maanantai 14. tammikuuta 2019

Mistreat: Heartless Bastards (2018)

MISTREAT: Heartless Bastards (PC Records, 2018)

MISTREAT: Heartless Bastards (Midgård, 2018)

MISTREAT: Heartless Bastards 12” vinyl (Mistreat Productions, 2018)

Maamme nahkapääveteraanien viimeisintä kokopitkää on odotettu kuin mustan auringon nousua kunnes vihdoin vuonna 2018 ilmestyi uusi albumi peräti kolmena eri painoksena.  Kolmentoista vuoden odotus ei ole mennyt hukkaan, sillä Heartless Bastards tarjoaa kaikkea sitä herkkua mitä bändiltä on totuttu kuulemaan ja vähän ylikin. 

Pahamaineisen Hollywood-ohjaaja Quentin Tarantinon juutalaista kostofantasiaa Inglourious Basterds nimellään parodioiva Heartless Bastards on suoraselkäinen manifesti aatteellisesta uskollisuudesta ja vastakulttuurijuurien kunnioittamisesta. 

Puhtaasti musiikillisesti arvoituna levy ei ole kuitenkaan menneiden vuosikymmenten pastissi, vaan Mistreat on päivittänyt soundinsa 2010-luvun radioystävälliseen suuntaan. Kuulija huomaa välittömästi, että aikaisempiin levyihin verrattuna tätä äänitettä on hierottu studiossa pitkään, sen verran puhtaalta ja viimeistellyltä albumi kuulostaa.

Voi olla, että joidenkin vanhojen fanien mielestä Mistreatin kirkas soundimaailma on jopa liian siisti, koska siitä puuttuu alkuaikojen rupisuus ja punk-kohkaus. Nostalgikoilla on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta suurin osa bändin kuulijakunnasta on kautta rantain pitänyt levyä täysosumana yksinkertaisesti siksi, että sen biisit ovat tarttuvuudessaan samaa luokkaa  kuin yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia. Se, että bändi on hionut kappaleensa studiossa kuin miljoonia myyneet melodiset jenkkipunk-bändit, ei ole ollenkaan huono juttu, vaan kertoo siitä, että bändi ottaa musiikkinsa tosissaan. 

Vaikka Mistreat on laulanut vuosikausia tietyistä vakioteemoista, ne ovat tälläkin levyllä nousseet ikävä kyllä aina vain ajankohtaisemmiksi kuten Midgårdin cd-painoksesta ja LP:ltä löytyvä ”Not Welcome”. Biisi tuo karulla tavalla mieleen hiljattain Oulussa paljastuneen rotumuukalaisten raiskauspedofiililiigan, joka on saalistanut netin avulla vaaleita alaikäisiä tyttöjä. Kappaleen keskimmäisessä säkeistöstä lauletaan ennakkotietoisesti siitä, josta maamme suuri yleisö sai kuulla vasta viime vuoden lopulla:

Cause, raping and stealing is not our style

Get the fuck out! You rapist shitpile

Having sex with kids is not our style

Get the fuck out, disgusting paedophile

Cleveland steamer is not our style

Get the fuck out, you stinking coprophile

Mistreat on siinä mielessä poikkeuksellinen RAC-bändi, että vakavia teemoja käsitellessään sillä on usein mukana pilkettä silmäkulmassa kuten kommunismin romahdusta enteilleessä kappaleessa ”1987”. Bändi ei olekaan mikään aatteen totinen torvensoittaja, vaan se tuo kappaleisiin mukaan elämänmakuisen kertojan näkökulman. 

Juuri tämä tavallisen kadun miehen näkökulma jos mikä tekee lauluista uskottavia eikä pelkkää ideologisten iskulauseiden onttoa hokemista. Kouvolan omilla pojilla onkin aina ollut terveellä tavalla jalat maassa poliittisten kysymysten suhteen. Tästä asenteesta välittyvä katurealismi on suoraa skinhead-perinteen jatkamista The 4 Skinsin ja The Last Resortin hengessä. Teksteissä löytyy testattua katujen viisautta (”Skinheads will never die”) kuin myös salaviisasta ajatonta filosofiaa kappaleessa ”Bloodshed”, jossa vannotaan  puhdistavan väkivallan voimaan näinä Eurostoliiton viimeisinä päivinä.

Jos Mistreat laulaisi suomeksi ja tekstit olisivat poliittisesti korrekteja, yhtye olisi saavuttanut helposti samanlaisen kansansuosion kuin musiikillisesti hiemen samaan genreä soittavat Klamydia ja Pää Kii!. Mutta koska yhtye on periaatteissaan yhtä ryhdikäs kuin Skrewdriver aikoinaan, bändin musiikista on päässyt tietoiseksi enimmäkseen vain kansallisesti radikaali kansanosa. Sikäli harmi, sillä tämänkin levyn biiseissä on käsittämättömän kovaa draivia ja moni esitys vyöryy eteen päin kuin hurjistunut ratsuväkivapataljoona sellaisissa vedoissa kuin ”Born without a spine”, ”Heartless Bastards”, ”Side by side”, ”Not welcome”, ”Bloodshed” jne. 

Levyllä melodioissa löytyy, mikä saisi monet valtavirtabändit kalpenemaan kateudesta. Biisit ovat kuin räätälöity hyviä Mistreat-bileitä varten. Uusi albumi tarjoaakin ison nipun kappaleita, jotka tullaan liittämään bändin pitkään hittiparaatiin. Tämähän sopii, sillä Misteratin musiikista pursuava elämän jano ja positiiviisuus ei ole aivan pikku juttu maassa, joiden asukkaille pessimismi ja melankolisuus on toinen luonto.

Mistreatin uusin on australialaisen Fortressin paluulevyn Brothers of the Storm ohella heittämällä yksi viime vuoden parhaita RAC-levyjä maailmalla. Kahdella cd-versiolla on muutama eri biisi, mutta jos haluaa kuulla kaikki kappaleet yhdeltä levyltä suosittelen hankkimaan Mistreatin oman levy-yhtiön LP-version.

Arvio: RL

maanantai 7. tammikuuta 2019

VAPAUDEN SOINNUT 4-5.1.2019


Perjantai-illan ollessa vasta käynnistymässä, Stormheit aloitti iloisella ja varmalla otteella. Selvästi skinhead ja RAC painotteinen yleisö reagoi parhaiten tuttuihin turvallisiin cover-valintoihin, kuten Fortressin Commie Scum. Yleisö sai kuulla myös Misfits, Coil, Vapaudenristi ja Der Sturmer kappaleita. Stormheit ei taipunut aivan RAC trubaduureille tyypilliseen jukebox formaattiin, vaan esitti myös omia kappaleitaan jotka monille ulkomaalaisille olivat varmasti ennestään tuntemattomia. Pitkät rauhalliset vedot sopivat parhaiten neo-folk henkisiin iltamiin, joten oli selvästi hyvä valinta keskittyä lyhyen ytimekkäisiin kappaleisiin sekä ottaa mukaan muutamia varmoja nakkeja.

Sekä Flatlander ja FLAK solo keikat olivat huomattavasti tyypillisempiä RAC trubaduurien vetoja. Toisin kuin akustisella kitaralla tunnelmoinut Stormheit, bändit vetivät säröttömällä sähkökitaralla. Pitkälti genren ehdottomista hiteistä koostuvat setit olivat mukavaa kuultavaa sillä esiintyjät osasivat sekä soittaa että laulaa hienosti. Covereita vetävät trubaduurit ovat parhaimmillaan kerhojen illanistujaisissa. Isommat puitteet omaavalla keikalla jäivät he selvästi niiden jalkoihin joiden setissä pääpaino, tai kohokohdat oli omassa materiaalissa.

Tätä alleviivasi Mistreatin Muken ja Josen keikka. Vaikka skinhead musiikin perinteistä ammennettiin sopiva määrä lainakappaleita, setin vahvuus oli soittajien itsensä näköiset ja oloiset, omat klassikot. Mistreat ei yritä soittaa tiukasti ja ammattimaisesti. Heillä pääasia on hyvä meininki. Uuden levyn kappaleet toimivat erinomaisesti akustisina versioina. Tuttuun tapaan setti venyi venymistään ja lavalla olevat musikantit todella nautiskelivat hauskanpidosta kuten myös yleisö.

Vaikka perjantaina nähtiin yleisöä ulkomaita myöten, suurin osa yleisöstä oli saapunut vasta lauantain rock keikalle.


Fatherland (kuvassa ylhäällä) oli siirtynyt päivän ensimmäiseksi. Yhtye veti toistaiseksi kevyesti parhaan keikkansa. Soitto eteni vinhaa vauhtia, pysyen hyvin kasassa. Ensimmäistä kertaa laulu ei ollut epämääräistä mölinää, vaan kireämpi rääkyvämpi Black Metalliin parhaiten sopiva tyyli hallitsi. Yleisö heräsi aina parhaiden kappaleiden aikana. Perinteisemmän skinheadmusiikin ystävät innostuivat kun Fatherland veti settinsä loppupuolella raivokkaan Landser kappaleen. Fatherlandissä oli tällä kertaa paljon enemmän energiaa ja soitosta välittyi innostus.

Civic Duty jatkoi uuden basistin kanssa rajua RAC takomista. Setti on pitkälti juuri se mitä keikoilla on totuttu kuulemaan. Basisti tipahti hetkeksi kyydistä parissa kappaleessa, mutta se ei menoa haitannut.


Myös Marder oli tavallista villimmällä tuulella. Pari edeltävää keikkaa ovat olleet hyviä, mutta ei niin hyviä kuin bändi parhaimmillaan. Esimerkiksi Ukonvasaman järjestämässä Horst Wessel tapahtumassa tai Ukkometson keikoilla Marder keikat erottuu edukseen. Yhtye pääsee selvästi paremmin kiinni ytimeensä muutaman virvoikkeen jälkeen. Lavalla tapahtuva kujeilu ja yhtyeen yhteishengen näkyminen tuo siihen energiaa jota ei välity vakavalla naamalla ollessa. Se ei poista Marderin tiukkaa ideologista sisältöä. Sekä vanhoilta oi-levyiltä että esimerkiksi keski-eurooppalaisilta RAC levyiltä tuttuja huumorikappaleita ei Suomessa ole usein nähty. Vapaudenristin joillain keikoilla esittämä Dingon ”apinatarha” hämmästytti muutamia, mutta Marder veti maton jalkojen alta soittamalla keikkansa loppuun Raptorin ”oi beibi”.

Pagan Skull oli viimeinen kotimainen esiintyjä. Yhtye on ollut niin tiukassa soittokunnossa, että keikasta osasi odottaa hyvää. Nécropolen lämppärikeikan kotikenttäedun tunnelma tai itsenäisyyspäivän voitokas henki nostavat ne tätä keikkaa paremmiksi, mutta nyt oltiin vähintään Apocalyptic Rites festivaalin tasolla. Setti muodostui pitkälti mainituilla keikoilla muodostuneesta rungosta. Vierailevia laulajia kävi useita. Vapaudenristin laulaja karjui Kali Yugan Lapset, Marderin laulaja Der Sturmer coverin ja puoli vuosikymmentä sitten ilmestyneen Taistele Vastaan -kappaleen kertosäkeeseen yhtyi mukaan Marderin kitaristi Janne.

Vapauden Soinnut festivaalin erikoisuus oli bändivalinnat. Saksalainen Mortuary ei tunnu olevan tuttu kenellekään. Bändi yhdistää nshc saundia todella alavireiseen deathcore & gore-grind tyyliseen materiaaliin. OPOS records apunaan, se voi löytää keski-euroopasta kuuntelijakuntaa. Saksassa kaikki musiikkityylit on jollain tapaa valjastettu valkoiseen identiteettipolitiikkaan. Suomessa kansallismielinen yleisö ei vaikuta olevan kovin kiinnostunut materiaalista jossa ei ole suoria linkkejä rotutietoisen musiikin historiaan. Mortuary sai ulkomaista väkeä pittiin hyppimään, mutta oli selvästi outo tapaus festivaalilla. Mortuaryyn voi tutustua esimerkiksi täällä:

Illan ehdottomia kohokohtia oli viron Revalers. Yhteen RAC’N’ROLL vetoaa perinteiseen skinhead yleisöön. Soittotaidon ja lavaenergian ollessa huippuluokkaa, Revalers todisti taas olevansa valkoisen rock musiikin huomionarvoisimpia liveyhtyeitä näinä päivinä. Uusi levy ilmestyy helmikuussa ja sitä tulee varmasti saamaan myös kotimaisilta jakelijoilta.

Viron Minu Kamp nauttii suurempaa arvostusta Suomessa kuin monessa muussa maassa. Yhtye on täällä jo kolmatta kertaa. Se on myös julkaissut split albumin Pagan Skullin kanssa. Kotimaassaankaan yhtye ei ole aina näyttänyt vetoavan kaikkein kovapäisimpiin rotutietoisen musiikin ystäviin. Ennen youtubesta poistoa hurjiin katselulukemiin yltäneet kappaleet todistivat bändin löytäneen oman paikkansa ja yleisönsä letkeällä kansallismielisellä rock musiikilla. Perinteisemmästä kansallismielisyydestä ja sotahistoriasta ammentava Minu Kamp soitti todella hyvin ja sai kappaleillaan maanmiehensä nousemaan spontaanisti lavalle yhteislaulukööreihin. Todella hyvä keikka.

Pääesiintyjäksi pestattu FLAK julkaisi ensimmäisen promonsa 10 vuotta sitten. 2010, 2015, 2017 ja 2018 ilmestyneet saksankieliset levyt ovat ilmestyneet Saksalaisilla levy-yhtiöillä eikä Veriyhteyteen asti ole kuulunut suurta kohinaa Suomalaiselta yleisöltä. Joidenkin kotimaisten jakelijoiden listoilta Flak levyjä voi löytää. 2018 vuoden Thronfolger on selvästi kehittynein levy. Puhtailla lauluilla oleva levy yhdistää melodista metallia ja modernia raskasta rock musiikkia nshc vaikutteisiin. Levyn aloittava kappale Kaiserthron kuultiin molempina päivinä. Tällä keikalla mielestäni jopa kaksi kertaa. Lähes 8 minuuttia kestävä kappale antaa kattavan kuvan mistä yhtyeen musiikissa on kyse. FLAK nautti soittamisesta ja kiitteli yleisöä. Johtohahmo kertoi ettei olisi uskonut kymmenen vuotta sitten päätyvänsä Suomeen keikalle. Moderni Saksalainen tyyli ei ole Suomessa saanut kovin isoa jalansijaa. Tulevaisuus näyttää tuleeko Suomessa koskaan nousemaan samalla tavoin kuin Saksassa. Se voi edellyttää uuden sukupolven nousua. Moni vanha rotutietoisen musiikin ystävä kuuntelee Saksasta edelleen vain tyylejä mistä maan bändit vuosikymmenet sitten tunnettiin.

https://www.youtube.com/watch?v=Vc_JwauiLaI

Keikka päättyi aikataulujen mukaisesti eikä mitään järjestyshäiriöitä näkynyt. Poliisit kävivät paikalla viiden auton voimin, mutta poistuivat kun mitään tarvetta toimenpiteille ei löytynyt. Osa oli alustavasti epäluuloinen tapahtumaa kohtaan. Olisiko nuorelle järjestäjäporukalle mahdollista saada näin massiivinen tapahtuma kunnialla hoidettua. Joillekin lippujen hintataso tuntui liian korkealta. Jos kuittailua realismin puutteesta ja liian ison palan haukkaamisesta on mahdollista heittää ilmaan, ennakkoluulotonta yrittämistä ei voi kyseenalaistaa. Kaikki bändit soittivat ja aikataulut pitivät. Monet ulkomaisetkin olivat löytäneet paikalle. Venäläisiä tuntui olevan harvinaisen suuri edustus paikalla.

Lue Minu Kamp haastattelu:

Lue Revalers haastattelu:

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...