Syksyn levyuutuuksia NSBM-rintamalla ovat kaksi Sudentaipaleen julkaisua: bändin kolmas ja tuorein albumi Intolerant Fennomania sekä omakustanteena vuonna 2018 alunperin ilmestyneen In Glory and Triumph cdr:n uusintajulkaisu. Molemmista julkaisuista vastaa metallipainotteinen radikaalikustantaja D88 Records.
Sudentaival: In Glory and Triumph (D88 Records, 2023)
Bändin ensimmäinen pienen painoksen omakustanne jäi monelta radikaalin black metallin ystävältä huomaamatta, joten kunnolliselle cd-painokselle oli varmasti tarvetta. Varsinkin kun Sudentaival on alkanut saavuttaa jonkinlaista tunnettavuutta vasta kakkoslevyn Harbinger (2020) jälkeen.
Bändin myöhempiin levytyksiin verrattuna In Glory and Triumph edustaa selkeästi karskimpaa ja karkeampaa ilmaisua. Sudentaipaleessa on aina ollut mukana tiettyä punk-kohkaamista, mikä kuuluu varsinkin tällä levyllä. Toisaalta kitarasoundi on jopa raskaampi ja rouheampi kuin uusissa äänityksissä, joka käy selväksi etenkin kappaleessa ”The Collective Wrath Of The Northlands”.
Jo uran tässä vaiheessa mukana on bändin tavaramerkiksi tullut lead-kitraran vapaa melodian kuljettelu, joka lähtee monesti omille teilleen biisin päärakenteesta. Kuuntelijasta riippuen tämän voi ottaa kehuna tai moitteena.
Poliittisesti Sudentaival on suorastaan oikeaoppisen NSBM, sillä suurin osa kappaleista ei sisällä suoria poliittisia julistuksia RAC-bändien tapaan, vaan aiheet kumpuavat enemmänkin rodullisista myyteistä ja soturietiikasta. Ainoastaan suorasukaisen päällekäyvä juutalaiskriittisyys yhdistää bändin luupäisempiin julistajiin.
Sudentaival: Intolerant Fennomania (D88, 2023)
Hiljattain ilmestyneellä kolmannella kokopitkällään Sudentaival on radikalisoitunut poliittisesti entisestään. Jo sellaiset kappaleiden nimet kuin levyn avaava ”Pogrom Command”, ”Execute the lackeys” ja ”Judensau” paljastavat ummikollekin mikä on pelin henki.
Samalla musiikki on menettänyt raskauttaan ja biisejä ohjaa entistä korostuneemmin soolokitaran improvisointi. Jopa siinä määrin, että se tuo yhdessä erilaisten rytminvaihdosten kanssa mieleen inhan tekotaiteellisen System of a Downin itsetarkoituksellisen kikkailun. Toki sillä erotuksella, että SOAD:n muusikot ovat virtuooseja ja heillä on ollut aina levyä kohden vuosi aikaa hioa soundiaan studiossa. Musiikkityylillisesti näillä yhtyeillä ei ole tietenkään paljon yhteistä, mutta molemmissa ilmenevä biisirakenteiden improvisaatio tekee niistä ajoittain hämmästyttävän samanhenkisiä.
Maailmankatsomuksellinen ero ihmisoikeususkoa saarnaaviin valtavirtametallibändeihin on ratkaisevin nimittäjä arvioitaessa Sudentaipaleen musiikillista pakettia. Siinä yhtye asettuu samalla myös koko modernia musiikkiteollisuutta vastaan.
Mikään suurille kansanjoukoille saarnaava suoran agitaation bändi Sudentaival ei ole, sillä näin äärimmäistä musiikkigenreä ja kappaleiden sanomaa kuuntelevat luultavasti vain jo ennestään samalle asialle omistautuneet ihmiset. Joku alkukantaisesta lo-fi bm soundista pitävä aidalla istuja saattaa antaa hyväksyntänsä aikamme valheita kyseenalaistavien biisien sanomalle, mutta Soundin tai edes Infernon lukijoita tällaisella ilmaisulla ei käännetä. Näin brutaali musiikki inspiroi vain niitä, jotka odottavat vieraiden voimien murjoman länsimaisen sivilisaation tuhon lähtölaskentaa.
Arviot: RL
