Illan hämärässä on hirsitalon kynttilävalaistu sali tupaten täynnä väkeä. Tilan täyttää innokas rupattelu joka vertailee keskenänsä erinäisiä muinaisuskoja sekä keskustelee nykyisten uskontojen yhdistävistä tekijöistä. Sali hiljentyy kuuntelemaan syventävän luennon elämänkaaren läpikotaisin kattavan metafyysisen idealismin filosofian paikallisista ilmentymistä, hiljaisuutta rikkoen vähän väliä vain vierustoverille innostustaan kuiskivat. Jonka jälkeen miesten ja naisten osallistuminen yhteislauluihin akustisen kitaran säestämänä äänen volyymillansa salin jälleen täyttääkin.
Kyllä. Oikein arvattu. Kyseessä on nimenomaan "vaaralliseksi" kutsutun äärioikeiston kauan odotettu ja viimeinkin ensimmäistä kertaa toteutettu Suomenusko 1.
Paikan päällä ymmärtää miksi puheissa ja kirjoituksissa aktiivisesti äänessä oleva suvaitsevisto meidät vaaralliseksi leimaa. Kyse on resilienssista. Heidän ymmärtäessään kansallismielisen kentän kyvyn innostaa itseään, toimimaan määrätietoisesti vakain mielin (ja kappas, myös vakain mielenterveyksin) kaikesta saamastaan julkipainostuksesta huolimatta, voi meitä inholla tarkasteleva suvaitsevainen vain ärsyyntyä. Ärsyyntyä ja päästää ääneen vain vinkuvan valituksen.
Suomenusko 1 tapahtumassa toteutunut hartaantuminen, keskittyminen, osallistuminen, oppi ja viihdyke olivat kaikki kokonaisuuden osia, joista jokainen olisi yksistäänkin kyennyt herättämään tunteen paloa, luottoa ja varmuutta. Haluankin sanoa, että allekirjoittanut on päässyt tai joutunut osallistumaan myös muiden ideologioiden tapahtumiin. Niissä kuuntelemaan hiljentyminen on johtanut väkeä kohti häpeää ja surkutiloja, joiden päällisiksi he pääsevät vielä kolmatta kertaa vuoden sisään DEI-koulutuksien mantroja toistamaan. Suvaitsevaisto täyttää saleja, joissa osallistujien kärsimys idean puolesta on kaunis idea. Näistä saleista puuttuukin ymmärrys, että aatten puolesta luennointiin kerääntyminen voisikin olla osallistujien toive.
# Roni Nieminen. Suomalainen muinaisusko, Pintaraapaisu esi-isien uskontoon.
Tapahtuman avasi Roni Niemisen esitelmä, jossa käytiin suppeasti läpi suomenuskon keskeisimmät piirteet. Esi-isiemme maailmannäkemyksen keskiössä oleva erottamattomuus luonnon ja ihmisen välillä todistuu suomenuskon animistisista elementeistä ja monijumalaisuudessa, jossa jokaisella jumalalla on erillinen rooli maanpäällisen elämän suomisessa. Esiteltiin uskon epädogmaattisuutta, uhrauksien ja esi-isien palvomisen keskeisyyttä sekä itse maan päälle tietäjien asemaa yhteisössään ja niiden ympärillä. Huomiota kiinnitettiin myös yhtäläisyyksiin muiden mytologioiden kanssa, jossa meille tuttu Ukko Ylijumala saa tuomarin aseman ja taivaasta iskevät hänen fyysiset symbolinsa. Esityksen kritiikiksi voi sanoa, että Ronin esiintymiskyky on luontevampi hänen karatessaan sivuraitelle, sillä hänen ymmärryksensä aiheesta mahdollistaa rennon ja sulavan tarinan kerronnan, kun taas pelkkään tekstin varaan rakennettu esitelmöiminen kuulosti välillä takeltelevalta. Kuitenkin esitelmä oli sopiva aloitus iltaan. Teeman keskeisten symbolien ja hahmojen läpikäynnin avulla syvennyttiinkin seuraavassa esityksessä häkellyttävän paksun tekstin tukemana suomenuskon metafyysisiin elementteihin.
# Iku-Tiera
Iku-Tieran esitelmä oli suora hyppy suomenuskon traditionalististen elementtien syvään päätyyn. Todisteet suomalaisten muinaisuskon holistisesta elämänfilosofisesta tarkoituksesta oli yksi keskeinen teema. I-T argumentoikin nykypäivän kotimaisten nu-pakanallisten järjestöjen tyytyvän vain hengelliseen taikauskoon ja niiden uuteen ajankohtaispoliittisiin tulkintoihin, jotka perustuvat varsin löyhälle ymmärrykselle traditiosta. I-T esitti, ettei muinaisuskomme ollut aikalaisilleen vain irrationaalinen usko tuonpuoleiseen voimaan jota kutsumalla ympäristö muovautuu. Ei kansaa yhdistävä sopimus yhtenäisestä kulttuurista, käytänteistä ja elintavoista, vaan paikallisen kansan perimä myyttejä, rituaaleja ja symboliikkaa, joidenka avulla maan asukas kykenee vaivattomimmin ymmärtämään omaa ykseyttänsä maailmaan, luontoon ja elinympäristöönsä. Siinä missä aikamme länsimaalainen vaivattomasti hyväksyy käsityksen, että Antiikin kreikkalaiset eivät nähneet mytologiaansa konkreettisena yliluonnollisena voimana, joka pilvien reunoilta ihmettelee maan päällistä menoa. Sen sijaan Antiikin maailman ymmärrys koostui arkkityyppisistä metafyysisistä persoonista, yhä uudelleen toistuvista tarinoista ja opeista. Nykyeurooppalainen ja varsinkin suomalainen, tarvitsee jatkuvaa muistutusta siitä, että maamme kansanuskolla on sama indo-eurooppalainen filosofinen tausta kuin Antiikissa.
Uskomattoman nopeasti vieri aika Iku-Tieran isännöimänä. Vaikka saliin muutama pitkästynyt nuori mahtuikin, aniharva on se päivä kun salin täyttää näin intensiivisesti keskittynyt, ja paksun lähdeviitatun tekstiseinien dioista innostunut joukkio. Jokainen dia oli niin täyteen pakattu, että pientä fonttia sai silmät siristäen lukea, ja tiedon jano ei silti tyrehtynyt. Allekirjoittaneen pitikin heti esitelmän jälkeen napata I-T:n kirjoittama ja KK:n julkaisema "Henki, maa & veri - Valtio-opin, biologisen ihmiskuvan ja tradition liitto" -teos myyntitiskiltä. Uskoisin tulevaisuudessa I-T:n esiintymisien olevan jo itsessään pätevä syy matkata tapahtumiin.
# Stormheit
Illan musiikkiperformanssit alkoivat Stormheitin menevillä akustisen kitaran ralleilla ja yleisölle suotiin viimein hartautuvasta keskittymisestä rentoutuminen, joka hyödynnettiinkin samantien osallistumalla tuttujen kappaleiden sanoituksien huudahduksiin. Stormheit lavalla naureskelikin, että yleisölle on nyt jo voinut tulla julkaisematonkin materiaali tutuksi, kun nauhoitukset pitkään odottavat vapautustansa maailmalle. Välispiikkien aikana lensi myös vitsi, että omanlaisensa kirous taitaa teknisiä suorituksia nuorena, koska artistin on se taito ylläpidettävä myös vanhempana ja kuluneemmalla äänellä. Mutta ei se suorituskyky ainakaan kuuntelijan korvaan vielä tälle päivää särähtänyt, ja esityksen jälkeen tunnelma oli katossa.
# Kaarna
Jos tapahtuma oli tähän asti sisältänyt enemmän oletusarvoista, helposti innostavaa ja selkeitä kokonaisuuksia, niin se kontrasti iski nyt, ei Kaarnan kynästä, vaan performanssista. Allekirjoittanut oli siinä uskossa, että jo valmiiksi kuuntelussa ollut väkevä harsh noise, dungeon synthit ja sun muut agressiiviset droonit olisivat valmistaneet mielen vaikka minkälaisiin esityksiin, mutta voimakkaasti läpitunkeva ja hämmentävä onnistui Kaarna kaikesta huolimatta olemaan. Ei siinä kuuntelijan roolissa tiennyt, että mikä on tarkoituksellista epämukavuutta, ja mikä on tilan akustiikan aiheuttamaa vihlontaa. Esitys alkoi monotonisella sotarummun paukutuksella huutojen säestämänä, sekä maski päässä performatiivisten taukojen pitämisellä lavan perällä - samalla kun kolme eri äänimaailmojen luuppia olivat esityksen helpoimmin ymmärrettävät osuudet. Aina sillä hetkellä, kun kuuntelija kykenee saamaan äänimaisemasta otteen, karkaa Kaarna kamalasti aivan eri genreen. Siksi hetkellinen muutos oopperalaulun omaiseen performanssiin ei enää jaksanut liiaksi yllättää. Kaaos oli jokseenkin täydellinen. Esitys vähintäänkin mieleenpainuva.
Lopulta esitys palautui rauhoittuvasti alun sotarummun paukkeen transsiin ja hypnoosiin. Taitavasti yleisöä osattiin myös kontrolloida, sillä pääesityksensä jälkeen Kaarna ohjasi koko yleisön voimakkaaseen yhteislauluun, jota vahvisti lavalle pyydetty Riimu Pöyhönen puhtaalla lauluäänellään.
# Aurinkopyörä
Ohjelmanumeroista puhtaimmin folk-henkinen oli Aurinkopyörä. Sen esitys hyötyikin yleisön juuri hetkeä aikaisemmasta osallistumisesta yhteislauluun, ja tätä osallistamista hyödynnettiin koko setin ajan. Yksin lavalla oleva kitara sai kansallismielisiltä kenkien pohjista rumpujen temmon ja latvialaisten hokemien taustakuoronsa. Esiintyjähän itse sai toimia kapelimestarina, ja kiittäen pyytää yleisöä pysäyttämään rytminsä, jotta päästään lauluihin seuraaviin. Hartain ja rauhallisin kaikista oli Aurinkopyörä, ja tunnelmaltaan vahvin kynttilöiden lämpimän kellertävässä, maaseuturomanttisessa miljöössä. Ja vaikka ilta vielä hetken jatkuikin suomenuskon tulevaisuudesta pohtivan paneelikeskustelun verran, oli musikaalinen kaunis hiljentyminen osalle hyvä viimeinen hetki ennen aikaansa ottavia ajomatkoja pitkin kylmiä, pimeitä ja jäisiä teitä.
Teksti: Mustarastas
