tiistai 6. kesäkuuta 2017

SUOMESSA ESIINTYNEET ULKOMAALAISET RAC-YHTYEET

Suomen ensimmäisen RAC-konsertin mainos.
Keikka oli kuitenkin Espoossa.

Kommunismin ja sen henkisestä perinnöstä sikiävän monikultturismin vastainen RAC (Rock Against Communism / Capitalism) löi Suomen konserttirintamalla läpi vasta 1990-luvun alussa, jolloin Neuvostoliitto oli juuri romahtanut. Iso-Britanniassa 1970-luvun lopulla syntynyt RAC-liike ja sen bändit tunnettiin 1980-luvulla maamme skinheadien keskuudessa varsin hyvin, mutta tuohon aikaan ne eivät vielä innostaneet perustamaan omia yhtyeitä muutamia yritelmiä lukuun ottamatta. Niistä ehkä vakavin ja poliittisin oli vuonna 1983 vaikuttanut tamperelaisbändiSkinheads. Sen sijaan Tenavatuokio ja Terve Päänahka olivat enemmän Oi-genreen kuuluneita yhtyeitä, joista on vaikea löytää mitään RAC:n viittaavaa poliittisuutta. Tuohon aikaa ilmestyi myös muutamia skinhead-kulttuuria sivuavia pienlehtiä kuten Lähikauppa, Pöly ja Tampereen skinien lehti, mutta ensimmäiset varsinaiset white power -skinhead julkaisut ilmestyivät vasta 1990-luvun alussa (Skullhead, Ainaskin ja Pro Patria).

Vielä 1980-luvulla suomalainen skinhead-liike oli lähes täysin tietyn nuorisotyylin omaksuneiden pioneerien juttu, joka käy selväksi myös suurelle yleisölle kahdesta tv-dokumentista, Tampereen skineistä kertovassa pikku raportissa Anna palaa -ohjelmassa (Yle TV2, 22.8.1983) ja Helsingin skinhead-jengiä kuvaavassa tunnin dokumentissa White Power – Valkoinen valta (Yle TV1, 24.11.1988). Vielä tuolloin suomalaisen skinhead-kulttuuriin moottorina ei toiminut yhteiskunnallinen ja sosiaalinen muutos kuten Joensuussa 1990-luvun alkupuolella. 1980-luvulla meno oli muutenkin vähemmän puritaanista ja monet skinheadit kuuntelivat sulassa sovussa Oi:ta, 2Tone-skata, RAC:ta ja jopa 1960-luvun skinhead reggaeta. Silti Suomen skene oli alusta asti rotutietoinen, vaikka eräät Internetissä vaikuttavat trad-skinheadit yrittävät kirjoittaa uudelleen maamme nahkapäiden historiaa. Tosiasiaksi jää, että lukumäärältään pieni Sharp-liike ja nostalginen traditionalisti-skene ottivat ensimmäisiä haparoivia askeliaan vasta 1990-luvun alkupuolella.

Täysin vailla ideologisuutta Suomen skinhead-liike ei kuitenkaan ollut, sillä jo 1980-luvun alussa Helsingissä ja Tampereella ja vähän myöhemmin Kotkassa ja Turussa vaikuttaneille nahkapäille oli leimallista vahva neuvostovastaisuus ja antikommunismi. Sen sijaan Englannissa, Ranskassa ja Saksassa RAC:n kommunismivastaisuus muuttui viimeistään 1980-luvun puolivälissä avoimeksi siirtolaisvastaisuudeksi, koska tuohon aikaan ulkomaalaisten aiheuttamat sosiaaliset ongelmat alkoivat koskea konkreettisesti valkoista nuorisoa.

Koska Suomi oli koko 1980-luvun nousukauden ajan leimallisesti siirtolaisvapaa yhtenäiskulttuuri, skinheadit noudattivat puhtaammin RAC:n alkuperäistä ideaa, vasemmistolaisen kulttuurihegemonian vastustamista. Vasta 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla liike alkoi täälläkin radikalisoitua, josta näkyvimpinä merkkeinä oli helsinkiläisten skinheadien vuonna 1987 perustama äärioikeistolaisjärjestö Kansallinen Kulttuuririntama (jonka lehden Valkoinen Rintama toimituskuntaan kuului 1990-luvun alussa nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö) sekä Kouvolassa uransa 1988 aloittanut avoimen rasistinen skinhead-bändi Mistreat, silloin vielä nimellä Synthetical Bastards.

1980-luvun toisella puoliskolla suomalaiset nahkapäät haistelivat ilmaa erityisesti Ruotsissa (kokoontumiset Tukholman Helikopterplattanilla ja parakki-kerholla Södermalmilla), sillä läheisen sijaintinsa vuoksi sinne oli vaivaton matkustaa ja luoda helposti suhteita. Halvan ja suositun Inter-Railin ansiosta myös Englannin ja Saksan skene tulivat monelle suomalaisnahkapäälle tutuiksi. Ruotsi pysyi kuitenkin tärkeimpänä RAC-liikkeen innoittaja eikä vähiten siksi, että siellä järjestettiin muutama tärkeä RAC-konsertti (mm. Skrewdriver v. 1987, Indecent Exposure v. 1988, Skrewdriver + Commando Pernod v. 1989, Skullhead v. 1990). Näitä konsertteja kävi katsomassa monikymmenpäinen suomalaisjoukko ja porukkaa täältä riitti myös pienempiin pelkkien ruotsalaisbändien kuten Dirlewangerin, Vit Aggressionin, ja Pro Patrian konsertteihin.

Jo tuolloin muutamilla aktivisteilla oli halua järjestää omia tapahtumia, mutta suurimpana esteenä oli kotimaisten bändien puute ja olematon tietotaito hankkia ulkomaalaisia alan bändejä. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että maamme suuret skinhead-kokoontumiset 1980-luvulla tapahtuivat valtavirtaisten skinheadtaustaisten orkesterien kuten Madnessin (itsenäisyyspäivänä 1985) ja Sham 69:n (keväällä 1988) konserteissa.

1990-luvun alussa rotutietoinen skinhead-liike alkoi levittäytyä myös pienemmille paikkakunnille, joka kasvatti nahkapäiden määrää huomattavasti. Aikaisemmasta eristäytyneestä alakulttuurista alkoi muodostua aito sosiaalisen protestin muoto, joka korostui somali-invaasion ja taloudellisen laman aikana. Espoossa joulukuussa 1992 järjestettyä konserttia voi pitää syystä maamme ensimmäisenä RAC-tapahtumana, johon oli hankittu ulkomaalainen pääesiintyjä, silloin vielä Blood & Honour -järjestön puolesta liputtanut ruotsalainen Agent Bulldogg. Konsertissa piti esiintyä myös Mistreat, mutta bändin keikka peruuntui, koska laulaja Muke oli Göteborgissa pidätettynä skinheadien ja siirtolaisten välisen yhteenoton vuoksi. Mistreatin peruuntumisesta huolimatta konsertti oli välitön menestys varsinkin tapahtuman jälkeen, jolloin Helsingin keskustassa notkuneet aggressiiviset afrikkalaiset saivat tuntea nahoissaan toistasatasapäisen skinhead-kommandon voiman.

Espoon tapahtuma rohkaisi parina seuraavana vuonna muitakin järjestämään RAC-konsertteja, vaikka niihin ei saatukaan ulkomaan vieraita. Niistä eräs ikimuistoisimmista oli Turussa tammikuun 20. päivä 1993 Cafe Noir -ravintolassa järjestetty Mistreatin konsertti, jonka jälkilöylyistä kerrottiin iltapäivälehdissä. Konsertin jälkeen skinheadit ja siirtolaiset joutuivat Humalistonkadulla tukkanuottasille (sic), jonka seurauksena usean kebab-paikan ikkunat rikkoutuivat. Parikymmentä nahkapäätä joutui pidätetyksi ja paikallislehdet kutsuivat tapahtunutta ”Humalistonkadun kristalliyöksi”. Vaikka tällaisissa konflikteissa, joissa nuori veri kuohahtaa, ei saavuteta poliittisesti mitään, ovat ne kuitenkin suurelle yleisölle todiste siitä, että väkisin tuotettu diversiteetti johtaa ennen pitkää eri etnisten ryhmien väkivaltaan.

Vähintään yhtä muistorikas RAC-konsertti pidettiin vuoden 1993 itsenäisyyspäivänä Vantaan Korsossa, jossa esiintyivät paikallinen Brutal Skins ja Mistreat. Juniorikäisten Brutal Skinsin kohkaamisesta pääsi nimittäin nauttimaan koko Suomen kanssa, sillä yhtyeen soittama Blitzin klassikko ”Someone’s Gonna Die” nähtiin seuraavana vuonna Ylen kanavalla esitetyssä jo legendaksi (tässä tuo kulunut ilmaisu pitää paikkaansa) muodostuneessa dokumentaarisessa natsifarssissa Sieg Heil Suomi. Salaa kuvattu konserttitaltiointi ehti kestää vain yhden kappaleen verran ennen kuin turvallisuusmiehet heittivät kutsumattomat Ylen nuuskijat ulos.

Vuosina 1993–94 kotimaisten RAC-keikkojen järjestäminen oli vireää ja ne pidettiin yleensä halvoissa keskiolutkuppiloissa, mikä sopikin hyvin lama-ajan tunnelmaan. Vasta keväällä 1995 konsertit alkoivat vetää suurempia yleisöjä, kun pääesiintyjiksi alettiin haalia ulkomaalaisia alan kuuluisuuksia.

Buumin aloitti maaliskuussa 1995 Helsingissä pidetty ruotsalaisen Midgårds Sönerin konsertti, mutta pankin räjäytti varsinaisesti saman vuoden elokuun Turun konsertti, jossa pääesiintyjinä olivat saksalainen Freikorps ja ruotsalainen Svastika. Iltapäivälehdet lietsoivat tapahtuman ympärille siinä määrin natsihysteriaa, että Turussa järjestettiin jopa viisisataa henkeä vetänyt mielenosoitus konserttia ja rasismia vastaan. Tämän vuoksi konserttipaikaksi sovittu ravintola City Soundi kaupungin keskustassa peruutti tapahtuman, mutta se ei estänyt järjestäjiä hankkimasta tilalle uutta paikkaa Runosmäen lähiöstä. Kuten arvata saattaa, ”rasismin vastainen” joukkohysteria synnytti itsessään väkivaltaa, sillä päivää ennen konserttia suomalaisvihalla lietsottu arabi puukotti provosoimatta neljää skinheadia (kuuleman mukaan seuraavana viikonloppuna tilit tasattiin). Paikalle yritti rynniä myös bussilastillinen pääkaupunkiseudun anarkisteja, mutta heidän onnekseen poliisi pysäytti tilausbussin jo ennen kehä kolmosta. Konserttipaikkana toimineen ravintolan ikkunat saatiin sentään yön pimeydessä keikan jälkeen rikottua ja spreijattua, tihutyön tekijöinä luultavasti paikalliset anarkomarkot.

Turun keikasta oppineena konserttien järjestäjät satsasivat entistä enemmän turvallisuuteen ja peruutusten varalta varapaikkojen etsimiseen. Näin toimittiin vuoden 1995 itsenäisyyspäivän konsertissa Helsingissä, jossa mielenosoittajat rääkyivät Helsingin skinhead-kerhon edessä, koska luulivat konsertin olevan kerhotiloissa. Tuokin tapahtuma kiinnosti mediaa siinä määrin, että Yle näytti ajankohtaisohjelmassaan anarkistien ja skinien välisen nujakoinnin. Ravintola Syntipukkiin siirretystä konsertista kertoi kokosivun jutussaan myös Helsingin Sanomat (11.12.1995), jonka otsikko kirkui ”Sieg Heil -huudot vauhdittivat skinien konserttia Syntipukissa”. 1990-puolivälissä suurimman mediahuomion skinirintamalla vei kuitenkin Joensuu, jossa etninen konflikti oli arkipäiväinen tosiasia.

Median lyödessä skinejä ja muita isänmaallisia kuin vierasta sikaa aktivistit alkoivat kaikessa hiljaisuudessa perustaa omia kerhotilojaan luodakseen monikultturismista vapaita kokoontumispaikkoja. Vaikka eristäytymisellä oli eri kaupunkien nurkkakuntaisuutta korostava ikävä puoli, se lujitti silti radikaalien kansallismielisten ideologista yhtenäisyyttä. Vihdoin skinheadeilla oli omat tilat, joissa saattoi järjestää vapaasti pienimuotoisia kotimaan bändien konsertteja. 1990-luvun toisella puoliskolla Helsingin, Turun ja Joensuun kerhoissa järjestettiin säännöllisesti keikkoja, joita hyödynsivät etenkin kotimaan uudet nousevat bändit. Ulkomaisten bändien kohdalla tilaisuudet järjestettiin edelleen ravintolatiloissa, koska yleisöä saattoi olla yli 300. Tuon ”kulta-ajan” tunnelmista saa melko hyvän käsityksen Ylen lähettämästä Helsingin ja Joensuun kerhoista kertovasta dokumentista Skinivalkoinen Suomi (Yle TV2, 26.4.1998).

2000-luvulla tilanne on pysynyt samana siinä mielessä, että RAC-konsertteja järjestetään edelleen sekä yksityisissä kerhotiloissa että ravintoloissa. Ainoastaan keikkapaikat ovat siirtyneet enemmän kohti Sisä-Suomea, sillä kerhotiloja on perustettu Tampereelle, Orivedelle, Kouvolaan, Kotkaan ja Jyväskylän seudulle. Vaikka keikkojen järjestämisen onkin ammattimaistunut ja rutinoitunut, järjestäjät kohtaavat edelleen samat ongelmat kuin 1990-luvulla. Mikäli RAC-konsertti järjestetään avoimesti, se saa varmuudella niskaansa äärivasemmiston sabotointia, ilmiantoja ja boikottikampanjoita.

Tällä vuosikymmenellä tunnetuin RAC-henkisen tilaisuuden boikotti sattui heinäkuussa 2015, jolloin helsinkiläinen metalli-ravintola PRKL-klubi peruutti painostuksen vuoksi tilaisuuden, jossa piti esiintyä Vapaudenristi, Goatmoon ja amerikkalainen noise-projekti Deathkey. Boikotista huolimatta järjestäjät saivat korvaavan paikan Helsingin Malmilta.

DDR:n Stasilta mallinsa ottaneet äärivasemmistolaiset ovat kohdistaneet ilmianto- ja painostuskampanjansa myös muihin musiikkityyleihin, joita ne pitävät fasistisina. Näistä boikoteista laajinta huomiota sai NSBM-bändien Porin ja Tampereen kiertue ”Carelian Pagan Madness Tour” helmikuussa 2008. Valituksista ja häiriköinnistä huolimatta Tampereen konsertti saatiin pidettyä, mutta Porissa konserttipaikan haltijat antautuivat natsisyytösten edessä. Kiitos järjestäjien sitkeyden ja kontaktiverkoston korvaava lauantain konsertti saatiin järjestettyä Turkuun, jossa esiintyi Tampereen keikan tapaan Der Stürmer (Kreikka), Absurd (Saksa) sekä kotimainen Satanic Warmaster.

RAC:n ja NSBM:n lisäksi hyväkkäiden vihalistalle on päätynyt myös rauhallisena leiritulimusiikkina pidetty Neofolk. Koska isänmaallisuus on nettipunakaartin mielestä ajatusrikos, joutui kotimainen yhden miehen projekti Pyhä Kuolema peruuttamaan ilmiantojen vuoksi vuoden 2016 itsenäisyyspäivän konserttinsa S-ryhmään kuuluvassa helsinkiläisravintola William K:ssa. Tässäkin tapauksessa kansallismieliset saattoivat näyttää vasemmistolle ja medialle pitkää nenää, sillä korvaava paikka saatiin Pub Petestä, joka alkuperäiseen ravintolaan verrattuna salli sisäänsä paljon suuremman yleisömäärän.

Näistä boikoteista on ollut RAC-liikkeelle se hyöty, että yhteisen vihollisen aiheuttamien koettelemusten ansiosta se on tuonut erilaisia yleisöjä yhteen kulttuuritaistelussa monikulttuurista uuskommunismia vastaan. Muihin maihin verrattuna Suomi on siinä mielessä ainutlaatuinen, että täällä radikaali black metal ja RAC lyövät kättä, jonka vuoksi näiden tyylien yhteiskeikkoja ei pidetä mitenkään kummallisena asiana. Tämä on näkynyt myös maamme RAC-bändeissä siten, että esimerkiksi Vapaudenristi ei versoa suoraan skinhead-kulttuurista, vaikka laulujen teemat ovatkin sitä lähellä.

Alla olevaan listaan on merkitty vain ne maamme RAC-konsertit. joissa on ollut ulkomaalaisia esiintyjiä. Syynä ei ole vieraskoreus, vaan se, että nuo tilaisuudet ovat olleet kooltaan suuria ja merkittäviä nationalistisia kokoontumisia. Mukana on muutamia rajatapauksia, jotka eivät ehkä täytä RAC:n poliittisia kriteerejä, mutta joita pidetään yleisesti ns. aidalla istuja -bändeinä kuten Rock-O-Ramalle levyttänyttä Condemned 84:ää. Toisaalta joukossa on yhtyeitä kuten Agent Bulldogg, joka oli uransa alkuvaiheessa vielä leimallisesti nationalistinen bändi, mutta joka 2000-luvun uusissa kokoonpanoissa julistaa olevansa epäpoliittinen skinhead-yhtye. Vastaavasti ruotsalaiset Ultima Thule ja Njord edustavat viikinkirockia, mutta niiden nationalismi on sen verran vahvaa, että niiden niputtamisessa RAC:n alle ei tehdä suurta vääryyttä. Lista ei ole 100-prosenttisen täydellinen, joten jos lukijalle tulee mieleen puuttuva ulkomaalainen esiintyjä, ota yhteyttä Veriyhteyden sähköpostiin.

Teksti: RL

5.2.1992, Espoo: Agent Bulldogg (Ruotsi)

11.3.1995, Helsinki: Midgård Söner (Ruotsi) + Mistreat

19.8.1995, Turku: Freikorps (Saksa), Svastika (Ruotsi) + Mistreat + Pig Killer + Brutal Skins

9.12.1995, Helsinki: Midgårds Söner (Ruotsi), Totenkopf (Ruotsi) + Mistreat + Pig Killer

27.4.1996, Helsinki: Kraftschlag (Saksa) + Mistreat

31.8.1996, Helsinki: Brutal Attack (Englanti) + Mistreat + Pig Killer

27.9.1996, Turku: P.V.A. (Viro) + Mistreat + Pig Killer

7.12.1996, Tampere: Celtic Warrior (Wales/UK), Germania (Ruotsi) + Mistreat + Pig Killer

22.2.1997, Turku: Aryan (Kanada) + Mistreat + Pig Killer

25.4.1997, Turku: Germania (Ruotsi) / peruuntui, + Mistreat + Pig Killer +Hate Crime + Sniper + Cry of Dismay

31.5.1997, Helsinki: Ultima Thule (Ruotsi), Heroes (Ruotsi)

6.9.1997, Turku: Germania (Ruotsi) + Hate Crime + Pig Killer

6.12.1997, Helsinki: Bound for Glory (USA) + Mistreat + Hate Crime

25.7.1998, ”Meripäivät”, Kotka: Pluton Svea (Ruotsi) + Sniper + Fatal Strike

5.9.1998, Turku: Germania (Ruotsi) + Mistreat + Pig Killer

7.11.1998, Helsinki: Bulldog Breed (Englanti) + Endupdead + Hate Crime

5.12.1998, Helsinki: Stonehammer (Kanada) + Mistreat + Hate Crime

31.12.1998, Turku: Germania (Ruotsi) + Endupdead + Sniper

27.3.1999, Helsinki: Fortress (Australia) + Mistreat + Hate Crime

30.4.1999, Turku: Germania (Ruotsi) + Endupdead

24.7.1999, Turku: Avalon (Englanti) + Hate Crime

4.12.1999, Helsinki: Warlord (Englanti) + Endupdead + Sniper + Hate Crime

29.4.2000, Helsinki: English Rose (Englanti) + Mistreat + Hate Crime

13.5.2000, Turku: Vinland Warriors (Kanada), P.W.A. (Viro) + Endupdead + Hate Crime

29.7.2000, ”Meripäivät”, Kotka: Stigger (Englanti), P.W.A. (Viro) + Mistreat

28.7.2001, ”Meripäivät”, Kotka: P.W.A. (Viro) + Sniper

22.9.2001, Vantaa: Bulldog Breed (Englanti), Eye of Odin (Englanti), P.W.A. (Viro) + Sniper + Hate Crime

10.11.2001, Turku: Pluton Svea (Ruotsi) + Renegade Youth

18.5.2002, Helsinki: Gesta Bellica (Italia) + Mistreat + Hate Crime

21.3.2003, ”unplugged”, Tampere: Celtic Warrior (Wales/UK), Saga (Ruotsi), + Mistreat

22.3.2003, Helsinki: Celtic Warrior (Wales/UK), Saga (Ruotsi), + Mistreat

17.5.2003, Orivesi: Legion of St George (Englanti), Steelcapped Strenght (Ruotsi), Saga (Ruotsi)

26.7.2003, ”Meripäivät”, Kotka: Section 88 (Englanti), P.W.A. (Viro) + Mistreat

4.10.2003, Helsinki: Brutal Attack (Englanti), P.W.A. (Viro) + Mistreat

22.5.2004, Vantaa: Legion of the St George (Englanti), Pureblood (Englanti)

23.10.2004, Helsinki: Brutal Attack (Englanti), White Law (Englanti) + Mistreat

19.2.2005, Helsinki: Max Resist (USA), Final War (USA) + Mistreat + White Minority

10.9.2005; ”Veteraaniturnaus 2005”, Kouvola: P.W.A. (Viro), Ken McLellan & Brad (Englanti) + White Minority + White Covers

3.12.2005, ”Itsenäisyyspäivän konsertti, Helsinki: P.W.A. (Viro) + Sniper + White Minority

18.3.2006, ”Riban synttärit”, Helsinki: Les Vilains (Belgia), Legittima Offesa (Italia) + Mistreat

29.7.2006, ”Meripäivät”, Kotka: Revalers (Viro), Clockwork (Viro) + White Minority + Sniper + White Covers.

14.10.2006, Helsinki: English Rose (Englanti) + I.V.A. + White Minority

3.2.2007, Helsinki: Brutal Attack (Englanti), Revalers (Viro), P.W.A.(Viro) + White Minority

14.7.2007, Korkeakoski: Youngland (USA) + Mistreat + White Minority

29.9.2007, ”ISD Memorial”, Turku: Path of Resistance (Saksa), Inborn Hate (Saksa), P.W.A. (Viro)

6.10.2007, Tampere: Condemned 84 (Englanti) + Code1 (Englanti) + Barking Dogs

5.4.2008, Helsinki: Tattooed Motherfuckers (Englanti) + Unborn SF + Last Laugh

29.11.2008, West-Coast Hardcore Massacre vol I, Turku: Path of Resistance (Saksa), Moshpit (Saksa), Brainwash (Saksa), Daily Broken Dream (Saksa)

26.3.2009, Helsinki: Kill, Baby Kill! (Belgia) + Ken McLellan & Brad (Englanti) + P.W.A. (Viro)

25.7.2009, Jämsä: Kraftschlag (Saksa), Revalers (Viro) + Mistreat

27.3.2010, Kangasala: Bully Boys (USA), Westwall (USA) + Sniper

24.4.2010, Helsinki: Revalers (Viro) + Mistreat +Civic Duty

2.7.2011, Helsinki: Bound for Glory (USA), P.W.A. (Viro) + Mistreat

22.10.2011, Helsinki: Zetazeroalfa (Italia) + Stormheit + Pohjantuulet

10.12.2011, ”Itsenäisyyspäivä”, Helsinki: Revalers (Viro) + Civic Duty + (special guest)

13.–14.7.2012, ”Nordic Summer Fest”, Orivesi: Blitzkrieg (Saksa), Kraftschlag (Saksa), Endless Pride (Ruotsi), Revalers (Viro) + Marder + Pagan Skull + Street Sweepers + Civic Duty + Anger

10.3.2012, Helsinki: Obłęd (Puola)

10.12.2012, ”Itsenäisyyspäivä”, Kotka: Endless Pride (Ruotsi) / peruuntui, + Street Sweepers + Pagan Skull + Marder

9.-10.8.2013, ”Nordic Summer Fest”, Orivesi: Blitzkrieg (Saksa), Endless Pride (Ruotsi), Irminsul (Espanja) + Goatmoon + Civic Duty + Pagan Skull + Street Sweepers (kaikki ulkomaalaiset bändit soittivat lauantaina 10.8.)

7.9.2013, Tampere: Agent Bulldogg (Ruotsi) + Tammerfist + Hoist

9.11.2013, ”West-Coast Hardcore Massacre vol II”, Lieto: Still Burning Youth (Italia), Path of Resistance (Saksa), Thrima (Saksa) + Marder +Civic Duty + Rusty Nailbomb + Pagan Skull

5.7.2014, Helsinki: Agent Bulldogg (Helsinki) + The Jacklads + Brewdriver + The Pistones

9.8.2014, Orivesi: Redneck 28 (Wales/UK)

20.9.2014, ”Colours of Autnum”, Kannonkoski: Minu Kamp (Viro) + Goatmoon + Vapaudenristi + Pagan Skull + Marder

28.2.2015, Tampere: Condemned 84 (Englanti) + Tammerfist + Brewdriver

29.5.2015, Helsinki: Njord (Ruotsi) + Kareliaani

30.5.2015, Turku: Njord (Ruotsi) + Kareliaani

15.8.2015, Tampere, Agent Bulldogg (Ruotsi) +Nuoret Sankarit + Hoist.

5.12.2015, Helsinki: Agent Bulldogg (Ruotsi) + Rangaistuspotku + The Pistones

6.2.2016, Jyväskylä: Minu Kamp (Viro) + Pagan Skull + Circle of Dawn

9.7.2016, Tampere: Redneck 28 (Wales/UK) + Pylvanainen + Genocide Wolves

20.8.2016, Helsinki: Kategorie C (Saksa) + Ultra Brewality + Dead Nation

16.9.2016, ”Hate Tour Finland 2016”, Jyväskylä: Division Germania (Saksa), Hate for Breakfast (Italia) + Pylvanainen

17.9.2016, ”Hate Tour Finland 2016”, Helsinki: Division Germania (Saksa), Hate for Breakfast (Italia) + Marder + Civic Duty

10.12.2016, ”Itsenäisyyspäivän konsertti”, Helsinki: Obłęd (Puola), P.W.A. (Viro) + Vapaudenristi + Urban Threat

18.3.2017, Tampere: T.H. (Saksa) + Mistreat + Genocide Wolves

18.3.2017, Helsinki: Indecent Exposure (Englanti) + Brewdriver + Dead 

12.8.2017, Helsinki: Condemned 84 (UK) + The Jacklads + Terve hulluus 

28.7.2018, Suur-Helsinki, "Mistreat 30 vuotta" (2.päivä): Barny (Saksa), Code 291 (Ruotsi), P.W.A. (Viro) + Genocide Wolves, White Minority, Marder, Mistreat

4-5.1.2019, Suur-Helsinki, 
"Vapauden soinnut", perjantai (akustinen): Flatlander (Hollanti), Flak (Saksa) + Stormheit, Muke & Jose. Perjantai: Revalers (Viro), Minu Kamp (Viro), Flak (Saksa), Mortuary (Saksa) + Marder, Pagan Skull

9.3.2019, Jyväskylä: Squadron (Englanti), H K (Saksa) + Marder + White Minority + Mistreat

7.12.2019. Suur-Helsinki: Snöfrid (Ruotsi) + Sankar´hauta, Pagan Skull, Mistreat


torstai 1. kesäkuuta 2017

Ce Jour Viendra / Vapaudenristi: Vapaussota 18 / Fer De Lance (Sakaramiina, 2017)


Vapaudenristi on löytänyt yllättävästä maasta kumppanin uudelle 10” mini-LP yhteislevylle. Kanada toki tunnetaan RAC-rintamalla ja vaahteranlehti-bändit kuten Aryan, Stonehammer ja Vinland Warriors ovat vierailleet Suomessa asti. Harvinaisempaa herkkua ovat kuitenkin Kanadan ranskankielisen Quebecin alueen bändit, jota edustaa ensilevytyksensä tälle levylle tehnyt Ce Jour Viendra (suom. ”Tämä päivä tulee”). Jo pitkään Kanadan tunnetuin ranskankielinen RAC-bändi on ollut Trouble Makers, mutta yhtye tulee Quebecin ulkopuolelta, Montrealista. Ce Jour Vienda edustaakin täysin uutta verta Kanadan ranskankielisessä ja etenkin Quebecin alueen skenessä.

Levyn kahdella kappaleellaan Ce Jour Viendra todistaa kieli-identiteettinsä voiman, sillä soundissa ei ole juuri mitään mikä yhdistäisi yhtyeen laajan maan englanninkielisiin vanhoihin suunnannäyttäjiin, nimiin kuten Cross, Odins Law, Rahowa, Involved Patriots tai edes uudemman sukupolven punk-rymistelijöihin Battlefrontiin ja Excessive Forceen. Bändin vaikutteet lepäävätkin syvällä 1980-luvun ranskalaisissa RAC-legendoissa, mitä ei ole pidettävä lainkaan huonona asiana etenkin kun yhtye osaa esittää pastissinsa ajattomassa eikä nostalgisessa hengessä. Lähin vertailukohta yhtyeen klassista Ranska-RAC:ta ja raskaampaa nykysoundia yhdistävälle ilmaisulle on Bagadou Stourm, joka sekin korostaa sattumoisin paikallisidentiteettiä, Ranskan bretagnelaisuutta.

Ensimmäisen kappaleen ”Fer de Lance” tanakan raskasta komppikitarointia elävöittää lopussa soiva soolokitara, jonka sointukulut tuovat mieleen Legion 88:n tunteikkaimmat esitykset. Biisin voima on ennen kaikkea tarttuvassa sävelessä, jonka monipolvinen kertosäe koukuttaa kummasti. Odotuksia nostavalla juhlavalla introlla alkava toinen kappale ”Entre temps” on edellistä huomattavasti suoraviivaisempi esitys, mutta tässäkin melodisuus nousee ratkaisevaan osaan, jota vielä korostaa kertosäkeen taustalla soiva stemmalaulu. Esityksen viimeisessä pitkähkössä instrumentaaliosuudessa tyyli muuttuu täysin ja sitä hallitsee folk-metallista tutut jylhät kitarasoolot.

Vapaudenristi jatkaa kolmella uudella kappaleella varhaisten demojen ja Veriyhteys I -kokoelmalla olleiden esitysten suorasukaista karskia linjaa. Yhtyeen karhea perussoundi ja melodisuus ovat edelleen tallella, joskin entistä yksioikoisempina, mikä sopiikin oivallisesti nykysanoitusten tylyyn tematiikkaan. Jo ensimmäinen veto, ”Vapaussota 18”, antaa ymmärtää, että ainakin toistaiseksi Vapaudenristi ei ole palaamassa toisen albumin filosofiseen syvähenkisyyteen, vaan pääpaino on historiallisten haavojen avaamisella ja suoran toiminnan katupolitiikalla.

Vapaussota 18” kertoo valkoisen Suomen perinnöstä, jonka opportunistinen poliittinen valtavirta on 1960-luvun jälkeen halunnut tietoisesti unohtaa ikään kuin sodan voittajat olisivat olleet punaisia. Kappale muistuttaa karulla darvinistisella tavalla miten voitettuja punakapinallisia kohdeltiin ja miten saman punasyövän nykyulokkeita pitäisi kohdella myös tänään. Lähes sadan vuoden takaisten tapahtumien puimista on harjoittanut lähes poikkeuksetta nykyisten rappioarvojen hegemoniaa ylläpitävä vasemmisto, joka ei osaa muuta kuin uhriutua ja haaveilla kaunaisesti vuoden 1918 uusinnasta. Vapaudenristin esitys on varoitus hallitsevalle punahegemonialle siitä, että kansan enemmistön tuntoja edustavaa valkoista puolta ei kenties kannattaisi provosoida, sillä horroksestaan herätetty nukkuva karhu on tunnetusti aivan saatanan kiukkuinen peto, joka pistäisi mielellään punaräähkät poskeensa.

Seuraavaksi kuultavassa kappaleessa ”Laitaoikeiston hurjapäät” liikutaan samassa miehisen suoran toiminnan mielenmaisemassa kuin bändin vanhoissa ralleissa ”Pelin henki”, ”llta ulkona” ”Valkoinen kapinahenki”. Keskitempoisen biisin kepeä revittely on ehkä juuri sitä mitä musiikkipuolen komukyylät kutsuisivat ”löysäksi äärioikeistorockiksi”. Poliittisena agitaationa kappale toimi kuitenkin mitä parhaiten, sillä toisin kuin krustipaskojen kohkaamisessa, hitaahko tempo suo kuulijalle mahdollisuuden saada sanoista selvää, jotka vokalisti Mikko A lausuukin kiitettävällä artikulaatiolla. Mitään ei todellakaan jätetä epäselväksi. Kappaleen asenne kiteytyy kertosäkeessä samalla kun kuuntelijalle paljastuu, mihin etelän suurissa kaupungeissa viime aikoina näkyneet arvoitukselliset Joten… -kelttiristitarrat viittaavat:

Joten,
katsot kauhulla heitä
jotka maataan varauksetta rakastaa
Katsot kauhulla heitä jotka
taistelee, mesoo ja kaikkensa antaa

Levyn päättävä ”Rangaistus vastaa rikosta” on käännösversio kuusankoskelaisen Sniperin ikivihreästä ”Punishment Fit The Crime”. Sniperistä ollaan sekä skenessä että skenen ulkopuolella montaa mieltä, mutta harva kiistää sitä, että parhaimmillaan bändi on tehnyt tarttuvia biisejä, joista on bändin kuin bändin helppo vääntää omat versionsa. Vapaudenristin tulkinta ”Rangaistus vastaa rikosta” ei tuo kappaleelle lisäarvoa ainoastaan alkuperäisestä versiosta poikkeavilla soitannalla, vaan ennen muuta suomenkielisillä sanoituksilla, jotka paljastavat esityksen todellisen radikalismin, joka jää englanniksi laulettuna monesti huomioimatta. Kenttäoikeutta jaetaan kommunismin eri variaatioita edustaville heprealaisille rotannaamoille samoin kuin punaisen syövän kotimaisillekin parasiiteille. Hammurabin lakia noudattavassa ehdottomuudessaan laulu kuuluu samaan sarjaan kuin Pyhä Kuoleman yhteislevyltä tuttu ”Tuhkaa”.

Laajan yleisön kannalta on harmillista, että Vapaussota 18 / Fer De Lance -split levyä saa vain kymppituumaisena vinyyliversiona. Kyse on sen verran särmästä tuotoksesta, että biisien soisi päätyvän myös vain digitaalisten formaattien varassa olevien kansallismielisten ja uteliaiden ”aidalla istujien” kuultavaksi.

Arvio: RL



White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...