tiistai 29. maaliskuuta 2016

UKONVASAMA – Vapaan kansan sotahuuto; Nro 9 helmikuu ja 10 maaliskuu 2016

Viime vuonna aloittanut vanhan koulukunnan xerox-zine Ukonvasama jatkaa nopeatahtista ilmestymistään, sillä nyt ovat vuorossa jo numerot 9 ja 10. RAC-julkaisu on saanut mukaan lisää avustajia, mikä alkaa näkyä varsinkin mielenkiintoisissa bändihaastatteluissa.

Numero 9 sisältää perinteisen pääkirjoituksen ja uutispalstan lisäksi levyarviot yhtyeiltä Pylvanainen, Mistreat, Auschwitz Symphony Orchestra ja Fennoman. Kirja-arvioissa tarkastellaan Sarastus-verkkolehden julkaisemaa antologiaa Sarastus – kirja I (Kiuas kustannus, 2015) sekä suomalaisfascisti Paavo Susitaipaleen kirjaa Aktvistit toimivat. Susitaipaleen aikalaisesta, AKS- ja IKL-aktivisti Elias Simojoesta, on puolestaan tehty pieni artikkeli, jossa kerrotaan hänen lyhyen mutta dramaattisen elämänsä kohokohdat.

Bändihaastattelussa on tällä kertaa syynissä Pylvanainen, josta on tätä ennen tehty vain yksi haastattelu ruotsalaiseen verkkojulkaisu Midgårdiin. Lisäksi Ukonvasamassa pureudutaan Rajat kiinni! -kansanliikkeeseen. Näkökulma on todella läheltä, sillä lehden päätoimittaja osallistui itse vuoden alussa liikkeen kahteen mielenosoitukseen Tampereella ja Turussa.

Ukonvasaman viimeisin numero lienee musiikinharrastajien mielestä varmaan se antoisin, sillä aviisin uusi avustaja Graf Völker teki tiettävästi ensimmäisen suomalaisen haastattelun australialaisesta Nazi occult metal bändistä Spear of Longinus. Syväluotaava ja antoisa haastattelu vie lähes puolet numero kympin tilasta, mutta siitä tuskin kukaan on harmissaan. Huolimatta SOL:in pitkästä haastattelussa, mukana on edelleen pääkirjoitus, uutispalsta ja levyarviot, joissa arvioidaan mm. Sielunvihollisen, Dark Furyn, Vapaudenristin, Deströyer 666:n ja Mooncitadelin uusimmat lätyt.

Elokuva-arvio leffasta Batman begins antaa lukijalle uudet avaimet katsoa elokuvaa fasistisesta näkökulmasta. Tällaista aiheeseen uppoutunutta tekstiä on ilo lukea! Lehden lopussa on vielä kirja-arvio Savitri Devin ekologisesta klassikkosta Impeachment of Man, jossa arjatar korvaa ihmiskeskeisen filosofian elämäkeskeisellä ajattelulla.

Lehti täyttää näinä aikoina 1 vuotta, jonka kunniaksi se on painattanut oman T-paitansa. Paitamyynnillä päätoimittaja El Tiburon toivoo saavansa edes osan lehden kustannuksista takaisin. Ilmaislehteä voi kysellä alan distroista sekä konserteista. Ukonvasama löytyy Facebookista osoitteesta

https://www.facebook.com/ukonvasamazine/?fref=ts

Arvio: RL

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

PAGAN SKULL, VAPAUDENRISTI, MARDER Varsinais-Suomessa 19.3.2016

Varsinais-Suomen alueella järjestetty keikka piti sisällään vain kotimaisia bändejä. Paikalla oli hyvin porukkaa ympäri maata. Matalan profiilin mainonta sekä yleisön tarve olla yhteydessä järjestäjiin että saisi tiedot keikkapaikan tarkasta sijainnista rajoittaa varmasti satunnaisten tulijoiden määrää. Veriyhteys muistuttaa edelleen ettei keikoille tuleminen sisällä mitään suuria kynnyskysymyksiä mitä ei pienellä vaivalla saa ratkaistua.

Puitteiltaan ja sijainniltaan todella hyvä paikka alkoi täyttyä hyvissä ajoin ennen bändien soittoa. Pagan Skull oli sairastapauksen vuoksi vajaalla kokoonpanolla liikenteessä ja kylmiltään lavalla astelleen basistin suoritus näytti hyvin mistä todellisen outlaw rock’n’rollin soittamisessa on kyse. Luvassa ei ollut tiukkaa musisointia tai edes ihan oikein soitettuja riffejä, vaan ennenkaikkea tekemisen meininki. Valmius astua lavalle heti kutsun käydessä välittämättä sivuseikoista joiden edessä normaalit rock bändit heittää välittömästi hanskat naulaan. Tilanteesta johtuen, setistä löytyi tavallista enemmän cover vetoja. Niistä kohokohdiksi nousi selvästi ikivihreä Invisible Empire sekä Hammer Falls On Zion. Omia kappaleita tuli sekä vanhaa että uutta ja julkaisematonta tuotantoa. Olosuihteista johtuen ei paras Pagan Skull keikka, mutta periksiantamattomuus lasketaan arvostettavaksi hyveeksi!

Myös Vapaudenristi oli liikenteessä uudella kokoonpanolla. Bändin studiokokoonpano on aina ollut erilainen kuin livekeikoilla ja se on tullut tutuksi vaihtuvien rumpaleiden muodossa. Keikan rumpali astui lavalle ilman bänditreenejä, mutta hoiti tonttinsa mallikkaasti. Vapaudenristin livekeikat on aina olleet enemmän löysän äärioikeistorockin suuntaisia ja rennon suurpiirteisesti kohkatut versiot kappaleista on tuttu lähestymistapa. Setti sisälsi materiaalia jo demoilta tutuista kappaleista uuden albumin materiaaliin ja mukana kourallinen pienjulkaisuilta tuttuja sekä vielä julkaisemattomia kappaleita. 10 biisin, 40 minuutin setti jätti yleisön pyytämään lisää, mutta encoreja ei ollut luvassa.

Illan viimeinen esiintyjä nosti tempoa, energiatasoja ja aggressiivisuutta uudelle tasolle. Marder oli tällä kertaa hyvässä latauksessa. Selvinpäin vedetty setti säilytti aggressiivisen iskukykynsä hyvin. Vain setin aikana kasvanut soittimien keskinäinen epävire alkoi nousta turhan korkealle. Itse soiton tiukkuus oli jopa parasta Marderia. Liki 50 minuutin setin aikana tuli ensimmäisen demon kappaleista lähtien ihan uuteen julkaisemattomaan materiaalin. Myös lainabiisejä oli tarjolla. Bändin energinen lavapreesens sekä vimmainen soitanta sai yleisössä aikaan sopivasti törmäilyä ja näytti että vihaiselle metallisemmalle hatecore pohjaiselle bändeille on suomessakin kysyntää.

Iltamat oli hyvä esimerkki miten ei tarvita suuria ulkomaan nimiä onnistuneeseen keikkaan. Olisi toivottavaa että livetoimintaa ja kokoontumisia alettaisiin järjestämään samaan tapaan ympäri maan. Jos keskustan yökerhot ei toivota tervetulleeksi, maa on täynnä vuokrattavia yksityistiloja, kerhoja ja tietenkin lähiöbaareja jotka toivottavat näinkin isot määrät maksavia asiakkaita tervetulleiksi.

Veriyhteys kiittää järjestäjiä ja bändejä sekä yleisöä.  Seuraavaksi keikkaa luvassa pääkaupunkiseudulla. Seuraa ilmoittelua.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Vapaudenristi: Ikuinen kuolema (Sakaramiina, 2016)


Vuosina 2006-2007 Mikko Aspan matalan profiilin demo-projektina aloitettu Vapaudenristi on parin viime vuoden ahkeran julkaisutoiminnan ja keikkailun ansioista kiilannut maamme RAC-bändien kärkeen. Positiivista hämmästystä herättänyt ensimmäinen albumi Ei maata ilman kansaa (2014) on nostanut monien odotukset uuden levyn suhteen lähes pilviin, varsinkin kun yhtye on saanut arvostusta myös genrensä ulkopuolella. Odotukset ovat sikäli kohtuuttomat, sillä ensimmäiselle kokopitkälle oli äänitetty uudelleen lähes kaikki aikaisempien vuosien ”hittibiisit”, kun taas uuden levyn kappaleet ovat enimmäkseen täysin uutta materiaalia. Käsi Taisteluni teoksen päällä olen valmis vannomaan, että hiljattain ilmestynyt toinen albumi Ikuinen kuolema täyttää vaativankin kuulijan odotukset, vaikka kyseessä ei olekaan ensimmäisen levyn hittikimara-uusinnasta.

Heti alkuun on todettava, että ensialbumiin verrattun Ikuinen kuolema on huomattavasti ehyempi kokonaisuus, joskin siitä puuttuu ne muutamat todelliset hittibiisit, jotka iskevät heti ensikuulemalla tajuntaan. Uusi levy on myös temaattisesti yhtenäisempi ja se noudattaa pitälti levyn nimen henkeä, jonka vuoksi albumia voisi hyvin pitää teemalevynä. Tunnelmaltaan Ikuinen kuolema on pari piirua vakavahenkisempi kuin edellinen lukuun ottamatta muutamaa katuelämän miehisistä riiteistä kertovaa melodista punk-iloittelua.

Vapaudenristi on etääntynyt arkisesta päivän politikoinnista entistä enemmän ja paikoin levyllä liikutaan todella syvissä fasistisen alkumyytin liemissä. Synkän sävyisellä levyllä ei voi olla aistimatta salaperäistä vaaran ja kuoleman läheisyyttä, joka nousee kuin kumpujen yöstä, josta esi-isien henget vaativat kostoa itsetuhoisen kulttuurimme arkkitehdeille. Parhaimmillaan albumi onkin tutkimusretki toisenlaiseen maailmaan, viimeisen ihmisen kulutuskulttuurin ja ikuisella rauhalla uuvutetun sivilisaatiomme taakse.

Indoarjalaisen Kali Yugan, ajanjaksoista turmiollisimman, synkistä tunnelmista huolimatta monissa kappaleissa on mukana myös toivon säde, mutta se edellyttää täysin uutta, ikuisuuteen perustuvaa maailmankatsomusta, jossa ollaan valmiita uhrautuvaan taisteluun Satya Yugan, Totuuden ajan, puolesta. Tätä taisteluhenkeä valetaan uhmakkaasti esityksissä Wotanin pedot, Hiipuva loiste, Liekkimeri, Vanhan maailman demonit ja Myytti-symboli-rituaali.

Levyn nimeä kantavan kappaleen Ikuinen kuolema teema viittaa kansojen ja rodun kuolemaan, mutta samalla siinä annetaan mahdollisuus Feeniks-linnun nousuun, uuteen Kulta-aikaan:

Titaanien marssi halki historian
vuosituhansien aikana
Hatarat tarinat kertoo menneistä ajoista
luovan rodun muistosta

Ajan hammas ja visio katoava
luovan rodun haasteena

Kyky unelmoida ja taivaita tavoitella
rakentaa ihailtava maailma
Luovan rodun veri
pohja voiman ja viisauden
Sitä nakertaa piinaava rappio

Voimme palauttaa takasin unelmaan kadonneen
voimme nostaa pystyyn järjestelmän kaatuneen
Mutta, jos korruption lävistämä luova rotu sammuu
sen kuolema on ikuinen!

Toisin kuin poliittisissa ”äärioikeistolaisissa” teksteissä yleensä, Vapaudenristin lyriikoissa arjen todellisuus rakentuu myyteistä, joiden voimanlähteenä on jungilainen kollektiivinen alitajunta kuten kappaleessa Wotanin pedot, Hiipuva loiste ja Vanhan maailman demonit. Näissä esityksissä C.G. Jungin paljon arvioitu essee ”Wotan” (1936) saa täysin uuden, myönteisemmän tulkinnan. Kappaleessa Hiipuva Loiste tunnustetaan Jungin vieroksuma sotaisa kollektiivinen henki, mutta sitä ei nähdä suinkaan ”pahana” voimana, vaan välttämättömyytenä, jotta Eurooppa voisi selviytyä:

Ihmisvirrat joka suunnasta
vanhaa maailmaa rasittaa
joka kansakunnan kirstulla
loisten käsi hamuaa
ne vaatimukset asetti
loi omat eliittikerhot ja ghetot
yhteiskuntarauhan nimissä
repi alas isien perinnön

Oi Äiti Eurooppa
Me katsotaan sun hiipuvaa loistetta
varjoissa kasvaa
lopullisen tuhon siemenet
Oi Äiti Euurooppa
luulit rauhan olevan mahdollista
mutta
sut on luotu - ja säilytetään
vain sodan jumalan voimalla!

Kaikki mikä oli todellista
mikä herätti vahvoja tunteita
kaikki viittaukset siihen tarinaan
jonka tunsimme omaksemme
olitte valmiita antamaan pois
syyllisyyden tuskissa
nielitte jokaisen syytöksen
tarpeena sopeutuminen ja apatia

Oi Äiti Eurooppa
Me katsotaan sun hiipuvaa loistetta
varjoissa kasvaa
lopullisen tuhon siemenet
Oi Äiti Euurooppa
luulit rauhan olevan mahdollista
mutta
sut on luotu - ja säilytetään
vain sodan jumalan voimalla!
....joka herää!
....joka nousee!
joka kukoistuksen jälkeen taas hetken voi uinua!

äärimmäinen nouseva voima
konfliktin puhdistava tuho
Euroopan poikien saappaiden kumina
metropolien äänimassassa
Hyökyaallon lailla koko maailman

Vaikka Vapaudenristi ankkuroituu vahvasti eurooppalaiseen pakanallisuuteen sellaisena kuin Julius Evola sen visioi teoksessaan Heidnischer Impearialismus (1933), löytyy levyltä myös fasistisen ortodoksi-mystikko Corneliu Zelea Codreanun ja AKS:n pappi Elias Simojoen uhrihenkeä. Edellisen albumin tapaan uudella levyllä suomalainen kansallishenki (Veriuhri) ja eurooppalainen idealismi (Hiipuva loiste) kulkevat käsi kädessä ilman, että se tuntuu ideologisesti päälleliimatulta.

Soundimaailmaltaan bändi on miehekkään rujoa RAC-runttausta, jonka erottaa muista erikoisen matalalla mouruavat kitarat ja basso. Uutukaisella Vapaudenristi onkin entistä kokeilevavampi, jonka huomaa persoonallisesta bassottelusta ja sieltä täältä pomittavista post-punk vaikuteista. Esimerkiksi biisissä Ikuinen kuolema kuullaan epäkonventionaalista riipivää kitarasoundia ja sovitusratkaisuja, joita ei perus-RAC:ssa yleensä olla totuttu kuulemaan.

Albumi ei silti lipsu ladultaan, vaan on omanlaisesta soundista huolimatta uskollinen brutaalin tönkölle RAC-traditioille. Bändi taitaa myös Mistreatin tunnelmissa rullaavan sing-along punkin kappaleissa Pelin henki ja Ilta ulkona, joka on uudellen purkitettu versio vuoden 2012 demolta.

Uutukaisen vertaaminen debyyttiin ei tee oikeastaan oikeutta kummallekaan levylle, sillä ne on tehty eri lähtökohdista ja tavoittelevat erilaista tunnelmaa ja jopa eri elämänfilosofiaa. Silti tässäkään arvioissa ei ole voitu välttyä vertailusta, joten lopuksi vielä yksi lisähuomio. Esikoiseen verrattun Ikuinen kuolema -levyn lauluosuudet on miksattu hieman enemmän pintaan ja nyt sanoista saa todella hyvin selvää eikä kansilehtiötä tarvitse selata, vaikka sanat sieltä löytyvätkin. Myös ulkomaalaisille karskin kuuloisen suomen kielen luulisi avautuvan, sillä kaikki lyriikat on käännetty englanniksi tavalla, joka tavoittaa riittävän hyvin alkuperäisten tekstien hengen. Ja sanokaa mitä sanotte, mutta paikoin Mikko A:n tulkinnassa on samaa syvää hehkua ja uskonpaloa kuin edesmenneellä Ian Stuartilla. Lisäksi laulajan mörisemä ikiaikaiselta kuulostava suomen kieli on luovaa ja ennen kaikkea jylhää kuunneltavaa – juuri sopivaa ärhäkkää julistusta kiivaana käytävässä kulttuurisodassa.

Levyn kansikuva ei ole tyypillistä RAC-kuvastoa, vaan juhlava reliefi tuo mieleen monen neofolk-bändin ikonografian. Kansikuvassa kahden lapsensa kanssa oleva äitihahmo on vertauskuva sille, että kansa voi säilyä vain, jos sillä on oman verilinjan jälkeläisiä. Levyn päättävä Soihdut on sopivasti (neo)folk-henkinen versio Pyhä Kuoleman ja Vapaudenristin yhteiseltä mini-LP:ltä ilmestyneestä kappaleesta.

Olit valmis antamaan kaiken
puolesta maailmankatsomuksen
uudestisyntyneen uskon
ja palavan vakaumuksen
Olit valmis antamaan kaiken
elämään vaarallista elämää
Ei orjan roolia,
vaan osana ikuista taistelua

Arvio: RL

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kali Yuga Noise: Degeneration of Our Species (Bestial Burst, 2016)

Lähinnä äärimetalliin keskittyvä kotimainen Bestial Burst sai painatusongelmien jälkeen julkaistua vihdoin tämän vuoden alussa Kali Yuga Noisen virallisen C-kasetin, jota on painettu vain 100 kappaletta. Turusta tuleva Kali Yuga Noise (KUN) on saanut survottua kasetille 27 biisiä 11 minuuttiiin, kun kappaleen keskimääräisen kesto on n. 30-40 sekuntia. Näin lyhyistä rykäisyistä on helppo päätellä, että grindcoren rajamailla liikutaan ja musiikillista sukulaisuutta löytyykin sellaisista nimistä kuin Fear of God, Rapt ja Brigada Do Odio ja Intotalitarian. KUN:n tunkkainen, tylysti moukaroiva kaoottisuus menee kuitenkin selvästi hardcoren ja grindin tuolle puolen, joten bändin itsensä määrittelemä termi noisecore kuvaa aika tarkasti sitä millä taajuuksilla liikutaan. Joka tapauksessa KUN ei puuhaile kuuntelijaystävällisen ”rankan rockin” alueella, jonka vuoksi bändin puristama mökä vaatii myös kuuntelijalta ankaraa asennetta, jotta tällaista ääniterroria pystyy sulattamaan.

Yhtyeen poliitisesti epäkorrektit ja provokatiiviset lyriikat tuovat puolestaan mieleen härskin törkeän Anal Cuntin sekä ultrarasistiset grindaajat Vaginal Jesus’in ja Grinded Nigin. Yhteistä näille kaikille bändeille on myös avoin halveksunta jeesustelevaa hardcorea-kultturia ja kaikkia sen alalaleja kohtaan. Kali Yuga Noisen kohdalla tämä asenne tehdään selväksi vedoissa Harcore Nowadays, Pornogrind Is Shit ja Punk Was Never Pop.

Toisaalta KUN ei edusta samanlaista sadistista ja mustalla huumorilla parkittua rotuvihaa kuin Grinded Nig ja yhtye keskittyykin pääasiassa sivilisaatiokritiikkin arvokonservatiivisista lähtökohdista, joista viestivät kappaleet Violent Druggie, Child Molesting Scum, Gypsy, We Call It Roman Salute, Feminist, Stop the Internet, Porn Is Everywhere, Russians Are Taking Over, Nuke Israel, Disease is Democracy ja Taxation. Puhdasoppista misantropiaakin toki löytyy kuten ”esityksistä” Compassion Is A Crime, Recycle Yourself, Daydream Of An Ethiopian ja Suicide Solution. Varsinainen kansallissosialismi loistaa poissaolollaan, vaikka reipasta fasismia ja raikasta rasismia tarjoillaankin kasetilla ihan kiitettävästi. Sen sijaan yhtyeen nimen mukaista Kali Yugaa, ”Lopun aikojen” maailmantuhoa, löytyy ainakin kappaleista Kali Yuga Terror, Ebola, ja Tsunami, joissa voi aistia lyriikoista vastaavan Jussin Integrity-fanituksen. Tosin sisälehdillä yhtye kertoo innoituksen lähteenä olevan Julius Evolan, Savitri Devin, Jack Abernathyn ja Jägermeister-merkkisen alkoholijuoman.

Yhtye on pyhässä vihassaan ilmeisen tosissaan, mutta vielä tämän julkaisun perusteella KUN ei näytä allekirjoittavan mitään tarkkarajaista filosofiaa kuten toinen kotimainen, hieman perinteisemmän grindcoren laitamilla operoiva komeetta Auschwitz Symphony Orchestra. Äärimmäisen mökän ja poliittisesti epäkorrektin julistuksen saralla Kali Yuga Noise tekee silti hyvän pelinavauksen – jäämme odottamaan seuraavaa siirtoa.

Arvio: RL

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Aurinkopyörä, Goatmoon, Pyhä Kuolema, Stormheit, 5.3.2016 Helsinki


Kesän 2015 kuumimmista ja mediaseksikkäimmistä keikoista vastuussa ollut Malmin Sitoutumattomat Sikailijat järjesti taas Malmilla tapahtuman. Modernia maailmaa vastaan! -otsikon alle oli kerätty vaihteleva esiintyjäkaarti, joita yhdisti suurimmaksi osaksi akustinen lähestymistapa ja otsikon mukaisesti asettuminen modernin maailman menoa vastaan. Mitään yhteistä poliittista linjaa ei ollut selvästi esillä.
Keikan alkaessa virkavaltaa oli paikalla useamman auton voimin, mutta poistuivat myöhemmin paikalta koska oli ilmeistä ettei kyseessä ollut ihan suoraviivaiset kansallisosialistien rekrytoinnit.
Aurinkopyörä on edennyt urallaan melkoisesti. Ei suinkaan isolla profiililla tai tuottoisuudella, vaan enemminkin mitattuna suurella erolla joka on kuultavissa tämän esityksen suhteessa useampien vuosien takaiseen debyytti keikkaan. Yksi esimerkki modernin ajan vastaisessa asenteesta on miten Aurinkopyörä näyttää mallia ettei olemassaolo vaadi loputonta sosiaalisen median läsnäoloa tai loputonta virtaa julkaistuja kulutushyödykkeitä, vaan bändi voi olla olemassa lähes puhtaasti ideatasolla. Nykymuotoinen Aurinkopyörä on lähes täydellisesti hylännyt neofolkin kliseisimmät muodot ja päätynyt vapaasti etenevään kahden kitaran, minimalistisen perkussion ja vähäeleisen laulun loihtimaan tunnelmaan. Aloituskappale oli omalaatuinen valinta. Kuka kehtaisi soittaa Burzum lainabiisin klarinetilla ja kitaralla hälisevän Malmilaisen ravintolan keskellä? Setin kohokohta oli selvästi hitaan maalaileva tunnelmointi Kaarlo Kramsun runoon pohjautuen. Vaikka Aurinkopyörä olisi omillaan takkatulen valaisemassa hirsimökissä, se avasi illan erinomaisesti!
Goatmoon oli edellisen päivän keikasta kutistunut vain kolmeen mieheen. Kaksi akustista kitaraa ja perkussio setti. Goatmoonin modernin maailman vastainen elementti löytyy bändin käsittämättömästä tavasta olla kaikkea sitä brändäystä ja katu-uskottavuus käsityksiä vastaan joka on läsnä niin valtavirta kuin alakulttuureissa. Asiansa osaavien metal bändien mahdollisuudet on liki rajattomat, mutta epäkorrektista sisällöstään tuttu Goatmoon on oma-aloittesti ajanut itsensä pois laajemman metal scenen mahdollisuuksista. Yhtä aikaa se on tikkuna silmässä monille jäykemmille skenejätkille, tehdessään outoja lainabiisi valintoja tai esimerkiksi sekoilemalla pizzerian nurkassa akustisten kitaroiden kanssa ilman mystiikan ja imagotuunauksen häivääkään. Tehden sen kaiken tinkimättömän ankarasti! Keikka oli instrumentaali ja sisälsi omien kappaleiden lisäksi Thy Serpent lainan.
Pyhä Kuolema on Suomalaisessa musiikkiporukoissa outolintu. Se on levyttänyt niin vaihteleville narikoille kuten Anima Arctica, Svart ja Sakaramiina. Keikkoja on soitettu niin metal, rock, noise kuin rituaali ambientin rinnalla. Pyhä Kuolema ei edusta neofolkkia lähellekään yhtä paljon kuin se edustaa laulaja-lauluntekijä perinnettä parhaimmillaan. Pyhä Kuolema onnistuu akustisella kitaralla säestetyllä vahvalla laululla ja moniselitteisillä lyriikoillaan pureutumaan ajattoman musiikin ytimeen. Pyhä Kuolema ei näyttäydy poliittisena. Sen symboliikalla ja mytologisoinnilla kuvitetut tekstit on niin monitulkintaisia että on kyseenalaista voiko lyriikkaa edes ymmärtää “oikein”. Läsnä oleva kansallismielisyys edustaa eksentristä lähestymistapaa, jossa on yhtä aikaa läsnä työvänluokkalaisen karskiuden ylistys että aristokraattinen jalo säteily. Unohtamatta pohjavireenä lipuvaa esoteriaa ja okkultistisia sävyjä. Jos suomalainen musiikki on nykyään valjastettu hauraan kuplan ylläpitäjien tarpeisiin, Pyhä Kuolema ei unelmoi kuplan sisällä modernin maailman rappion iloista vaan hurmoshenkisesti laulaa uuden panssaroidun Suomen noususta. Tämä panssari on jäykän militarismin sijaan varmasti ennenkaikkea mielenlaatuun liittyvä. Tulevan albumin nimibiisin tekstin viimeiset rivit kulkee korvakuulolta kutakuinkin “Koivuilla Suomeni panssaroikaa, minun ruumiini jää pyhän suomaan alle”. Pyhä Kuolema sai runsaat aplodit jokaisen kappaleen jälkeen, eikä syyttä!
Jos illan kattauksesta etsittäisiin esiiintyjää joka selkeimmin edustaa poliittisesti kantaaottavaa musiikkia, pääesiintyjä Stormheit keräsi sen suhteen pisteet kotiin. Syvällä metal undergroundissa toiminut Stormheit päätyi viime vuoden aikana vakionimeksi Rajat Kiinni -henkisten tapahtumien protestilaulajaksi. Mies ja kitara reissasi kaupungista toiseen, laulamalla tiukasti kantaaottavia tekstejä Eino Leino tulkinnoista aina akustisiin ja suomalaiseen mielenmaisemaan sopiviin muunnelmiin Kreikan NSBM legendan Der Sturmerin spartalaisen hengen ylistyksistä.
Stormheit keikassa ilmapiiri on rempseän iloinen. Vaikka tarjolla olisi kommunistien murskaamista tai modernin maailman rappion kauhistelua, se tapahtuu ilman kovistelua tai kukkoilua. Siinä määrin mitä paidastaan ulos repeävässä kunnossa olevalle pirkanmaan he-manille on mahdollista. Kynäniskojen ja femboy henkisten rokkareiden vastakohtana toimiva pikkukylän painonnostaja kitaran varressa on tervetullut vastavoima. Setissä vahvasti läsnä olleet lainabiisit bändeiltä kuten Bathory, RaHoWa, Misfits sai ihmiset jopa yhtymään yhteislauluun. Omista kappaleista Stormheitillä ei ole pula, mutta miten saada eeppiset kymmenminuuttiset kansallismieliset runot niin iskukykyisiksi kuin Fortress cover? Tuskin mitenkään. Siksi Stormheitin protestilaulukeikkojen luonne on selvästi erilainen kuin miehen ollessa liikkellä metal bändin muodossa.
Porukkaa oli paikalla hyvin ja ilta sujui mukavan rennolla aikataululla. Näitä iltamia kelpaisi lisää.
Veriyhteys postailee illan musiikillista antia lähiaikoina.

Etelä-Suomi 4.3.2016: FORSETE / FATHERLAND / GOATMOON


Etelä-Suomessa järjestetty radikaalin metal-musiikin ilta julisti mainoksessaan “Heikompi aines, polvistu valkoisen mahdin edessä!”. Näillä mainoslauseilla ei sen kummempaa säpinää syntynyt internetin vasemmalla laidalla, koska keikkaa ei oltu buukattu keskustan elävän musiikin kuppiloihin.

Forsete heitti nyt ensimmäisen isommalle yleisölle suunnatun keikkansa. Rumpali oli ottanut hieman tukevamman humalan ennen vetoa ja sähelsi kapulat sinkoillen setin läpi, mutta lopulta se toi sopivan lisävivahteen bändin luonteesta joka poikkeaa orjallisesti treenikämpällä aikaansa viettäviestä muusikoista.

Forsete tyyli rönsyili black metal riffittelystä hatecoren kautta RAC vivahteisiin ja tyypillisiin perusmetalista tuttuihin kitaratilutuksiin. Setti parani tasaisesti ja etenkin pari viimoista kappaletta oli parasta. Ensin aggressiivisempi pedofiilien rankaisuun keskittynyt takominen ja keikan lopettanut selvästi riffeiltään ja melodialtaan että lauluiltaan hienoin kappale. Voitokas melodia, eteenpäin jyräävä komppi ja tunteella vedetty vokalisointi joka herkeämättä julisti musiikin ylitse. Forsete selvästi vielä etsii linjaansa ja yhteensoiton tiukkuutta, mutta näyttää omaavansa potentiaalia!

Fatherland on niittänyt mainetta vähäisestä tuotannosta huolimatta. Jos kolmen kappaleen miniCD on aiemmin jäänyt Suomalaisen black metal skenen sisälle, ehkä Riimuradion black metal lähetyksen kautta tietoisuus on levinnyt myös kansallismielisen porukan keskuuteen joka ei perinteisempää saatanallista materiaalia jaksa seurata. Fatherlandin viesti ei tunnu olevan varsinaisesti “nsbm”, vaan se tuntuu kattavan aatevirtausten taustalla olevat perusasiat. Patrioottien uhriveri, taisteluvalmius ja väkivalta. Historialliset skenaariot lähtevät kaukaa, aina Vlad Tepes - Seivästäjän myyttisestä maineesta asti. Fatherlandin radikaalius voi olla se, että hahmot kuten Vlad, ei esiinny kauhutarinana, vaan esimerkkinä tilanteesta jossa vihamielisen miesylivoiman edessä vain valmius raakuuteen tuo mahdollisuuden voitokkuuteen. Black Metalin menetelmä rikkoa inhimillisyyden rajoja, hylätä empatia ja moraalia voi tuottaa hirviöitä, mutta nämä hirviöt ovat se voimavara, jota tarvitaan tilanteisiin missä omatuntonsa vankina olevat hyvät ihmiset ovat kykenemättömiä reagoimaan.

Fatherland veti debyyttikeikkansa läpi suoraviivaisella ja intensiivisellä otteella. Hieman puuroutuva saundimaailma on tuttu jo nauhoitetulta materiaalilta. Karkean rääkymisen sijaan laulussa on hyvin paljon huudon suuntaan menevää ulosantia. Bändi kuuluu musiikillisesti selvästi Suomalaisen 2000-luvun virtaukseen, mutta osoittanut hyvän potentiaalin tarjoja enemmän.

Goatmoon tarjosi tällä kertaa setin uudella kokoonpanolla. Seitsemän henkiseksi paisunut kokoonpano piti sisällään akustisen kitaran sekä puhaltimia. Niiden tuoma lisä antoi Goatmoonille mahdollisuuden päästä yhä lähemmäs levyiltä tuttua saundia. Tunnin setti koostui läpileikkauksesta koko uralta. Vanhoista klassikoista lähtien, sieltä täältä kappaleita poimien aina julkaisua odottavan tulevan albumin maistiaisiin. Hittikimarasta voisi mainita lähes minkä tahansa, mutta Aryan Beauty, Finnish Steel Storm, Alone, Black Metal Winter, Voitto Tai Valhalla ja vastaavien kappaleiden seasta on hankala poimia yksittäistä helmeä. Villi cover veto oli ainoa joka rikkoi varmojen vetojen kimaran. Saksalainen hard rock viilsi hyvin pienen tauon tuttujen biisien listaan.

Keikkapaikka erinomainen ja yleisöä oli ihan mukavasti. Päälekkäin olevat keikat ja kaiken tarjottimella saaneiden hevijätkien suhtautuminen salamyhkäisyyteen verottavat yleisöä luultavasti muutamalla kymmenellä hengellä. Asia varmasti korjaantuu sitä mukaa kun keikkoja järjestetään lisää.

Videoita tulossa lisää myöhemmin! Seuraa postauksia.  

Keski-Suomi 6.2.2016: MINU KAMP (Viro) / PAGAN SKULL / CIRCLE OF DAWN


Crew38:n järjestämä keikka ukkometsojen mailla oli tervetullut yhdistelmä radikaalia black metalia ja kansallismielistä rockia.

Circle Of Dawn on ehtinyt jo käydä ulkomaita myöten keikoilla ja haalinut itselleen sopimuksen maineikkaan Darker Than Black levy-yhtiön kanssa.

Keikalla yhtye osoitti olevansa kovassa vedossa. Pienten säätöjen jälkeen homma rullasi todella hyvin. Kitaran kielen katkeamisen johdosta varakitaralla soitto meni välillä epävireen puolelle, mutta ne pienet tekniset puutteet korvattiin intensiivisellä soitolla ja lavakarismalla. Näiden kommandojen soittama Black Metal eroaa hyvin kaikkein tyypillisimmästä suomi BM saundista. Korkealta ja heleästi soivat soolokitarat tuntuivat demolla vaativan alleen runnovampaa rytmikitaraa, mutta livenä trion saundi oli erinomainen. Keikkapaikan puitteet olivat erittäin otolliset raa'an black metalin tarpeisiin. Luonnollisen treenikämppä tyyppinen saundi, jossa kaikki tuli selvästi ja vahvasti, ilman isojen klubien tympäännyttävää kuminaa.

Pagan Skull oli lisännyt joulukuun jälkeen settiin valikoiman sekä uudempaa että vanhempaa omaa tuotantoa ja tiputtanut pois useasti kuultuja lainabiisejä. Bändin tyyli on hyvin omintakeinen. Pagan Skull liikkuu mielivaltaisesti eri musiikki tyylien välillä. Välillä liikutaan pohjoismaisen black metalin perinteiden parissa ja välillä tiukasti kansallismielisen skinhead-rockin alkukantaisen raivonpuuskan vallassa. Unohtamatta eeppisempiä melodisia ja melankolisia kaikuja. On hyvin vaikea kuvitella kenenkään muun bändin luovan teoksia kuten Kali Yugan Lapset. Ikävä kyllä tätä Minu Kamp split levyn kohokohtaa ei vielä kuultu livenä. Keikka kuului selvästi Pagan Skull vetojen parhaimpiin!

Minu Kamp on edelleen oudon pienelle huomiolle jäänyt bändi Eestistä. PWA ja Revalers noteerataan ympäri Euroopan kansallismielisen musiikkiskenen ja etenkin PWA nimen voi tunnistaa nekin, jotka eivät genreä ole erityisesti seuranneet. Ehkä Minu Kampista puuttuu se suorasukainen öykkäröinti joka tapahtuisi kielellä jonka kaikki ymmärtää? Sen sijaan Minu Kamp laulaa omalla kielellään, asioista jotka kokevat tarpeellisiksi. Bändi ei ole erityisen vihamielistä hatecorea tai ryöstöviljele tunnettuja eurooppalaisia poliittisia tunnuksia. Sen sijaan kysessä on hyvin pirteällä otteella soitettua kansallismielistä rockia, jossa tuntuu päälimmäisenä elämänilo ja ylpeys. Bändi ottaa kantaa Euroopan nykypolitiikkaan, sekä kirjoittaa kriittiseen sävyyn maansa ongelmista. Laulaessaan heleällä äänellä miten sydän kuuluu siniselle, mustalle ja valkealle, on todettava käsillä olevan hyvin positiivisen nationalismin bändi. Ei totalitarismia ja äärimmäistä rotusortoa, vaan musiikkia joka puhuttelisi varmasti laajempiakin kuuntelijamääriä, kunhan ihmiset pääsisivät eroon typerästä englannin kielen ylivaltaa edesauttavasta asenteesta! Suomalaisen korvassa eesti saundaa ehkä hauskalta, mutta Minu Kampille se sopii. Toista kertaa Suomessa käynyttä bändiä ei meinattu päästää pois lavalta, ennenkuin encoreja oli soitettu riittävästi.

Veriyhteys kiittää Crew38 porukkaa, bändejä ja yleisöä!

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...