MAINOS: Revalers (Viro), Vapaudenristi, Resist. 3.10.2026, Etelä-Suomi

 

Mistreat Muke solo: Patriotic Tunes - Volume Four LP (OPOS, 2026)

Mistreatin pitkäaikaisen dynamon Muken piti alunperin jättää soolotuotantonsa kolmeen albumiin, mutta toisin kävi. Kysyntä sekä yleisön että levy-yhtiöiden puolelta oli kuulemma sen verran kovaa, että pyyntöjen sivuuttaminen kävi Kouvolan hurjalle mahdottomaksi. Samalla levy-yhtiö ehti vaihtui toiseen saksalaiseen, Opos Recordsiin. 

Muken soolotuotannon arvostuksesta maailmalla kertoo jotain se, että harva iso eurooppalainen RAC levy-yhtiö on valmis julkaisemaan pienen kielialueen musiikkia. Yleisestikin Muken soololevyt ovat kuunneluinta puhtaasti suomenkielistä rockia maamme rajojen ulkopuolella.

Jatkuvat toiveet uudesta levystä eivät ole näkyneet minkäänlaisena paineena tai väkinäisyytenä, vaan Muke on pyöräyttänyt markkinoille vaivattoman kuuloisen melodisen pakkauksen vanhoja isänmaallisia  ruoelmia rockversioiksi sovitettuina. 

Yleensä soololevyjä tekevät rockartistit purkavat musiikissa henkilökohtaista elämäänsä, mutta Muke on valinnut Ian Stuartin tien tulkitsemalla kansan syvien rivien isänmaallisia tuntoja. Poikkeuksena uuden levyn päättävä kepeän melodinen "Määränpää", joka on muistobiisi liian nuorena nukkuneelle skinhead-veljelle Joelille. Tosin siinäkin sanoitukset ovat kansallisrunoilija V. A. Koskenniemen kynästä.

Soundimaailmaltaan Muken neljäs on selvästi sarjan täyteläisin kokonaisuus. Jyhkeän äänimaiseman rakentamiseen on uhrattu tavallista enemmän aikaa, mikä tarkoittaa Muken rivakassa studiotyöskentelyssä "joitain päiviä". Tämä on suhteellisen paljon, sillä hänen mukaan ensimmäinen soololevy äänitettiin päivässä ja toinen kahdessa! Nopeuden ja laadun voi selittää vain digitaalisen tekniikan kehittyminen.

Edellisten sooloprojektiensa tapaan levyn kappaleet ovat uustuotantoa vanhoista patrioottisista runoista, joihin Muke on tehnyt oman sävellyksen mikäli sellaista ei alun alkaen ole ollut.

Levyn aloitusraita "Vartio-laulu" on yhteislauluun kiihottavaa mitään häpeämätöntä nationalismia menevällä rock-otteella. Heti perään kuultava "Suomen vapaus" jatkaa samalla tarttuvalla linjalla, jossa V. A. Koskenniemen lennokas runoilu istuu saumattomasti myös tämän ajan henkeen.

Nopeasti soitettu revittely "Tulipiirto" on legendaarisen naisrunoilija L. Onervan (1882-1972) käsialaa kuin myös vanhakantaisella Mistreat-soundilla vedetty voittoisa "Vapauden aamuna" ja   syvää isänmaan rakkautta heijasteleva balladinmainen "Maan nousu".

Samaa positiivista taisteluhenkeä edustaa keinuva voimabiisi "Nuorten laulu", jossa kansallismielisyyden perineet nuoret jatkavat taistelua isänmaan puolesta.  Sanoituksen tekijästä ei löytynyt tietoa ahkerallakaan Google-haulla; kuulijan kannalta onkin harmillista, ettei levyn tiedoissa mainita lainkaan laulujen sanoittajia.

Vinyylin B-puolen aloittaa jermumainen rallatus "Suomalaiset tarkka-ampujat", jolla osoitetaan harvinaislaatuista kunniaa miehille, jotka ovat ratkaisevassa roolissa eturintamalla. Seuraavaksi kuultava historialliseen tapahtumaan perustuva "Pärttylin yö" ottaa Suomea laajemman perspektiivin. Laulu on traaginen kuvaus Pariisin vuoden 1572 verilöylystä, jossa ottivat yhteen katoliset ja protestantit. Sanoitukset on tehnyt aikanaan tunnettu sanaseppo Larin-Kyösti (1874-1948),  joka on valitettavasti jäänyt nykypolvilta unohduksiin. Muke on syystäkin viehättänyt tämän värikkään ja traagisen elämän kokeneen runoilijan väkevään ilmaisuun, josta todisteena sotaisa rokkirynkytys "Hakkaa päälle!" (Hakkaa päälle, pohjan poika, puukollasi päihin lyö, yltä, alta hyökkää, heitä vierasvalta rajan taa ja täytä työ!) ja levyn iskevin biisi, dramaattisesti rullaava "Pois vieras valta!". Runoelman lyriikat on kirjoitettu sisällissodan tunnelmissa tammikuussa 1918, mutta ne sopivat yhtä hyvin myös maahan, jossa petokselliset päättäjät ovat parissa vuosikymmenessä päästäneet rajojen sisään yli 600 000 (!) maahantunkeutujaa:

    Viel' on kuin musta varjo yön

    lankeisi tielle vapauden

    ja kautta kuolon, tumman työn

    ne tahtois surmaan suistaa sen.

    Viel' öiset mustat mahdit saa

    rantaimme rauhaa rikkoa,

    yön muukalaiset mellastaa

    ja takoo meille kahleita.

    Viel' on kuin sorron soitto sois,

    pääkalloliput liehuu öin,

    maan tavoin taikka maasta pois

    kyyn kansa kirouksen töin!

    Nyt pimeet pataljoonat voi

    maan kodit ryöstää raivoissaan,

    maan nuoret neitseet vaikeroi,

    ja idän taudit tahraa maan.

    Suukapuloin ne tukkis suut,

    ne isät, lapset tyrmään tois,

    ne nostais meille hirsipuut,

    maan murhaajat maan päältä pois!

    Ne maassa mässää, juo ja syö

    kuin maamme porton pirtti ois.

    maan tavoin taikka maahansa

    ne menköön meidän maasta pois!

    Viel' urhot astuu aseissaan,

    ei vaino maamme voimaa vie,

    kun Pohjan kansa ryntää vaan,

    ei estä mikään mahti, tie!

    Käy taistoon sarja sankarten,

    ken meidän muurit murtaa vois,

    pois sutten suku saastainen,

    pois vieras väkivalta, pois!

Levyn kenties tunnetuin runoelma on Uuno Kailaan nikkaroima "Thermopylain laulu", jossa kansallista symboliikkaa ammenetaan "Pärttylin yö" kappaleen lailla eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Lyriikoiden tunnettavuudesta huolimatta itse esitys ei yllä samanlaiseen hurmokseen kuin "Pois vieras valta!", jota voi pitää Muken soolotuotannon yhtenä onnistuneimpana sovituksena.

On hämmästyttävää, kuinka unohdettua mutta silti arvokasta runoaineistoa Muke on kyennyt kaivamaan pölyttyneiksi luulluista teoksista ja tekemään niistä aikaamme istuvia esityksiä. Neljännelle levylleen Mistreatin nokkamies on löytänyt yllättäviä runoilijoita, joiden tuotantoa ei yleensä ole pidetty palavasieluisen isänmaallisena. Toivottavasti Muke jatkaa vielä kulttuurista tutkimusretkeään, jotta saamme nauttia myös viidennestä soolevystä.

Teksti: RL 

 

Circle of Dawn: Reclaim the Throne of Savonia MCD (Out of the Dungeon, 2026)

Savon sydänmailta tulevan Circle of Dawnin edellisestä julkaisusta Savonian Supremacy (2020) on ehtinyt vierähtää jo yli puolivuosikymmentä. Avoimen rotutietoisuuden ja paikallisidentiteetin nimeen liputtavan black metal yhtyeen uunituore teos Reclaim the Throne of Savonia ei ole tällä kertaa kokopitkä julkaisu vaan viiden kappaleen mini-cd. 

Ne, jotka odottivat bändin uutukaisen jatkavan edellisen levyn suoraviivaista metallijunttausta yllättyvät kuullessaan levyltä pelkästään keskiaikaista akustista pakanafolkkia. Tällainen irtiotto voi olla monelle bändin vanhalle ystävälle liikaa, mutta todennäköisesti kyse on vain yhdestä kokeilusta, jossa Circle of Dawn etsii uusia musiikillisia rajojaan.

Bändiä ei voi syyttää ainakaan kokeilunhalun puutteesta. Ensinnäkin levyn keskiaikainen tunnelma rikotaan lauluosuuksilla, joissa päällimmäisenä kuuluu black metallin korkea rääkyminen ja jolle vastapainoa antaa toisen vokalistin möreä ilmaisu. Syntynyttä vaikutelmaa voisi kutsua nimellä Unplugged Metal. Äänimaisema on pelkistetty, mutta sitä rikastaa ajoittain kuultava viulusoitinta muistuttava kampiliira, jolloin yleissoundi siirtyy muinaisfolkista kohti luostarimusiikin hartaan jylhää tunnelmaa. Tämä käy erityisen selväksi kappaleen "Children of the Desert God" loppupuolella. Niukillakin aineksilla Circle of Dawn osaa hyödyntää ekleettisessä musisoinnissaan luontevasti eri eurooppalaisia musiikkitraditioita.

Traditionalismi kuuluu myös lyriikoissa, jotka nojaavat pitkälti esikristilliseen eetokseen ja abrahamilaisten mielenvirusten nitistämiseen. Edellä mainittu teos "Children of the Desert God" kuvaa loogisella vastaansanomattomuudellaan millaiseen kulttuuriseen ja kansalliseen itsetuhoon vieraiden aavikkokulttien palvonta johtaa. Kappaleen ensimmäinen säkeistö kertoo miten kaksituhatta vuotta heprealaisten psykologisena operaationa jatkunut kristinusko on juurruttanut harhaisen ihmiskuvan aina Pohjolan perukoita myöten :

Image of your desert God and his face 

can be seen in the face of every man, we are told 

the scum of the human race on the surface of these lands        

lies the image of your God             

every cripple and every subhuman, 

every rapist and every murderer    

face of holy, face of justice, God's children as they are

Sama moraalin alkuperän ruumiinavaus näkyy rienaavana muissakin lauluissa. Uhmakkaassa balladihoilotuksessa "The Cursing of the Well of the Monastery" tarjotaan Hammurabin lakia kristillisen rappiomoraalin, valheellisen tasa-arvon ja rodullisen itsepuolustuksen mädättäjille. Levyn päättävässä polyfonista uskonnollista laulua parodioivassa teoksessa "Cantus Imparatus" pilkataan surutta Jeesus nasaretilaisen ja neitsyt Marian hahmoja. Esitys on kieli poskella moniäänisesti laulettu rienausversio tunnetusta 1500-luvun latinankielisestä joululaulusta "Gaudete" (suom."Iloitkaa").

Kristinuskon poisjuurimista vaativa Circle of Dawn ei tee sitä selvästikään silkasta pahantahtoisuudesta, vaan näkee asenteensa päinvastoin edistävän elämää puoltavaa hyvää. Vaikka henkitoreissaan oleva kristillinen kirkko on nykyään pelkkä vasemmistolaisten ateistien naisittama propagandakeskus, sen "eettinen" vaikutus länsimaisessa maallistuneessa yhteiskunnassa näkyy vahvana edelleen. Siksi savolaisryhmä ei pidä kirkon oppien läpivalaisua epäajanmukaisena arvosteluna vaan pikemminkin aikamme taikauskoisen tasa-arvokultin alkuperän paljastamisena.

Levyn melodisesti tarttuvimmassa pakanafolk esityksessä "Dethroning the Old King" lauletaan, miksi vanha kuningas ja sen korruptoitunut hallinto on syytä heittää yli laidan. Kappale voisi kuvata yhtä hyvin myös meidän aikaamme, jossa demokraattista julkisivua ylläpitävä näennäiseliitti ei varjele enää kansansa verilinjaa vaan vannoo uskollisuutta vieraille globaaleille hämärävoimille. Laulussa petoksellinen kuningas häpäistään ja rangaistaan kovimman mukaan, mikä voisi toimia vertauskuvana sille kohtalolle, jonka nykyiset kansanviholliset joutuvat kohtaamaan aikanaan Kansantuomioistuimessa.

Ottaapa levyn muinaisuuteen sijoitetut laulut sitten kirjaimellisesti tai vertauskuvina ajastamme, ne ovat yhtä kaikki poliittisesti epäkorrekteja purkauksia. Tyylikkääseen digipackiin painetussa julkilausumassaan yhtye haluaakin tuomita modernin black metallin sisäsiistin kaupallisuuden, selkärangattomuuden ja suoranaisen pelkuruuden median ajojahtien edessä. Vaikka levyn tavanomaisesta metallista poikkeava musiikki synnyttää väistämättä ristivetoa black metallin kuuntelijoissa, he eivät voi ainakaan syyttää Circle of Dawnin pettäneen genren alkuperäisiä puhtaita ihanteita.

Arvio: RL

Kaarna: Vääräpää (Anima Arctica, 2026)

Sooloartisti Kaarnan suomalaista mielenmaisemaa syväluotaavat post-industrial teokset ovat poikkeuksellisia ajassamme. Musiikintekijänä hän osaa heittäytyä vaivattomasti muinaissuomalaisuuden sameisiin vesiin synnyttäen musiikkia, joka herättää välitöntä vastakaikua ainakin niissä kuulijoissa, jotka ovat säilyttäneet yhteyden kollektiiviseen alitajuntaansa. 

Tuoreella viidennellä levyllään Vääräpää Kaarna Kettunen on jättänyt taakseen edellistä albumia määrittäneen suomalaisen sisäisen sielunmaiseman tarkastelun. Tällä kertaa lyriikat ja musiikki lyövät yhtä kättä yhteisön puolesta. Musiikissa se kuuluu kollektiivisena martial industrialin pauhuna tuoden mieleen projektin sotaisan kolmannen albumin Väkipyssyvärssyjä ja kulkutautitarinoita (2021). Tosin nyt militaarinen tunnelma on loihdittu jalostuneempaan muotoon – se on hallitumpaa ja hillitympää säilyttäen silti painostavan uhkaavuden tunnelman.

Tiettyä uhmaa näkyy jo levyn nimen valinnassa, kansanomaisessa merkityksessä kun Vääräpää tarkoittaa suomalaista hakaristiä. Maassamme hakaristi on tunnettu pitkään harvinaisemmilla nimillä “vääräpää”, "auringonkehrä" ja “värttinäpyörä”, joilla on viitattu mm. kankaissa, vaatteissa ja kirkkojen koristelussa esiintyneisiin svastika-kuvioihin. Anglo-sionistiset voittajavallat ovat pyrkineet kriminalisoimaan lähes kaikkialla tämän indo-arjalaisen hyvän onnen tunnuksen, mutta Kaarna ei tästä talmudistisesta mielivallasta piittaa, vaan viljelee symbolia surutta mm. levyn kannessa. Sen ornamentiikassa näkyvä hakaristisarja on lainattu suoraan Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä. Varsinainen kansikuva kuvaa mitä luultavammin hakkapeliittojen sotaanlähtöä. Piirros tuo väistämättä mieleen Aarno Karimon klassisen Kumpujen yöstä -kirjasarjan kuvituksen.

Kahdeksan itsenäistä esitystä muodostavat kahteen osaan jaetun temaattisen albumikokonaisuuden. Ensimmäiset viisi kappaletta ilmaisevat verenmakuista olemassaolon taistelua, jossa kansakunta lunastaa mitätöntä tinasotilasta myöten itsensä sisäisten ja ulkoisten vihollisten keskellä. 

Levyn aloittava instrumentaali "Pohjolan portti" muistuttaa elokuvallisuudessaan suomalaista tulkintaa Conan barbaarista aina pahaenteistä rummutusta myöten. Sen avaama "portti" on matka atavistiseen suomalaisuuteen, jonka päätepisteenä on levyn päättävä neliosainen syntikka-instrumentaali "Salattu käytävä". 

Tunnelmaan johdattavan introkappaleen jälkeen alkaa varsinainen martial industrial vyörytys, jossa genren tutut piirteet yhdistyvät Kaarnan omintakeisiin musiikillisiin mausteisiin. "Tinasotilas" voisi vakaalla militaarisella rytmiikallaan olla vaikka varhaiselta Derniere Volonten levyltä, mutta Kaarnan siihen lisäämä viettelevä huilusoundi ja helisevä kilkutus tekevät esityksestä tribalistisen keitoksen, jossa on oudon hypnoottista vetovoimaa.

Kappale "Sanansaattaja" on elektronisesti sovitettu laulelma, jossa perinteisen martial industrialin sijaan maalaillaan synkeän melodista äänimaisemaa erilaisin äänitehostein ja taustalauluin. Esitykselle antaa lisäpontta kertojana toimivan viestintuojan lakoninen sanoma korruptoitunutta järjestystä seuraavasta tuhosta. Vaikka sanansaattaja puhuu alussa talven tuomasta väärän kuninkaan tuhosta, viesti voisi toimia myös kuvauksena aikamme mädäntyneestä Globohomosta. Loppusäkeiden vertauskuvat eivät jätä juuri tulkinnanvaraa puhdistavan uuden järjestyksen esiinmarssista:

Olen vain sanansaattaja 

Vailla valtakuntaa ja velvollisuutta 

Vihatun vääräpään mailla se kasvaa

Se on kuin vallihauta väärille jumalille 

Valta saa valtakuntansa

Käskee auringon nousta samasta suunnasta 

Olen vain sanansaattaja

Siel on sammal kiven varjoisalla puolella

Ja päivänkakkarat auringossa

Pihakoivut juo tunkeutujien verta

Viisaat tietävät perinteiden voiman

Ne arvaa hyisen talven, ennustaa pehmeän suven

Persoonallisesta ilmaisustaan huolimatta Kaarna tunnustaa eräässä haastattelussaan yhdeksi suurimmaksi martial industrial vaikuttajakseen edesmenneen Albin Juliuksen (1967-2022) musiikkiprojektin Der Blutharsch. Itävaltalaistaiteilijan (no pun intended) antamat musiikilliset vaikutteet ovat Kaarnalle enimmäkseen hienovaraisia tai pelkästään inspiraatiota synnyttäviä. Näin yleensä, mutta esityksen "Kuolemaa ne hokee" ensimmäiset 50 sekuntia voisivat olla suoraan Der Blutharschin albumilta The Pleasures Received In Pain (1999). Kyseessä ei ole suora laina, vaan sitä on syytä pitää kunnianosoituksena taiteilijalle, jolle olisi suonut eläessään suurempaa kuuluvuutta. Joka tapauksessa "Kuolemaa ne hokee" on tyylipuhtaassa martial industrialismissaan ja hengellisessä juhlavuudessaan  levyn komein teos. Kappaleen viimeisessä säkeessä valetaan ikiaikaisen suomenuskon uusi katekismus:

Jokilaaksojen laihojen yllä 

Tuhat vuotta kukaties 

On viipyvä, tiedän kyllä 

Sinun katseesi vartiomies

Ja jos rauniokirkon juureen

Siru hehkuva aivosi sammuttaa

Sinä yhdyt sukuusi suureen

Olet vesi ilma ja maa

Tulimyrskyssä loppuun asti 

Me kestämme, isänmaa

Ja tunnemme palavasti

Ei ole kuolemaa

Militaarisella rytmipoljennolla etenevien kappaleiden yhteisöllisyyttä puolustavan  temaattisen sarjan päättää raakaa luontomystiikkaa täynnä oleva  "Kvartsihapsi". Siinä Kaarnan tulkinta vuorottelee kuiskaavan hönkäilyn ja karskin karjunnan välillä ilmaisten näin suomalaisen luonnon animistista mystiikkaa.

Albumin kolmessa viimeisessä esityksessä siirrytään musiikillisesti rauhallisimpiin tunnelmiin. Tämä kuuluu myös lyriikoissa, joissa myyttisten taisteluiden riivaaman suomalaisuuden sijaan kaikuvat yleisinhimillisen maailman heikkoudet ja vitsaukset. Nämäkin ilmiöt ovat osa suomalaisuutta, joten ne sopivat hyvin levyn kokonaisuuteen. 

"Katumuksen malja" on kolkosti leijaileva laulelma, joka henkii tarkoin määrittelemätöntä keskiaikasta tunnelmaa. Hieman kaikuvalla laululla esitetyssä kappaleessa katkeruus esitetään kaksijakoisena tunteena, joka voi katumuksen vastapainona olla myös voimavara kuten todetaan ensimmäisessä säkeistössä:

Niele ylpeytes, niele eilisen ateriasi tähteet 

Nosta ylpeytes, nosta menneet ihanteet

Musiikillisesti hieman samoissa tunnelmissa liikutaan muinaiseen hoviin tai linnaan sijoitetussa laulussa "Kirottujen tanssi". Kappale viittaa Dance Macabre  -teemaan, joka nousi suosituksi Euroopassa 1300–1500-luvuilla, etenkin mustana surmana tunnetun ruton jälkeen. Ranskankielisellä termillä Dance Macabre (suom. “Kuoleman tanssi”) tarkoitetaan taiteellista ja kirjallista teemaa, jossa kuolema esitetään tanssittamassa eläviä ihmisiä. Musiikillisesti sen äänimaailma oli lähiten gregoriaanista laulua.

Kaarnan tulkinnassa näkyvät vahvana Dance Macabren teemat, jotka ovat edelleen läsnä ajassamme mutta osin unohdettuina: Memento mori eli “muista kuolevaisuutesi”, vain kuolemassa toteutuu kaikkien tasa-arvo ja varoitus moraalin hapertumisesta. 

Kappaleesta tekee erikoisen sen pseudomorfoosi eli vaikka se liittyy temaattisesti  Dance Macabren traditioon itse musiikki kuulostaa saksankieliseen trubaduuriperinteeseen kuuluvalta minne-laululta, jonka kukoistuskausi sijoittuu varhaisempaa aikaan, 1100-1300-lukuun. Minne-laulu edusti linnaromantiikkaa, johon kuuluu mm. haikea yksinlaulu, huilut ja luuttu. Kun Kaarna yhdistää tämän ilmaisun myöhempään Dance Macabreen, syntyy hirtehinen pseudomorfoosi.

Albumin päättävä ambient instrumentaali "Salattu käytävä I-IV" on se, mikä löytyy levyn avaavan "Pohjolan portin" takaa. Se on Sampo tai Nibelungin sormus, jota koko köyhä tumma etelä himoitsee, mutta ei voi koskaan saavuttaa, koska salaisuus löytyy suljetusta verilinjasta.

Uudella levyllään Kaarna todistaa kykynsä uudistaa ilmaisuaan mutta ilman itsetarkoituksellista muuttumisen pakkoa. Vääräpäässä on vetoa ja se imee kuulijan sisäänsä helpommin kuin edelliset levyt. Selkeämpi ja tutumpi musiikillinen ilmaisu ei silti tarkoita, että Kaarna päästäisi kuulijansa helpolla. Kyse on hyvällä tavalla elitistisestä ja poissulkevasta musiikista, joka vaatii suomalaiselta kuulijalta keskittymistä. Paneutuminen kuitenkin palkitaan,  sillä Kaarna tarjoaa musiikillisen matkan suomalaisuuteen, johon valtavirran artistit eivät kykene.

Arvio: RL

MAINOS: B&H Jkl konsertti, 25.4 2026

 

MAINOS: Intolerant Insurrection Fest, 18.4.2026

 

New Barbarians Vol. 1, Oulu 4.4.2026

Teksti: Iku-Tiera

Oulussa ei viime vuosina ole ollut valtavasti Black Metal -tapahtumia, joten jokainen järjestetty iltama on erittäin tervetullut. Keikkojen vähäiseen määrään nähden onkin merkittävää, että kaupungissa ja sen ympäryskunnissa toimii suuri joukko aktiivisia bändejä. Onkin hienoa, että keikkajärjestämisen skene on jälleen hiljalleen aktivoitunut paikallisesti. Huhtikuun alussa järjestetyssä New Barbarians Vol. 1 -tapahtumassa oli monenikäistä BM-väkeä 1990-luvun veteraaneista nuorempaan polveen, mikä loi tilaisuuteen erityisen hienon ilmapiirin. Lisäksi vihantilainen Heavy Metal -legenda Gobra toi paikalle aivan omanlaistaan yleisöä: hieman iäkkäämpiä Hard Rockin ja hevin ystäviä, joille tämä oli mahdollisesti ensimmäinen Black Metal -painotteinen keikkailta.

Kantakrouvi osoittautui toimivaksi keikkaympäristöksi aivan Oulun keskustassa. Saapuessani paikalle väkeä oli jo alkanut kertyä baariin sisälle, vaikka ensimmäinen yhtye ei ollut vielä aloittanut. Tunnelma oli erittäin toverillinen, ja myyntipöydillä oli tarjolla laaja kattaus sekä uudempia että vanhempia julkaisuja.

Paikallinen Hatespirit on aito underground-tekijä, jonka musiikissa yhdistyvät norjalaislegenda Ildjarnin äärimmäisen raaka ja yksinkertainen ilmaisu sekä 1990–2000-lukujen puolalaisen ja suomalaisen black metallin synkän iskevät melodiat. Ilta potkaistiin käyntiin Conan Barbaari -elokuvasta tutulla introlla, joka kuvasi monella tasolla yhtyeen sitoutumista sotaisiin ja muinaisiin indoeurooppalaisiin teemoihin – mytologiasta kuolemaan ja taisteluun. Olen todistanut Hatespiritin livenä jo viime vuosikymmenellä, joten kyseessä on suhteellisen pitkäikäinen projekti, jonka näen mielelläni vielä moneen kertaan lavalla. Viimeisenä vetona yhtye esitti energisen coverin suomalaisesta BM-klassikosta “Kunnia, Armageddon!”, mikä sai yleisöön kunnolla liikettä.

Hatespirit

Seuraavaksi lavalle nousi niin ikään paikallinen Beleth’s Trumpet, joka on nuoresta iästään huolimatta kartuttanut jo huomattavasti nimeä ja keikkakokemusta. Siinä missä Hatespiritin soundi ja habitus ovat pakanallisia ja luonnonläheisiä, Beleth’s Trumpet painottaa äärimmäistä pimeyttä. Tästä huolimatta bändin äänimaisemassa on myös selkeästi tunnistettava suomalainen pohjavire. Yhtyeen live-esiintymiset tunnetaan kuolemanläheisestä kuvastostaan, eikä tälläkään kertaa tehty poikkeusta: lavalla nähtiin verta, piikkilankaa ja kalloja. Lopputuloksena oli puhdasta ja aggressiivista Black Metallia – täydellinen jatko illalle.

Beleth's Trumpet

New Barbariansin villi kortti oli perinteistä Heavy Metallia louhiva Gobra, jonka “Eternal Finlandia Tour” on jatkunut jo nelisenkymmentä vuotta! Kyse ei siis ole nuoremman polven retroilusta, vaan autenttisesta paluusta aikaan ennen internetiä – aikaan, jota määrittivät Saxonin vinyylit, fanien tekemät paperi-zinet ja kasettien treidaaminen. Triona esiintyneen Gobran soitosta huokui itsevarmuus ja vilpitön rakkaus musiikkiin. Hyvän mittainen setti tarjosi sopivan sekoituksen menevää heviä ja hyväntuulista Hard Rockia. Mukaan mahtui myös illan ainoa slovari. En ole varma, milloin yhtye on viimeksi esiintynyt Oulun keskustassa, mutta yleisön äänekkäät suosionosoitukset vaikuttivat olevan artistien hymyistä päätellen erittäin tervetulleita.

Gobra

Morgal

Illan pääesiintyjä oli Etelä-Suomesta ponnistava Morgal, jonka tyyli yhdistää meheviä kitaraharmonioita ja sooloja raivokkaaseen, Death/Thrash-vaikutteiseen Black Metalliin. Morgalia on usein verrattu ruotsalaiseen Nifelheimiin. Tällaisessa ultranopeassa ja väkivaltaisessa paahdossa on tärkeää, että soundit eivät puuroudu live-tilanteessa. Onneksi äänimies osasi asiansa, ja kunnianhimoisten sävellysten nyanssit kuuluivat kirkkaina yleisöön yhtyeen armottoman piiskauksen läpi. Morgal oli äärimmäisen kovassa keikkakunnossa: jokainen jäsen hoiti tonttinsa täydellisellä antaumuksella, ja kokonaisuus oli lähes läkähdyttävä kokemus. Tämä oli yksi viime vuosien huippukokemuksia keikkarintamalla, ja tahdonkin kiittää suuresti New Barbariansin järjestäjiä ainutlaatuisen kattauksen saattamisesta saman katon alle!

https://youtu.be/UGpsk18XLNc?si=9cTnKoR3IfeMGMwe

https://youtu.be/F32E6w6bfBw?si=FUQWoDC7V0qLDL1z

https://youtu.be/AT5dSIOh0Eo?si=xiG9VKbSHl9GluXa

Yritykset perua keikka

Illan aikana kuulin useammalta paikalliselta, että New Barbarians oli alun perin tarkoitus järjestää pienemmässä tuiralaisessa Tuisku Pubissa, mutta äärivasemmiston painostuksen vuoksi tilaisuus siirrettiin keskustassa sijaitsevaan Kantakrouviin. Ratkaisu osoittautui onnenpotkuksi: Krouviin mahtui huomattavasti enemmän maksavaa yleisöä, minkä lisäksi se tarjosi keskeisen sijainnin, aidot keikkapuitteet sekä ammattimaisen äänentoiston ja valot. Keikkaboikotteja vaatineet äärivasemmistolaiset tekivät näin lopulta palveluksen Oulun Black Metal -skenelle – lämpimät kiitokset siitä!

Boikottikampanja oli kuitenkin varsin erikoinen ilmiö, sillä New Barbariansin konseptissa tai illan aikana esiintyneissä bändeissä ei ollut mitään poliittista. Kyse oli – yhtä Heavy Metal -yhtyettä lukuun ottamatta – puhtaasta Black Metal -tapahtumasta, jossa vallitsivat genrelle ominaiset teemat: kuolema, luonto ja mytologinen kuvasto humanismin, egalitarismin ja materialismin sijaan. Tämä ei kuitenkaan sopinut oululaisille underground-musiikin portinvartijoille, jotka ovat pyrkineet monopolisoimaan paikallisen alakulttuurielämän Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry:n, Tilaa kulttuurille ry:n ja Tukikohta-nimisen kulttuurikeskuksensa (Sorvarintie 5, 90530, Oulu) määräysvaltaan. Näiden marxilaisten arvojen nimiin vannovien toimijoiden linjausten mukaan Black Metal -yhtyeillä ei tulisi olla oikeutta esiintyä heidän tiloissaan, mikäli artistit eivät sitoudu julkisesti “antifasistisiin” arvoihin. Samalla Tukikohta-aktiivit vaativat Black Metal -boikotteja kuitenkin myös epäpoliittisiin baareihin! Käytännössä kyse on yrityksestä politisoida koko Oulun underground-musiikkikenttä uhkailemalla baareja, joissa esiintyy yhtyeitä, jotka eivät suostu heidän vasemmistolaisen propagandansa levittäjiksi.

Elle Kokkonen, Eetu Viita, Vesa Karppinen, Tatu Junno

Keikkaillan jälkeen kävin tarkastelemassa yhteisöä, jossa New Barbariansia vastaan suunnattua kampanjaa oli edistetty: Punk in Finland -foorumia. Pian kävi ilmi, että tuiralaiselle Tuisku Pubille oli lähetetty useita uhkailuviestejä, joiden taustalla oli tunnettuja paikallisia äärivasemmistolaisia alakulttuurivaikuttajia. New Barbariansin konsepti raivostutti erityisesti Black Metal -turisti Eetu Viitaa (nimimerkki “Punk tietokone”), noise- ja folk-piireissä liikkuvaa transu Elle Kokkosta (nimimerkki “Sergio pissahätä”), metalliartistia ja poliittista väkivaltaa kannattavaa vasemmistoaktiivi Vesa Karppista (nimimerkki “Karppinen”) sekä Hautaveri- ja Hebosagil-yhtyeistä tunnettua mätisäkki Tatu Junnoa (nimimerkki “Mua ei noin vaan naruteta”). Samassa Punk in Finlandin keskusteluketjussa vaadittiin myös, että Black Metallista tehtäisiin jälleen “vaarallista” aloittamalla “natsien hakkaaminen”.

New Barbariansin vastaista uhkailukampanjaa lietsonut joukko tarjosi varsin kuvaavan läpileikkauksen oululaisen kommunistialakulttuurin nykytilasta. Qwälen-yhtyeen nokkamies Eetu Viita haaskaa merkittävän osan ajastaan masinoidakseen Instagram-kampanjoita Black Metal -keikkoja vastaan eri kaupungeissa. Viita ei ole tunnettu siitä, että hän haastaisi vihaamiaan ihmisiä kasvokkain, vaan hän nojaa sosiaalisen median kautta leviäviin moraalipaniikkeihin. Kun tapahtumien virtuaalinen maalittaminen epäonnistuu, Viidan keinot jäävät vähäisiksi. Viidan suhdetta Black Metallin arvoihin kuvaa se, että Qwälenin tuoreimmalla levyllä vokaaleissa vierailee paikallinen naispappi Nuusa Niskala, josta on tehty jopa veronmaksajien rahoittama Ylen dokumentti.

Onkin kiinnostavaa huomata, että Qwälenin ja sen sisaryhtye Hautaveren edustama “antifasistinen black metal” muistuttaa monin tavoin 2000-luvun alun kristillistä “un-black metal” -ilmiötä, jossa musiikkityyliä pyrittiin valjastamaan abrahamilaisen uskonnollisen sanoman välineeksi. Tässä valossa naispapin mukanaolo Qwälenissä ei ole yllättävää. Tarina ei kerro, onko Viita joutunut selittelemään feministi-Niskalalle aiempia misogynistisiä lyriikoitaan tai menneisyyttään, mutta aihe on herättänyt kuohuntaa, ja Qwälen on kohdannut siksi myös keikkaperuutuksia. Esimerkiksi yksi yhtyeen Baltian keikoista peruuntui samana viikonloppuna, kun New Barbarians järjestettiin. Voit itse vetää johtopäätöksesi Viidan edelliselle yhtyeelleen kynäilemistä "Huoraa turpaan" -lyriikoista:

"Huora, sut saadaan vielä!

Huoraa turpaan, päätä patteriin!

Huora, hiuksista vittuun!

Huoraa turpaan, päätä patteriin!"

Myös Elle Kokkonen tunnetaan paikallisesti poliittisesta aktiivisuudestaan yksinoikeudella Internetin ihmemaailmassa, sillä hänen "antifasisminsa" rajoittuu foorumeiden ja sosiaalisen median turvalliseen digitaaliseen kaikukammioon. Kun yritykset perua New Barbarians epäonnistuivat, SSRI-lääkkeiden ja oluen pöhöttämän Kokkosen konkreettiset toimet jäivät uhon tasolle. Hänen njihe-projektinsa esiintyi New Barbariansin kanssa samana iltana aivan Kantakrouvin vieressä Klonkassa, mutta vaikka Kokkonen oli paikalla, ei Punk in Finlandilla kaavailtua Black Metal -vastaista fyysistä mielenilmausta päästy Oulun kaduilla todistamaan.

Muiden äärivasemmistolaisten "kulttuurivaikuttajien" tavoin myös Kokkonen on, ironista kyllä, taloudellisesti riippuvainen Suomen rikkaimman finanssikapitalistisen suvun eli Herlinien rahoista. Hiljattain Kokko sai Koneen Säätiöltä noin 25 000 euron rahoituksen hankkeeseen, jonka kuvaus voisi helposti olla parodiaa: https://koneensaatio.fi/apurahat-ja-residenssipaikat/tyoskentely-kirjoittajana-ja-muusikkona/

Hakemuksen tiivistelmä

Työskentelen kirjoittajana ja muusikkona kahden projektin parissa: kirjoitan tragikoomisen Harakanpesä-näytelmän sekä teen njihe-sooloprojektini kolmannen pitkäsoiton. Harakanpesä-näytelmä kertoo Saamenmaalle paluumuuttavasta moniongelmaisesta queer-pariskunnasta, jonka elämä on yhdistelmä musiikkialakulttuurien päihdehuuruista oman maailman luomista ja toisaalta kalanhajuista pohjoisinarilaista kylämeininkiä.

Teoksessa on omaelämäkerrallisia elementtejä, vaikka se onkin fiktiota. Kirjoitan näyttämölle todellisuuttani, jossa päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat, syrjäkylien väki ja queerit ovat keskiössä monitahoisina toimivina itseinään."

Siinä missä äärivasemmisto saa miljardöörisuvuilta kymmenientuhansien eurojen lahjoituksia ja kaupungin tukemia puoli-ilmaisia kiinteistöjä kulttuurikeskuksikseen, New Barbarians edusti aitoa omaehtoista alakulttuuria, joka toimii ilman valtavirran tukea ja jopa valtavirran vastustuksesta huolimatta!

Onnistuneen keikkaillan päätteeksi Black Metal -kansaa siirtyi myös jatkoille äärivasemmiston suosimaan Snooker-baariin, ja illan kulku pysyi rauhallisena kaikesta vastapuolen virtuaalisesta ennakkouhkailusta huolimatta. Kontrasti "antifasistisen" puheen ja tekojen välillä oli silmiinpistävä. Lopulta New Barbarians osoitti, että Oulun Black Metal -skene on elinvoimainen ja kasvusuhdanteessa. Aktiiviset yhtyeet, pienjulkaisijat ja keikkajärjestäjät pitävät huolen siitä, että toiminta jatkuu uhmakkaana ja alakulttuurin alkuperäisille vereville arvoille uskollisena.