tiistai 14. tammikuuta 2020

Sankar’hauta: Sankar’hauta (Europa Erwache Productions, 2020)


Tällä hetkellä voi vain arvailla, tuleeko 20-luvusta yhtä iloinen kuin sata vuotta sitten, mutta ainakin musiikkirintamalla vuosikymmen lähti reippaasti käyntiin Sankar’haudan debyyttialbumilla. Pitkään odotettu levy julkaistiin jämptisti 1.1.2020. Tätä ennen bändiä on saatu kuulla vain livenä ja Veriyhteys I -kokoelmalta (2016).

Kuten koviksi todistetuilla keikoilla myös levyllä Sankar’hauta aloittaa vyörytyksensä C.G.E. Mannerheimin sota-ajan puheella. ”Johdanto” on osuva, sillä Länsi- ja Itä-Suomi -akselilla vaikuttavan trion kuningasideana on sovittaa vapaussodan, heimosotien ja II maailmansodan aikaiset marssilaulut kovapintaiseksi RAC-metalliksi. Toisin kuin Mistreat, joka noudattaa tulkinnoissaan marssien alkuperäisiä säveliä, Sankar’hauta muokkaa niistä aivan omanalaisiaan suoraviivaisia rock-versioita. Toki kappaleisiin on jätetty tuttuja sävelkulkuja, mutta ne toimivat vain pikantteina muistutuksina alkuperäisistä versioista. Sen sijaan sanoitukset ovat vain muutamin muunnoksin pitkälti samoja kuin alkuperäiset.

Levy palauttaa mieliin vapaan Suomen ensimmäiset sotaisat vuosikymmenet, jolloin Itänaapurin uhka oli muutakin kuin anglosionisteille työskentelevien Nato-trollien levittämää hysteriaa informaatiovaikuttamisesta. Sankar’hauta ei käsittele ainoastaan kaikille tuttuja viime sotia kuten laulussa ”Sinne jonnekin”, vaan kunniaa tehdään myös vuoden 1918 vapaussodalle (mm. kappale ”Jääkärimarssi”) ja Itä-Karjalan heimosodille 1918-1922 (”Karjalan Kantele”).

Vanha kansa tietää, että ryssänpelko on viisauden alku, mutta se taitaa olla nykyään unohtunut jopa osalta nationalisteja, jotka näkevät vain sisäiset suomalaisvihamieliset uhat ja kehitysmaalaisten invaasion. Tätä sokeutta vastaan Sankar’haudan debyytti on historiallinen muistutus siitä, että olkoon Venäjä millainen tahansa, se on poliittiselta ytimeltään aina imperialistinen eikä nationalistinen. Suomalaisten on syytä olla jatkuvasti varuillaan, koska geopoliittista asemaamme emme voi muuttaa mitenkään.

Näin jälkeenpäin on harmillista, ettei tämänkaltaista albumia tehty jo 1970-luvulla, jolloin sillä olisi voinut kasvattaa kummasti nitron myyntiä YYA-yliherkkien taistolaisten riveissä. Vaikkei levy sisälläkään ajatuspoliisien kammoksumaa roturealismia, jo tieto julkaisun olemassaolosta puistattaa aikamme pasifistisia hyväkkäitä. Kyllähän siitä menee punaporvarin yöunet väkisinkin pilalle, kun päässä jyskyttää jatkuvasti ahdistava tieto, että kaikista sananvapauden rajoitusyrityksistä huolimatta joku Europa Erwache Productionsin kaltainen nyrkkipaja voi suvaitsevalla 2020-luvulla julkaista tällaisen äänitteen!

Mistään amatöörimäisestä tallenteesta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka studiofasiliteetit eivät olekaan olleet ehkä samaa tasoa kuin rotannaamoille huoraavilla poppareilla. Metallialan ammattimiehillä soitto nimittäin kulkee ja levylle on saatu purkitettua jopa radioystävälliseltä kuulostavaa asennemetallia. Yhteislauluun kirvoittavat menevät biisit rullaavat vastustamattomasti, mutta Radio Rockilta on silti turha odottaa bändin tehosoittoa, sen verran selkeällä artikulaatiolla kitaristi-vokalisti Karppinen ärjyy sinimustan hengen täyttämää sanomaa.

Musiikillisesti levyltä löytyy mukavia soitannollisia nyansseja ja ironisia sävelkorkeuden muutoksia lyriikoihin yhdistettynä kuten kappaleessa ”Raatteen salpa”. Viikate-yhtyeen mieleen tuova kevytkitarointi sooloissa ja rock-a-billysti rummun vannetta nakuttava rumpali antavat esitykselle tiettyä veijarimaista ilmettä. Allekirjoittaneelle albumin ykkösnyrkki on silti AKS-marssia ”Me tahdomme suureksi Suomenmaan” mukaileva esitys ”Karjalan Kantele”, jossa lauletaan nämä Reino ”Palle” Palmrothin sanoittamat ikimuistettavat riimit:

Me kuulemme Karjalan kanteleen viel itkevän vangitun kieltä,

Käy veitsenä veljein se sydämeen ja Kullervon nostaa se mieltä.

Me tahdomme suureksi Suomenmaan ja voitamme vastustajan,

Ja Vienanlahdelta Laatokkaan me piirrämme miekalla rajan!

Levyn päättävän surumielisen metallislovarin ”Kuolemaantuomitun laulu” ensimmäinen säkeistö on sama kuin työväenlauluperinteeseen kuuluvassa ”Kuolemaantuomitun hyvästijättö” -laulelmassa. Liekö kyseessä jonkinlainen kädenojennus yhtenäisen kansakunnan puolesta aivan kuten Talvisodassa 1939-40? Sitä voi vain arvailla.

Rikasta suomen kieltä sisältävät vanhat isänmaalliset laulut ovat ehtymätön aarreaitta, josta riittäisi ammennettavaa muillekin kuin vain Sankar’haudalle. Tällaiselle musiikkikonseptille on ehdottomasti tarvetta, varsinkin kun virallinen EU-Suomi on halunnut tietoisesti unohtaa tämän kulttuuriimme olennaisesti kuuluvan perinteen. Sankar’haudan ansiosta myös nuorella polvella on nyt mahdollisuus kuulla valkoisen Suomen ikivihreitä muualtakin kuin puhkisoitetulta Talonpoikaisarmeijan lauluja (1970) LP-levyltä.

Arvio: RL

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...