Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtamedia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtamedia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. syyskuuta 2019

RAC VIDEOT




(
Edit. Päivitys 26.3.2021: Myös brittiläinen Bitchute on alkanut viimeisen kuukauden aikana poistaa valtiollisten toimien painostuksesta systemaattisesti "vihamielistä materiaalia" so. videoita, joita järjestelmä pitää omien valheidensa jatkuvuuden uhkana. Siksi moni allaoleva linkki saattaa olla toimimaton.

Poliittiset lobbausjärjestöt, lähinnä juutalaisten etujärjestöt ja vasemmiston miehittämät "kansalaisjärjestöt", alkoivat vaatia Bitchuten suitsimista jo vuosi sitten kun alustalle oli alkanut virrata toisinajattelijoiden videoita. Exodus Bitchuteen tapahtui ajankohtajana (v.2018-2020) jolloin YouTube oli käytännössä  tuhonnut kaikkien valkoisten oikeuksia edistävien tilit. 

Sananvapauden kumoamisen työkaluksi Iso-Britanniassa on tullut  mediaa valvova sionistinen säännöstelyelin Ofcom, jonka ensimmäinen informaatiohyökkäys kohdistui juuri Bitchuteen. Asiasta kertoi hiljattain The Times uutisessaan ‘Hateful’ BitChute video site is first test for Ofcom (saman jutun voi lukea kokonaisuudessan juutalaisten etujärjestö CST:n blogista). Jo pitkin viime vuotta globalistiset brittimediat ovat kampanjoineet Bitchutea vastaan, jotta se rajoittaisi aidon poliittisen opposition sananvapautta.

Valkoisille vihamielisen järjestelmän asiamiehenä toimiva valtamedia näyttää pääseen nyt tavoitteeseensa sen saatua ainakin toistaiseksi tukittua ankarimpien kriitikkojensa kanavan. He ehkä voittivat tämän taistelun, mutta eivät koko sotaa, sillä liberaalisosialistisen hegemonian vastavoimaksi on nousemassa täysin omat alustansa, joissa kunnioitetaan sananvapautta. 

On sanomattakin selvää, että lännen maolaisessa kulttuurivallankumousilmapiirissä teknotyranneista ja hallituksista riippumattomat alustat alkavat kiinnostaa suuria massoja yhä enemmän. Samalla uudet käyttäjät saavat informaatiota ja vastakulttuuria, joista hallitseva media haluaa vaieta.)

                                       ////////////////////////////////////////////////////////    


Youtuben poistettua useita videoita palvelustaan, moni vanha Veriyhteys-artikkeli sisältää toimimattomia linkkejä. Bitchute sivusto on youtubea vapaampi alusta julkaista materiaalia. Mielivallan ja ilmiantojen varaan rakennetun järjestelmän sijaan alustalla on säännöt jotka mahdollistavat mielipiteenvapauden.

Videoiden käynnistyminen vie hetken kauemmin kuin Youtubessa. Alustan tekniset parannukset ja nopeutuminen korjautuu suosion noustessa. Monopoliasemaa tavoittelevien monikansallisten alustojen sijaan, suosi vaihtoehtoa.
Genocide Wolves – We will never die
https://www.bitchute.com/video/GCFHRF3J6lyf/
Paljon muita. Lisää tulossa.
https://www.bitchute.com/channel/nsma/

Teksti ja linkit: Veriyhteys-kollektiivi

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Veriyhteys & sosiaalinen media

 

Veriyhteys ei ole ollut virallisesti facebookissa pariin vuoteen. Jos haluat saada puhelimeesi ilmoitukset uusista jutuista, voit liittyä julkiseen telegrammin kanavaan. Sisältö on pääasiassa sama kuin nettisivulla. Kanava on käyttäjille anonyymi, eikä siellä voi itse julkaista viestejä.
Musiikkikulttuurista kiinnostuneiden sosiaalisen median käyttäjien, sekä kansallismielisten yleensäkin, toivotaan linkittävän Veriyhteys juttuja mahdollisuuksiensa mukaan. Järjestelmä tekee parhaansa ettei vastavoimien ääni kuuluisi. Jopa kansallismielisistä julkaisuista kiinnostuneet ihmiset ovat usein tietämättömiä mitä jopa kotimaan kuuluisimmat yhtyeet ovat viimeaikoina julkaisseet. Veriyhteys pyrkii mahdollisuuksien rajoissa tiedottamaan julkaisuista ja julkisista keikkatapahtumista.

tiistai 25. syyskuuta 2018

VollkontaCt:n rumpali ”Flubber” mahdollisen poliittisen murhan uhri


Näytebiisi myös kännykkää seuraaville (älypuhelimessa kuvalinkki ei välttämättä näy).

Viimeisempien tietojen mukaan VollkontaCt-yhtyeen rumpali ja salafistien vastaisen HoGeSan (Hooligans gegen Salafisten) aktiivi Marcel Kuschela alias ”Captain Flubber” ei kuollutkaan oman käden kautta kuten saksalaismediat ovat aiemmin kertoneet. 32-vuotias Kuschela löydettiin viime viikon keskiviikkoiltana verissään läntisen Saksan Mönchengladbachin keskustassa sijaitsevan Abteiberg-museon portailta. 

Saksan valtamediat ovat vaienneet Kuschelan erittäin epäilyttävästä kuolemasta lähes täysin. Ne harvat, jotka ovat tapauksesta kertoneet kuten Bild-lehti, väittävät, että kyse olisi ollut itsemurhasta. Itsemurha-teoria on kuitenkin erittäin epätodennäköinen ensinnäkin siksi, että Kuschelan yläruumista löydettiin viisi kuolettavaa pistohaavaa.

Viranomaiset ja media ovat olleet ymmärrettävästi tapauksesta varpaillaan, sillä ne pelkäävät syystäkin Chemnitzin joukkomielenosoitusten uusintaa. Jo heti kuolemaa seuraavana torstai-iltana Mönchengladbachissa järjestettiin iso muistokulkue ”Captain Flubberin” kunniaksi, mikä ehti säikäyttää hallitsevan eliitin, koska se uskoo mielenilmausten leviävän muualle Saksaan.

Ensimmäisten uutisten jälkeen tapauksesta on tihkunut sen verran uutta tietoa, että poliisin tutkinta puhuu nyt murhasta. Mönchengladbachin pormestari Hans-Wilhelm Reiner ilmoitti puolestaan Facebook-sivullaan, että ”poliisi tekee kaikkensa selvittääkseen jutun mahdollisimman nopeasti” ja että ”Saksan oikeusvaltio varmistaa, että syylliset tullaan rankaisemaan”.

Median levittämä teoria itsemurhasta ei alun alkaenkaan pitänyt paikkaansa. Ystävien mukaan Bremenistä kotoisin olleella ”Flubberilla” ei koskaan ollut itsetuhoisia ajatuksia. Päinvastoin hänen elämänsä hymyili, sillä hän oli aloittanut juuri suhteen nuoren naisen kanssa. Lisäksi hänen rakas koiransa parantui hiljattain vakavasta sairaudesta. Vieras kaupunki, ilta-aika ja lukuisat puukoniskut rinnassa puhuvat sen sijaan sen puolesta, että hänet väijytettiin. Vihjeitä on tullut paljon ja tällä hetkellä ne viittaavat turkkilaistaustaisiin salafisteihin. Liittokansleri Angela Merkelin kansanvaihto-projektia kannattavat äärivasemmistolaiset ryhmät ovat myös vakavan epäilyn alaisia.

Teksti: RL

 

EDIT: Saksalaiset uutislähteet ovat antaneet virheellistä tietoa kuten että: ””Der am Mittwochabend in Mönchengladbach entdeckte Tote ist der Mitgründer des Netzwerks HoGeSa (Hooligans gegen Salafisten) und Musiker in der Band „Kategorie C“ Marcel Kuschela.” Uutisissa on sekoitettu Marcel Kuschela Kategorie C:n kitaristiin Marcel Buxbaumiin. Marcel ”Flubber” Kuschela oli toki Kategorie C:n läheinen ystävä, mutta vaikutti pääasiassa Hogesa-liikkeessä ja soitti bändissä nimeltä VollkontaCt”.

perjantai 9. joulukuuta 2016

NYT-LIITTEEN SELKÄYDINREAKTIO RAC:STÄ JA NSBM:STÄ

Helsingin Sanomien NYT-liite tunnetaan hipsterijunteille ja muille perässähiihtäjille suunnattuna urbaanina trendiperse-aviisina, joka ei pahemmin peittele antipatioitaan ajan hermolla olevaa kansallismielisyyttä kohtaan. Juuri parahiksi itsenäisyyspäivänä lehdessä julkaistiin entisen divaritason rock-muusikon, toimittaja Jussi Ahlrothin sensaatiolehtimäinen julistus Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse.

Jos juttua vertaa Ahlrothin aikaisempiin kirjoituksiin, positiivisena puolena voidaan pitää sitä, että tällä kertaa hän ei mahduttanut mukaan analyysia kauhukirjailija H. P. Lovecraftin fasistisista tendensseistä. Juuri muuta hyvää moraalipaniikkia lietsovassa jutusta ei sitten löydykään. Teksti ei eroa juuri mitenkään uusmoralististen kirkkotätien ja muiden PC-ortodoksiaa ajavien tosiuskovien sauhuamisesta. The 4 Skins lauloi aikoinaan ”One law for them, and another law for us”, joka kuvaa osuvasti myös Nyt-liitteen linjaa silloin kun lehdessä julkaistaan juttuja hip hopista, punkista, ”voimaantuneista” naisartisteista ym. laimeasta hipsteripaskasta.

Jo heti jutun alussa lasketellaan palturia ja vanhentunutta tietoa:

Tänä iltana Helsingin Töölössä piti soittaa isänmaallista musiikkia, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Toisin kävi. Isänmaallisuus on esiintyjän Pyhä Kuolema kohdalla nimittäin sitä äärimmäistä lajia. Kun tieto konsertista tuli julkisuuteen, alkoi kansalaiskampanja Suomalaisuuden liiton järjestämän esiintymisen perumiseksi. Elannon omistama William K. sai paljon palautetta tapahtumasta. Palautteen johdosta konsertti peruttiin.”

On vaikea käsittää, mitä äärimmäistä lajia etnofuturistista neofolkkia soittava Pyhä Kuolema edustaa. Se jäänee mysteeriksi, jonka vain Ahlroth tietää. Vaikka artistin lyriikoita tarkasteli vahvojen punavihreiden lasien takaa, edes hypersensitiivinen musta lesbokääpiö ei löytäisi niistä mitään loukkaavaa. Silti toimittaja Ahlroth on muiden valtamediatoimittajien tapaan äärimmäisen innokas käyttämään sanaa äärimmäisyys ja sen eri johdannaisia kaikissa yhteyksissä, joissa liberaali ei tunne oloaan kotoisaksi.

Somekaustin alkaessa verkkolehti Sarastus otti Suomalaisuuden liitolta konsertin järjestämisen harteilleen. Vuorokausi ennen itsenäisyyspäivää Sarastus mainosti verkkosivuillaan ja Facebookissa avoimesti Pub Petessä pidettävää keikkaa, jonka olisi pitänyt olla myös jutun tekijän tiedoissa. Nyt-lehteä lukeville light-vasemmistolle jäi jutusta kuitenkin mielikuva, että järjestelmän tasa-arvosensitiivisiä arvoja kiihkeästi puolustava apurahakapinallisten Varis-verkosto olisi jotenkin lopullisesti pystynyt estämään konsertin. Tapahtuma pidettiin ja se sai keikkapaikan vaihdon vuoksi puolet enemmän väkeä kuin alkuperäiseen paikkaan olisi tullut. Keikkaraportin voi lukea Sarastuksen verkkosivuilta.

Jutun alkupuolella arvuutellaan RAC-konserttien esiintymistiheyttä ja mainostetaan ohimennen 10. joulukuuta pidettävää itsenäisyyspäivän keikkaa, jossa esiintyy P.W.A. (Viro), Obłęd (Puola), Vapaudenristi ja Urban Threat. Aikaisemmin pidetyistä konserteista Ahlroth kauhistelee eniten Eppu Torniaisen vapauttamista vaatinutta tukikonserttia. Hän kirjoittaa tapahtumasta kuin punamummo Tarja Halonen tai vastaava Voima-lehden jeesustelija:

Äärimmäisimmästä päästä on törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltynä olevalle Suomen Vastarintaliikkeen jäsenelle Jesse Torniaiselle lokakuussa järjestetty tukikonsertti. Niin, luit oikein. Vakavasta henkirikoksesta syytetty, äärioikeistolaiseen liikkeeseen kuuluva mies ansaitsi joidenkin mielestä tukikonsertin.”

Veriyhteys kirjoitti tukikonsertista perusteellisen keikkaraportin, jossa kerrottiin myös syyt tapahtuman järjestämiselle. Monet lakimiehetkin olivat sitä mieltä, että perusteita tutkintovankeudelle ei tuohon aikaan enää ollut, jonka vuoksi Torniainen olisi pitänyt päästää pois. Toisin kuin Ahlroth moraalista närkästystä teeskennellen lukijoilleen uskottelee, tukikonserttia ei pidetty siksi, että sillä olisi juhlistettu epäonnista kuolemantapausta. Lukijoille tämä olisi selvinnyt helposti, jos lehdessä olisi annettu linkki Veriyhteyden keikka-arvioon. Itse asiassa jutussa ei mainita Veriyhteyttä ollenkaan, vaikka se on tunnetuin RAC-musiikkiin keskittyvä suomalainen blogi. Luultavasti mediapimennon syynä on haluttomuus antaa julkisuutta sivustolle, joka ei vastaa liberaalin hellimää stereotypiaa ”isäm maan puollustajasta” Sen sijaan Nyt-liite mainitsee lähteekseen whiterebelsfinland-blogin, joka informaatiokanavana tekee arvokasta työtä, mutta jossa ei juurikaan julkaista omaa toimitettua materiaalia.

Tutkivaa journalismia jäljittelevässä vuorisaarnassa sherlock paljastaa kuinka ajatusrikolliset osallistuvat RAC-konsertteihin. Olisikohan seuraava lainaus Pulizer-palkinnon arvoinen sankarijournalistinen paljastus:

Näin äärioikeistolaisia konsertteja nykyisin järjestetään Suomessa. Netissä julkaistaan ilmoitus tapahtumasta, usein juuri blogeissa tai keskustelupalstoilla. Ilmoituksessa on sähköpostiosoite, johon pitää ilmoittautua ennakkoon. Vain ilmoittautumalla saa tarkat tiedot tapahtuman paikasta ja ajasta. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon tällaisia konsertteja järjestetään, ei ole. Liikehdintä äärioikeistossa on tällä hetkellä aktiivista Suomessa.”

Suomalainen RAC esitellään lyhyesti ja muutamia nimiäkin pudotellaan, mutta suurin osa artikkelista keskittyy black metalliin ja sen alagenreen NSBM:ään, mikä on ymmärrettävää, sillä onhan toimittajalla itselläänkin metallitaustaa. Ahlroth toteaa aivan oikein, että ”Fasismi on vain hyvin pieni juonne black metallin ideologisessa kokonaisuudessa”, mutta sävy muuttuu toisenlaiseksi heti seuravassa oman kappaleen seuraavassa virkkeessä: ”Se on kuitenkin todellinen ilmiö.” No nyt ollaan jännän äärellä!

Ja nyt tulee se suuri paljastus: suomalaisella black metallilla on tosiaan linkkejä äärioikeistoon. No shit, Sherlock!:

Yhteyttä black metallin ja RAC:n välillä haetaan. Viime toukokuussa järjestettiin ”Barbarism Returns! Black metal and RAC Unity ” -konsertti. Sen esiintyjät ja niiden kuvailut, suomeksi käännettyinä, mainoksessa olivat seuraavanlaiset: Fatherland (kansallissosialistista black metallia), Sielunvihollinen (anti-islamistista black metallia) ja Pylvänäinen (RAC).”

RAC-bändin nimi on oikein kirjoitettuna Pylvanainen, joka käy selväksi myös laajalle levinneestä keikkamainoksesta ja bändin YouTubesta löytyvästä runsaasta valikoimasta, mutta mitäs pienistä. Äärioikeistolaisuuden (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ja RAC:n yhteyttä black metalliin puntaroi haastateltu Tero Ikäheimonen, joka on tänä vuonna kirjoittanut oivan kirjan suomalaisesta black metallista. Hänen mukaansa mustan metallin yhteys äärioikeistoon rajoittuu lähinnä bändiin nimeltä Goatmoon, mikä on ilmiön yksinkertaistamista, sillä black metal yleisö ja avoimen poliittinen kuulijakunta ovat löytäneet jo pitkään toisensa. RAC-keikoilla on täysin normaalia, että paikalla on myös black metal väkeä ja vastaavasti bm-tapahtumissa kansallismielistä porukkaa löytyy kuin pipoa.

Ahlroth ja Ikäheimonen ruotivat Goatmoonin kansallissosialistisia sympatioita ja fasistisia lavaspektaakkeleja, mutta tämä kaikki on ollut pitkään selvää myös suurelle yleisölle. Samalla tavalla fasismia setvitään oman polun kulkijan Satanic Warmasterin kohdalla. Kuin vakuudeksi toimittaja lainaa bändin nokkamiehen Satanic Tyrant Werwolfin yhtä raflaavaa kommenttia Ikäheimon kirjasta löytyvästä pitkästä haastattelusta.


Jokainen Pirunkehto-kirjan lukija tietää, että jutussa oleva lainaus yksinkertaistaa bändin monipolvista suhdetta fasismiin ja kansallissosialismiin.

Veriyhteyden toimitus on eri mieltä Ikäheimosen kanssa siitä, että Suomen radikaalit nationalistit eivät tuntisi black metallia yhdeksi omaksi musiikikseen monien muiden joukossa:

Ikäheimonen vastaa vielä kysymykseen äärioikeiston ja black metallin tekijöiden yhteyksistä. Hänen mielestään black metal ei istu äärioikeiston omaksi musiikiksi.

”Black metal on jo pelkästään musiikkina niin poissulkevaa ja alakulttuurina niin monitahoinen ja -tulkintainen, ettei ainakaan toistaiseksi kotimainen aktiivinen äärioikeisto ole sitä omakseen kokenut.”

Black metallia eikä edes NSBM:ää kuunnella poliittisen agitaation vuoksi, vaan genren suosio nuorten ”äärioikeistolaisten” aktivistien keskuudessa perustuu sen metapoliittiseen ulottuvuuteen aivan samoin kuin neofolk. Black metallista pidetään, koska se on ollut alusta lähtien valkoisten omaehtoista musiikkia, joka ilmentää eurooppalaista henkeä ja pakanallisia arkkityyppejä.

Nyt-liitteen artikkelissa hyvää oli se, että RAC ja radikaalit black metal bändit saivat ilmaista valtavirtajulkisuutta. Vastaavasti vasemmistoliberaalit saavat jutusta vahvistusta omalle tekopyhälle toiseuttamiselle ja poliittisen vihollisen demonisoinille, mutta toisaalta positiivisessa hengessä kirjoitettu artikkeli olisi synnyttänyt vain entistä ankaramman vastareaktion. Heidän kanssaan voi käydä dialogia vasta sitten kun monikulttuurinen rikkaus iskee omaan nilkkaan. Siksi toivo on pantava nuoriin, joihin koulujärjestelmän ja virallisen julkisuuden suomalaisvastainen aivopesu ei ole vielä tarttunut. Heille RAC ja NSBM näyttäytyvät houkuttelevana kulttuurisena vaihtoehtona nykyiselle muoviselle hengettömyydelle, mitä Nyt-liitteen kauhistelevasta sävystä huolimatta ei voi olla huomaamatta.


Kirjoitus: RL

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Rocklehti Rumban reportaasi suomalaisesta RAC-liikkeestä.




RAC-liike niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa suhtautuu välinpitämättömästi julkisuuteen, vaikka monille bändeille ja faneille tuskin olisi mitään sitä vastaan, että ne saavuttaisivat laajempaa suosiota. Tämä asenne johtuu yksinkertaisesti siitä, että samoin kuin poliittisessa nationalismissa myös musiikin puolella saavutettu julkisuus on lähes poikkeuksetta negatiivista, josta kertovat Suomessa median ja äärivasemmiston agitaattorien otsikoihin nostattamat ”kohukonsertit”. Bändit ja blogit kuten Veriyhteys ovat antaneet tapahtumista toki vastineita, mutta mihinkään dialogiin järjestelmän ja varsinkaan sen vasemmistolaisten vahtikoirien kanssa ei olla lähdetty, sillä valtavalla tiedotusvolyymillään valtavirta kykenee sanomaan aina sen viimeisen sanan ja sivuuttamaan nationalistien oleelliset, maaliin osuneet argumentit.

Tilanteen ollessa tämä, onkin yllättävää, että rocklehti Rumba on uusimmassa protestimusiikkiin keskittyvässä numerossaan (2/2016) tehnyt laajahkon reportaasin suomalaisesta RAC-skenestä. Yllättävintä jutussa on sen asiallisuus ja moralismin vähäisyys, varsinkin kun artikkelin on kirjoittanut vasemmistolaisista punk-ympyröistä tuttu Mervi Vuorela, joka tunnetaan parhaiten yhdessä Ville Similän kanssa kirjoittamasta tietokirjasta Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015. Jo tuossa tiiliskivessä mainittiin muutamaan otteeseen RAC kuin myös maamme ensimmäinen alan bändi Mistreat, joka seikkailee kirjoittajien ja haastateltujen puheissa siellä täällä. Ilmeisesti Vuorela on katsonut, että hän ei saanut sanottua asiasta kuin murto-osan, jonka vuoksi päätti kirjoittaa liikkeestä oman luvun Rumbaan. On tunnettua, että yhteiskunnan laitamilla operoivat vastakulttuuri-ihmiset ovat kiinnostuneita myös poliittisen vastustajan vastakulttuurista. Vuorela toteaakin Rumban jutussa, että
Toistaiseksi RAC on pysynyt marginaalisena ja hivenen myyttisenäkin alakulttuurina. Suurin osa suomalaisista ei ole kuullutkaan koko liikkeestä, toinen osa suhtautuu siihen penseästi ja kolmas osa liioittelee sen vaikutusvaltaa.
Pelkkien Google-hakujen perusteelle suomalaisesta RAC-musiikista näyttää olevan eniten kiinnostunut äärivasemmiston Takku.net ja Punk in Finland -foorumi. Erityisesti PiF:ltä löytyy monia keskusteluketjuja, joissa ranskalaisia 1980-luvun kulttibändejä lukuunottamatta RAC-bändejä ja heidän kannattajiaan sätitään ja pilkataan suurella antaumuksella ikään kuin kyse olisi suurtakin vaikutusvaltaa omaavasta liikkeestä. Pääasiallisin vinoilun tyylilaji on hipsterimäinen ironia, jolla yritetään tehdä naurunalaiseksi koko genre. Paikoin herjaaminen on ihan osuvaa ja olen itsekin hörähdellyt sivuston parodisille RAC-sanoituksille ja varta vasten kyhätylle Mannerheil-bändille. Myös Veriyhteys-kollektiivi on saanut osansa Kallion punk-hipsterin ironisesta verbalistiikasta, mutta olisi naurettavaa ottaa itseensä räkänokkien suunsoitosta. Pikemminkin meille se on osoitus vain siitä, että skenestä ollaan kiinnostuneita, vaikka komu-stalkkerien onkin sitä vaikea myöntää. Rumban haastattelussa Vapaudenristin primus motor Mikko Aspa kuvaa asiaa näin:
Metalli- ja jopa punkfoorumeilla ihmiset keskustelevat enemmän tai vähemmän asiallisesti RAC-bändeistä. Monelle irvileualle rehellisen kömpelöt biisit ovat salaista herkkua, josta voi diggailla vähintään ironisesti. Kansallismielinen musiikki tuskin näyttäytyy enää kadulla marssivan skinhead-lauman muodossa, vaan se on kehittynyt erilaiseksi. Suurin osa tämän hetken suomalaisista bändeistä ei kirjoita biisejä arkisen rasismin lähtökohdista, vaan niillä on usein aika vahva aatteellinen tausta.
Paljon puhutaan äärioikeiston kulttuurisodasta, vaikka käytännössä sitä harjoittaa eniten mustasukkainen äärivasemmisto, joka on huolissaan siitä, että yhteiskunnalliseen kapinaan potentiaalinen nuoriso valuisi ns. äärioikeiston taskuihin. Huoli on ymmärrettävä, sillä suosiostaan huolimatta suomalainen punk on ikääntymässä kovaa vauhtia. Helpotusta tuonee vain rap-skene, johon koko vasemmisto demareista anarkisteihin onkin panostanut paljon.

Vuorelan haastatteluissa tuodaan painokkaasti esiin se, että RAC:n ytimessä on nationalismi eikä oikeistolaisuus. Jutussa haastattelut Stormheit, Mikko Aspa Vapaudenrististä, Janne Moilanen Marderista ja M8 Pagan Skullista ovat toimittajan mukaan yhtä mieltä siitä, että heitä määrittelee enemmän etninen identiteetti kuin ”äärioikeistolaisuus”:
Kaikki määrittelivät itsensä pikemminkin etnisen identiteetin kuin äärioikeistolaisuuden kautta. Syyksi he mainitsivat vastenmielisyyden oikeistolaisia ihanteita kuten kapitalismia kohtaan.
Niin vaikeaa kuin se on äärivasemmistolaisista ymmärtää, nationalistit eivät pidä oman kansansa vasemmistolaisia totaalisina vihollisina kuten he ”fasisteja”, vaan ainoastaan laumasta poikenneina hairahtuneita, jotka ovat vapaata riistaa globlististiselle susille, tajuntateollisuuden mädättäjille. RAC-bändien lyriikoissa kaikuu vahvana viesti kansallisesta yhtenäisyydestä ilman hajottavaa luokkavihaa. Siksi kansalliset voimat aina RAC-liikkeestä lähtien ovat valmiita kutsumaan eksyneet lampaat takaisin veriyhteyeen, josta heidät on suomalaisvihamielinen kansainvälisyyskasvatus vieroittanut. Mustat lampaat eivät tietenkään kuulu veriyhteyteen ja välillä pitää hairahtuneita lampaitakin kurittaa isällisellä rakkaudella. Kun globaali kaaos tästä vielä yltyy, on selvää että vasemmistolaiset ovat pakotettuja valitsemaan, alistuvatko he muslimien sharialle, elävätkö hengenvaaralliseksi muuttuneen monikulttuurisen Isosisko-valtion raunioilla vai siirtyvätkö järjestäytyneen etnovaltion suojiin. Valinta näyttää nyt helpoilta, mutta mukavuuteen ja turvallisuuteen tottuneilta vasemmistolaisilta kysymys näyttää aivan toisenlaiselta kun todellinen valinnan hetki on käsillä. Siksi kannattaisi kuunnella jo nyt ilman ironisia suojavuorauksia mitä RAC-bändien lyriikoissa kerrotaan yhteiskunnan ilmeisen rappeutumisen ja hajoamisen seurauksista.

Koska nationalismista on 1960-luvun kulttuurikaappauksen jälkeen tullut yhteiskunnallinen haastaja ja vasemmistolaisesta kulttuurihegemoniasta tosiasia, se näkyy myös Rumban reportaasissa. Vallasta kertoo se, että lehdessä yksikään toimittaja ei ole kutsunut yliopiston tutkijaa analysoimaan vasemmistolaisten artistien lyriikoita. Samalla se kertoo siitä, kuinka vasemmalle yliopistoinsitituutio on tällä hetkellä taipunut, koska siellä ei nähdä äärivasemmistolaisuutta ongelmallisena toisin kuin ”äärioikeistolaisuutta”, jota tutkitaan monessa yliopistossa. Kun tutkija Tommi Kotonen analysoi Vapaudenristin uusimman albumin kappaleen ”Vanhan maailman demonit” on se osoitus siitä, että toimittaja Vuorela ja Rumba-lehti haluavat näyttää RAC-skenen paikan suomalaisessa alakulttuureissa ja kulttuurielämässä ylipäätään: sitä tarkastellaan ja analysoidaan ylhäältä päin, jonain sellaisena joka on ongelmallinen ja ei-toivottava ilmiö, ja jota pitäisi siksi ehkä paternalistisesti kaitsea. Lisäksi tutkijan korostama, lähinnä vasemmistolaisessa retoriikasta tuttu puhe äärioikeistolaisista salaliittoteorioista, on keino mitätöidä perustellut poliittiset näkökulmat. Rationalismillaan perusteettomasti pöyhkeilevällä (ääri)vasemmistolla on epätieteelliset taikauskonsa ja salaliittoteoriansa, mutta syyttämällä äänekkäästi toisia harhaiseksi nämä jäävät kätevästi oman mölyn alle. Vaikka tutkijan asenne on ymmärtävä, näkyy siinä paradoksaalisesti vahva ”toiseuttaminen”.

Jutun muut häiritsevät piirteet liittyvät musiikkiin, jota ei arvioida juuri lainkaan, ei hyvään eikä huonoon suuntaan. Skeneä tarkastellaan puhtaasti sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä, jonka vuoksi RAC odottaa edelleen valtamedialta juttua, jossa puhuttaisiin myös musiikista. Artikkeliin olisi saanut roimasti enemmän kulmaa, jos vaikka punkveteraanitoimittaja Miettiselle olisi annettu käteen arvioitavaksi Vapaudenristin Ikuinen kuolema albumi.

Veriyhteys-kollektiivissa hämmennystä herätti jutun alussa kerrottu RAC:n historiikki, joka oli poimittu osin lähes sanasta sanaan tässä blogissa ilmestyneestä Robert Forbesin & Eddie Stamptonin kirjan When the Storm Breaks – Rock Against Communism 1979-1993 (Forbes & Stampton, 2014) arviosta. Sittemmin kirjasta on ilmestynyt kaikkien saatavilla oleva Feral Housen painos The White Nationalist Skinhead Movement: UK & USA, 1979 – 1993.

Ennalta arvattavasta asenteellisuudesta ja tirkistelynhalusta huolimatta Rumban reportaasi oli yllättävän reilu kohdettaan kohtaan ja kohtuullisella asiantuntemuksella kirjoitettu, mikä on hämmästyttävää, kun tietää lehden ulostulot nationalismin ja rotutietoisuuden kohdalla. Voi helposti kuvitella millaisen törkyjutun joku alan musiikkiin perehtymätön, mutta skenen politiikkaan fiksoitunut toimittaja kuten Jessikka Aro, olisi RAC:sta vääntänyt.

Arvio: RL




maanantai 9. maaliskuuta 2015

MEDIAN VALHEET

Musiikkilinkki Civic Dutyn kappaleeseen Media Lies.

Suomenkin mediassa on noteerattu Saksan PEGIDA mielenosoituksissa huudettu “Lügenpresse” slogan. Suomeksi valehtelevaa lehdistöä tarkoittava slogan saa raskasta painolastia historiansa vuoksi. Mutta mikä on muuttunut? Lehdistön valheet ja vääristely on arkipäivää. Toisin kuin rehellinen vastarinnankiiski, joka myöntää aatteellisen taustan kaiken tiedonvälityksen takana, moni lehdistö kehtaa esittää objektiivista ja neutraalia. Samaan aikaan toimien tarkoitushakuisen röyhkeästi täysin päin vastoin.

Kansallismielisiä, joita myös yhteiskunnan vaaralliseksi ääriainekseksi kutsutaan, on itsestäänselviä kohteita mediassa vallassa oleville kulttuurisodan likaisille pelureille. Tämän pääsee toteamaan viimeistään ne tahot jotka omalla naamallaan ja omalla nimellään kehtaavat näyttäytyä julkisuudessa, kuulua järjestöihin tai lausua mielipiteitään. Viimeistään silloin nimilistat, henkilörekisterit ja valokuva-arkistot voi täräyttää tiskiin ja näyttää miten poliittinen agenda onkin “tutkivaa journalismia”.

Suomalainen CIVIC DUTY totesi demollaan “Media Lies” biisissä: He kirjoittavat paskaa, vaikka maasi on kuolemassa. Kiellä se paska ja vapauta raivosi! Tätä tarjoaa nykyisin äärimmäisen aktiivinen sosiaalinen media. Mm. YLE WATCH kommentoi aktiivisesti valtavirtamedian aivopieruja tyylikkään öykkärimäisellä innolla. SARASTUS ottaa välillä kantaa ajankohtaiseen, mutta usein sivistyneemmällä otteella. KANSALLINEN VASTARINTA kertoo usein mielenkiintoisen toisen version tapahtumista mistä mediassa kerrotaan varsin yksipuolinen kuva. MUSTA SYDÄN tarjoaa kuvia, linkkejä, videopätkiä ja muuta kryptistä usein kansallismielisen alakulttuurin monilta suunnilta. Nämä tahot kertovat enemmän tai vähemmän selvästi millä asialla ollaan. Neutraalius ja objektiivisuus ei ole aina hyveitä. Kansallismielisen viestintä on väistämättä värittynyttä. Voimme arvostaa aatteellista ja asenteellista mediaa joka tekee selväksi agendansa. Ja samaan hengenvetoon voimme sylkeä niiden päälle jotka syytää valheita ja lokaa aattellisten vastustajiensa päälle, teeskennellen olevansa objektiivisen totuuden asialla.


http://ylewatch.blogspot.fi/


http://sarastuslehti.com/


http://www.patriootti.com/


http://www.mustasydan.com/

Operaatio Kotkanpesä 3.10.2026, Mistreat Muke & Jose

  Huomiothan ennakkoilmoittutumisen!