maanantai 13. marraskuuta 2017

RAC-klassikot osa 5: Bound For Glory: The Fight Goes On (Resistance Records, 1994)

Aikanaan Antiikin Roomassa eli sotapäällikkö Cincinatus, jonka nimi jäi elämään synonyymina vaatimattomuudelle. Hän oli sotapäällikkö vailla vertaa, mutta hän arvosti yksinkertaista maalaiselämää ja maanviljelyä. Kahdesti hänet kutsuttiin johtamaan legioonia hyökkäävää vihollista vastaan, ja molemmilla kerroilla hänet nimitettiin Rooman diktaattoriksi, eli ehdottomaksi yksinvaltiaaksi. Molemmilla kerroilla hän otti murskavoitot vihollisesta, mutta sen sijaan että hän olisi jäänyt Roomana vaatimaan etuoikeuksia, palasi takaisin tilalleen viljelemään maata.
Tämä pohjustukseksi siksi, että Minnesotan viikingit eli Bound For Glory on ikään kuin rotutietoisen musiikkiskenen Cincinatus. Yhtyeen ja erityisesti sen primus motor kaksikon eli kitaristi Ed Wolbankin ja laulaja Joelin ansiot ovat kiistämättömät, BFG on yksi vanhimpia bändejä (aina vuodesta 1988 alkaen) ja heidän musiikkinsa innoittanut useita nuorempia polvia. Tosin yhtye ei ole kuitenkaan ollut samanlainen lippulaivabändi kuin esimerkiksi Skrewdriver tai Rahowa aikanaan. Tämän tarkoittaen sitä, että yhtye on tehnyt omaa juttuaan omaan tahtiinsa ilman suurta meteliä ja antanut aina silkkaa ylivoimaa olevia iskuja silloin kun siihen on ollut tarvis. Tästä hyvänä esimerkkinä on alkuvuodesta julkaistut kolme levyä: Day of Victory -split saksalaisen Brainwashin kanssa, Ironborn täyspitkä ja Bad Apple EP, jotka ovat osoitus siitä, että harmaantuvista parroista huolimatta nämä konkarit nuijivat maanrakoon useat puolivillaiset yrittäjät.
Vuodet 1993–94 olivat rankkoja rotutietoisen musiikin skenelle: lyhyessä ajassa viimeiseen iltahuutoon lähtivät Skrewdriver yhtyeen keulakuva ja B&H järjestön perustaja Ian Stuart, Nordic Thunder yhtyeen kovanyrkkinen sotapäällikkö Joe “The Hammer” Rowan ja Bound For Gloryn alkuperäinen laulaja Eric Banks. Kuitenkin noina vuosina nauhoitettiin ja julkaistiin myös Bound For Gloryn magnum opus The Fight Goes On, joka on musiikillisesti eräänlainen vedenjakaja. Ennen tätä levyä oli yhtye julkaissut jo kolme täyspitkää: Hatecore hengessä leimahtelevan debyyttinsä Warriors Gloryn sekä Amerikan valkoisen keskiluokan kapinahenkeä henkivät Oi-levyt When Hammer Falls ja Over the Top. 1990-luvun loppuun tultaessa yhtyeen tyyli muuttui puhtaaksi thrash metalliksi, ja tähän varmasti on syynä The Fight Goes On, jolla yhdisteltiin aikaisempien levyjen hatecore ja RAC elementtejä metallisempaan soitantaan.
Tämä levy on myös jakanut yhtyeen kannattajakunnan mielipiteitä eniten, mutta ei käy kiistäminen. etteikö materiaali olisi tasokasta. ”The Iron Eagle Flies Again” avaa levyn kiukkuisella RAC/metal cocktaililla, eikä ihmekään että ko. kappale toimii edelleenkin yhtyeen keikkasetin avaajana. Avausraita on kuitenkin vahva näyttö siitä että tyylillisistä muutoksista huolimatta Bound For Glory seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Vielä raskaammin rouhii seuraava ”Judgement Day”, jossa tempoa pudotetaan hieman mutta riffit junttaavat kappaletta raskaalla kädellä eteenpäin. Seuraavassa ”We’re Gor Your Number” kappaleessa huomaakin että Metallican vanhempi tuotanto on varmasti inspiroinut Ediä levyn materiaalia kirjoittaessa. Myös Joelin lauluääni on jakanut jonkin verran kuulijoita, mutta ainakin omalla kohdalla tämän viikinki-cowboyn rosoinen ulossaanti istuu musiikkiin kuin nyrkki antifantin silmään.
”Doctor Martens Dental Plan” onkin sitten ehdoton hitti, ehkä juuri siksi että sillä palataan yhtyeen aikaisemman tyyliseen reteään skinirockiin, kun saasta kaivetaan esiin kivenkoloistaan ja raahataan tri. Martensin vastaanotolle. Kappale on sellainen joka vaan pakottaa paatuneimmankin skenepoliisin stomppaamaan aamuun asti. Seuraava “Timebomb” saatteleekin kuulijansa taas junttariffeillä Valkoisen talon portaille: "So here I stand on the White House steps I’ve got no conscience and I’ve got no regrets My tolerance is overloaded with your apathy. You’re blind leading the blind, but you’re not leading me. It’s a message to those out there. This walking Time Bomb no longer cares". ”Welcome” leimahtelee taas hc-katkuisesti, ”Your Worst Nightmare” ja ”Northlands” ovat taas rokkaavampi paluu yhtyeen juurille, ensin mainitun ollessa ehkä yksi BFG:n parhaita kappaleita koskaan. ”The Hammer Falls Again (Ragnarok)” on taas jatkoa edellisen levyn nimikkokappaleelle. Riffi ja lyriikat menevät siinä määrin samoja ratoja alkuperäisen kanssa, ett tämä on ehkä levyn turhin kappale, joskin se kyllä toimii. Levyltä löytyy myös kaksi hitaampaa kappaletta, akustisesti alkava ja loppua kohti raskaammaksi etenevä ”Our Voice is Stronger ja päätösraita ”Moment of Serenity/Farewell”, joka on omistettu edellä mainituille kaatuneille asetovereille. Kappale alkaa haikealla akustisella soitolla, mutta kasvaa jatkuvasti päättyen lopulta hulluna tykittävään soitantaan, jonka päälle Joel karjuu “We promised you, that the fight goes on and on!”
The Fight Goes On -levyä voi suositella varauksetta kaikille valkoisen musiikin ystäville. Myös levyn ulkoasu miellyttää vanhaa nahkapäätä: kannessa on kuva kaatunutta toveriaan hakaristilippu kädessään hyvästelevästä Hitler Jugend -pojasta, kansissa omistukset Ian Sturatille ja Eric Banksille sekä bändin kuva jossa ukot poseeraa Lincoln Parkin museoviikinkilaivan luona valkonauhaiset Doc Martensit jaloissa ja sotavasara kädessään. Vaikka tietenkin on ymmärrettävää että ZOG:in painostuksen alla kansien kuvitusta on mietittävä nykyään tarkkaan että levy voidaan julkaista, toivoisi tällaista old school meininkiä näkevänsä lisää näinä päivinä.
Arvio: El Tiburón Blanco (marraskuussa 2017)

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Vapaudenristi / Uskonrauha (Bestial Burst / Sakaramiina, 2017)

RAC:tä julkaiseva Sakaramiina Records ja äärimetalliin keskittyvä Bestial Burst ovat panneet hetkeksi hynttyyt yhteen ja julkaisseet yhteislevyn, jossa esiintyy bändi kummaltakin tallilta. Kyseessä on mitä mainion piristys pimenevään syksyyn, sillä kimppalevy hehkuu kahlitsematonta suomalaisenergiaa suoraan mustasta sydämestä.

Levyn avausvuoron on saanut Vapaudenristi kolmella tavallista pidemmällä esityksellään.  Jo 9/2007 demolta ja Veriyhteys 2: Kerettiläiset trubaduurit -kokoelmalevyltä tutuksi tullut ”Suomi-neidon kasvoleikkaus” vedetään nyt ensimmäistä kertaa kunnon studioversiona. Ensimmäisenä kappaleessa kiinnittyy huomio laulaja Mikko A:n entistä möreämpään ääneen, joka vaatii alussa hieman totuttelua. Useiden kuuntelukertojen jälkeen teutoninen bassolaulu istuu varsin luontevasti kepeästi kulkevaan kappaleeseen, vaikka perinteisesti suomalaiset RAC-bändit ovat suosineet kevyempää brittiläistä ilmaisua. Tosin Mikon laulu ei sentään laskeudu sellaisille mataluustaajuuksille, jota edustaa jopa parodisuuteen asti saksalaisen Ûbermensch-yhtyeen örisijä.

Vapaudenristi on siinä mielessä poikkeus maamme rotutietoisen rockin kartalla, että se imee musiikilliset vaikutteensa pitkälti 1990-luvun saksalaisesta Rechtsrock-traditiosta tyyliin Tonstörung, Freikorps ja Werwolf. Kuten aiemmillakin levyillään yhtye tekee kunniaa tuon ajan klassikoille ja tällä kertaa käsittelyn on saanut Störkraftin fasistinen paatos, Mann für Mann -albumin (1990) nimibiisi. Yhtyeen versio ”Rinta rinnan” on rohkea veto, koska noin ikonisen saksalaiskansallisen korkeaveisun saattaminen uskottavasti suomalaiseen kontekstiin on riskialtis yritys. Alkuepäilyistä huolimatta Vapaudenristi onnistuu tulkinnassaan erinomaisesti ehkäpä siksi, että tekijöillä on mukana mustaa sydäntä ja aitoa heittäytymistä myyttisen soturikultin maailmaan. Uhmakkaan raskaassa metalliballadissa kuulija kokee itsekin hengittävänsä hurmeisten sotakenttien ilmaa ja olevansa sidottu sotilasvalaan, jossa kaveria ei jätetä. 

Yhtyeen viimeinen esitys ”Sodan glooria” on sitten tutumpaa Vapaudenristiä, jossa hallitsevina elementteinä ovat kappaletta eteenpäin vievä lead kitara ja tarttuva melodia. Lyriikoissa on jälleen kullekin pohdittavaa, kun niissä asetetaan vastakkain menneen maailman kunniallisuus ja nykypäivän käytännöllinen hyötyajattelu, jossa isänmaakin on kauppatavaraa. Viimeisessä kolmannessa säkeistössä asia ilmaistaan näin:

Pukumiesten vihollista ei itse koskaan näe
vaan rahamiesten bisnesten puolesta mennään
Kun puolustat vain rahan valtaa, missä sodan glooria?
Isänmaan naamiota pitää naamallaan
Se kenen pillin mukaan sinut pannaan tanssimaan
Kun vihollisen sijaan veljet taistelee, missä sodan glooria?

Suomenkielistä black metallia soittava Uskonrauha on herättänyt perustamisestaan 2011 lähtien ”epäpoliittisissa” metallipuritaaneissa hämmennystä, koska sen jyrkissä lyriikoissa vilisee nationalistisia ja jopa fasistisia teemoja. Itselleni yhtye tuli tutuksi vasta vuoden 2015 cd-julkaisun Tympeyden ylistys myötä. Musiikillisesti bändi kuulostaa tuolla levyllä saastaiselta ja kulmikkaan primitiviiseltä black metallilta ilman turhia hienouksia. Syy, mikä nostaa yhtyeen päätä ylemmäksi keskikastin bm-puurtajista, löytyy sen luovan notkeasta suomen kielen käytöstä. Vaikka lyriikat eivät noudatakaan kalevalaista poljentoa, on niissä silti jotain selittämättömän vahvaa alkusuomalaisuutta.

Tällä split-levyllä asia vain korostuu positiivisella tavalla, kun bändin kolmessa pitkähkössä esityksessä laulu on miksattu enemmän pintaan ja vokalisti Harald Mentor artikuloi ärjymisensä entistä selkeämmin. Tavan kuulijaa on ajateltu muutoinkin, sillä edelliseen kokopitkään verrattuna uusissa biiseissä on siistimmät kuulijaystävälliset soundit ja onpa kappaleisiin ujutettu jopa perinteistä heviriffittelyä ja taidokkaita kitarasooloja, joiden luulisi miellyttävän konservatiivisempaa metallin kuuntelijaa.

Kolmesta erityyppisestä esityksestä keskimmäiseksi pantu raaka rutistus ”Huoruuden sokaisemat” puskee suorasukaisella aggressiivisuudellaan ehkä enemmän kuulijan korville kuin muut. Se ei ole pelkkä sodanjulistus heprealaisille kosmopoliiteille, vaan ennen kaikkea ylistyslaulu uskollisille kansan veriyhteyden puolustajille. Heille, jotka ylpeästi kääntävät selkänsä langenneelle modernille maailmalle ja sen huorille. Sanoituksista käy vastaansanomattoman selväksi, kuinka suomalainen arktinen hysteria ja fasistinen pelottomuus ovat kuin luotuja toisilleen: ”Vielä on meitä, jotka näkevät läpi savuverhon, vielä on meitä, jotka henkemme uhalla taistelemme puolesta sen mikä on meidän…kohti Voittoa tai kohti Kuolemaa…Elämä tulee elää taisteluna!”

Teksti: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...