sunnuntai 17. toukokuuta 2015

VIIMEISIMPIÄ KOTIMAISIA RAC / OI! 7” LEVYJÄ.

Arska & Hakkapeliitat: White & Blue Thunder / Fenno Viikingit 7” single (This Means War, 2014)

Suomalaisen metallin ja kansallisromanttisen Oi-punkin matalan profiilin puurtaja Ari Honkosen levytysura on kunnioitusta herättävä. Metallin puolella hän on ehtinyt vaikuttaa jo 1980-luvun lopulta lähtien sellaisissa bändeissä kuin Morningstar, Minotraurus ja Heathen Hoof. Morningstar on suomalaisen metallin historiassa siinä mielessä pioneeriyhtye, että se oli 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla harvoja metallibändejä, jotka ammensivat Amorphis-yhtyeen tavoin lyriikkansa suomalaisesta mytologiasta.

Honkosen myöhemmät soolobändit ovat kulkeneet sittemmin tiukasti tällä samalla kansallisromanttisella polulla, josta kertovat jo bändin nimet kuten Kalevalan Viikingit ja Kareliaani. Arskan viimeisin kansallismielinen bändiprojekti on Arska & Hakkapeliitat, joka yhdistää lyriikoissaan klassisen kansallisromantiikan 2000-luvun uusnationalismiin. 

Musiikillisesi Arskan Hakkapeliitat on sympaattisen kotikutoinen synteesi Oi-punkista ja melodisesta ruotsalaisesta viikinkirockista. Valitettavsti yhtyeen ensimmäisen seiskan a-puolella on englanninkielinen esitys, joka ei oikein istu bändin perusideaan toisin kuin b-puolen suomenkielinen esitys Fenno Viikingit. Joka tapauksessa Arska on tuottanut jälleen kerran kotistudiossaan DIY-hengessä äänitteen, jota ei kansallismielistä rockia seuraavan musiikinkuluttajan kannata sivuuttaa.


Musiikkilinkki kappaleeseen "Tuomittu vihaamaan".

Vapaudenristi: Tuomittu vihaamaan 7” EP (This Means War, 2015)

Monet pitävät luultavasti Vapaudenristin tuoretta EP:tä pienoisena pettymyksenä huikean debyyttialbumin jälkeen. Itsekin olin ensikuuntelun jälkeen tällä kannalla, mutta mitä enemmän rieska on pyörinyt lautasellani sitä maukkaamalta se on alkanut maistua. Varisinkin EP:n nimibiisi Tuomittu vihamaan on näennäisen yksioikoisesta sävelrakenteestaan huolimatta kappale, jonka intensiteetti kasvaa loppua kohti ja korostaa näin hienosti sanoitusten teemaa, vihaa.

Brutaalisti eteenpäin rullaava ja Mikko A:n karheasti tulkitsema biisi saa eniten syvyyttä oivaltavista lyriikoista, jossa vihateema käännetään päälaelleen ja vieläpä aivan perustellusti. Yleensä ”irrationaalinen” poliittinen viha on yhdistetty äärioikeistoon, jota ovat vahvistaneet monet white power bändit itsekin kuten amerikkalainen Nordic Thunder klassikko hatecore-albumillaan Born to Hate. Yhtä kaikki on totta, että myös äärivasemmisto kykenee vihaamaan samalla lailla, vaikka se osaakin kierosti kätkeä vihansa ulkokultaisiin ”hyvää tarkoittaviin” ideologisiin hokemiinsa. Kappaleen viimeinen säkeistö paljastaa mikä äärivasemmistoa viime kädessä motivoi:

Väkinäinen solidaarisuutesi "vähempiosaisille" Materialismin piinaava kutsu suakin motivoi! Kaikki minkä eteen sukupuolvet ovat itse uhrautuneet vihasi pakottamana, haluat tuhota tai antaa pois

A-puolen toinen raita Katatoninen välinpitämättömyys on sitten suoraviivaisempaa punkin pärinää, josta en itse niin välitä, mutta se puolustanee silti monien mielestä paikkansa Vapaudenristin musiikillisessa kirjossa. Sen sijaan B-puolen cover-biisit ovat sekä musiikkillisesti että suomalaisten käännösten osalta onnistuneita pakkauksia. Varsinkin Ian Stuartin ensimmäiseltä sooloalbumilta napattu Triumph of the Will, joka kääntyy Vapaudenristin käsittelyssä napakasti nimeksi Tahdon voitto. Biisin on alkuperäistä versiota selvästi raskaampi ja rujompi, ja jolle antaa voimaa suomalaiset sanat, mikä tekee kuuntelukokemuksesta jopa vahvemman kuin alkuperäinen versio. Levyn viimein esitys on versio Mistreatin kappaleesta Faith & Fury. Vapaudenristillä Usko ja vimma on kuulunut yhtyeen repertuaariin jo ensimmäisistä demoista lähtien ja se saa nyt vihdoin arvoisensa levytysversion.

Rangaistuspotku: Rangaistuspotku 7” EP (Lionheart Records, 2015)

Tampereen suunnalta ponnistava Rangaistuspotku on maamme ainoa levyttävä futishuligaanibändi, joskin muitakin saman genren yhtyeitä maastamme löytyy. Periaatteessa Rangaistuspotkun on osa laajempaa Oi! ja skinhead-kulttuuria, vaikka spesifi tyyli onkin ”soccer hool” ja ”kolmas puoliaika”.

Yhtyeen ensimmäinen EP oli käppäisen Oi-punkin sormiharjotelma, mutta tällä toisella levyllään Rangaistuspotku potkii persuksille todella lujaa. Kitaroihin on saatu vihdoinkin kaivattua voimaa ja rumpalikin nakuttaa vimmaisesti mutta kellon tarkasti. Levyn avaava raita Lippatukat ja pukuäijät taitaa olla jo nyt Suomi-casualien kansallislaulu, sen verran tarttuva ja lyriikoiltaan hersyvä biisi on kyseessä. Kappaleesta suorastaan huokuu se henki, jossa väkivaltakin voi olla kivaa. Kertosäkeessä sanotaan kaikki olennainen: ”Lippatukat, pukuäijät, kaikki vitun kultamunat, janarit ja narkkarit tältä maistuu tennarit!”

Yhtyeen ideologiaa voisi pitää ylpeän suvaitsemattona reviiriajatteluna, jossa kaikki muu paitsi oma futisjengin on vihollinen. Viittaus kultamuniin kertoo, että kermaperseiden lisäksi bändi ei ole kovin myötämielinen kolmannen maailman vaapamatkustajia kohtaan. Vaikka yhtye ei olekaan avoimesti ulkomaalaisvastainen, niin kappaleesta Lähiöunelmia huokuu selvästi The 4 Skins -henkinen sosiaalinen inhorealismi (”jossain kytee, kohta räjähtää”), johon on sisäänkirjoitettu monikulttuurisuuden kritiikki palavine lähiöineen.

Poikain seiska on mitä parhainta perjantai-illan hengenostatusmusiikkia, mutta pintapuolisen riehakkuuden alla piilee myös sosiaalinen kritiikki. Saa nähdä jatkaako Rangaistuspotku tulevilla levyillään samojen melko rajoittavien teemojen parissa. Tästä levystä on silti sanottava, että se on lajissaan pieni klassikko jo nyt.

Arvostelut: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...