torstai 23. elokuuta 2018

Mistreated songs: Finnish tribute to the 30 years of Mistreat (Sakaramiina Records, 2018)



Skinhead-legenda Mistreatin 30-vuotista uraa juhlistaneena konserttiviikonloppuna julkaistiin yhtyeen kunniaksi kotimaisten bändien tekemä tribuutti-cd. Kunnianosoitus on tarpeen, sillä maamme ensimmäinen ja pitkäikäisin RAC-bändi on tehnyt Suomen oloissa vertaansa vailla olevan uran, johon mahtuu ikimuistettavia konsertteja sekä vino pino hienoja levyjä. Viimeisin Mistreatin albumi Heartless Bastards (PC-Records, 2018) julkaistiin sattumoisin parahiksi juhlakonserttiviikonloppuna. Levystä on tulossa vielä epäkorrekti painos, jossa on kolme lisäbiisiä, joita ei ole voitu julkaista Saksan markkinoille suunnatussa cd:ssä.

Yhdeksän hyvin erilaista rotutietoista kokoonpanoa versioi Mistreatin ikivihreitä sekä englanniksi että suomeksi. Koko uran tuotannosta napatut kappaleet todistavat vastaansanomattomasti, kuinka paljon mainioita biisejä Mistreatilla itse asiassa onkaan, vaikka kokoelman kolmetoista kappaletta on vain raapaisu yhtyeen koko tuotannosta. Itsestäänselvien hittibiisien lisäksi levyllä kuullaan myös bändin vähemmän tunnettuja esityksiä, mikä on tässä yhteydessä vain pelkkää plussaa.

Digi-packina julkaistun kokoelman nimi on osuvan humoristinen, sillä osa bändeistä tosiaan kaltoin kohtelee Mistreatin kappaleita oman tyylinsä mukaisesti. Toisaalta Mistreatin tarttuvat rallatukset istuvat yllättävän hyvin eri musiikkityyleihin, soittaapa bändi sitten hardcorea, black metallia, rock-balladeja, RAC:ta tai hilly-billy kantria.

Levyn polkaisee reippaasti käyntiin keikkahirmu Marder, joka coveroi Mistreatin alkupään tuotantoa esityksillään ”We’re ready” ja ”Keep Finland clean”. Yllättävää kyllä, tavallisesti metallista hardcorea takova yhtye on melko uskollinen alkuperäisille esityksille aina soittotempoa myöten. Nyt hardcoreksi kappaleet tunnistaa lähinnä Leksin huutavasta laulutyylistä. Voisi kuvitella, että livenä nämä versiot vedetään pari tahtia nopeampina versoina.

Seuraavaksi kuultava kansallissosialistinen cross-over RAC-bändi Pagan Skull tekee täydellisen irtioton Mistreatin kolmannelta albumilta Battle Cry (2002) poimitusta kappaleesta ”On it’s knees”. Pagan Skullin käsittelyssä mahtipontisen herkkä nostatusballadi on muuttunut ärhäkkään rullaavaksi menopalaksi, jossa varsinkin lead-kitarassa kuuluu vahvana black metal -tunnelmointi. Yksi levyn kovimmista yllätyksistä!

Vieläkin puhtaampaa nationalistista black metallia edustaa Lohjan suunnalta tuleva Aryan Hammer, joka murjoo omaan muottiinsa Mistreatin ensimmäisiin suomenkielisiin kappaleisiin kuuluvan keikkabravuurin ”Rotat”. Rajulla rumpubiitillä etenevä bm-rynkytys on heittämällä levyn brutaaleinta materiaalia, joka saattaa olla ehkä liikaa niille, jotka ovat tottuneet Mistreatin kepeän melodiseen punk-iloitteluun. Aryan Hammerin tulkinnalla on kuitenkin paikkansa, varsinkin, kun kappaleen viesti istuu tylyydessään hyvin esittäjän ideologiseen kuosiin.

Tiettävästi eniten negatiivista palautetta levystä on annettu hc-ryhmä Puhdistuksen versioista ”Clean your boots” ja ”Skins Rule”. Syynä on laulajan hieman huvittavalta kuulostava ääni, joka on selvästi liian matala melodiseen d-beat hardcoreen. Tätä voi pitää myös yhtyeen tietoisena valintana rikkoa ennakko-odotuksia. Useamman kuuntelukerran jälkeen lauluääni ei häiritse juuri lainkaan, vaan huomio kiinnittyy taitavaan ja omaperäiseen kitaratyöskentelyyn, jolla on saatu elävöitettyä huomattavasti Mistreatin ensimmäisiä levytettyjä kappaleita. Kieltämättä Puhdistus on levyn yksi omaperäisimmistä Mistreat-tulkitsijoista.

Kun Aryan Hammer on kokoelman tietty musiikillinen ääripää, niin sen jyrkintä vastakohtaa edustaa varmuudella outlaw country -artisti Joni Kapina. Nimen takana vaikuttavan Pylvanaisen laulajan esitys ”Apina vain” on hilpeän mukaansatempaava versio Mistreatin huumoripalasta ”Just a monkey” (2005). Lähes demosoundeilla äänitetty akustinen sing-along esitys rullaa hyväntuulisuudessaan siihen malliin, että kappaleen loppupuolella kuulija yhtyy kuin huomaamatta hauskasti suomennettuihin sanoihin. Joni Kapina on kiistämättä yksi levyn helmistä.

Suomi-RAC:n tarkkisluokaksikin kutsuttu Genocide Wolves pysyy tyylilleen uskollisena ja runttaa karskin version Mistreatin yhdestä tunnetuimmasta kappaleesta ”Must be ready”. Raaoilla soundeilla soitettu klassikko kunnioittaa Kouvolan äijien epäkorrektia punk-asennetta ja rotutietoista radikalismia.

Kokoelman parhaasta kitarasoundista vastaa projektibändi Dead Kommunist, jonka esityksistä ”Kick u in the head” ja ”Show it up your ass” Mistreat voi olla huoletta ylpeä. Dead Kommunist on kuin Mistreat steroideissa; kitaroissa on enemmän Ramones-säröä ja yleissoundi on jykevämpi, jopa metallinen. Herkullisen keitoksen kruunaa ilkeän karhea laulu, jossa kuuluu anglofiilisestä Mistreatista poiketen enemmän saksalainen panssariörinä.

Pelkästään suomeksi laulavan Pylvanaisen tavassa tehdä melodisesti tarttuvia punkralleja on jotain samaa kuin Mistreatilla. Silti Pylvis ei ole tarttunut kaikkein ilmeisimpiin Mistreatin biiseihin, vaan esittää turhaan väheksytyltä Never Forgive... Never Forget (2005) albumilta lainatun kappaleen ”Uhrimieli, Sankaruus”. Hieman metallisesti soitettu laulu vedetään lähes samalla tyylillä kuin alkuperäinen, mutta vähemmän kiillotetuilla soundeilla. Voi olla, että joku duurivoittoinen menopala olisi istunut tällä kertaa Pylvanaiselle paremmin.

Levyn päättävä Vapaudenristi jatkaa Mistreatin vähemmän tunnetuilla biiseillä. ”Ei syyllisyyttä” on alun perin Mistreatin ja saksalaisen Kraftschlagin yhteistuotantoa ja kumpikin bändi on levyttänyt ne omilla tahoillaan. Kraftschlagin esitys ”No Guilt” ilmestyi cd-ep:llä Gegenwind (1997), kun taas Mistreatin tulkinta ”88 – No Remorse” julkaistiin bändin harvinaisuuksia sisältäneellä albumilla Unfinished Business (2003).

Vapaudenristin korskea versio osoittaa, miksi juuri tämä bändi on suomenkielisen RAC:n ykkösnimi maassamme. Bändin melodisessa mutta RAC:n miehekkäitä perinteitä kunnioittavassa soitannassa suomen kieli kuulostaa hämmästyttävän luontevalta taitavien sanoitusten ansiosta. Tämä tulee erityisen selväksi viimeisessä kappaleessa, Mistreatin herkistelyssä ”Heritage”, joka Vapaudenristin käsittelyssä tottelee nimeä ”Perinne”. Komeaa biisiä kelpaa versioida ja Vapaudenristi tekee sen tyylillä soittamalla siitä lähes akustisen tulkinnan. Tässä fiilistelyssä kuulija ei voi havahtumatta siihen, kuinka kaunis suomen kieli voi ollakaan. Upea lopetus kokoelmalle, jonka jokaisen kotimaisesta nationalistirockista kiinnostuneen tulisi hankkia.

Arvio: RL

maanantai 20. elokuuta 2018

Helsinki 13-14.7.2018: Alem fest II

Antifasistien taholla kohua aiheuttanut Alem Fest meni viikko sitten. Varisverkosto ja kumppanit ovat jo varhaisista Alemissa järjestetyistä keikoista olleet kitkeriä. Eikä syyttä. Toisin kuin he itse kuvittelevat, antifasistit eivät ole onnistuneet perumaan yhtään keikkaa Suomessa. Jokainen juhlittu peruutus on todellisuudessa johtanut vain siirtoon uuteen paikkaan.

Antifasistien nousevasta epätoivosta kertoo laajojen raporttien julkaiseminen. Kukaan tervejärkinen ihminen ei jaksaisi tonkia toisten ihmisten tekemisiä ja sanomisia samalla innolla kuin ilmiselvästi lääkehoitoa vailla olevat avopotilaat. Terveen ihmisen on vaikea kuvitella mielenmaisemaa, jossa kuukaudesta toiseen piehtaroidaan inhoamiensa ihmisten varjoissa, kasaten listoja tekemisistä ja sanomisista. Lopulta oksentaen niin loputtoman pitkiä vuodatuksia, ettei niitä luultavasti lue kuin kohteet itse ja kourallinen ikääntyviä kommunisteja.

Varisverkosto ja monet sosiaalisen median antifasistitrollit ovat tunnetusti langenneet skitsofrenisen menetelmänsä kuoppiin. Natsien pilkkaus keinoilla millä hyvänsä toimii itseään vastaan. Jos sekä nauretaan tarranatseille että kauhistutaan jokaisesta tarrasta joka näkyy katukuvassa, reaktion jakomielitautinen luonne näyttäytyy typeryytenä. Yhtä aikaa nauretaan irvokasta keinotekoista naurua ja kyynelehditään jokaisesta pienestä loukkaavasta elementistä johtaa väistämättä siihen, että tekniikkana vastapuolen naurattavaksi tekeminen kärsii. Kuten kärsii myös mielikuva vaarallisesta natsista. Yritys vastustaa fasismia keinolla millä hyvänsä, kaatuu omaan mahdottomuuteensa viimeistään silloin, kun fasismin ilmiöiksi lasketaan mikä tahansa asia. Etnisesti ala-arvoisia matuja kadulla puukottava skinhead voi saada laajan moraalisen tuomion yhteiskunnassa, mutta hyökkäys pintapuolisesti neutraaleja ja marginaalisia alakultturitapahtumia kohtaan tuntuu kukkahattutätien holhoukselta.

Antifasistit ovat kokeilleet kaikkea mahdollista Alemin suhteen. Soittajien nimiä ja valokuvia on julkistettu. Kasattu pitkiä listoja vääristä lausunnoista ja kytköksistä. Keikkapaikalle on soitettu puheluita ja lähetetty uhkauskirjeitä. Julkisivu vandalisoitu. Epätoivonsa ajamana antifasistit ovat häirinneet kiinteistön omistajia, ja pettymys ja epäusko on ollut suuri kun sympatiaa ei ole herunut. Välillä on naurettu omahyväistä vahingoniloista naurua, välillä on itketty katkeraa pettymyksen kyyneltä. Lopulta analyyseissään vähä-älyisyydestä viestivää intellektuaalista puutteellisuutta ja kulttuurillista tietämättömyyttä osoittavat kirjoittajat päätyvät analyysissaan tappiomielialaan.

“Vaikka natsikeikkojen järjestämistä maahanmuuttajataustaisten ihmisten omistamassa ravintolassa on ehkä pidetty jonkinlaisena NSBM-skenen tappiona ja alennustilana, ei ”pizzerian nurkassa” soittaminen sitä välttämättä ole. Julkinen ja periaatteessa kaikille (valkoisille) avoin natsikeikka madaltaa kynnystä mennä katsomaan natsibändejä helpottaen siten osallistumista uusnatsien musiikkialakulttuuriin ja sitä kautta madaltaa osallistumista muuhunkin uusnatsitoimintaan.” kertoo Varisverkosto.

Katsoessa keikkaa antifasismin vääristävän suurennuslasin läpi, verkosto ei tunnu huomaavan ettei Alemissa varsinaisesti ole edes järjestetty “natsikeikkoja”. Tosiasia on, että jokaisella suomalaisella Black Metal bändillä löytyy fasistisia piirteitä ja natsikytköksiä jos niitä etsii. Tämä johtuu jo yksinkertaisesti siitä, että ihmisarvon kyseenalaistava, valkoisten heteromiesten luoma ja dominoima taide kulkee kapinoiden humanistisia perusperiaatteita vastaan. Sen ominaisuuksiin ei kuulu reaalipolitiikka, eikä ihmiset usein miellä itseään fasisteiksi tai natseiksi. Se on antifasmin hienoin lahja fasismille.

Menetelmiensä epäonnistumisista turhautunut antifasisti kysyy, miten fasismia kuuluisi vastustaa? Huomiotta jättäminen ei tule kuuloonkaan. Se ei ole vastustamista vaan passiivisuutta, joka sallii fasistien vapaan toiminnan. Väkivaltainen vastustaminen ajaa kohteen tunnistamisen virhearvioinneista tunnetut antifasistit umpikujaan, jossa kukaan ei pysty hahmottamaan mikä ero ääripäillä on. Uhkakuvien ja informaation levittäminen on kaksiteräinen miekka. Tarkoin harkittuna propagandana se voi olla rajallisesti toimiva, mutta samaan aikaan tuoda informaation ihmisten käsille, jotka reagoivat siihen täysin päin vastoin kuin oli toivottu.

Puhe metallimusiikin keikoilla tapahtuvasta “rekrytoinnista” on vitsi. Todellisen rekrytoinnin ovat tehneet antifasistit itse, määritellessään fasisteiksi lähestulkoon kaikki muut kuin vakaumukselliset punikit. Tämän energiaa säästämättä tehdyn rekrytoinnin hedelmiä kerää niin konservatiivit, traditionalistit, radikaalit, kansallissosialistit kuin fasistit, joista kaikki saisivat hattu kädessä kiittää punikkien ahkeruutta joka on suoristanut rivejä, nostanut profiilia ja saanut enemmän ihmisiä liikkelle kuin mikään muu toimenpide. Ajan henkeä ja kehityksen suuntaa on mahdoton muuttaa, jos ei pureudu sen todellisiin syihin. 

Antifasismin todellinen ongelma eivät ole sen typerät menetelmät ja skitsofreniaa muistuttava päämäärätön vauhkoaminen, vaan nämä ovat seurausta kyvyttömyydestä tunnustaa todellisia yhteiskunnallisia ongelmia jotka johtavat väistämättä äärimmäisen nationalismin nousuun. Antifasismi ei määritä itseään ilmiönä joka taistelee jonkun tietyn asian puolesta, vaan nimensä mukaisesti jotain tiettyä ilmiötä vastaan. Koska ilmiöllä on perusteltu, oikeutettu ja suorastaan väistämätön syynsä johon antifasistit ovat kyvyttömiä puuttumaan, heidän aatteensa kohtalona on häviö. Huolimatta sen suosiosta hetkenä jolloin sen taustalla on koko punertavan yhteiskunnan voimavarat ja media.

Ei siis yllätys, että Alem Fest II oli tupaten täysi. Erinomaisesta säästä, kesälomista ja päälekkäisistä keikoista huolimatta. Osa yleisöstä päätyi helteessä istumaan terassilla tai parveilemaan torilla, koska sali oli bändien soittaessa täyteen ahdettu.

Kokoonpanoaan uusinut Goatmoon aloitti hittiputkensa intensiivisesti. Huilut, kosketinsoittimet ja akustiset kitarat hylännyt bändi oli palannut pelkistetympään Black Metal ilmaisuun. Irvokkaan rääkymisen johdolla yhtye nostatti hurmosta heti ensisävelistä lähtien ja veti läpi yleisölle tutuksi tullutta materiaalia saaden innokkaan vastaanoton. Yhteishuutoihin ja tervehdyksiin yhtynyt yleisö sai vaatimansa encoren.

Morrigan on tuttu näky Suomen keikoilla. Yhtyeen eeppinen ja usein hidastempoinen vahvasti viikinki metalli aikaisen Bathoryn suuntaan kumartava materiaali on vähäeleistä ja yksinkertaista. Vain yhden kitaran, rumpujen ja laulun varassa oleva materiaali sai vaisumman vastaanoton kuin Goatmoon, mutta se fanaattinen kuuntelijamassa joka bändiä seurasi, eivät päästäneet Morrigania pois lavalta ennen ylimääräisten encore kappaleiden soittamista.

Lauantaina yleisöä oli entistä enemmän. Usein tukalaksi muodostuva tungos ei ollut este keikoista nauttimiseen. Osa ihmisistä jäi suosiolla ulkopuolelle. Circle Of Dawn aloitti illan vetämällä ehkä uransa parhaan keikan. Ottaen huomioon maltillisen äänentoiston ja arkisen miljöön, Circle Of Dawn onnistui 40 minuutin setillään pysymään saundillisesti ja soitannollisesti täydellisessä tasapainossa, sekä olemaan mukaansa tempaavan villi ja energinen. Kaikki yhtyeen tunnetut hitit, joka on käytännössä koko virheetön discografia, saatiin kuulolle. Lisäksi settiin oli lisätty uusi täysin ennenkuulematon kappale. Circle of Dawn kappaleille tyypilliseen tapaan, heti ensi kuulemalla iski tajuntaan ja oli samaan aikaan suomalaisessa Black Metallissa uniikki ja erikoinen, että tinkimättömällä tavalla raju ja ehdoton. Yhtyeen estetiikassa yhdistyy militantti radikaalius että kotiseuturomantiikan lupsakkuus, joka soveltuu Alemin kaltaiseen ympäristöön jossa suurin yhdistävä tekijä on kovapäinen oman polun kulkeminen, helppojen sääntöjen muotoon puetun estetiikan ja dogmien seuraamisen sijaan. Keikalla Circle Of Dawn lujitti paikkaansa parhaiden kotimaisten Black Metal bändien joukossa.

White Death on tunnettu sekä hyvästä debyytti albumistaan että intensiivisistä keikoistaan. Setin ensimmäisen kappaleen ja encore kappaleen hapuilun väliin mahtui tiukka setti tuttua tavaraa. Lauluaja riehui ja rääkyi riehakkaasti. Viittaan ja piikkeihin sonnustautunut laulaja kiipeili verta sylkien pitkin Alemia ja rumpalin tulitus oli entistä nopeampaa ja tiukempaa. Taitelijanimellä Vaërlv esiintynyt kitaristi ei peitellyt identiteettiään, vaan raapi kitarastaan esiin sekä kylmintä riffiä että villeimmät heavy metal soolot.

Festarin viimeiseksi varattu Morgal pääsi varisverkoston listalle meriitteinään näyttää keskisormea Suomen lipun näkyessä taustalla. Luulisi hälytyskellojen soivan antifasisteilla, jos menestyksen strategiana joku esittäisi hyökätä Morgalin kaltaisia Black Metal bändejä vastaan, moraalisen paheksunnan keinoin. Väsyneet paljastukset julkisesta facebookista otettuine kuvankaappauksineen jäsenten Steelfest vierailusta ei yksinkertaisesti ole materiaalia joilla synnytetään huoli kansallissosialistisen Suomen noususta. Se on omiaan alleviivamaan bändin villin kapinallista raskaan metallin läpitunkemaa asennetta. Kylmän ja tyylitietoisen, valtavirtamusiikissa uraansa luovan black metallin sijaan palataan takaisin genren lähtöpisteeseen, jossa on käsin kosketeltava ensimmäisen ja toisen aallon black metallin määrittelemätön raivo. Mukana on kotikutoista estetiikkaa, nuoruuden vimmaa, heavy metal vaikutteiden energisyyttä ja raadollisen väkivaltaista energiaa joka nappaa mukaansa. Morgal ei menetä mitään jos ammattiloukkaantujat kiukustuvat heidän soittaessaan paheksutuilla keikoilla. He vain niittävät satoa jota todellisen Black Metallin kuuluisi niittää ja lyhyen ytimekkäällä vedollaan varmistivat oman paikkansa kotimaisten livenä esiintyvien yhtyeiden kärkikaartissa.

Alem Fest II näytti edelleen marssijärjestyksen. Suomalainen tekee mitä huvittaa, uhriutuvat häviäjät itkee, ennen ja jälkeen. Tähän kuuluu pyrkiä aatteesta tai aatteen hienovaraisista eroista huolimatta. Antifasismi ei ole fasismille ongelma, vaan se on sivullisten ongelma. Kun sivulliset lyöttäytyvät fasistien kanssa samaan ryhmään kokiessaan sen miellyttävämpänä kuin antifasistien lässytyksen, fasismi on normalisoitu. Ja sen tekivät omaan mahdottumuuteensa kaatuvat antifasistit, jotka epätoivoisesti kaivavat omaa hautaansa epäonnistumisesta epäonnistumiseen, entistä suuremmalla epätoivolla.

tiistai 14. elokuuta 2018

Brutal Skins: Collection of Violence (Sakramiina Records, 2018)

(Edit 6.3 2021): Sananvapaus on yhdentekevä, silloin kun se ei kosketa pervovasemmistoa. Tällä hetkellä jopa Bitchute (aluksi ei sensuuria, mutta kun saivat houkuteltua käyttäjiä ja asiakkaita,  sensuuri alkoi kuten YouTubessa) on poistanut Brutal Skinsin musiikin. On kiistämätön fakta, että kaikki videopalvelut ovat joko valkovihamielisten juutalaisten tai teknotyranniaa harjoittavien woke-firmojen hallinnassa. Verkosta löytyy kuitenkin jo nyt sananvapautta ja kiusallisia totuuksia kunnioittavia videokanavia, joten piakkoin myös Brutal Skins ym. näkyvät siellä). 


Kun puhutaan 1990-luvun suomalaisesta RAC:stä ja skinhead-rockista, niin harvalle tulee heti mieleen Suur-Helsingin alueella vuosikymmenen puolivälissä toiminut Brutal Skins. Tuolloin se oli tiettävästi ainoa Helsingin seudulla vaikuttanut skinhead-bändi, joka teki keikkoja. Vain kerran yhtye soitti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, kun se pääsi vuoden 1995 elokuussa soittamaan Turun suuren skinhead-konserttiin, jossa esiintyivät Pig Killer, Mistreat, Svastika (Ruotsi) ja Freikorps (Saksa).

Vuosina 1993-95 toiminut yhtye ei ehtinyt levyttää mitään, mutta arkistoihin on säilynyt kohtuutasoisia liveäänitteitä, jotka Sakaramiina Records on nyt julkaissut viidentoista kappaleen kompaktina digipack-pakettina. Valitettavasti levy ei kerro miltä keikoilta äänitteet on koottu.

Kovaa paikallista kulttimainetta nauttinut Brutal Skins oli todellinen työväenluokan lähiöbändi, jonka jäsenten ikä huiteli korkeintaan 15-17 ikävuoden vaiheilla. Korutonta katupunkkia takoneen ryhmän tunnetuin kappale lienee ”Väkivaltaa”, joka on samalla ensimmäinen biisi, jonka yhtye koskaan teki. Tämä aikansa katusoturien ”hittibiisi” sai hieman myöhemmin laajempaa huomiota, kun se ilmestyi kansainvälisessä levityksessä olleessa Kriegsberichter-videosarjassa. Kappaleen keskeisestä asemasta bändille kertoo se, että levyllä siitä kuullaan peräti kolme eri versiota!

Yhtyeen toinen tunnettu ohjelmajulistus oli ”Veri ja Kunnia”, joka on myös taltioitu levylle. Suomenkielisten esitysten lisäksi bändillä oli muutamia omia englanninkielisiä kappaleita kuten tälle tallenteelle päässeet ”Storming the city”, ”Skinhead Warriors” ja ”Only our way to go”

Oman materiaalin niukkuus teki bändistä eräänalaisen britti-Oi:n ja RAC:n jukeboksin, joka käy selväksi levyn live-taltioinneista. Klassikkoesityksiä kuullaan ainakin Skrewdriveriltä, Combat 84:ltä, The Last Resortilta jaThe 4 Skinsiltä. Yleisölle cover-biisitkin olivat tämän äänitteen perusteella suurta herkkua, sillä sen verran harvoin rotutietoiset skinhead-yhtyeet keikkoja maassamme tuolloin tekivät. Biisien välispiikeissä ja yleisöhuudatuksissa kuullaan millaista nuorisokapinaa lama-ajan Suomessa viriteltiin ja lietsottiin. Dokumenttina levy on karu esitys ajalta, jolloin katutason valkoinen vastarinta oli vielä nuorta ja maahantunkeutujia kymmenen kertaa vähemmän kuin nyt.


Arvio: RL

keskiviikko 1. elokuuta 2018

MISTREAT 30 VUOTTA – 27-28.7.2018



MISTREAT 30 VUOTTA – 27-28.7.2018, Pylvanainen + Civic Duty + Pagan Skull + Sniper + Vapaudenristi + Mistreat. Barny (Ger) + Genocide Wolves + White Minority + Marder + Mistreat + P.W.A. (Est) + Code 291 (Swe)

Perjantai

Pitkän helteisen kauden jälkeinen perjantai ei ollut viileään ilmastoon tottuneille helppo. Kolmenkymmenen nurkille noussut lämpömittari olisi lähtenyt reiluun nousuun, jos se olisi laitettu keikkamestan sisälle. Reilut 300 hikistä Mistreat fania per päivä, ympäri Suomen ja muun Euroopan nosti lämpötilan kirjaimellisesti huippulukemiin. Keikan olosuhteisiin se oli kuitenkin lähellä optimia, sillä kylmä ja sateinen sää olisi varmasti ollut huonompi vaihtoehto kuin kaljan juontiin inspiroiva helle.

Mistreat 30 vuotis juhlakeikka oli julkistettu jo hyvissä ajoin, useita kuukausia aiemmin. Se antoi mahdollisuuden kansainväliselle yleisölle ehtiä junailla matkansa Suomeen. Helsingissä järjestetty keikka usein merkitsee aavistuksen verran suurempaa yleisöä, mutta näin hengästyttävää tungosta tuskin odotti edes järjestäjät. Siihen oli varauduttu telttojen muodossa, joka lopulta muutti keikan lähes ulkoilmatapahtumaksi. Keikkapaikan laajat avoimet ovet mahdollisti kuulla ja nähdä bändien soitto sisätilojen lisäksi myös välittömässä läheisyydessä.

Pylvanainen aloitti illan, vetäen tiukan varman setin. Se koostui uusista ja vanhemmista hittibiiseistä. Yhtye on nostanut kotimaisen sing-along roturockin uusiin ulottuvuuksiin, pystyen tarjoamaan konsertteja joista ei meinaa löytyä yhtään laulua johon yleisö ei tuntisi palavaa tarvetta yhtyä mukaan vetävään kertosäkeen. Soiton tiukkuus ja keikkojen tasavarma isku nostaa Pylvanaisen bändiksi jonka keikalle kannattaa ehdottomasti mennä, etenkin jos yhtye on edelleen näkemättä. Bändin repertuaarissa toimii sekä “Onks Tää Sun Unelma” kaltaiset ripeät revittelyt, kuin hartaampaan tunnelmaan siirtyvät kappaleet kuten “Viimeinen Toive”. Siisteillä studio saundeilla levytetyistä kappaleista kuoriutuu keikoilla esiin villimmät ja räkäisemmät versiot joka on vain plussaa.

Viime hetkellä muutenkin massiiviseen kattaukseen oli Mistreatin pyynnöstä lisätty Civic Duty. Yhtyeen basisti Eppu istuu juuri tuomiotaan jonka taustat on varmasti tuttuja kaikille jotka ovat edes vähän seuranneet uutisia. Väliaikaisesti basson varressa nähtiin uusi mies. Parin ilman bassoa soitetun keikan jälkeen bändissä on taas enemmän jyrää ja monilta keikoilta tutut kappaleet hakattiin raivolla läpi. Yleisön ulkomaiset vierailijat tiedustelivat mikä ihmeen bändi tämä on ja saako siltä ostettua levyjä. Toivottavasti monien vuosien jälkeen Civic Duty ehtisi studioon taltioimaan ensimmäistä albumiaan. Perinteinen yhdysvaltalaisen vanhan viha hardcoren vaikutteita ei Suomalaisten bändien tuotannossa ole usein kuultu. Kappaleet kuten “Media lies” saa aivan uuden ulottuvuuden kun bändin jäsenet ovat kokeneet valtamedian ristitulen kovemmin kuin moni muu ja todella laulavat siitä minkä takana seisovat.

Keski-Suomen ylpeys, Pagan Skull jatkoi Vasaman Mahti keikalta tuttua tasoa. Setti oli samankaltainen ja tarjosi tiukan kattauksen bändin parhaimmistoa. “14 sanaa”, “pigs of zion”, “In the Hands of the Fatherland”, “Kali Yugan Lapset” ja monta muuta kappaletta nosti setin Pagan Skull keikkojen kärkipäähän. Pagan Skull on keikkaillut toistaiseksi järjestöjen ja kerhojen järjestämillä keikoilla ja festivaaleilla. Elo-Syyskuun vaihteessa oleva Apocalyptic Rites festivaali Kuopion nurkilla on ensimmäinen astetta perinteisempi festivaali. Pagan Skull on lyriikaltaan astetta radikaalimpi bändi, mutta on hyvin vähän esteitä miksei Vapaudenristin tavoin kykenisi venyttämään rajoja ja aloittamaan aktiivisempaa keikkailua. Esimerkiksi Black Metal keikkojen puitteissa. Pagan Skull on aina sisältänyt runsaasti Black Metal vivahteita ja sen nykyinen keikkakunto on kova.

Usein pidempiä settejä soittava Sniper oli muiden tapaan karsinut kappaleita pois, ettei ilta venyisi liian pitkälle yömyöhään. Reilun 30 minuutin setti oli taattua Sniperiä. Edellisellä keikalla nähty komppikitaristi ei ollut mukana. Kompakti trio kokoonpano vetää ammattimaisemmin kuin kukaan kotimaisen RAC skenen bändeistä. Soitto ja laulu rullaa intensiivisesti ja virheettömästi. Bändin laajasta tuotannosta on mahdollista poimia iskevää materiaalia useiksi tunneiksi, joten bändin ytimen tiivistäminen lyhyeen settiin jättää kaikki nälkäisenä odottamaan miksi omia suosikkeja ei mahtunut mukaan. “Elämästä kuolemaan”, “Punishment Must Fit the Crime” ja moni muu ikivihreä, sekä uuden levyn parhaimmisto sai rinnalleen “Lippu Korkealle” version Horst Wessel Liedistä. Toivottavasti Sniper on taas pian keikalla täysmittaisen setin kanssa.

Vapaudenristi setti koostui osittain uudesta materiaalista, osittain tutuksi tulleista kappaleista. Ensimmäiseltä demolta tutulla “Ostettu Ongelma” kappaleella käyntiin potkaistu keikka eteni uusien ja toistaiseksi levyllä julkaisemattomien kappaleiden kautta albumeilta tuttuihin kappaleisiin kuten “Wotanin Pedot”, “Vanhan Maailman Demonit”, “Ilta Ulkona”. Mistreat 30 vuotisjuhlaan liittyen, Vapaudenristi esitti tulkintansa pienemmälle huomiolle jääneestä Mistreat laulusta. Keikalla ei kuultu välispiikkejä, lukuunottamatta muistutusta että 30 juhlavuosi on niin iso meriitti että Vapaudenristi monien muiden kotimaisten bändien ohella otti osaa Mistreat tribuutti levylle joka ilmestyi juuri tälle keikalle. “Ei syyllisyyttä” nimelle kääntyneen kappaleen jälkeen kuultiin vielä keikoilla suurta suosiota nauttivat “Mies Aikaa Vastaan” ja “Soihdut” joka sai yleisön yhtymään raivokkaaseen yhteishuutoon.

Mainostettu alkuperäisen kokoonpanon Mistreat keikka peruuntui muutamia viikkoja aiemmin. Tilalla oli Mistreat and friends. Muke on kertonut yhden Mistreatin suosion salaisuuksista olevan etteivät he kierrä ulkomailla ajatuksena vetää äärimmäisen tiukkoja keikkoja, vaan tarkoituksena vetää hyvät bileet. Jäsenet eivät rokkitähteile takahuoneessa ja suorita teknisesti taitavaa musiikkia, vaan pyörivät yleisön seassa jutellen ja nautiskellen illasta. Keikoilla yhteishengen nostatus ja mukaansa vetävä setti on olennaisempi kuin teknisesti tarkka soitanta. Bändi jutustelee yleisölle kappaleiden väleissä ja ei pidä turhaa kiirettä. Mistreat and friends keikan konsepti sisälsi mittavan määrän lainakappaleita skinhead bändien klassikkovedoista, sekä Mistreatin omia kappaleita. Mukana oli tunnettuja vierailevia laulajia niin Suomesta kuin ulkomailta. Vaikka Mistreatin oma kappalearsenaali riittäisi hyvin pitkiin keikkoihin, vaikka useammalle päivälle, bändi kykenee myös antamaan cover valinnoille oman leimansa. Samaan aikaan saaden jokaisen vanhan liiton skinheadin innostumaan raivokkaaseen yhteislauluun ja pitin pyörimään kun alakulttuurin kollektiivisessa tajunnassa ihmisiä yhdistävät ikivihreät kappaleet räjähtää lavalta soimaan.


Lauantai

Heinäkuun tukalat helteet vain jatkuivat kun perjantain kovan päivän ilta vaihtui vielä rankemmaksi lauantaiksi. Edellispäivän tapaan tupa oli ääriään myöten täynnä, onneksi riittävän suuret ulkotilat antoivat mahdollisuuden vilvoitteluun ja oheismateriaalin kuten levyjen ostamiseen. Yli puolet yleisöstä oli suomalaisia radikaalinrockin ystäviä, mutta sekaan mahtui myös huomattava joukko valkoisia veljiä ja sisaria Ruotsista, Virosta, Saksasta, Englannista, Unkarista, Itävallasta, Puolasta, Yhdysvalloista, Australiasta jne. Vuosien keikkailu pitkin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja on taannut Mistreatille ansaitun arvostuksen, mikä näkyi ja kuului paikalle tulleina ulkomaan vieraina. Järjestäjien mukaan ulkomaalaisia oli lähes puolet.

Lauantaina viikonlopun juhlakalua juhlisti ensimmäisenä saksalainen akustinen trubaduuri Barny. Keikkasetti koostui enimmäkseen brittiläisen RAC:n klassikoista, mikä oli hieman outo ratkaisu perisaksalaiselta artistilta. Saksasta kun löytyy aivan riittävästi äidinkielellä laulettuja ikimuistoisia ralleja, joita olisi kuunnellut mieluummin kuin sinänsä hyvin esitettyjä sovituksia tutuista englantilaisbiiseistä. Muutama saksankielinen esitys sentään kuultiin keikan loppupuolella. Barny viritti kaikkien tuntemilla esityksillään odottavan yleisön hyvään fiilikseen, joka jatkui seuraavan esiintyjän täysin erilaisella musisoinnilla.

Viime aikoina mukavasti keikkailun syrjään päässeen Genocide Wolvesin (GW) kaikki äijät olivat pukeutuneet puhtaan valkoisiin T-paitoihin, joihin oli selkäpuolelle printattu sanat White Pride. Paidassa mainostettua rotutietoista asennetta ei pidetty mitenkään vakan alla, vaan jämäkässä muodostelmassa pysynyt ryhmä levitti salin kuumuudessa rotusodan ilosanomaan röyhkeällä punk-asenteella. Näytti siltä kuin myös sisätilat vallannut helle olisi sisuunnuttanut bändiä sen verran, että keikkasetistä tippuivat pois menoa hidastaneet slovarit yhtyeen keskittyessä pelkkään paahtamiseen. Kompakti kahdeksan kappaleen liveshow sisälsi tuttujen vetonaulojen kuten ”Patriootti”, ”Glory Days of Aryan Race” ja ”Kohti uljasta aamunkoittoa” lisäksi vielä julkaisemattoman kappaleen ”Viimeinen taistelu”.  Ensimmäisen live-kuuntelukerran perusteella tulevalta split-levyltä on lupa odottaa entistä karskimpaa materiaalia.

Jyväskylän seudulta tulevalta White Minority -orkesterilta oli vaikea odottaa mitään, sillä yhtyeen ainoasta täyspitkästä albumista Heroes Of Our Days ja viimeisestä keikasta on kulunut molemmista kaksitoista vuotta. Mikäli yhtyeen edellinen esiintyminen oli kesällä 2006 amerikkalaisen Younglandin lämppärinä, niin siihen verrattuna tämä Suur-Helsingin keikka oli monin verroin särmempi esitys. Ainokaiselta levyltä soitetut “Soldier”, ”Master Race”, ”Werewolf”, ”Feel my pain” ja ”Heroes of our Race” ym. kuulostivat Veriyhteyden rokki-Gestapon korviin selvästi jämäkämmiltä ja ripeämpään tahtiin soitetuilta kuin reilu vuosikymmen sitten. Varsinkin laulaja Peten lavaolemukseen on tullut mukaan aimo annos karpaasimaista karismaa. Aate on pysynyt eikä siitä olla todellakaan luovuttu, vaikka vuodet ovat vierineet. Tauolta palannut ja entistä tiukempi White Minority otettiin vastaan lämpimästi. Yleisöä oli salin täydeltä ja porukka yhtyi iskeviin kertosäkeisiin. On selvä että perinteisempi jämerä RAC uppoaa skinhead yleisöön kuin erikoisemmat yhtyeet.

Tässä vaiheessa sali alkoi sen verran täynnä, että White Minorityn lyödessä viimeiset tahdit oli syytä käydä ulkona haukkaamassa happea ja tsekkaamassa levynmyyntipisteet. Mukaan tarttui edulliseen hintaan Mistreatin uunituoreen levyn Saksa-painos (tiukkojen ajatusrikoslakien vuoksi tästä painoksesta puuttuu kolme kappaletta) Heartless Bastards, kokoelma Mistreated songs: Finnish tribute to 30 years of Mistreat, 1990-luvun puolivälissä Vantaan nurkilla vaikuttaneen Brutal Skinsin livekokoelma Collection of Violence ja Code 291:n debyyttilevy Tolerant today – Dead tomorrow. Ainakin suomalaisista levyistä on tulossa jossain vaiheessa arviot Veriyhteyteen.

Mistreat ei ollut kutsunut mukaan pelkästään kotimaisia bändejä ja vanhat ulkomaiden tutut, vaan paikalla oli myös levynmyyjiä, paitoja, kirjoja ja lehtiä. Myös ruokatarjoilua oli työväenluokkaisen makkaran grillauksen merkeissä. Paikalla oli mahdollista hankkia Mistreat paitoja, pinssejä, hihamerkkejä. Niin ulkomaisia kuin kotimaisia CD ja vinyylilevyjä. Etenkin ulkomaiset vieraat haalivat laajasti Suomalaisen nationalistisen musiikin CD julkaisuja kotiin viemiseksi. Mistreat “Heartless Bastards” CD:t ehti loppua lauantain alkuiltaan mennessä.

Johtuen suuresta bändimäärästä, tällä kertaa Marder setti kesti vain puoli tuntia. Korviin tarttuivat esitykset ”In the Moonlight”, ”Grey masses”, ”Unknown Faces”, ”Duterte”, ”Kultainen Aamunkoitto”, ”Antichrist”, ”The Partiot”, ”Flood gates” ja ”Anti-You Assault Crew”. Sen verran mitä tuli nähtyä keikan loppua, se näytti saaneen innokkaan vastaanoton, mutta encore jäi luultavasti soittamatta aikataulullisista syistä. Lyhyen ytimekäs setti sopii vihacore keikalle hyvin. Paikoitellen suurpiirteisemmin läpi tahkottu setti ei ollut bändin tiukimpia, mutta se ei yleisöä haitannut.

Koko viikonlopun pääesiintyjä Mistreat ei pettänyt tälläkään kertaa. Hittiputkea sisältynyt 30-vuotinen nostalgiapläjäys alkoi jo tavaksi tulleella ohjelmajulistuksella ”Finland Skinhead”, jonka perään kuultiin liuta ensimmäisen ja toisen albumin ikivihreitä yleisönhuudattajia kuten “Must be ready”, “Take a look”, “We’re ready”, These days”, “Hang The Scum!”, “Searching for the Truth” ym. ym. Uutta levyäkään ei unohdettu ja kappaleet kuten ”Heartless Bastards”, ”Side by side” ja tulevalta epäkorrektista painoksesta napattu “Not welcome” istuivat saumattomasti kunnioitettavaan Mistreat-repertuaariin. Tietynlaista nostalgiaa koettiin kun Muke pyysi lavalle 1990-luvun kulttinimi Hate Crimen vokalisti Mändeä huutamaan kanssaan Maukka Perusjätkän punk-sahauksen ”Säpinää”. Täytyy sanoa, että Mänden äänessä on edelleen sellaista brutaalia voimaa, jota harvalta alan huutajalta Suomesta löytyy.

Mistreatin aikana lähti vihdoin kunnon pitti pyörimään, jonka läheisyydessä saattoi joutua vaaravyöhykkeeseen, koska stomppaajat eivät olleet 50-kiloisia profeministi-crusteja. Tunteet ehtivät käydä sen verran kuumina, että pitissä sattui muutama myllytys, mutta satunnainen pystypaini kuuluu tällaisissa katusoturien kansoittamissa keikoissa tapahtuman luonteeseen. Aika ajoin hikinen pitti toi mieleen ihmislihasta vellovan hornankattilan, jossa fyysisen voiman palvonta tapahtuu määrätyn rituaalin mukaan. Samalla tällainen uusfascistinen yleisöperformanssi todistaa väkevästi, että vielä vuonna 2018 rockissa voi olla vaaran tuntua. Parhaimmillaan RAC-konsertti voi olla vapaa kulttuuritila hallitsevan nykymusiikin sukupuolettomasta ja puleeratusta nynnyilystä

Sama energinen meno jatkui pitissä virolaisen P.W.A.:n astuttua lavalle, mutta tilanne rauhoittui nopeasti kun eräs itävaltalainen kuumakalle roudattiin ulos jäähylle. Viron RAC-instituutio P.W.A. todisti olevansa livehirmu, joka on yksi ahkerimmista alan keikkailijoista maailmalla. Syy kysyntään on ilmeinen, sillä rosoisen tarttuva Rac’n’Roll ja eloisa esiintyminen saa minkä tahansa yleisön liikkeelle. Mikäs sen parempaa paikallaolijoille, jotka saivat nauttia rautaisannoksen antikommunistista ja roturealistista totuuden sanaa kunnon räimeen tahtiin. Lähes viisitoista tykitystä sisältänyt setti piti sisällään takuuvarmat menobiisit kuten “Can’t you see?”, ” Ministry of Truth”, ”Marching on”, ”It’s time to awake!”, “Brothernations”, “Riot Girl”, “Skinheads are back in town”, “Rac´n´Roll tonight” ja lopussa kuullun Mistreat-lainan “Troubles”.,

Vielä puolen yön aikaan oli yksi esiintyjä jäljellä. Mistreat on aina tunnettu vaatimattomuudestaan eikä sille ole koskaan ollut kunniakysymys esiintyä viimeisenä, ei edes omissa juhlakonserteissaan!  Siksi ”pääesiintyjän” paikan sai ottaa sangen uusi ruotsalaisbändi Code 291, jonka salamyhkäinen numerokoodi tulee Ruotsiakin vuonna 2015 vaivanneessa maahantunkeutumisesta. 291 on länsinaapurin poliisin käyttämä sisäinen koodin, jolla viitataan pakolaiskeskuksissa tapahtuviin rikoksiin kuten raiskauksiin ja muuhun etnoväkivaltaan, joista ei saa kertoa julkisuuteen.

Ajankohtaisuudestaan huolimatta Code 291:n takana on vanhoja ruotsalaisia wp-tekijöitä, etenkin Jocke Karlsson, joka vaikutti 1990-luvulla mm. Pluton Sveassa. Tuon bändin kanssa Jocke teki keikat Kotkassa 1998 ja Turussa 2001, mutta sen jälkeen ”seittinaamaa” ei ole täällä näkynyt, vaikka hän johti vähemmän poliittisina välivuosinaan erittäin suosittua psychobillybändi Pitbull Farmia.

Tällä kokoonpanolla viimeisen keikkansa soittanut Code 291 oli hyväntuulinen ilmestys, jonka ensi kuulemalta mieleen jääneet melodiset punk-rallit pitivät keskiyön yleisön virkeänä ja yhteislaulun kuuluvana. Yhtyeen ainoalta albumilta kuullut kappaleet ovat sen verran väkevää tavaraa, että ne saivat ruuhkaisen pitin pyörimään ankarasti heti alusta lähtien. Varsinkin kappaleet ”Spirit of 69”, ”Russian nightmare (Simo Häyhä)”, ja ”Code 291” riehaannuttivat yleisön, mutta innokkaimman vastaanoton saivat vanhat Pluton Svean biisit kuten ”Stöveltramp”. Myös No Remorsen ”European Skinhead Army” kuultiin keikalla. Keikan lopussa nähtiin vielä Mistreatin Muke laulamassa encorena cover-kappaleet ”England belongs to me” ja ”Boots & Braces”.

Koko viikonlopun anti oli arvoisensa tapahtuma bändille, jolla on ehdoton kunniapaikka suomalaisessa RAC:ssä. Hienot bändit, loistava sää ja mukavat ihmiset tekivät juhlakonsertista ikimuistettavan, josta puhutaan vielä vuosien päästä. Keikka myös osoitti esimerkillistä ilmapiiriä, jossa eri kerhot, toimijat ja bändit puhaltaa yhteen hiileen. Tämä ei ulkomailla ole aina itsestäänselvää. Kiitos Mistreat, kaikki bändit ja järjestäjät!

RL, RV ja muu Veriyhteys kollektiivi




White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...