Hiidenlintu: Alttarilla kuolevan auringon (Misantropia Records, 2026)

Savon sydänmailta ponnistava Hiidenlintu on pitkälti yhtyeen sanoittaja-säveltäjä J. Pesosen luoma musiikillinen aivoitus.  Aluksi pelkkänä bedroom-bm sooloprojektina vuonna 2008 liikkeelle lähtenyt Hiidenlintu on sittemmin kehittynyt oikeaksi bändiksi ja livekokoonpanoksi. 

Parin demon jälkeen julkaistu debyyttialbumi Savon mustaa metallia (2022) osoitti bändiltä jo kykyä rakentaa tarttuvia biisejä, mutta muutoin levy sai ristiriitaisen vastaanoton metallimediassa. Varsinkin karkeat lo-fi soundit ja biisien liiankin ilmeiset musiikilliset esikuvat saivat levyn kuulostamaan ties monenneltako divaritason Darkthrone ja Horna versiolta.

Kokoonpanovaihdosten jälkeen Hiidenlintu on löytänyt musiikilleen uuden vaihteen. Tuoreella kakkosalbumillaan  Alttarilla kuolevan auringon alkuperäisjäsenten Pesosen ja laulaja III:n värväämät uudet muusikot ovat hitsautuneet osaksi uudistunutta bändiä, joka kykenee luomaan varsin massiivisen kitaravetoisen soundin. Vaikka yhtyeen äänimaisena ei black metallin kontekstissa olekaan uutta ja mullistavaa, se tarjoaa silti kuulijalle useita melodisesti hienosti sovitettuja kappaleita. Myös levyn tuotantoon ja viimeistelyyn on paneuduttu tosissaan, mikä tuo Hiidenlinnun lähemmäs mustan metallin korvanmyötäistä valtavirtaa.

Suurin osa lauluista paahdetaan kovilla kierroksilla, mikä jättää rumpalille hengähdystaukoja vain rauhallisemmissa välivaiheissa. Tämä korostuu etenkin sarjatulella etenevissä kappaleissa "Laulu hiilen ja tuhkan" ja "Rautasydän". Biisien suvantokohdissa kuuluu välillä jopa folkmetallille tyypillistä melodian kuljetusta, mikä tuo esityksiin kaivattua vaihtelua ja eloisuutta. 

Hiidenlintu on uutukaisellaan kulkenut melko kauas alkuaikojen Burzum-tunnelmista kohti modernia black metallia. Ainoa suora kummarus vanhalle 90-luvun soundimaailmalle on avausraidan "Hyvän ja pahan tuolla puolen" intro, joka voisi hyvin olla Burzumin Filosefem albumilta.

Levyn merkittävin ero suuren yleisön suosimaan black metalliin ei kuitenkaan löydy musiikista, vaan lyriikoiden maailmankuvasta. Pesosen sanoitukset eivät edusta tyypillistä toisen sukupolven black metal satanismia, vaan inspiraation lähteinä ovat esikristillinen suomenusko ja Blut und Boden -ajatteluun nojaava kansallismielisyys. Oman mausteensa tuovat ihmisvihamieliset ja jopa kaaos-magiaan viittaavat riimit, joiden kuvaama "metafyysinen todellisuus" voidaan jäljittää indo-arjalaiseen Kalin ajan kulttuuripessimismiin. Ainoa tästä ajasta suoraan kertova esitys on vimmaisesti vyöryvä "Asovan rannat", kunnianosoitus suomalaisvapaaehtoisille Ukrainassa. 

Lähes 50-minuuttiselta albumilta löytyy riittävästi vaihtelua, joskin osa eeppisyyttä tavoittelevista kappaleista ovat hivenen liian pitkiä. Tästä huolimatta levy on valtava harppaus edelliseen verrattuna. Oma soundi on jo löytymässä, jonka vuoksi Hiidenlinnun  kannattaa jatkossakin korostaa tuota  ominaislaatuaan.

Arvio: RL

Misarchy: Aryan White Thrash, Maxi-Cd (D88 Records, 2026)

Viitisen vuotta sitten korona-aikana syntynyt Misarchy on thrash metallista innostuneiden vanhojen hatecore- ja bm-ukkojen vapaa-ajan projekti. Eri puolella Suomea asustavien muusikoiden muodostama studiobändi äänitti joitain demojabiisejä 2021-25, jotka on julkaistu hiljattain epävirallisena Retaliate & Annihilate digitaalijulkaisuna. 

Tuo kuuden biisin kattaus on äänitetty nyt uudelleen parilla lisävedolla (mkl. Misfits cover "Attitude") mini-cd:lle Aryan White Thrash. Osuvasti bändin musiikkia ja asennetta kuvaavan lätyn on julkaissut mikäpä muu kuin poliittisesti epäkorrekteihin levyihin keskittynyt D88 Records. Myös bändin nimi on kaiken puhuva: Misarchyssa yhdistyy misantropia ja (nihilistinen) anarkia, jotka ovat yhtyeen tapa tarkastella rappioon vajonnutta länsimaista sivilisaatiota.

Levyn päräyttää käyntiin thrash metal nyrkitys Feast with the vanity, joka julistaa aikamme turhamaisuuden orgioiden olevan lopussa. Tässä kuten muissakaan levyn esityksissä ei tukeuduta puhtaasti klassisiin 1980-luvun thrash metal nimiin Slayeriin, Anthraxiin ja Sodomiin jne., vaan soundissa kuuluu vahvana myös amerikkalainen hatecore, karski RAC ja jopa varhainen brittiläinen tönkkö-Oi. Silti musiikillinen keitos on helppo luokitella thrash metalliksi, sen verran vahvana kappaleita ohjaa nopea iskevä rytmiikka ja matalalta soivat kitarariffit. Tosin kitarasooloissa ei herkutella millään erityisellä virtuoositeetilla, vaikka välillä vilautellaakin osaamista (mm. biisissä "Down with The System").

Perinteisestä thrash metallista poikkeava laulu tuo mieleen RAC:sta tutun äijämäisen karjunnan. Vokalistin vahva suomalainen aksentti ja intonaatio tuo puolestaan mukaan omanlaista anteeksipyytelemätöntä kulmikkuutta. 

Punk ja hatecore-henkisyys kuuluukin bändin soundissa vahvana: biiseissä ei hienostella teknisyydellä, vaan ne runnotaan läpi väkivaltaisesti karmit ryskyen. Vaikka kappaleet eivät aina rullaakaan liukkaasti, niiden ihailtavan tympeä in your face -asenne vie kuulijan mukanaan, erityisesti esityksissä "Aryan White Thrash", "Fuck your friends" ja "Culture of Violence".

Aryan White Thrash on suomalaisessa vastarintamusiikissa ensimmäisiä ellei ensimmäinen avaus takavuosien thrash metal tyyliin. Levyn äänitystä olisi voinut hieroa jonkin verran kauemmin, mutta tällaisena raakapainoksenakin se toimii lupaavana pelin avauksena. 

Arvio: RL

Glory Days of R.A.C. (nro 2 / 2026)

RAC ja skinhead kulttuuriin liittyviä musiikkijulkaisuja tehdään edelleen, mutta harva lehti on noussut sellaiseksi kansainväliseksi hitiksi kuin Glory Days of R.A.C. Viime vuonna ykkösnumeron julkaisseen lehden kansainvälisen suosion selittää englanninkielisyys ja vuosituhannen alusta asti vaikuttanut samanniminen verkkosivu. Vaikka lehti ei olekaan vielä samanlainen ilmiö kuin poliittisempi Resistance 1990-luvulla, se on jo nyt saavuttanut RAC musiikista kiinnostuneiden suosion niin nuorten kuin vanhojenkin  kansallismielisten keskuudessa.

Monet 2000-luvun RAC-julkaisut ovat seuranneet Nordlandin ja Kalevan Soturin tyyliä eli ne ovat ammattimaisesti taitettuja kiiltäväkantisia aikakauslehtiä. Näyttävästä värikannestaan huolimatta Glory Days of R.A.C:in juuret ovat kuitenkin 1980-luvun punk-henkisessä zine-kulttuurissa. 

Lehti ei ole kuitenkaan pelkkä pastissi menneestä, vaan se haastattelee ja käsittelee enimmäkseen yhtyeitä, jotka ovat juuri nyt kuuminta hottia kuten Hulduvolk ja Skumshot. Lukijan muistin virkistämiseksi lehdessä on myös katsauksia vanhoihin RAC legendoihin.

Alkusyksynä ilmestyneeseen kakkosnumeroon on haastateltu Hulduvolkin (USA) ja Skumshotin lisäksi Fascinea(USA), Defenderiä (Kreikka), Mr D.C:tä (USA, henkilöhaastattelu) ja Bully Boysia (USA). Vanhoista ja osin unhoon jääneistä alan bändeistä on puolestaan tehty tiiviitä katsauksia: Real Aggression (Serbia), Achtung Juden (USA), The Corpse Grinders (USA), Sudden Impact (UK), Zetme 88 (Espanja), Battle Standard (UK),The Gatage Rats (USA), Offensive Weapon (Pohjois-Irlanti), The Skulls (Brasilia). Ainoa pitempi historiikki löytyy brittiklassikosta English Rose. Suomalaisittain mielenkiintoisin juttu lienee porilaisen Jäsän Kriegsberichter-videoista tehty katsaus. 

Ajankohtaisin artikkeli on ehdottomasti reportaasi viime kesän Espanjan Barcelonassa pidetystä kaksipäiväisestä Chaos in the Sun RAC-festivaalista. Lehti tarjoaa myös liudan levyarvioita, skene-uutisia kuin myös kinkkisen RAC-sanaristikon, jonka sain pähkäiltyä läpi vajaassa parissa tunnissa.

Ateenasta käsin vaikuttavan lehden tuore numero on mainio lukupaketti genrestä, joka potkii edelleen lujaa. Suomessa lehteä jälleenmyy D88 Records, joten sieltä voi kysellä josko kakkosnumeroa on vielä jäljellä.

Arvio: RL

3.10.2026, Etelä-Suomi: REVALERS / VAPAUDENRISTI / RESIST

Lokakuun ensimmäinen lauantai oli kansallismieliselle vastakulttuurille kiireinen. Merkittävä virstanpylväs saavutettiin kun Operaatio Kotkanpesänä syntynyt keräysprojekti sai hankittua oman tilan. Sen kunniaksi järjestettiin puhetilaisuus, jossa esiintyi akustisena Mistreat. Sotkanpesäksi nimetystä toimintakeskuksesta on jo ehtinyt uutisoida eri paikallismediat.   

Toinen syystapahtuma oli vanhan koulukunnan RAC-konsertti eteläisessä Suomessa. Veriyhteyden näkeviä silmiä oli keikkapaikalla katsastamassa tilanteen ja he raportoivat tapahtumasta nyt tuoreeltaan.

Resist

Housebändinä perustettu cover kappaleisiin keskittynyt Resist tarjoili setillisen RAC klassikoita. Mm. Nordic Thunder, Final War, Sniper, Rahowa -kappaleet kulkevat paikoitellen jopa alkuperäisiä paremmin. Yhtyeen soiton tiukkuudesta kertoo, että teemaan sopivien Iron Maiden ja Slayer covereidenkaan aikana ei kompuroitu. Skinhead Oi musiikista on joskus todettu sen olevan yhteistä musiikkia. Samaa löytyy RAC soundista. Iso osa kappaleista pohjautuu yksinkertaisiin riffeihin ja rakenteisiin, ja  valtaosa ilmaisusta riippuu esittäjien kyvystä tehdä kappaleista itsensä näköisiä. Jos genren klassikot eivät ole tuttuja, setti voisi tuntua Resistin omalta tuotannolta. Biisivalikoimaan voisi alkaa sisällyttää myös omia kappaleita, sillä tällä kokoonpanolla siihen on jo riittävät rahkeet.

Vapaudenristi

Tällä kertaa triona esiintynyt Vapaudenristi oli hyvässä iskussa, vaikka kuulin, että yhtye oli treenannut viimeksi koko kokoonpanolla joskus 2024 vuoden puolella. Tämä ei kuitenkaan näkynyt ja kuulunut esiintymisessä, vaan bändi tykitti luupäisesti erittäin kovan hittikimaran yhtyeen kovimpia ralleja. 

Myös yleisö nautti tästä suuresti ja lauloi mukana koko setin ajan. Trion yhteensoitto on hioutunut erittäin yhtenäiseksi, mikä on ymmärrettävää, sillä kolmikko on soittanut yhdessä jo pitkään. Vaikka kokoonpanosta puuttui tällä kertaa tuore toinen kitaristi, yhden soittajan puuttuminen ei ollut este esiintymiselle. 

Keikalla kuultiin bändin tuotannon parhaimmistoa kuten Wotanin pedot, Mun maa ja setin päättänyt Rose Tattoon (R.I.P. Angry Andersson!) Nice Boys -kappaleesta suomeksi väännetty Natsipojat, jossa käydään läpi kotimaan RAC skeneä. Erikoisena huomiona lisättäköön, että keikan päätyttyä bändi rustasi muutamat nimmarit innokkaimmille faneilleen.

Revalers

Ulkomaisista alan yhtyeistä eniten Suomessa käynyt on virolainen Revalers. Se on edelleen haluttu esiintyjä. Syitä varmasti sekä lyhyt välimatka että bändin kyky vetää esiintymiset tiukasti ja intensiivisesti. Veriyhteyden väki ei ole ikinä nähnyt bändin olleen löysä tai hapuileva. Edes virvokkeiden nauttiminen ei laske yhtyeen tasoa. 

Revalersin kolme albumia näyttävät kehityksen askel askeleelta kohti ammattimaista suuntaa. Viimeisin albumi oli tallennettu tunnetun tuottajan avulla huippustudiossa. Revalers on selkeästi halunnut olla kunnianhimoisempi kuin satunnaiset RAC-projektit. Oikean livebändin tunnelma ja kyky ottaa yleisö haltuun on avainasemassa. Viron itsenäisyyspäivänä on taas luvassa keikkaa, jonne suomalaisten on helppo mennä katsomaan miten ulkomailla asiat hoidetaan.

Sekä Resist että Vapaudenristi mainitsivat tällä hetkellä mediassa ja sosiaalisessa mediassa meneillään olevan kampanjan nuorison kansallismielistä heräämistä vastaan. Järjestöjä tai toimijoita yritetään mustamaalata väitteillä nuorison aivopesusta ja rekrytoinnista, vaikka olemme vuosia saaneet katsoa miten sairaimmistakin sairampia ideologioita ja kulttuurillisen rappion muotoja tuodaan väkisin jopa kouluihin ja nuorille suunnattuihin valtamedioiden kanaviin. Suomessa esimerkiksi Keskusta- tai Persu- ja Kokoomusnuorten ikäraja on 15 vuotta. Huomattavan radikaalia linjaa vetävä Vasemmistonuoret on asettanut alaikärajakseen 13 vuotta, mutta se ei ole noussut koskaan otsikoihin, eivätkä toimittajat ole kysyneet puoluejohdolta, miksi Vasemmistoliitto rekrytoi lapsia.

Kansallismielisillä yhdistyksillä tai järjestöillä ei ole ollut projekteja, jotka suuntautuisivat nuorten rekrytointiin. Sen sijaan nuoriso on nähnyt itse katutasolla ja omassa ikäluokassaan tapahtuvan dramaattisen muutoksen, jonka vuoksi ensisijaisesti yhteiskunnallisiin päätöksiin osaa ottaville suunnattu viestintä onkin resonoinut myös nuorissa. On paljastavaa, miten julkisuudessa on esitetty tahtoa järjestöjen kieltoon ja moninaisiin toimenpiteisiin, joilla mielipiteiden ilmaisu maahanmuutosta tai kansallismielisestä ja etnonationalistisesta eetoksesta pitäisi tehdä mahdotonta tai jopa laitonta. On kuvottavaa nähdä, kuinka viranomaiset ja media ovat panostaneet enemmän kantasuomalaisen nuorison demonisointiin ja yksittäisten tarranliimauksen tai nyrkkitappeluiden kauhisteluun kuin kaduilla rehottavaan huumekauppaan, raiskauksiin, arkipäiväiseen etniseen väkivaltaan ja moniin muihin asiaan liittyviin ilmiöihin. Kun järjestys on sairas, kapina on velvollisuus.

Teksti: Kurja & Reijo Veri

Kuvat: Intolerant Art

Operaatio Kotkanpesä 3.10.2026, Mistreat Muke & Jose

 

Huomiothan ennakkoilmoittutumisen!

MAINOS: Revalers (Viro), Vapaudenristi, Resist. 3.10.2026, Etelä-Suomi

 

Mistreat Muke solo: Patriotic Tunes - Volume Four LP (OPOS, 2026)

Mistreatin pitkäaikaisen dynamon Muken piti alunperin jättää soolotuotantonsa kolmeen albumiin, mutta toisin kävi. Kysyntä sekä yleisön että levy-yhtiöiden puolelta oli kuulemma sen verran kovaa, että pyyntöjen sivuuttaminen kävi Kouvolan hurjalle mahdottomaksi. Samalla levy-yhtiö ehti vaihtui toiseen saksalaiseen, Opos Recordsiin. 

Muken soolotuotannon arvostuksesta maailmalla kertoo jotain se, että harva iso eurooppalainen RAC levy-yhtiö on valmis julkaisemaan pienen kielialueen musiikkia. Yleisestikin Muken soololevyt ovat kuunneluinta puhtaasti suomenkielistä rockia maamme rajojen ulkopuolella.

Jatkuvat toiveet uudesta levystä eivät ole näkyneet minkäänlaisena paineena tai väkinäisyytenä, vaan Muke on pyöräyttänyt markkinoille vaivattoman kuuloisen melodisen pakkauksen vanhoja isänmaallisia  ruoelmia rockversioiksi sovitettuina. 

Yleensä soololevyjä tekevät rockartistit purkavat musiikissa henkilökohtaista elämäänsä, mutta Muke on valinnut Ian Stuartin tien tulkitsemalla kansan syvien rivien isänmaallisia tuntoja. Poikkeuksena uuden levyn päättävä kepeän melodinen "Määränpää", joka on muistobiisi liian nuorena nukkuneelle skinhead-veljelle Joelille. Tosin siinäkin sanoitukset ovat kansallisrunoilija V. A. Koskenniemen kynästä.

Soundimaailmaltaan Muken neljäs on selvästi sarjan täyteläisin kokonaisuus. Jyhkeän äänimaiseman rakentamiseen on uhrattu tavallista enemmän aikaa, mikä tarkoittaa Muken rivakassa studiotyöskentelyssä "joitain päiviä". Tämä on suhteellisen paljon, sillä hänen mukaan ensimmäinen soololevy äänitettiin päivässä ja toinen kahdessa! Nopeuden ja laadun voi selittää vain digitaalisen tekniikan kehittyminen.

Edellisten sooloprojektiensa tapaan levyn kappaleet ovat uustuotantoa vanhoista patrioottisista runoista, joihin Muke on tehnyt oman sävellyksen mikäli sellaista ei alun alkaen ole ollut.

Levyn aloitusraita "Vartio-laulu" on yhteislauluun kiihottavaa mitään häpeämätöntä nationalismia menevällä rock-otteella. Heti perään kuultava "Suomen vapaus" jatkaa samalla tarttuvalla linjalla, jossa V. A. Koskenniemen lennokas runoilu istuu saumattomasti myös tämän ajan henkeen.

Nopeasti soitettu revittely "Tulipiirto" on legendaarisen naisrunoilija L. Onervan (1882-1972) käsialaa kuin myös vanhakantaisella Mistreat-soundilla vedetty voittoisa "Vapauden aamuna" ja   syvää isänmaan rakkautta heijasteleva balladinmainen "Maan nousu".

Samaa positiivista taisteluhenkeä edustaa keinuva voimabiisi "Nuorten laulu", jossa kansallismielisyyden perineet nuoret jatkavat taistelua isänmaan puolesta.  Sanoituksen tekijästä ei löytynyt tietoa ahkerallakaan Google-haulla; kuulijan kannalta onkin harmillista, ettei levyn tiedoissa mainita lainkaan laulujen sanoittajia.

Vinyylin B-puolen aloittaa jermumainen rallatus "Suomalaiset tarkka-ampujat", jolla osoitetaan harvinaislaatuista kunniaa miehille, jotka ovat ratkaisevassa roolissa eturintamalla. Seuraavaksi kuultava historialliseen tapahtumaan perustuva "Pärttylin yö" ottaa Suomea laajemman perspektiivin. Laulu on traaginen kuvaus Pariisin vuoden 1572 verilöylystä, jossa ottivat yhteen katoliset ja protestantit. Sanoitukset on tehnyt aikanaan tunnettu sanaseppo Larin-Kyösti (1874-1948),  joka on valitettavasti jäänyt nykypolvilta unohduksiin. Muke on syystäkin viehättänyt tämän värikkään ja traagisen elämän kokeneen runoilijan väkevään ilmaisuun, josta todisteena sotaisa rokkirynkytys "Hakkaa päälle!" (Hakkaa päälle, pohjan poika, puukollasi päihin lyö, yltä, alta hyökkää, heitä vierasvalta rajan taa ja täytä työ!) ja levyn iskevin biisi, dramaattisesti rullaava "Pois vieras valta!". Runoelman lyriikat on kirjoitettu sisällissodan tunnelmissa tammikuussa 1918, mutta ne sopivat yhtä hyvin myös maahan, jossa petokselliset päättäjät ovat parissa vuosikymmenessä päästäneet rajojen sisään yli 600 000 (!) maahantunkeutujaa:

    Viel' on kuin musta varjo yön

    lankeisi tielle vapauden

    ja kautta kuolon, tumman työn

    ne tahtois surmaan suistaa sen.

    Viel' öiset mustat mahdit saa

    rantaimme rauhaa rikkoa,

    yön muukalaiset mellastaa

    ja takoo meille kahleita.

    Viel' on kuin sorron soitto sois,

    pääkalloliput liehuu öin,

    maan tavoin taikka maasta pois

    kyyn kansa kirouksen töin!

    Nyt pimeet pataljoonat voi

    maan kodit ryöstää raivoissaan,

    maan nuoret neitseet vaikeroi,

    ja idän taudit tahraa maan.

    Suukapuloin ne tukkis suut,

    ne isät, lapset tyrmään tois,

    ne nostais meille hirsipuut,

    maan murhaajat maan päältä pois!

    Ne maassa mässää, juo ja syö

    kuin maamme porton pirtti ois.

    maan tavoin taikka maahansa

    ne menköön meidän maasta pois!

    Viel' urhot astuu aseissaan,

    ei vaino maamme voimaa vie,

    kun Pohjan kansa ryntää vaan,

    ei estä mikään mahti, tie!

    Käy taistoon sarja sankarten,

    ken meidän muurit murtaa vois,

    pois sutten suku saastainen,

    pois vieras väkivalta, pois!

Levyn kenties tunnetuin runoelma on Uuno Kailaan nikkaroima "Thermopylain laulu", jossa kansallista symboliikkaa ammenetaan "Pärttylin yö" kappaleen lailla eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Lyriikoiden tunnettavuudesta huolimatta itse esitys ei yllä samanlaiseen hurmokseen kuin "Pois vieras valta!", jota voi pitää Muken soolotuotannon yhtenä onnistuneimpana sovituksena.

On hämmästyttävää, kuinka unohdettua mutta silti arvokasta runoaineistoa Muke on kyennyt kaivamaan pölyttyneiksi luulluista teoksista ja tekemään niistä aikaamme istuvia esityksiä. Neljännelle levylleen Mistreatin nokkamies on löytänyt yllättäviä runoilijoita, joiden tuotantoa ei yleensä ole pidetty palavasieluisen isänmaallisena. Toivottavasti Muke jatkaa vielä kulttuurista tutkimusretkeään, jotta saamme nauttia myös viidennestä soolevystä.

Teksti: RL