lauantai 6. tammikuuta 2018

UKONVASAMA, Nro 14, I / joulukuu 2017

Tuoreen Soundi-lehden uutinen kertoo, että hengeltään puhtaasti negridinen musiikki kuten hip hop ja r&b ovat tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan ohittaneet suosiossa valkoisille läheisemmän rock-musiikin, ainakin Yhdysvalloissa.

Vaikka USA:n maahanmuutto on kasvanut valtavasti sen jälkeen, kun vaikutusvaltaiset liberaalijuutalaiset saivat lobattua vuoden 1965 kohtalokkaan siirtolaislain, mustien osuus koko väestöstä on pysynyt suunnilleen samana vuosikymmenestä toiseen. Syy äkilliseen musiikkimaun muutoksen koko väestössä ei ensisijassa löydy demografiasta, vaan kulttuurisesta murroksesta, jota leimaa kaiken lapsellistuminen ja epä-älyllistyminen. Tietenkin valkoisten intressiin vihamielisesti suhtautuva viihdeteollisuus on työntänyt aggressiivisesti musiikkimarkkinoille mustaa musiikkia valkoisen kustannuksella, mutta tämä yksistään ei selitä valkoisten maun rappeutumista.

Kyse on koko kulttuurin standardien alenemisesta, sen ”negridisoitumisesta”, joka ei ole välttämättä riippuvainen läsnä olevista mustista. Asiaa valaisee parhaiten juutalaistaustaisen filosofi Otto Weiningerin (1880–1903) näkemykset juutalaisen hengen dominanssista modernissa läntisessä kulttuurissa ilman että siihen tarvitaan juurikaan juutalaisia; vallalla oleva hyötyajattelu, feminisoituminen, standardisoiminen ja määrän (raha) korvautuminen laadulla ovat merkkejä kulttuurin juutalaistumisesta. Aivan samoin voitaisiin ajatella nykykulttuurin negridisoitumisesta, jonka tunnusmerkkejä ovat lyhytjännitteisyys, sentimentalismi, raaka seksuaalisuus, narsismi ja vähä-älyisyys.

Kun kulttuuria luovat etniset yhteisöt täyttävät sielunsa vieraalla hengellä, on vain ajan kysymys milloin ne luopuvat myös fyysisestä ominaislaadustaan. Siksi sivilisaation rappioksi kutsuttu muukalaisinvaasio ei olekaan syy, vaan väistämätön seuraus oman hengen kadottamisesta. Afrikkalaisten maahanpyrkijöiden vastustaminen on tuloksetonta niin kauan kuin vastustajat alistuvat itse afrikkalaiselle hengelle ja mentaliteetille.

Primitiivisen ja lihallisen mustan musiikin esiinmarssista on ollut ainakin se hyöty, että rock on yhä selvemmin erkaantunut valkoisten musiikiksi. Jopa antirasistinen hardcore on valkoistakin valkoisempaa, sillä jos Ku Klux Klanin suurvisiiri erehtyisi punk-konserttiin, hän varmasti nyökyttelisi tyytyväisenä sen vitivalkoiselle yleisökoostumukselle. Huolimatta rockin osittaisista mustista juurista, se on tänään käytännössä vain valkoisten musiikkia, varsinkin kuin tietyt tyylit kuten black metal ovat jo aikaa sitten karistaneet hartioiltaan viimeisetkin bluesin tahrat. Jopa valtavirran rockmusiikista on tullut epäsuora ilmaus valkoisesta identiteettipolitiikasta riippumatta siitä mitä kuuntelijat itse asiasta ajattelevat.

Monikulttuurisuuden seurauksena etnisestä identiteetistä on paradoksaalisesti tullut valkoisille tärkeämpää kuin aiemmin, koska vihamielisen kiittämättömät muukalaiset pakottavat jokaisen valitsemaan puolensa. Ne, jotka eivät halua alistua etniseen itsetuhoon, pitävät entistä tiukemmin kiinni niistä kulttuurimuodoista, jotka ylläpitävät valkoista identiteettiä. Kun rock syystäkin leimataan valkoisten kulttuuriksi, on sen kuuntelijoiden helpompi hyväksyä ennen pitkää radikaalit tyylit, joissa valkoista itsesäilytystä korostetaan avoimesti. Siksi on todennäköistä, että valkoisen rockin vastakulttuureihin keskittyvään Ukonvasama-lehteen tarttuu yhä useampi valkoinen tavis.

Joulukuun puolivälissä ilmestyneen Ukonvasaman uusin numero on näyttö siitä, että rockin valkoinen vastakulttuuri elää ja voi hyvin. Se on tervetullut kasvava vastatrendi manipuloitujen massojen kuuntelemalle hip hopille ym. kertakäyttömusiikille.

Ukonvasama nro 14 on ennen kaikkea osoitus harvinaiselle valkoisten asialle omistautumiselle. Rockin kapina elää, mutta päinvastaisessa muodossa kuin ennen; RAC:ssa järjestelmälle mieluisat rappioarvot on heivattu laidan yli ja tilalle on tuotu kestävä arvovallankumous. Tätä uutta mutta samalla ikuisten arvojen henkeä edustavat lehdessä haastatellut Pagan Skull ja white power electronicsia luukuttava Straight Arm Salute. Perinteisen uutiskatsauksen lisäksi lehti sisältää levyarviot bändeiltä Code 291, Vapaudenristi/Uskonrauha, Macht & Ehre, Sturmwehr ja Hate Oath. Kirja-arvioksi on valikoitunut vanha klassikko, Elias Simojoen puhekokoelma Palava pensas. Lehteä voi ostaa alan distroista ja kustantajalta Europa Erwache Productionsilta.

Arvio: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...