maanantai 1. helmikuuta 2016

Fennoman: Lauluja pohjoisesta identiteetistä (VainoValkeat Productions, 2015)



Kalevalan viikingeistä ja monista muista nationalistisista yhtyeistä tutun Ari Honkosen viimeisin aluevaltaus on suomenkielinen, kansallishenkinen neofolk. Projektin nimeksi on valittu osuvasti Fennoman, jonka ensimmäinen albumi ”Lauluja pohjoisesta identiteetistä” pitää sisällään 13 runolliseen muotoon puettua akustista esitystä, joille antaa lisäväriä ambient-tunnelmaa hakeva syntikoiden käyttö. Sävellyksellisesti levystä ei pomppaa pintaan varsinaisia hittibiisejä, mutta muutoin niistä huokuu läpi vahva singer & songwriter -osaaminen.

Vaikka levyä mainostetaan neofolkkina, niin ainakin allekirjoittaneen on vaikea pitää sitä genren puhdasoppisena tuotoksena, sillä siitä puuttuvat monet Death in Junelta saadut klassiset post-punk piirteet kuten militaristinen virvelirumpu ja kuiskaileva laulutyyli. Fennomania onkin pidettävä enemmän proto-folk yhtyeenä, sillä kappaleiden sävelrakenteet on kuin luotu kanteleelle, mikä puolestaan sopii hyvin Honkosen tavalle näppäillä kitaraa ikään kuin kyseessä todella olisi kantele. Lisäksi levyn muinaishenkeä tehostavat lyriikat, jotka ilmaistaan lähes kalevalalaisella poljennolla. Vielä enemmän muinaissuomalaisen tuntuisen levystä olisi saanut, jos se olisi soitettu kanteleella kuten teki toinen kotimainen neofolk erikoisuus Nest takavuosina levyillään.

Perinteisestä neofolkista Fennoman poikkeaa myös siinä, että eräissä kappaleissa ollaan avoimen poliittisia kuten esityksissä Soihtu, Balladi Suomelle ja Kulttuurien taistelu, jossa toistetaan nykynationalistien tuttua iskulausettaMaassa maan tavalla tai maasta pois”. Levyn pääpaino on silti tutuissa neofolkin teemoissa, joissa keskitytään vanhaan kansantarustoon ja omien juurien korostamiseen.

Honkosen kieltämättä erikoinen neofolk-coctail saattaa olla turhan väkevä annos, mikäli odottaa neofolkilta genren tuttuja soundeja, mutta toisaalta se on syntikoineen sen verran modernia, ettei se välttämättä viehätä myöskään vanhakantaiseen ”metsä-folkkiin” mieltyneitä kuuntelijoita. Ennakkoluuloton kuulija sen sijaan näkee levyn kelpona avauksena tehdä ohjelmallisesti nationalistista neofolkkia.

Arvio: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...