot:

Pagan Skull:

https://www.bitchute.com/video/E9EtYUwjTXiO/

Sniper:

https://www.bitchute.com/video/JFpPBm8L1oI1/

White Minority:

https://www.bitchute.com/video/a0B7LoNh6pEh/

lauantai 11. syyskuuta 2021

SNIPER: Sodanjulistus! (Sakaramiina Records & D88 Records, 2021)

Linkki levyn kappaleeseen "Tuli johda".

Vähänkään merkittävän bändin nokkamiehellä on tapana tehdä jossain vaiheessa uraa oma levy. Yleensä soololevy ilmestyy suosion huipulla tai yhtyeen taipaleen ehtoopuolella, jolloin rahan tekeminen näyttelee levynteossa pääroolia. Siksi ei ole yllättävää, että kovien bändien merkkimiesten soololevyt ovat lähes järjestään joko laskelmoitua listakuraa tai omat kyvyt ylittävää kokeellista sekoilua. Sen sijaan RAC:n puolella soololevyn tekeminen ja julkaisujen ansaintalogiikka toimivat toisin, jonka vuoksi täysiä huteja löytyy paljon harvemmin kuin valtavirran puolelta.

Ensimmäiset RAC-soololevynsä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa julkaissut Ian Stuart synnytti varsinkin akustisilla levyillään alagenren, jolle skenen myöhemmät näkyvät hahmot ovat soolotuotannossan pysyneet uskollisina. Suomi-RAC:n klassikoihin kuuluvan Sniperin uusin äänite on käytännössä laulaja Korkin akustinen soololevy, vaikka kitaristi Kokko on antanut julkaisulle oman vahvan panoksensa. Uhmakasta nimeä Sodanjulistus! kantava albumi tuo musiikilliselta ulosanniltaan väistämättä mieleen parivaljakko Ian Stuart & Stigger julkaisut Patriotic ballads 1 & 2. Niissäkin akustista peruspoljentoa elävöittää soolokitara, joskin Kokolla se soi sähköisesti mutta tyylikkään hillitysti.

Poliittiselta sanomaltaan Sniperin uusin on kenties yhtyeen radikaalein julkaisu sitten yhtyeen toisen suomenkielisen Sotaa! (2003) albumin. Sodanjulistus! saarnaa peittelemättömällä suorasukaisuudellaan kansallissosialistista vallankumousta, joka saisi valtakunnansyyttäjä Raija Toivaisen sukat pyörimään jaloissaan. Jo levyn kannen naamioitunut mies pitelemässä hakaristilippua on sen verran vavahduttava ilmestys, että sille pitää hakea vertailukohtaa vuosikymmeniä sitten ilmestyneestä Vit Aggressionin debyyttilevystä Död åt ZOG!.

Vaikka suurin osa kappaleista edustaa poliittisesti totista torvensoittoa, on albumille mahtunut mukaan myös muutama sarkastis-humoristinen runoelma. Miedomman liikkeen kannattajille kappaleet ”Barbi Jaar” ja ”Junamatka” ovat kuitenkiin niin ronskia hevosenleikkiä, että ne aiheuttavat todennäköisesti kovaa nikottelua. Kun lauletaan juutalaisiin kohdistetusta kansanmurhan yrityksestä (de facto)ollaan väistämättä kaltevalla pinnalla, jolloin lopputulos voi olla helposti mauton. Näiden biisien kohdalla tulkinta jääköön kuulijan oman huumorintajun ja asenteen varaan.

Parhaimmillaan Sniper on esityksissä, joissa on aistittavissa lähes hengellinen ulottuvuus. Kappaleissa ”Tuli johda”, ”Lopun alkuako?”, ”Kultainen aamunkoitto” ja ”Pro Patria” isänmaanrakkaus ja aatteellinen uskonvarmuus suorastaan hehkuvat. Levyn toista kärkeä edustavat lopulliseen välienselvittelyyn kiihottavat laulut ”Sodanjulistus!” ja ”Etsi ja tuhoa!”. Sniperille ominaisesta lyyrisestä kulmikkuudesta huolimatta nämä kappaleet ovat aikamme fanaattisimpia suomenkielisiä julistuksia kansanvihollisia vastaan.

Länsimaisen sivilisaation taistelu elämästä ja kuolemasta on jo edennyt vaiheeseen, jossa sovitteleva demokraattinen kaunopuheisuus on täysin pois laskuista. Sniperin tuore albumi jos mikä manifestoi täydellisesti tämän asenteen.

Arvio: RL

maanantai 17. toukokuuta 2021

SNIPER - LIVE (KOUVOLA 15.5.2015)

Korona-ZOG rajoitteet hieman hellittäneet, joten launtainana 15. toukokuuta pidetttiin pitkästä aikaa RAC-keikka, tällä kertaa Kouvolassa. Mukana menossa Mistreat, Vapadenristi ja Sniper, jonka videon voit katsoa täältä.

Operaatio Kotkanpesä 3.10.2026, Mistreat Muke & Jose

  Huomiothan ennakkoilmoittutumisen!