maanantai 29. syyskuuta 2014

ARTIKKELI: Uusi maailmanjärjestys – Luhistuva maailmanjärjestys?

Entistä ajankohtaisempi artikkeli, vaikka se on kirjoitettu jo vuonna 1995! Sen kuvaamat apokalyptiset visiot näyttävät toteutuneen yksi toisensa jälkeen. Ennen internetin läpimurtoa tekstiä pidettiin silkkana NWO-foliohattuiluna ja Systeemin miehet ja naiset pitävät sitä sellaisena vielä tänään, vaikka sen ennustamat tapahtumakulut ovatkin suurelta osin toteutuneet. Nyt ensi kertaa netissä ja Veriyhteyden sivulla!


UUSI MAAILMANJÄRJESTYS - 

LUHISTUVA MAAILMANJÄRJESTYS?


Teksti: I.N., 1995


”Mitä merkitystä sillä on jos Suomi liitetään Neuvostoliittoon?”

Näin tylysti tokaisi USA:n asiainhoitaja, Mc Clintock maansa kohtaloista huolestuneille suomalaisille v. 1944. Huomautus ei suinkaan ollut mikään irrallinen heitto, vaan osa USA:n presidentin, F.D. Rooseveltin noudattamaa politiikkaa, hänen `Uuden maailmanjärjestyksen´ (New World Orderin) suunnitelmaansa. 

Tämän niin sanotun `Uuden maailmanjärjestyksen´ arkkitehteinä toimivat USA:n vaikutusvaltaisen Council on Foreign Relations´in (CFR:n) ekspertit suurpankkiirien toimeksiannosta. Sen tarkoitushan oli jakaa maailma kolmeen helposti hallittavaan blokkiin, askeleena kohti kaiken kattavaa maailmanhallitusta (YK), kohti finanssikapitalismin maailmandiktatuuria. 

Tuolloin kaavailtuun `Uuteen maailmanjärjestykseen´ kuului itäblokin (Suomi ml.) ulottaminen Tyyneltä valtamereltä Reinille – ja niin siinä pääpiirteissään kävikin. Länsi-Euroopan jäljelle jäävistä osista taas piti muodostettaman Euroopan Yhdysvallat (EU) – kuten on tapahtunutkin! Yhdysvallat ja Kanada muodostaisivat liittovaltion (AU) – ja kas kummaa – talousunioni (NAFTA) näiden ja Meksikon kesken saatiin aikaan vuonna 1994! Itäblokin hajoaminen ei kuitenkaan liene mennyt ihan piirustusten mukaan. Silti omat miehet Geoffrey Sachsin johdolla ovat tehneet parhaansa ja onnistuneet siinä huolestuttavan hyvin.


Keskellä  suurta spengleriläistä draamaa?

Todellakin, ne jotka avoimin silmin pyrkivät havainnoimaan aikamme vaikuttajien kannanottoja saattavat perustellusti päätyä johtopäätökseen, että heidän on pitänyt joutua jonkinlaisen maailmanmafian mielipidevangeiksi. Kaikki vaikuttaa suurelta farssilta kuin olisimme keskelle mittavaa draamaa: valtaeliitti kun ei näytä enää pystyvän tuottamaan minkäänlaista luovaa ulospääsyä aikamme kriisistä. Sehän vain toistelee vanhoja fraaseja esimerkiksi ”kaupan vapauttamisen tärkeydestä”, aikana, jolloin työttömyys on kivunnut monessa maassa 20%:iin! Koulutus ja tiedotus ilmeisesti tuottavat enää vain ohjelmoitua kyvyttömyyttä, joka estää muun muassa näkemästä sitä, että tuo valtaeliitin harjoittama liturgia on tarkoitettu  palvelemaan outoja kulissien takaisia vaikuttajia (mm. Rotchildeja, Rockefellereitä ja George Soroksen verisukulaisia). Nykymuodossaan taistelu maailmainvallasta ja sen ohjailusta on karkaamassa heidänkin käsistään.

On myös esitetty perusteltu näkemys siitä (mm. L.R. Brown teoksessa The Might of The West), että Rooman valtakunnan luhistuminen alkoi levanttisten voimien valtaannoususta Euroopan suurissa kauppakeskuksissa. Näinhän on käynyt myös  aikamme länsimaille – USA:n johdolla. Kysymys siitä josko Levantin perimässä olisi jokin muinaisesta maailmasta peräisin oleva tekijä, joka luonnon lakien kaltaisella varmuudella nopeuttaa kulttuurien tuhoutumista, lienee syytä ottaa vakavasti pohdittavaksi – onhan kyseessä sentään meidän ja lastemme kohtalo!

Sivilisaatiomme nykytila, eritoten kansainvälisten järjestöjen ja instituutioiden (YK, EU, G-7 jne.) roolin kasvu on kuin suoraa spengleriläistä draamaa; kosmopolitisoitumista sivilisaation ehtymisen oireena. Suorastaan apokalyptiseksi tämän kaiken tekee se vakoilusatelliittien ja valvontajärjestelmien tehoverkko, joka tällä ilmiselvällä maailmanmafialla on käytettävissään. Mikäli joku rohkenee näistä asioista avoimesti huomauttaa, leimataan hänen julkisella nuhteella ”vainoharhaiseksi” ikään kuin pelotteeksi muille. Monet koulutetut ja ”fiksut” ihmiset, jotka juoksevat mielettömän elintasokilpailun oravanpyörässä ovat niin hyväuskoisia, etteivät osaa edes kuvitella sitä pirullisuutta, joka kätkeytyy kaiken ”kivan” kansainvälisyys-hössötyksen taakse. Juuri tähän maailmanvaltiaat medioidensa avulla iskevät: hölmöön hyväntahtoisuutemme, josta on tullut sivistyneen ja suvaitsevan ihmisen tunnusmerkki. 

Suomen kaltaisen vielä nuoren kansakunnan ei ole mikään pakko dementoitua noiden, usein niin hartaasti apinoimiensa ”herrakansojen”, tahdissa. Siksi on syytä tuntea nykytilaan johtaneita kehityskulkuja.


Maailmanvallan syöpäpesäkkeet

Nykyisen maailmanvallan logiikka muistuttaa syöpää: sekin pyrkii paisumaan seurauksista välittämättä. Valitettavasti osa tämän syöpäkudoksen vaikutusmekanismeista on vielä mystisen hämärän peitossa. Paljon siitä kuitenkin jo tiedetään. Esimerkiksi sen kyky laajentua perustuu paljolti länsimaisten yhteiskuntien puolustuskyvyttömyyteen ja niiden manipuloitavuuteen.

Eräs kiistattomista selityksistä tämän syöpäkudoksen vaikutusmekanismeista kietoutuu USA:n Isojen Poikien salaseuran, Council on Foreign Relations´in (CFR:n) ja sen sisarjärjestön, Trilateral Commission´in (TC:n) ympärille.

Nämä instituutiot ovat puolestaan ”alenevassa polvessa” englantilaisen siirtomaapohatan Cecil Rhodesin aikoinaan anglo-amerikkalaisen imperialismin pönkittämiseksi perustaman salaseuran perillisiä. Esikuvansa Rhodes otti muun muassa jesuiitoilta ja vapaamuurareilta, erityisesti niiden saatananpalvojasiiveltä illuminaateilta. Myöhemmin siitä kehittyivät mm. Round Table Groupit ja sittemmin edellä mainitut CFR ja TC.

Aina 1930-luvulle asti CFR edusti pääosin rakentavaksi katsottavaa amerikkalaisuutta (WASP). Sosialidemokratiaan taipuvaisen Presidentti F.D. Rooseveltin myötä järjestön kaappasivat levanttiset ainekset (Liberal Eastern Establishment) Rotchildien ja Rockefellerien Chase Manhattan pankin johdolla. Siitä tuli dekadenttien megapankkiirien maailmanvallan välikappale. Sen saavutukset maailman manipulaattorina (`getting things happen´) ovat suorastaan hämmästyttäviä: sen ”kunniatauluun” kuuluvat muun muassa II maailmansota ja sen eskaloituminen, kylmä sota ja blokkiutumat, YK, EU, IMF, G-7, GATT jne.

Presidentti F.D. Roosevletin hallitus koostui lähes pelkästään CFR:n miehistä. Sama pätee hänen seuraajiensa H.S. Trumanin ja D. Eisenhowerin hallituksiin. Näin pitkään ja yhtäjaksoisesti jatkuneella valtakaudella CFR vakiinnutti itselleen – ja ennen kaikkea taustapelureilleen – ylivertaisen aseman; siitä tuli Establishmentin, Järjestelmän, ydin. Presidentit eivät aina suinkaan ole olleet  CFR:n mieleen (esim. Nixon ja Reagan), mutta nämä machiavellismin mestarit ovat – kiristyksellä ja peluuttamalla – saaneet hallitusten avainpaikat omilleen ts. USA:n hallitukset (liittolaisineen) ajamaan mieleistään politiikkaa.

Nykypolvelle tunnetuimpia CFR:n sekä TC:n  miehiä ja naisia lienevät George ja hänen veljensä George W. Bush, Jimmy Carter, James Baker, Zbibniew Brezinski, William Casey (CIA), Caspar Weinberger, George Schultz, Henry Kissinger sekä Clintonin hallinnosta ainakin Warren Christopher, Madeleine Albright, Alan Greenspan, James Rubin, Louis Freech (FBI) ja William Cohen. Miehet (poikkeuksena Albright) ovat tuon 1500-jäsenisen salaseuran näkyvin osa. Ohjeensa se saa Manhattanilta ja rahoituksensa finanssieliitin säätiöiltä (Rockefeller, Carnegie, Ford jne). Se on onnistunut korruptoimaan osan kansakuntansa parhaista kyvyistä kyseenalaiseen peliinsä, jonka nappulana on käytetty sumeilematta mm. Amerikan kansaa – ja lähes aina täysin vastoin tämän omia etuja ja periaatteita.

1500 miestä ja edellä mainittujen säätiöiden rahat eivät tosin yksistään riitä tavoitteidensa toteuttamiseksi. Siksi Järjestelmään kytkeytyvät USA:n mahtavimmat tiedotusvälineet kuten Disney/ABC, NBC, CBS sekä viihdejätit Metro-Goldwyn-Meyer, Warner bros, 20th Century Fox, Viacom, Universal ja Paramount (levanttisen omistuksen ja henkilövalintojen kautta).

Suomessa usein ihasteltu yhdysvaltalaisyliopistojen ”tulosvastuullisuus” taas on osittain myös kiitollisuutta Järjestelmän rahalle. Ahneuden ilosanoman levittämistä ”maailmaneliitille” palvelevat mm. Round Table Groupit, Pugwashin ja Davosin konferenssit. Raharikkaitten (kuten esimerkikis Wallenbergit) kansainvälistä yhteenkuuluvuutta vaalii taas pahamaineinen Bildenberger Group. Likaisen työn tekemiseen käytössä on mm. sionistien Anti-Defamation-Leaguea (ADL), osin myös CIA ja FBI, sekä erityisesti lukuisat lobbausjärjestelmät tietokonerekistereineen.  Se on kaiken kaikkiaan mittava dekadentin älymystön ja rahavallan teknosysteemi – järjestelmä isolla J:llä!

Joka epäilee Järjestelmän mahtia miettiköönpä esimerkiksi Itävallan liittokanslerin Kurt Waldheimin kohtaloa. Omatkin vallanpitäjämme kiltisti boikotoivat tätä – sentään ihan demokraattisesti kansansa valitsemaa – valtiopäämiestä (tokko edes hävetti myöntyä ajatukseen, että Itävallan liittokanslerit tällä pelillä  itse asiassa valitaankin vast´edes New Yorkissa!).

Kansainvälistyminen on peli, joka selkeimmin hyödyttää CFR:n kulissimiehiä ja heidän apureitaan -  viime kädessä vain heitä. Tässä pelissä heillä on kaikki voitettavanaan ja tuskin mitään hävittävää (mitäpä parin miljardin pelitappio heille merkitsisi) mikä on heille arvokasta. Pelin tavoitteena on saada laina-, valuutta- ym. spekulaatiomarkkinat rajattomaan kasvuun ja samalla ns. kansainvälinen yhteisö (G-7, IMF, WB jne.) takaamaan riskit. Toisaalta vapaassa kansainvälisessä rahaliikenteessä megapankkiirien varat pysyvät turvassa, ”kansallisten” hallitusten ulottumattomissa.


Länsimaiden puolustuskyvyttömyys

Olisi äärimmäisen naivia olettaa, että edes Rockefellerin kaltaiset miehet saattaisivat tyhjästä polkaista käyntiin Järjestelmän, joka näin voimallisesti hallitsisi maailman mielipiteitä. Eipä suinkaan vaan nämä superrikkaat ovat ensisijaisesti pelureita, jotka nokkelasti hyödyntävät muiden aikaansaannoksia ja heikkouksia (eivätkä koskaan lyö vetoa vain yhden hevosen puolesta).

Heidän ohjaamansa Järjestelmä on hyödyntänyt ikivanhaa hajota ja hallitse -periaatetta, josta hyvänä esimerkkinä on takavuosien kylmä sota. Toisekseen nämä machiavellit ovat tarkkaan kartoittaneet manipuloitaviensa ominaisuudet, arvomaailman, sen heikot kohdat ja ennen kaikkea sysänneet niitä (propagandalla, lahjonnalla ja sanktioilla) mieleisensä suuntaan. Tämän prosessin seurauksena perinteinen länsimainen miehekkyys ja suoraselkäisyys on muuttunut akkamaisuudeksi; pelurit ovat korvanneet ritarit.

Silti perinteistä länsimaista ihanteellisuutta ja ritarillisuutta ei liene koskaan törkeämmin hyväksikäytetty kuin vuosisatamme suursotien lietsomiseen. Järjestelmän propagandavalheet ampuivat niin sumeilematta yli, ettei tavallinen kansa kyennyt sellaista kieroutta edes kuvittelemaan! Tällä kiihotuksella saatiin kansat nousemaan pyhään vihaan, jonka tuloksena miljoonat kuolivat. Nämä jos mitkä ovat varsinaisia rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Historiallinen revisionismi on tuonut nämä kulissien takaiset vehkeilyt päivänvaloon.

Maailmansotien seurauksena USA:n mahti kasvoi ja Eurooppa näivettyi. Amerikan mahti taas voitiin suoraan hyödyntää: siitä tehtiin esikuva ”Kultaisen vasikan” palvonnan siunauksellisuudesta. 

Lisäksi Järjestelmä on hyödyntänyt perinteisen kristillisyyden rappioilmiötä; sosiaalisen evankeliumin, liberalismin,  kommunismin sekä niiden äpärän joka ilmenee kaikessa mikä edustaa ”60-lukulaisuutta”. Nuo ilmiöthän ovat aikamme silmiinpistäviä rappioilmiöitä, jotka eivät kuitenkaan meluisuudessaan edusta rappion syvintä olemusta vaan ovat sen oireita osana länsimaista perikatoa.


Juoruämmien ja tietäjäeukkojen valtakunta

Järjestelmän tiedotusvälineillä on ollut mitä keskeisin rooli Uuden maailmanjärjestyksen rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että ne manipuloivat suurta yleisöä vaan vielä tärkeämpi on se vaikutus, joka syntyy kun apparatsnikit muodostavat omaa maailmankuvaansa näiden – itse asiassa omiensa – tuottamasta ”informaatiosta”. Piiri pieni pyörii – ja vahvistaa näin omaa uskoaan.

Tämä megavaikuttajien valtakunta muodostuu TV-yhtiöistä kuten Disney/ABC, CBS ja NBC sekä lehdistä kuten New York Times, Washington Post (sekä niistä koostettu Herald Tribune), Time ja Newsweek. Niiden näkemykset ja kannanotot kulkeutuvat kaikkialle (tietotoimistolle kuten Reutersille, maailman lehdistöön, BBC:n jne). Tässä suhteessa Suomikaan ei ole neitseellistä aluetta, sillä pienet ”riippumattomat” kansalliset uutistoimistot, TV-yhtiöt ja sanomalehdet saavat huomattavan osan materiaalistaan Isommiltaan, joten ei ihme, että maailmankuvamme on samanlainen New Yorkista Helsinkiin.

Suurten mediankonsernien toimittajakuntaa ei tarvitse suuremmin ohjailla, sillä he ovat valikoitunutta ja ohjelmoitua väkeä. Järjestelmällä on toki omat yhteyshenkilönsä tässä myllyssä, joille tarvittaessa annetaan aineistoa ja toimintaohjeita.

Minkälaisia otuksia nämä aivopesijämme sitten ovat itse sylttytehtaalla Yhdysvalloissa? Yli 90% Järjestelmän johtavista toimittajista työskentelee Manhattanilla; he edustavat dekadenttia, vaaleahkoihoisen vallasväen perikuntaa. Sen varsinainen uskonto on liberalismi, jopa niin, että tutkimuksissa yli 50% ilmoittaa sen jopa varsinaiseksi uskonnolliseksi elämänasenteekseen; 25% sentään ilmoittautuu rehellisesti mooseksenuskoiseksi, 12% roomalaiskatolisiksi ja (vain) saman verran protestanteiksi. Valtaosaltaan he ovat varsinaisia 60-lukulaisia – siis eilispäivän miehiä ja naisia!

Amerikan kansa ei kaikesta huolimatta näihin veijareihin luota, sillä vain kolmannes pitää toimittajia luotettavina samalla kun kaksi kolmannesta katsoo, että toimittajat syöttävät heille (ainakin ajoittain) tarkoituksellista puppua. Silti massat eivät vaivaudu nousemaan näitä voimia vastaan niin kauan kun ”harmiton” tissiviihde pitää ajatukset muualla ja tämähän riittää mielipidevaltiaille – ainakin toistaiseksi.

Valoa näkyvissä?

Kuten tunnettua, neuvostojärjestelmä romahti kun sen apparatsnikit lakkasivat uskomasta asiaansa. Lienee vain ajan kysymys kun Maailmanjärjestyksen vieraantuneet apparatsnikit alkavat tosissaan epäillä oman maailmankuvansa ”totuuksia”. Siitä on rohkaisevana osoituksena se epätoivoinen kiihtymys, jota serbien ja irakilaisten kansallinen luovuus nostattaa Maailmanjärjestyksen vasalliruhtinaissa (esim. David Hannay´ssa tai lordi Owensissa). Se on rohkaiseva merkki uskon horjumisesta.

Se, että Järjestelmä hylkäsi oman miehensä, George Bushin, kielii sen sisäisestä kriisistä. Joku siipi tai taho halusi mahdollisimman heikon ja manipuloitavan keulakuvan, joka on valmis avaamaan yht´äkkiä  portit yltiöliberalismille.  Yhdysvalloissa marionetiksi valittiin Bill Clinton – ja Suomessa saman strategian mukaan Martti Ahtisaari. Tämä – jos mikä – tulee heikentämään Järjestelmän otetta maailmanvallan kahvasta; se tulee saamaan vastaansa moraalisen myrskyn (jotkut tosin arvioivat Greenpeacea kehitettävän ikiomaksi CFR:ksi, sellaiseksi, jolla olisi massoille `sopiva´, korvaava, `moraalinen´ sanoma; tässä ollaankin edetty hyvin, sillä Greenpeacen uudeksi puheenjohtajaksi on astunut entinen juutalaispankkiiri Walter Homolka).

Se hysteerinen raivo, jota historiallinen revisionismin paljastukset herättävät erinäisissä piireissä vasta kieliikin Järjestelmän taustapelurien paniikista ja epätoivosta; totuuden paljastuminen alkaa uhata heidän koko valtansa perustuksia. Levittämällä historiallisen revisionismin sanomaa voimme kukin osaltamme olla nopeuttamassa tämän mädännäisen järjestelmän loppua.

Eri puolilla ja eri muodoissaan nouseva terve kansallistunto valmistautuu osaltaan täyttämään sitä tyhjiötä, jonka tuo luonnoton ja vääjäämättä luhistumaan tuomittu ns. Uusi maailmanjärjestys (joka edustaa itse asiassa kaikkea vanhaa ja elinkelvotonta arvomaailmaa nykytilanteessa) on jälkeensä jättävä.                                 

Lähdeaineisto:

I.Benson: What a One-World Government will mean to America. 

Spotlight Nr 7, 1989

G.Allen: Say NO! to the New World Order. 

Concord Press, 1987

C.Skousen: The Naked Capitalist.

Omakustanne, 1984

M.J.Hurry: Who hold the balance?

Veritas publ., 1984

C.Quigley: The Anglo-American Establishment.

Books in Focus, 1981

L.R.Brown: The Might of the West.

Joseph J.Binns, 1963

tiistai 23. syyskuuta 2014

PYLVANAINEN haastattelu

Suomalaista kansallismielistä punkkia soittava Pylvanainen julkaisi juuri ensimmäisen täyspitkänsä "Maamme Raunioilla". Selkeästi demo ajoista parantanut bändi on saanut levydiilin myötä jakelun kuntoon ja levyt ihmisten kuultaville.

"Onhan tuo saanut ihan hyvän vastaanoton, ei ainakaan mitään paskaa ole tullut korviin", kommentoi Pylvanainen. Bändi ei enää aio palata takaisin raakileiden esittelyyn netissä, vaan keskittyy kunnon julkaisuihin. Ensimmäinen studiokokemus oli myös avartava. 

"Se oli todella antoisa: oppi paljon uutta. Avarsi myös näkemystä siitä miten asioita voi tehdä ja miten ei kannata tehdä. Nostihan se myös omaa vaatimus tasoa." Bändillä on myös aikomus keskittyä uusien biisien tekoon, eikä alkaa kierrättämään demoilta tuttua materiaalia.

Suomessa levyn jakelu on tapahtunut aika näkyvästi. Sitä jakelee levykauppaketjut ja yksittäiset levykaupat, perinteisten postimyyntien lisäksi. Tämä herättää kysymyksen olisiko aika vihdoin kypsä sille että kansallismielinen musiikki nousisi alakulttuurin hämäristä osaksi ihan normaalia musiikkitarjontaa?

"Tuo on aika kaksipiippunen juttu. Onhan se hyvä, että levy on esillä. Jos radikaalista musiikista tulisi valtavirtaa niin useampi kuulis sanoman, mutta toisaalta musiikin idea voi vesittyä”. Pylvanainen ei ole musiikissaan lähtenyt tinkimään karkeista sanavalinnoista tai röyhkeästä asenteesta. Levy ei kuitenkaan näytä edustavan mitään tiettyä poliittista linjaa.

Iso osa sanoituksista keskittyy monikulttuurisuuden negatiivisten lieveilmiöiden ruotimiseen. Voisi jopa sanoa että Pylvanainen on yhden asian bändi.

"Noista asioista on ollut helpoin alkaa tekemöön biisejä, Ollaan siinä mielessä perus punk bändi että tehään biisejä aiheista mitkä vituttaa. Isommalla median seurannalla vois alkaa muutkin asiat vituttaa vähän enemmän. Ehkä nää biisit on enemmän tavallisen ihmisen ajatuksia kuin politiikkaa."

"Kapinointi kapinoinnin vuoksi on hiukan hölmöä , kyllä siinä joku aattelinen suunta olisi hyvä olla. Meidän tapauksessa musiikki on luonnillisin tapa kertoa omat näkemykset."

Tuota röyhkeää asennetta varmasti ruokkii mediatarjonta. Usein tuntuu että vastakkainasettelu on täysin tarkoitushakuista ja mitättömistäkin asioista saadaan ihmiset käyttään aikansa netissä raivoamiseen. Bändi ei jaksa enää tuhlata aikaansa moiseen.

"Nyt on ollut seuraaminen vähän vähemmällä. Joka tuutti työntää sitä samaa, joten lievää informaatio ähkyä on pukannut. Ehkä sitä yrittää ammentaa ideoita enemmän materiaalista jota ei medioista löydy."

Vuosien varrella Pylvanainen -nimestä on ollut paljon ihmettelyä. Netissä bändi ilmoitti että nimivalinta oli treenikämpällä tapahtuneen kaljanhuuruisen illan tulos. Netissä tuli esiin myös arvelu että nimi viittaa erääseen sketsisarjan hahmoon. Bändi myöntää: 

"Joo.. kyl se on humalan huuruisen illan tuotosta. Kovasti yritettiin pähkäillä hirveetä listaa sopivasta nimestä, no aamulla oli lapulla alleviivattu ja isolla kirjotettuna pylvanainen. Ohan tuota edelleenkin mietitty et jos sen vaihtais, mut vahvasti näyttää siltä et eipä tule vaihtumaan. "

Nimen lisäksi myös kappaleiden perusrunko säilyy. Moni kappaleista on nopea punk-rock henkistä tavaraa, joissa on erittäin tarttuva kertosäe. Albumilla löytyy myös nopeampi kappale sekä hieman billy vivahteinen veto ja balladi.

"Kai noissa biiseissä aina jotain luonnollista kehitystä tapahtuu. Perus idea tulee biiseissä säilymään. Tietysti biisien tekoon vaikuttaa paljon se mitä sillä hetkellä kuuntelee, et koskaan ei voi tietää jos yllätyksiä tulee."

Bändi ei ole osana mitään suomen “skeneä”. Siihen on voinut törmätä nahkapää kuvioissa sekä yllättävän usein suomen BM ympyröissä.

"Ei voi puhua mistään selkeästä skinhead bändistä, mutta musiikilliset vaikutteemme tulevat vahvasti siitä suunnasta. Black Metal yhteys on että kaikki kuunnellaan black metallia ja siitä kuulijakunnasta löytyy myös henkilöitä jotka omaa samanlaisia näkemyksiä.

EI voi sanoa et oltais osa mitään skeneä. Saattaa johtua myös siitä, et asustellaan syrjässä josta ei löydy samanhenkistä porukkaa. Ensimmäinen keikka jouduttiin jättään väliin kitaristin perheenlisäyksen takia. Mutta mieleellään keikalle lähdettäisiin. “

Perheenlisäyksistä puheen ollen, toistuva teema joka sanoituksissa esiin, on huoli Suomalaisista lapsista. Saksalainen johtaja aikanaan totesi “kuka omistaa lapset, omistaa tulevaisuuden” ja esim. David Lanen 14 sanaa lauseen sisältö on selkeä. Kyse näyttää teidän teksteissä usein olevan ajatus siitä että kaikki muu ajaa tärkeysjärjestyksessä maan omien lasten hyvinvoinnin yli?

"Onhan se huolestuttavaa, et lapset pienestä pitäen halutaan istuttaa muottiin jonka tehtävä on tuhota heidän identiteetti ja ympäristö. Eikä oikeen ymmärretä kuka vois katsoo sitä hyvällä omallatunnolla."

Usein Suomea verrataan naapurimaihin. Enenemissä määrin naapurimaamme tilanne näyttäytyy mielenvikaisten touhulta. Jos Suomen tilannetta katsoo ja vertaa mikä on tilanne Ruotsissa, näyttää että meillä on itseasiassa tilanne erittäin hyvä. Kun Pylvanainen katoo Ruotsin nykyistä tilaa, näyttääkö se asialta joka osataan välttää kun maan virheet on havaittu, vai pelkkä ennustus painajaisesta joka tulee koskemaan yhtälailla Suomea?

"Nyky-yhteiskunnalla negatiivista kehitystä ei voi välttää. Tuntuu et on tärkeempää kerätä jotain moraalipisteitä, kun huolehtia omista kansalaisista. Ei pitäis tyytyä siihen, että ajatellaan niin, että kun toisilla on asiat hyvin niin meillä olisi hyvin."

Samaa asennetta on levyn lyriikka täynnä. Pylvanaisen levyn tekstit on lähes yksinomaan pessimismiä. Loppuhuipennuksessa “Viimeinen Toive” on ripaus voitokkuutta, mutta myös traaginen uhrautuminen.  “Uusi Aamu” sisältää murskaavan energiaa joka ilmeisesti kertoo Suomen vapaussodan tunnelmista ja väistämättömästä taistelusta, mutta ainoa oikeasti voitokas ja positiivinen kappale levyllä on “Kaukaisuuden Kutsu”! Sanoitukset julistavat “kansa vastaa kutsuun joka kaikuu kaukaisuudesta yli maiden ja merien”. Mihin kansalliseen aatteeseen kappale viittaa? Kuuluuko yli maiden ja merien valkoisen nationalismin kutsuhuuto? Näetkö  sillä suuremman potentiaalin kuin jumittuminen porvarilliseen nationalismiin & nurkkapatriotismiin?

"Ehkä kuitenkin enemmän perinteisempään nationalismiin, mutta tietysti jokainen voi sen tulkita haluamallaan tavalla. Onhan se kuitenkin nähty että nykyinen malli ei toimi. Yli maiden merien viittaa laajempaan yhteistyöhön asiaa koskien."

kiitoksia haastattelusta, Keikoille haluttaisiin kysynnän ja tilanteen mukaan”, kuittaa Pylvanainen haastattelun loppuun.

Veriyhteys haastatteli syyskuussa 2014.

Linkitetty kappale on albumia edeltävän demon ehdoton hitti. Albumia voi maistella täällä:

https://www.youtube.com/watch?v=BOva_rmyoxY

Bändin facebook:

https://www.facebook.com/pylvanainen18

Levy-yhtiön facebook:

https://www.facebook.com/europaerwache

Arvio levystä:

https://veriyhteys14.blogspot.com/2014/09/pylvanainen-maamme-raunioilla-europa.html

torstai 18. syyskuuta 2014

Pylvanainen: Maamme raunioilla (Europa Erwache Productions, 2014)

Voit kuunnella albumin hittikappaleen "Onks tää sun unelma" täältä.

Ryyppysession jälkimainingeissa vanhasta Pulttibois-sketsisarjasta nimensä napannut Pylvanainen ehti tehdä pari ristiriitaisen vastaanoton saanutta demoa ennen nyt julkaistua ensimmäistä albumia. Kuitenkin viime vuonna ilmestynyt seitsemän biisin demo-cdr ”Valkoisen miehen taakka” oli selvä musiikillinen edistys verrattuna aikaisempiin räpellyksiin ja se lupasi 70/80-luvun taitteen sympaattisella Suomipunk-pastissillaan hyvää uudelta albumilta.

Maamme rauniolla ei tuotakaan pettymystä ja levy on eittämättä yksi mielenkiintoisimmista viime aikoina ilmestyneistä kotimaisista RAC-levyistä. Siinä missä Marderin debyytti-cd tarpoo teknisellä hatecore-soundillaan ja globaaleilla teemoillaan kansainvälisiä white power polkuja ja Vapaudenristi esittää Ei maata ilman kansaa -albumilla Suomen oloissa poikkeuksellisen ideologis-filosofisia tekstejä yhdistettynä rujoon RAC:n, löytyy Pylvanaisen soundista ja lyriikoista hengenheimolaiset 90-luvun kotimaisesta punaniska-punkista kuten Unborn SF:stä, alkuaikojen Klamydiasta ja jopa ”Fuck you Homot!” ep:n aikaisesta L.A.M.F:sta.

Kovinkaan ideologinen RAC-bändi Pylvanainen ei ole, sillä teksteissä tyydytään lähinnä vain osoittelemaan ja luettelemaan epäkohtia tai sitten marinoidutaan itsesäälin liemissä ja valitellaan suomalaisten kovaa kohtaloa entistä neekeröityneemmässä maassamme. Mitään ideologisia julistuksia tai ratkaisumalleja lyriikat eivät juurikaan tarjoa.

Levyä voi pitää myös tilityksenä suomalaisen miehen ahdistuksesta, vitutuksesta ja raivosta, maassa, jota ei hän tunnista enää omakseen. Joskus tekstien masokistinen inhorealismi on niin posketonta, että kuuntelija alkaa jo epäillä josko kyseessä olisi vain bändin vinosta ja absurdista huumorintajusta. Toki mukana on myös ihan vilipitöntäkin huumoria eikä vain tahatonta komiikkaa. Esimerkiksi kappale Onks tää sun unelma synnyttää heti ensimmäisestä säkeessä ainakin täällä röhönaurua kun siinä kuvataan arkinen näkymä roturutsaavan Suomi-huoran todellisuuteen:

Petturin merkki rinnassa, huora polkee kuntopyörää, mulattiäpärät lattialla rääkyvät, Che Guevara paidassaan kiiltokuva-anarkisti persettä myy utopian toivossa”

Levyn kahdestatoista kappaleesta vain Kaukaisuuden kutsu edustaa toivorikasta suomalaista nationalismia, tosin siinäkin kansallismielisyys jää tarkemmin jäsentämättä. Positiivista taisteluasennetta vilahtelee myös kappaleissa Uusi aamu ja Valheiden vankina, mutta muutoin kuljetaan pää painuksissa, vaikka itse musiikki on hyvin melodista ja iloisen pirteää.

Mikäli levyn sanoitukset eivät resonoisi niin kuuluvasti Persujen ja Hommafoorumin öyhötyksen kanssa, saattaisivat sen kappaleet saada jopa radiosoittoa, sillä lähes jokaisen biisin kertosäe koukuttaa jo ensikuuntelun jälkeen. Levyn vain 300 kappaleen (ensi)painos olisi todennäköisesti myyty hetkessä, mikäli se olisi jonkun suuren jakelijan tai mediapuffauksen alainen kuten punk-orkesteri Pää Kii!.

Pylvanaisen levystä on vain lyhyen ilmestymisen jälkeen puhuttu melko paljon sosiaalisessa mediassa. Yleinen viesti on ollut, että bändi debyyttialbumi on raikas tuulahdus siinä julkisessa keskustelussa, jota hallitsevat Tiina Rosenbergin kaltaiset äijävihamieliset punamädättäjät. Kaikessa karheassa kansanomaisuudessaan Pylvanainen on vaietun kansan vastarinnan ääni noille mediahuorille ja petturieliitin nousukkaille; se on todellista kansanmiesten ja -naisten prolepunkkia, jossa ei turhia hienostella, vaan lyödään kuuntelijan korville se todellisuus Suomesta vuonna 2014, joka ei näy naistenlehdissä, Nyt-liitteen hipsteri-kolumneissa eikä Ajankohtaisen kakkosen ”yhteiskuntakriittisissä” puheenvuoroissa. Pienen ensipainoksen vuoksi albumia voi pitää jo nyt kulttilevynä, joka kannattaa hankkia hetimiten omaksi, vaikkei sen sanomasta niin välittäisikään – kyse kun on rujosta nyky-Suomen dokumentista, jota myös jälkipolvet tulevat tarkastelemaan mielenkiinnolla.

RL

torstai 11. syyskuuta 2014

MIDTOWN BOOTBOYS: Unfinished business (Stormfront records, 1996)

Musiikkilinkki kappaleeseen "Road Nazis"


Selvittämättömät jutut hampaan kolossa - sillä mielellä Midtown Bootboys julkaisi varsinaisen “oikean” albuminsa vasta vuonna 1996. Se ensimmäinen epävirallinen levy,
The Time has come, julkaistiin cd:nä kaksi vuotta aiemmin vuonna 1987 kootusta demotallenteesta. Syy, miksi Yhdysvaltojen Tulsassa vuonna 1987 perustettu MTBB sai vasta yhdeksän vuotta myöhemmin tehtyä ensimmäisen kunnon albumin on monille Amerikan wp-skeneä seuranneelle tuttu tarina. Laulaja Chris tuomittiin vuonna 1989 ZOG:in vankileirien saaristoon kuudeksi vuodeksi jonkun naurettavan rotuselkkauksen vuoksi. Vankilavuodet eivät miestä kuitenkaan pehmentäneet, vaan valkoisille vihamielisen miehityshallinnon kivihotellista päästyään sankari kokosi ripeästi vanhan bändin uudelleen. Uudelleen koottu Midtown Bootboys jatkaa tällä levyllä siitä mihin se aikoinaan jäi – ja entistä ärhäkkäämpänä!

Bändin tuhdista aggro-rock soundista vastaa kitaristi Tony, basisti RIP ja rumpali Stacy, jotka kaikki ovat vaikuttaneet death metallia vääntäneessä Berserkrissä. Kuuluisamman sivuprojektibändin metallitaustasta huolimatta MTBB on pysynyt tyylilleen uskollisena, eikä yhtye ole ujuttanut musiikkiinsa kuin joitakin metallielementtejä, jotka ovat tuoneet positiviisessa mielessä vain uutta virtaa simppeliin katurockiin.

Unfinished businessilla ei hienostella filosofisilla rotupohdinnoilla, vaan Chrisin väsäämistä lyriikoista välittyy juurevasti tavallisen skinheadin kokemukset elämän vastoinkäymisistä, ilonhetkistä, väkivallasta ja politiikasta ilman teennäistä korkealentoisuutta. Tässä on sellainen rehellinen katujen mies, joka kertoo karhealla äänellään asioista tavalla, jollaisina suurin osa kuulijoistakin ne kokee monikulttuurisessa rotuhelvetti Yhdysvalloissa. Kappaleissa kuten Life of a Skinhead, The blood will run, White kids ja Tulsa tonight kerrotaan melkeinpä hellyyttävällä paatoksella toverihengestä ja uskollisuudesta ihanteilleen, unohtamatta pientä itseironiaa, jota tarjotaan kappaleessa Road Nazis. Hilpeää Etelän punaniskaista hillybilly-asennetta taas ilmentää kappale Coon hunt. Vanhoja fanejaan MTBB on halunnut muistaa levyttämällä uudelleen demobiisin We will remeber.

Valitettavasti eräät white power -bändit ovat luisuneet pois niiltä juurilta, joissa valkoisen työmiehen eetos on ollut keskeinen maailmankuvan rakentaja ja siirtyneet sille luonnostaan vieraille pseudofilosofisille harhapoluille. En väitä, etteikö joidenkin white power bändien taiteellinen intohimo ja filosofinen ote olisi tuottanut myös onnistuneita lopputuloksia, mutta monesti on käynyt vain niin, että kunnianhimoisia projekteja yrittäneet bändit ovat haukanneet liian suuren palan. 

Midtown Bootboys on pannut “debyyttilevyllään” asiat oikeille paikoilleen ja karsinut musiikistaan pois turhat krumeluurit. Tällaista paluuta juurille sopisi harkitsevan muidenkin alan bändien. Paluu selkeämpään ilmaisuun ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa joksikin Oi-idiootiksi, mutta rehellisyys itselle ja yleisölle on pidemmän päälle palkitsevaa. Olkoon Midtown Bootboys tässä esimerkkinä muille.

RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...